Ajattelin sitten kysästä täällä mitä mieltä te olette, ja mitä te tekisitte asemassani.
Keskussairaala on kohdallani rikkonut vaitiolovelvollisutta. Puhuttiin henkilökohtaisista asioita (eikä todellakaan kyseessä ollut mikään asia, mistä heidän on pakko kertoa, esim. itsemurha-vaara, tjv.), ja kielsin moneen kertaan, että näistä asioista ei sitten piipahdetakaan mun vanhemmille - mutta niin tehtiin. Monta tapausta on ollut, mutta sanotaan että yksi on, osastolle menosta. Kieltäydyin, ja sanoin, että katsotaan asiaa myöhemmin, haluan viettää viimeiset 2vk hevoseni kanssa, joka lopetetaan päivä sen jälkeen kun se lähtee minulta.. Korostin että asiasta ei kerrota vanhemmilleni, tai elämäni taas vaikeutuu - mutta kappas vain, niin siitä kerrottiin, ja siitä syntyi taas aivan ihana riita vanhempieni kanssa...
Toinen asia on, lääkitys. Olen vakavasti masentunut, vaikea ahditus, ja paniikkikohtauksien oireita (eikä tietenkään sitä tutkita kohdallani, kun olen vain minä..). Olin osastolla 2vk omasta tahdostani, ja siellä sitten suunniteltiin mulle lääkitystä, kun puhuminen pelkästään ei auttanut.. Hirveän riidan jälkeen (niin että äitini huusi lääkärille, niin että sen kuuli joka ikinen "olohuoneessa" oleva ihminen.. Olin itse halukas kokeilemaan lääkkeitä, koska halusin itseni kuntoon.. Juuri ja juuri, ne suostu miedoimpaan mahdolliseen annostukseen- joka kohdallani ei ollut tarpeeksi. Kävin sitten TK-lääkärillä, ja kerroin tilanteeni, kerroin käyväni nuorisopsykiatrisella keskussairaalassa, ja kerroin miten paha olo mulla on, ja tuntuu että kyseinen lääkitys ei auta.. Se sitten otti yhteyttä keskussairaalaan, ja vaihto mun lääkityksen.. Nykyään olen sen lääkityksen kanssa, mutta se ei sovi mulle - muuttaa mielialan pahemmaksi.. Nyt en vain saa näitä pois - keskussairaalalle yrittänyt saada reilun kuukauden aikaa - kukaan ei vastaa mitään.. Tiedän, että jos keskussairaalassa tulee lääkkeiden vaihto esille, heillä on tapana kertoa taas kaikesta vanhemmilleni, vaikka olen kieltänyt.. Enkä halua että vaitiolovelvollisuutta rikotaan enää kertaakaan.. ..maksusitomusta terapiaankin jouduttiin odottamaan reilu kk, ja kun se tuli, se oli alkaen 1.1, eikä kukaan voinut ilmoittaa minulle tai terapeutilleni mitään - toisin kuin edellisellä kerralla..
Eli - mitä mun kuuluu tehdä?
Mä haluan saada itseni kuntoon, mutta se ei onnistu kun vanhemmat kieltävät mun tilanteen, eikä anna mulle mahdollisuutta parantua. He vaikeuttavat myös kulkuani terapiaan...
Täytän 18 lokakuussa, mutta tuntuu että en pysty odottaa enää sinne saakka, että saan itse päättää itseeni kohdistuvissa asioissa...
Niin, ja sitä ihmettelen, miksi TK-lääkäri ei kerro vanhemmille lääkityksen aloittamisesta, mutta keskussairaalassa siitä tehdään niin hirveä show..
Keskussairaala on kohdallani rikkonut vaitiolovelvollisutta. Puhuttiin henkilökohtaisista asioita (eikä todellakaan kyseessä ollut mikään asia, mistä heidän on pakko kertoa, esim. itsemurha-vaara, tjv.), ja kielsin moneen kertaan, että näistä asioista ei sitten piipahdetakaan mun vanhemmille - mutta niin tehtiin. Monta tapausta on ollut, mutta sanotaan että yksi on, osastolle menosta. Kieltäydyin, ja sanoin, että katsotaan asiaa myöhemmin, haluan viettää viimeiset 2vk hevoseni kanssa, joka lopetetaan päivä sen jälkeen kun se lähtee minulta.. Korostin että asiasta ei kerrota vanhemmilleni, tai elämäni taas vaikeutuu - mutta kappas vain, niin siitä kerrottiin, ja siitä syntyi taas aivan ihana riita vanhempieni kanssa...
Toinen asia on, lääkitys. Olen vakavasti masentunut, vaikea ahditus, ja paniikkikohtauksien oireita (eikä tietenkään sitä tutkita kohdallani, kun olen vain minä..). Olin osastolla 2vk omasta tahdostani, ja siellä sitten suunniteltiin mulle lääkitystä, kun puhuminen pelkästään ei auttanut.. Hirveän riidan jälkeen (niin että äitini huusi lääkärille, niin että sen kuuli joka ikinen "olohuoneessa" oleva ihminen.. Olin itse halukas kokeilemaan lääkkeitä, koska halusin itseni kuntoon.. Juuri ja juuri, ne suostu miedoimpaan mahdolliseen annostukseen- joka kohdallani ei ollut tarpeeksi. Kävin sitten TK-lääkärillä, ja kerroin tilanteeni, kerroin käyväni nuorisopsykiatrisella keskussairaalassa, ja kerroin miten paha olo mulla on, ja tuntuu että kyseinen lääkitys ei auta.. Se sitten otti yhteyttä keskussairaalaan, ja vaihto mun lääkityksen.. Nykyään olen sen lääkityksen kanssa, mutta se ei sovi mulle - muuttaa mielialan pahemmaksi.. Nyt en vain saa näitä pois - keskussairaalalle yrittänyt saada reilun kuukauden aikaa - kukaan ei vastaa mitään.. Tiedän, että jos keskussairaalassa tulee lääkkeiden vaihto esille, heillä on tapana kertoa taas kaikesta vanhemmilleni, vaikka olen kieltänyt.. Enkä halua että vaitiolovelvollisuutta rikotaan enää kertaakaan.. ..maksusitomusta terapiaankin jouduttiin odottamaan reilu kk, ja kun se tuli, se oli alkaen 1.1, eikä kukaan voinut ilmoittaa minulle tai terapeutilleni mitään - toisin kuin edellisellä kerralla..
Eli - mitä mun kuuluu tehdä?
Mä haluan saada itseni kuntoon, mutta se ei onnistu kun vanhemmat kieltävät mun tilanteen, eikä anna mulle mahdollisuutta parantua. He vaikeuttavat myös kulkuani terapiaan...
Täytän 18 lokakuussa, mutta tuntuu että en pysty odottaa enää sinne saakka, että saan itse päättää itseeni kohdistuvissa asioissa...
Niin, ja sitä ihmettelen, miksi TK-lääkäri ei kerro vanhemmille lääkityksen aloittamisesta, mutta keskussairaalassa siitä tehdään niin hirveä show..
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lakipalstalla tai jollain psykiatriaa koskevalla palstalla - ehkä mielummin toisella foorumilla - varmaan tietävät paremmin. Sinuna puhuisin asiasta psykiatrille, hän on asiantuntija myös lakiasioissa. Mutta on varmasti tahoja joihin voit ottaa yhteyttä, jos et sinne sairaalaan saa aikaa.
Nuorisolle (myös yli 18 v) noita mielenterveysaikoja järjestyy tietääkseni todella kivuttomasti verrattuna aikuisiin (kuulemma, ei omaa kokemusta). Kunhan vain löydät oikean tahon. Soita johonkin neuvontapalveluun, aluksi vaikkapa sairaanhoidon päivystysnumeroon (toimii ainakin pk-seudulla), josta varmasti osaavat neuvoa eteenpäin.
Sinänsä lokakuuhun on lyhyt aika, aika kuluu yllättävän nopeasti, mutta hommaa nyt kuitenkin apua ja neuvoja äläkä turhaan odottele.
Mutta toisaalta, ehkä laki-asian ihmiset voi tietää just tosta vaitiolovelvollisuudesta enemmän, että mitä voi tehdä sen turvaamiseksi, ja mitä pitäisi tehdä jos sitä on rikottu..
Asun itse keskellä metsää, ja keskussairaala on n. 100km päässä täältä, ja terapiaankin on semmoset 50-60km.. Psykoterapeutti, ei psykiatri, joten hänellä ei ole ainakaan mitään "viranomaisen" lupia puuttua asioihin..
Sinäänsä lokakuuhun ei ole enää pitkä aika, verrattuna siihen kuinka kauan olen sitä odottanut.. Mutta terapeutin sos. hoitajan, jne, mielestä, olisi parempi että pääsisin nopeammin omaan asuntoon, ja asiat järjestykseen. Olenhan mä ollut sossuunkin yhteydessä, mutta passauttavat mut vaan toiseen kuntaan, ja sieltä tulee törkeä vastaus että asia ei kuulu tänne... Ihanaa pompotelua.
Noita terapeutteja on vaikka mitä sakkia, ja psykologiakaan ei ole mikään oikea tiede, vaan monelta osin silkkaa huuhaata. On syytä olla tekemisissä vain oikeiden koulutettujen psykiatrien kanssa.
tota sun viestiä, nimittäin keskussairaallakin on vain ja ainostaan psykologi..
Kyllä mielestäni psykologiaa voi pitää ihan tieteenä; ei se ainakaan mitään helppoa ole, kun pitää soveltaa jokaisen yksilön kohdalla vähän eri tavalla..
Ja melkein mahdotonta olla psykiatrien kanssa tekemisissä, ellei itse halua maksaa kaikkea...
Mielestäni sairaala ei ole rikkonut vaitiolovelvollisuuttaan, koska olet vielä alaikäinen.
Oheisessa linkissä näyttää olevan jotain faktaa asiasta:
http://www.laki24.fi/teso-terveydenhuolto-terveydenhuolto_alaikainen_potilas.html
jos 15-vuotias tekee abortin esim. keskussairaalassa, KUKAAN ei saa kertoa siitä mitään vanhemmille.. Ei edes kertoa että tytär on sairaalassa, jos vanhemmat soittaa..
Mikä tässä asiassa on sitten erilailla? Miksi sitten psykologeilla lääkäreillä on ylipäätänsä vaitiolovelvollisuus?
Ja kopioitu tuosta oheisesta linkistä:
"Lapsellakin on kuitenkin itsemääräämisoikeus. Yleensä kysymys on ns. rajoitetusta itsemääräämisoikeudesta. Alaikäisen potilaan mielipide on selvitettävä aina, kun se katsotaan mahdolliseksi lapsen ikään ja kehitystasoon nähden. Jos lapsi kykenee itse päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos hän ei kykene kehitystasonsa perusteella tekemään päätöksiä hoidostaan, hoito on tehtävä yhteisymmärryksessä hänen huoltajiensa kanssa."
Kykenen itse päättämäään hoidostani; se on sanottu minulle kun kysyn.. Eli vanhemmilla ei olisi oikeutta tietää minun yksityis-asioista, ilman että annan lupaa siihen... Sen verran tätä asiaa olen tutkinut itsekin..
"""jos 15-vuotias tekee abortin esim. keskussairaalassa, KUKAAN ei saa kertoa siitä mitään vanhemmille.. Ei edes kertoa että tytär on sairaalassa, jos vanhemmat soittaa.. """
oletko varma?
..vähän liian suppea, että alkuperäisen kysyjän tapausta voisi sen perusteella lähteä selvittämään.
Eli yleensä periaatteessa, ja käytännössäkin siinä 12-15 vuoden jälkeen alaikäinen saa varsin itsenäisesti päättää omasta hoidostaan, ja jopa siitä vanhemmille tiedottamisesta.
Alkuperäisen kysyjän kohdalla pitää huomata, että kyse on psykiatrisesta hoidosta, jolloin näiden kohdalla on katsottu, että psykiatristen potilaiden kyky käyttää omaa itsemääräämisoikeutta on rajoittunut, ja viime kädessä lääkäri päättää missä määrin potilaan toiveet ja vaatimukset hoidosta, tai siitä kertomisesta otetaan huomioon.
Eli jos alkuperäinen kysyjä olisi ollut jossain muussa tavallisessa sairaanhoidossa, niin hänen asioitaan ei olisi kerrottu. Sen sijaan psykiatrinen hoito on jo osin oman varsin paternaalisen traditionsa takia eri tapaus, ja on mahdollista, että jopa täysi-ikäisen potilaan tietoja annetaan lähipiirille, mikäli katsotaan siitä olevan hyötyä potilaan hoidolle.
koska näin on viranomaiset sanonut.
TK-lääkäri, terveydenhoitaja, terapeutti, sos. hoitaja...
Keskussairaala/lääkäri ei saa antaa mitään tietoja, ellei potilas ole siihen itse suostunut.
Mutta kun näin ei ole tapahtunut vain ja ainoastaan psykiatrisen sairauden (vakava masennus) johdosta, vain myös ihan terveyskeskuksessa. Vanhemmat on soittanut, ja heille on kerrottu että olen laittanut sähköpostia sinne... Vaikka olin kieltänyt sen, ja mulle luvattiin että se ei tule mitään kautta mun vanhempien tietoisuuteen, ellen minä itse kerro sitä.
Tottakai määrätyt poikkeudet psykiatrisessa hoidossa on, esimerkiksi jos olet vaaraksi itsellesi/muille, tai olet sanonut suoraan että aion tappaa itseni, sillon heillä on oikeus kertoa vanhemmille/lähipiirille, myös yli 18-vuotiaana. Mutta tästä ei ole kyse, ei todellakaan.
Ihmettelen vaan, koska mulle on sanottu että kaikki tehdään mun tahtojen mukaan, ja minä päätän mitkä asiat saa kertoa vanhemmille, ja mitkä pysyy vain ja ainostaa mun ja lääkärin/psykologin tietoisuudessa.. Olen jopa kysynyt onko mulla täysi itsemääräisoikeus, ja vastaus on joka kerta ollut että ehdottomasti kyllä...
"Tottakai määrätyt poikkeudet psykiatrisessa hoidossa on, esimerkiksi jos olet vaaraksi itsellesi/muille, tai olet sanonut suoraan että aion tappaa itseni, sillon heillä on oikeus kertoa vanhemmille/lähipiirille, myös yli 18-vuotiaana."
Ei, nyt olet käsittänyt vähän väärin tämän systeemin.
Jos kyseessä on alaikäinen psykiatrinen potilas, niin hänen kohdallaan sovelletaan lähes aina lain potilaan oikeuksista 7 §:n 2. momenttia, joka menee näin:"Jos alaikäinen ei kykene päättämään hoidostaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa kanssa.".
Eli alaikäisen psykiatrisen potilaan kohdalla, viime kädessä lääkärillä on aina valta päättää milloin potilas pystyy päättämään omasta hoidostaan ja milloin ei.
Samasta syystä alaikäisen psykiatrisen potilaan kohdalla ei sovelleta suoraan saman lain 9 §:n 2. momenttia, eli: "Jos alaikäinen potilas ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, hänellä on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen.". Eli tämänkin, kuten edellisen 7 §:n kohdalla vastuu ja päätäntävalta on aina viime kädessä lääkärillä.
Laki potilaan oikeuksista: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785?
"Ihmettelen vaan, koska mulle on sanottu että kaikki tehdään mun tahtojen mukaan, ja minä päätän mitkä asiat saa kertoa vanhemmille, ja mitkä pysyy vain ja ainostaa mun ja lääkärin/psykologin tietoisuudessa.. Olen jopa kysynyt onko mulla täysi itsemääräisoikeus, ja vastaus on joka kerta ollut että ehdottomasti kyllä..."
Se on mielenkiintoinen kysymys miksi noin on kanssasi menetelty, jos kuitenkin on sanottu noin. Sanoisin kuitenkin, että lakia ei ole rikottu, vaan kyse on enemmänkin epäeettisestä toiminnasta. Kun laki antaa lääkärille tietyn liikkumavaran päätöksenteossa, niin minkäs teet, jos hän käyttää sitä liikkumavaraa.
"Vanhemmat on soittanut, ja heille on kerrottu että olen laittanut sähköpostia sinne... Vaikka olin kieltänyt sen, ja mulle luvattiin että se ei tule mitään kautta mun vanhempien tietoisuuteen, ellen minä itse kerro sitä."
Sitä kannattaa varmaan kysellä sieltä terveyskeskuksesta, eli miksi on toimittu tahtoasi vastaan ja varsinkin jos oli vielä luvattu, ettei sähköpostistasi kerrota.
On tilanne mikä tahansa,potilaan oikeus on määrätä häneen kohdistuvasta hoidosta ja siitä kenelle hoidosta ilmoitetaan (poikkeuksena ensiapu tilanne).
OTA YHTEYS SINUA HOITANEEN SAIRAALAN POTILASASIAMIEHEEN JA HÄN KERTOO MITEN MENETELLÄ VALITUS TILANTEESSA JNE.
omat ongelmat ja riskit... Miten pystyn enää luottamaan mihinkään kyseisen sairaalan henkilökunnasta, ettei asiat taas leviä sinne ja tänne. Se on levinnyt alusta alkaen, jo siitä lähtien kun lähete lähti sinne.. Lääkärin lausunnossa oli, että vanhemmille ei saa missään tapauksessaan kertoa, kissan kokoisilla kirjaimilla, ja he siltikin kertoivat....
Ja en saisi sytyttää tämän aiheen takia riitaa, koska keskussairaala maksaa tällä hetkellä terapiani (kun sotki kelan-asiat...)