undulaatit Mökö ja Rapsu

Minulla OLI kaksi undulaattia Mökö ja Rapsu. Niiden häkki oli minun huoneen kirjahyllyn päällä. Meillä on myös kaksi kissaa Kisu ja Milli. Me lähdimme kauppaan joksikin aikaa. Kun tulimme kotiin niin kotona odotti kiva yllätys. Sulkia lattialla, häkki rikki ja undulaatit poissa. Olin kauhuissani. Meidän kissa Milli oli syönyt ne!!! Vaikka hän söikin ne niin rakastan häntä kuitenkin. nyt haluaisin uusia undulaatteja koska ne ovat niin ihania!!!!
10579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuulostaa tosi hirveältä ja otan osaa!

Häkki pitäisi sijoittaa siten, ettei kissa siihen yltä. Kissanpoikasen voi opttaa, ettei ahdista häkkilintuja, mutta aikuisen kissan kohdalla se on jo vaikeampaa. Miten kissa oli saanut häkin oven auki?

Äänestä
  • Se tiputti sen häkin lattialle ja siitä lähti pohja irti.

    Äänestä

Pistämpä tännekin että varmasti huomaat.

"Hups, undut syötiin. No, ei se mitään. Ostetaan uusia."
Siis mikä järjenjuoksu sulla oikein on!? Jos kissa syö edelliset, niin varmasti syö tulevatkin. Kissa-lintu -taloudessa ei saisi olla mitään vaaraa että häkki kaatuisi kissan takia tai että kissa saisi häkin luukun auki. Todella vastuutonta. Linnut stressaantuvat pelkästä uhkaavasta tuijotuksestakin, kun joku helvetin karvanaama kyttää häntä heiluen häkin vieressä huuliaan nuoleskellen.

Ja miksi ottaisit lintuja kun rakastat kissojasi noin paljon? Et tarvitse lintuja... Meillä on vain ulkokissoja jotka eivät pääse sisälle taloon (pääsevät lämpimään navettaan jos on kylmä, joten älä ala vaahtoamaan), mutta jos joku pääsisi livahtamaan ja napsaisemaan joltakin linnultamme hengen pois, se kissa olisi seuraavassa hetkessä kahdessa osassa..

Ota vaikka hamsteri. Sen kohtalo ei hatkauta minua pätkääkään..

Potkase niitä kissoja mun puolesta.
Terkuin lintuihminen ja 40 siivekästä.

Äänestä
  • hei aika kauhea otan osaa..mutta minulla on kaksi undullatti ja plus häkki myytävänä...ovat pariskunta

    Äänestä

  • tnrnsa kirjoitti:

    hei aika kauhea otan osaa..mutta minulla on kaksi undullatti ja plus häkki myytävänä...ovat pariskunta

    Tuollainen ihminen ei tarvitse lintuja ollenkaan.
    Tottakai kissa saa häkin kirjahyllyn päältä! Ja jätit kissat ja linnut samaan tilaan. Eipä sinulla paljon järki päätä pakota.
    En kehottaisi ottamaan uusia lintuja, koska niidenkin kohtalo on kuitenkin sama.
    Vastuutonta ja typerää.
    Itse en pitäisi kissoja ja lintuja samassa taloudessa ollenkaan.
    Sinun pitää päättä; joko kissat tai linnut.
    Meillä olisi kissat saaneet kuulan otsaan jo ajat sitten.

    Äänestä

  • taasjoku... kirjoitti:

    kissaa ei kuulu todellakaan rangasta siitä että tekee luontonsa mukaan!! ei kannata pitää samassa tilassa lintuja ja kissoja!!
    ja suomessa on muuten laitonta pitää kissaa vappana ulkona! pitäis soittaa eläinsuojeluyhdistyksee, tollasest!! sitäpaitsi kissan elämä on arvokkaampi ku jonku pikku harakan!!!!!!

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    Vaan kun kissa joutaisi hävittää Suomesta kokonaan koska se ei tänne kuulu, ja hyvin olematon osa ihmisistä pitää kissojaan sisällä.
    Eivät undulaatitkaan tänne tietenkään kuulu, mutta niistä ei ole haittaa Suomen luonnolle ja ihmisille, koska niitä pidetään sisällä.
    Enkä nyt tarkoittanutkaan rangaista kissoja siitä että ne saalistusviettiään toteuttivat.
    Tyhmä ihminen kun ne tänne maahan on levittänyt...
    Omistajanhan vika tuo täysin oli.
    Eikä tuollainen omistaja uusia lintuja todellakaan tarvitse.
    Kissa on täällä samanlainen haitta kuin vaikka minkki. Pois vaan!
    Eikä pitäisi sanoa että jokin eläin on arvokkaampi kuin jokin toinen. Kaikki ovat luonnossa samanarvoisia.
    Se vain että kissa ei todellakaan tänne kuulu.
    Kun ihmiset vain oppisivat pitämään kissansa sisällä. Ulkona tarhoissa ja valjaissa.
    Silloin tuon vielä voisi hyväksyä... :/

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    kissaa ei kuulu todellakaan rangasta siitä että tekee luontonsa mukaan!! ei kannata pitää samassa tilassa lintuja ja kissoja!!
    ja suomessa on muuten laitonta pitää kissaa vappana ulkona! pitäis soittaa eläinsuojeluyhdistyksee, tollasest!! sitäpaitsi kissan elämä on arvokkaampi ku jonku pikku harakan!!!!!!

    Millä perusteella voit sanoa kissan olevan arvokkaampi kuin harakan? Kakkapuhetta, kuule! Yhtä arvokkaita ovat molemmat, mutta eri ihmiset arvostavat eri eläimiä eritavalla. Älä yleistä, jos itse pidät enemmän kissoista. Valtaosa täällä lintupalstalla pitää kuitenkin linnuista ;)

    Kissaa saa pitää ulkona, kunhan se pysyy omalla tontilla. Vieraan tontilla sen saa vaikka loukuttaa, ompa niitä muutamat ampuneetkin. Ihan ymmärrettävää, kuka nyt kissanpaskaan tahtoo liukastella omalla pihallaan vaikka itsellä mokomia karvapalleroita ei edes ole.

    Äänestä

Mulla olis 2 uros undulaattia häkki myytävänä. Turkoosi ja keltainen 2,5 v . Hinta yhteensä 80e. jos kiinostaa ota yhteyttä : [email protected]

kiitos !

Äänestä
  • Inhoan kissoja enemmän kuin mitään muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

emmi111 kirjoitti:

Minulla OLI kaksi undulaattia Mökö ja Rapsu. Niiden häkki oli minun huoneen kirjahyllyn päällä. Meillä on myös kaksi kissaa Kisu ja Milli. Me lähdimme kauppaan joksikin aikaa. Kun tulimme kotiin niin kotona odotti kiva yllätys. Sulkia lattialla, häkki rikki ja undulaatit poissa. Olin kauhuissani. Meidän kissa Milli oli syönyt ne!!! Vaikka hän söikin ne niin rakastan häntä kuitenkin. nyt haluaisin uusia undulaatteja koska ne ovat niin ihania!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu