abiturientin

Taas on kohta hiihtolomien ajat. Meillä miehen nuoret ovat tähän asti menneet äitinsä ja hänen uuden miehensä kanssa Lappiin viikoksi.Nyt isä pähkäilee tulevatko meille viikoksi, johon minä, ettei se käy, koska omalla nuorellani on kirjoitukset edessä ja lukurauhaa tarvitaan.

Isällä itsellä ei talvilomaa eikä minullakaan vaan nuoret olisivat meillä, eli käytännössä netissä 24/vrk, ja päivät nukuttaisiin.Meillä kun tuota tilaakaan ei ole vaan nuoret joutuvat olohuoneen sohvalla nukkumaan ja tietokone on oman nuoreni huoneessa, joten lukurauhasta ei olisi tietoakaan.Nuoreni on itse sanonut, että lukemisesta ei tule mitään kun nämä kaksi pelaavat tietsikalla 4:n asti aamulla.

Mies suuttui minulle, kun hänen nuoriltaan tänne tulon kielsin tuolloin, mutta miten on, onko minulla oikeus kieltää näitä tulemasta kun tilasta on puute eikä lukemisesta tuossa hässäkässä tule mitään. Ja asunto on minun, ei mieheni.
Jos nämä eivät kerralla ymmärrä asiaa niin pistänkö porukan pihalle, ja vaihdan lukot, vai mikä tässä parasta olisi? Sillä rakastan miestäni, mutta hän tuntuu ettei edes halua ymmärtää tätä lukurauhan tarvetta. Hänen omilla nuorillaan kirjoitukset ovat ensi vuonna, eli mites sitten suu pannaan?Tarvitsevatko edes he lukurauhaa??

Mielestäni nämä voisivat mennä mummulaan jonne he ovat tervetulleita harvinaisia vieraita.Olisi tilaa vaikka hiihtää ja passaus olisi viiden tähden luokkaa. Mutta kun siellä ei saa pelata tietsikalla koko yötä!
432140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

no jospas tuon tietsikan saisi siirrettyä toiseen huoneeseen kun missä tuleva abi lukee??ei kyllä muutenkaan kuulosta järin järkevältä että pelaavat 4 asti aamuyöllä, että josko sitä pelaamistakin rajottais?? en minä ainakaan hyväksyisi että minun huoneessani pelattaisiin aamuyöhön,kun itse koitan nukkua..

ymmärrän että isä haluaa lapsiaan tavata, ja viettää aikaa heidän kanssaan, samoin kun sinä omasi kanssa!! entä jos isä lähtisi vkoksi sitten lasten kanssa johonkin? saisitte rauhaa..

jotenkin ymmärrän ettei miehesi ymmärrä miksei voi tavata lapsiaan jotta sinun lapsesi saisi lukurauhaa, aika kinkkinen tilanne!! toisaalta kotihan on sinun, joten sinä kai sen päätät ketä siellä on!!
terkuin exä ja nyksä miekin :)

Äänestä
  • Ei ole mahdollista laittaa muuhun huoneeseen. Ja sitten kun näille Ei Saa laittaa mitää rajoituksia! Sen olen näinä 7 vuotena huomannut. Isä tekee juuri niin kun nämä haluavat......Monta kertaa olen sanonut että pelaaminen seis! Mutta ei auta, ja mies on "munaton" näiden edessä.
    Ja, mikäs mummulassa on vikana? Ei muu kuin se, että siellä on toteltava papan määräyksiä, mutta meillä ei tarvitse ja sitten voi huudella perään.
    Ja luulisi jo tämän ikäisillä olevan muutakin tekemistä kun isän luona juosta.

    Mutta motiivina onkinilmeisesti raha?, sillä äiti työttömänä....Och pappa betalar...n. 100€/yht. joka kerta kun täällä käyvät. Hyvä raha, kun itse ei mitään tarvitse tehdä.

    Äänestä

  • rauhasta kirjoitti:

    Ei ole mahdollista laittaa muuhun huoneeseen. Ja sitten kun näille Ei Saa laittaa mitää rajoituksia! Sen olen näinä 7 vuotena huomannut. Isä tekee juuri niin kun nämä haluavat......Monta kertaa olen sanonut että pelaaminen seis! Mutta ei auta, ja mies on "munaton" näiden edessä.

    Aloittaessani palstan seuraamisen olin karvat pystyssä, millaisia kakaraoita/teinejä maailmaan onkaan saatettu. Mutta nyt pikku hiljaa alkaa pistää vihaksi toinen puoli - MILLAISIA nössöjä naisia tässä maassa elää, siis SEITSEMÄN vuotta olet katsellut voimattomana huliganismia omassa kodissasi tumput suorina? Kiristetäänkö sinua jollain nuoruuden hairahduksella? Osallistumisesta rituaalipaloittelumurhaan? Mitenkään muuten en jaksa käsittää...

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    oli muksut kenen tahansa!

    Äänestä

  • rauhasta kirjoitti:

    Ei ole mahdollista laittaa muuhun huoneeseen. Ja sitten kun näille Ei Saa laittaa mitää rajoituksia! Sen olen näinä 7 vuotena huomannut. Isä tekee juuri niin kun nämä haluavat......Monta kertaa olen sanonut että pelaaminen seis! Mutta ei auta, ja mies on "munaton" näiden edessä.
    Ja, mikäs mummulassa on vikana? Ei muu kuin se, että siellä on toteltava papan määräyksiä, mutta meillä ei tarvitse ja sitten voi huudella perään.
    Ja luulisi jo tämän ikäisillä olevan muutakin tekemistä kun isän luona juosta.

    Mutta motiivina onkinilmeisesti raha?, sillä äiti työttömänä....Och pappa betalar...n. 100€/yht. joka kerta kun täällä käyvät. Hyvä raha, kun itse ei mitään tarvitse tehdä.

    se mikä kirjoituksessani pisti silmääni oli tuo "Luulisi jo tämän ikäisillä muutakin tekemistä olevan kun isän luona juosta". Kummallista kommenttia mielestäni. Minusta on hienoa, että teini-ikäiset lapset haluavat viettää aikaansa vanhempiensa kanssa. Vai todellako nämä lapset ramppaavat luonanne kiusaksi asti. Nyt on kyse talvilomasta. Sinusta lapset eivät saisi tulla isäänsä tapaamaan? Koska omasi lukee kirjoituksiin. Toki ymmärrän sinuakin, mutta jotenkin kommenteistasi (MINUN kotini,MINUN oma nuoreni ym...) paistaa vastemielisyytesi miehesi lapsia kohtaan.

    Jos sinulla olisi tilanne, että lapsesi asuisi isällään olisitko samoilla linjoilla kuin nyt. Jos miehesi kieltäisi lastasi tulemasta teille, vedoten omien lastensa rauha rikkoontumiseen hyväksyisitkö hiljaisesti asian? Toteaisit vain, että juu menkööt mummolaan mitä sitä äidin luokse isot lapset tunkevat.

    Jumalattomasti ottaa päähän tämä, että eron sattuessa ei oteta lasten tarpeita lainkaan huomioon. Saattaa olla ettei toinen vanhempi halua nähdä lastaan ja lapsi ihmeissään ja murheellisena. Toinen juttu on uusperheet ja itsekeskeiset aikuiset, jotka eivät osaa ajatella kuin omaa napaansa. Miten voi olla, että lähestulkoon AINA omat lapset käyttäytyvät, mutta puolison eivät?? Siksi eivät ole tervetulleita etävanhempansa luokse. Miettikää jo uutta suhdetta rakentaessanne oletteko valmiit hyväksymään puolisonne lapset. Teette todellista hallaa lapsille ja aiheutatte katkeruutta puolisollenne näillä toimilla.

    Olen itse kahden lapsen yksinhuoltaja. Täytyy myöntää, että olisihan se mukavaa, että olisi aikuinen ihminen jakamassa arkea. Olen kuitenkin hyvin harkitsevainen tämän asian suhteen. Jos olen todennut, ettei mies tule toimeen lasteni kanssa on juttu jäänyt siihen. Minä en tuohon karuselliin lähde. Lapsille vanhempien ero on jo ihan tarpeesi elämää mullistava kokemus.

    Onneksi myönteisiäkin kokemuksia uusperhe-elämästä saa kuulla, joten kirvestä en ole kaivoon vielä heittänyt.En vaatisi puolioa lapsiani rakastamaan (se erittäin harvoin mahdollista), mutta tietynlainen kunnioitus kyllä pitää olla. Usein metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

    Äänestä

  • mä ja mun lapset kirjoitti:

    Joo, kyse todellakin talvilomasta. Nyt eletään viikkoa 5 ja tähän mennessä miehen nuoret ovat meillä olleet peräti 3 vkl tänä vuonna!Eli käyvät todella tiheään, vai mitä?
    Matkaa heillä on tänne 200km, jotka isänsä kustantaa matkat ja muut päälle. No, se on hänen asiansa.
    Mutta meillä ei yksinkertaisesti ole tilaa!3h k. Tilanne olisi eri jos meillä olis esim. omakotitalo, jossa heillä olisi oma huone.Mutta minun sitä on mahdotonta toteuttaa, koska miehestä en apua siihen saa.

    Mutta kuten tuossa alempana kirjoitin tämä keskustelu miehen kanssa käyty aikoinaan ja tilanne nyt on tämä eikä muuksi muutu.Ja siinä olet oikeassa että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan...niin minäkin nyt teen.Eli mies ei milloinkaan näinä vuosina ole ajatellut poikaani vaan ainoastaan hänen omiaan.Olen ollut kynnysmattona molempiin suuntiin.En jaksa aina ajatella vain hänen nuortensa hyvinvointia.Minun täytyy kuunnella myös nuortani joka tämän pyynnön minun kauttani tekikin....

    muistellen ihan omaa nuoruuttani, jo tänä alkuperäisen lapsena vääntäisin itse oveni lukkoon. Oli kirjoitukset tai ei. Antaisin äitini uuden puolisonsa ja "etiäistensä" kanssa sopia asiansa keskenään. Ei huoneeni ollut mikään hollitupa.

    Äänestä

  • kirj..... kirjoitti:

    MIKSI? Kaikkia osapuolia v***ttaa, paitsi ehkä miestäsi, kerro meille, MIKSI pilaat elämäsi noin? Antaako hän todella niin hyvin, että kannattaa?

    "En vaatisi puolioa lapsiani rakastamaan (se erittäin harvoin mahdollista), mutta tietynlainen kunnioitus kyllä pitää olla. Usein metsä vastaa kuin sinne huudetaan."

    Nimenomaan, ja niin että aikuiset keskenään sopii ne pelissäännöt miten kummankin lapsia kohdellaan. Jos heidän mielipiteensä menee ristiin, todennäköisesti edessä on ongelmia.
    Oikeudenmukaisuus ennen kaikkea.

    Äänestä

  • kirj..... kirjoitti:

    Joo, kyse todellakin talvilomasta. Nyt eletään viikkoa 5 ja tähän mennessä miehen nuoret ovat meillä olleet peräti 3 vkl tänä vuonna!Eli käyvät todella tiheään, vai mitä?
    Matkaa heillä on tänne 200km, jotka isänsä kustantaa matkat ja muut päälle. No, se on hänen asiansa.
    Mutta meillä ei yksinkertaisesti ole tilaa!3h k. Tilanne olisi eri jos meillä olis esim. omakotitalo, jossa heillä olisi oma huone.Mutta minun sitä on mahdotonta toteuttaa, koska miehestä en apua siihen saa.

    Mutta kuten tuossa alempana kirjoitin tämä keskustelu miehen kanssa käyty aikoinaan ja tilanne nyt on tämä eikä muuksi muutu.Ja siinä olet oikeassa että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan...niin minäkin nyt teen.Eli mies ei milloinkaan näinä vuosina ole ajatellut poikaani vaan ainoastaan hänen omiaan.Olen ollut kynnysmattona molempiin suuntiin.En jaksa aina ajatella vain hänen nuortensa hyvinvointia.Minun täytyy kuunnella myös nuortani joka tämän pyynnön minun kauttani tekikin....

    "Matkaa heillä on tänne 200km, jotka isänsä kustantaa matkat ja muut päälle. No, se on hänen asiansa"

    Niinpä. Sehän on etävanhemman velvollisuus maksaa lapsen matkat, näin sanottiin sos.toimistossa kun yhteishuoltajuutta ja tapaamista sovittiin.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    muistellen ihan omaa nuoruuttani, jo tänä alkuperäisen lapsena vääntäisin itse oveni lukkoon. Oli kirjoitukset tai ei. Antaisin äitini uuden puolisonsa ja "etiäistensä" kanssa sopia asiansa keskenään. Ei huoneeni ollut mikään hollitupa.

    nuoresi huone ole hänen yksityisaluettaan. Eikö tietokonetta voi viedä esim olohuoneeseen tai vanhempien makuuhuoneeseen, kai ne nyt jollain lailla voi piuhat viedä eri huoneeseen.

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    "Matkaa heillä on tänne 200km, jotka isänsä kustantaa matkat ja muut päälle. No, se on hänen asiansa"

    Niinpä. Sehän on etävanhemman velvollisuus maksaa lapsen matkat, näin sanottiin sos.toimistossa kun yhteishuoltajuutta ja tapaamista sovittiin.

    SOpimukset tehdään tarpeen mukaan. Nyrkkisääntö on kuitenkin, että jos toinen osapuoli muuttaa huomattavan matkan päähän, on muuttaneen osapuolen velvollisuus huolehtia lapsen matkakuluista. Tämä varsinkin tilanteissa, joissa toinen muuttaa ulkomaille. Nimimerkillä Kokemusta on

    meilläkin maksetaan puoliksi, näin on sovittu.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    MIKSI? Kaikkia osapuolia v***ttaa, paitsi ehkä miestäsi, kerro meille, MIKSI pilaat elämäsi noin? Antaako hän todella niin hyvin, että kannattaa?

    No niin, hyvä pointti!Monasti olen sitä itseltäni kysynyt, ja keselen vieläkin....

    Äänestä

  • kirj.... kirjoitti:

    No niin, hyvä pointti!Monasti olen sitä itseltäni kysynyt, ja keselen vieläkin....

    on pantu kannat vastakkain. Ajattele elämänlaatua. Mikäli jatkuvasti vain pytyttää, eikä sinullakaan ole velvoitteita esim. pikkulapsia, taloudellinen tilanteesi on hanskassa, asunto omasi - - Jokaisen tilanne on erilainen, mutta itse ajattelisin rauhaisia lokoisia päiviä omassa asunnossani omassa rauhassani....

    Jos olet kovasti kiintynyt mieheesi, voisit ehdottaa toisenlaista suhdetta, aikuisten seurustelua, kumpikin omassa asunnossaan. Jolleikelpaa hänelle, herää epäilys, onko hän vain kiinaamispaikkaa vailla.

    Sori, olen kai kyynistynyt elämän varrella :DDD

    Voi voi, monet kerrat miettinyt, että kohta abikin lähtee pesästä, ja sitten jäisi vain minä ja katti. Olisi edes joku kuka kotona odottaa.

    Kyllä olen monasti miettinyt tuon elämän "autuutta", mutta todennut kuitenkin että puolensa on kummassakin. Miestä rakastan vielä kuitenkin, ja hänen nuorensa kait myös joskus pesästä lentävät....toivottavasti?

    Miehelle olen ehdottanut että muuttaisi lähemmäs työtänsä (150km työmatkaa) ja minä jäisin tänne(hyvä työ). Mutta kun ei käy, ei sitten mikään....Hänen täytyy joka päivä saada olla lähelläni..:), taitaa kyllä sanoa vaan, tai sitten on läheisriippuvainen.
    Mut kiitos kannanotostasi, huomaa että olet myös elämää nähnyt.Kyllä tämä tästä toivottavasti selkenee kun saa edes täällä vähän itseään purkaa.

    Äänestä

  • kirj..... kirjoitti:

    Joo, kyse todellakin talvilomasta. Nyt eletään viikkoa 5 ja tähän mennessä miehen nuoret ovat meillä olleet peräti 3 vkl tänä vuonna!Eli käyvät todella tiheään, vai mitä?
    Matkaa heillä on tänne 200km, jotka isänsä kustantaa matkat ja muut päälle. No, se on hänen asiansa.
    Mutta meillä ei yksinkertaisesti ole tilaa!3h k. Tilanne olisi eri jos meillä olis esim. omakotitalo, jossa heillä olisi oma huone.Mutta minun sitä on mahdotonta toteuttaa, koska miehestä en apua siihen saa.

    Mutta kuten tuossa alempana kirjoitin tämä keskustelu miehen kanssa käyty aikoinaan ja tilanne nyt on tämä eikä muuksi muutu.Ja siinä olet oikeassa että niin metsä vastaa kun sinne huudetaan...niin minäkin nyt teen.Eli mies ei milloinkaan näinä vuosina ole ajatellut poikaani vaan ainoastaan hänen omiaan.Olen ollut kynnysmattona molempiin suuntiin.En jaksa aina ajatella vain hänen nuortensa hyvinvointia.Minun täytyy kuunnella myös nuortani joka tämän pyynnön minun kauttani tekikin....

    No tuon perusteella lapset käyvät isällään joka toinen viikonloppu. Eikö? se ei mielestäni ole mitään ramppaamista vaan ihan normaali käytäntö eroperheessä. Miten itse ajattelet? Eronneena etävanhempana olisiko se liikaa nähdä Rakasta Nuortasi? Sinun on varmaan vaikea asettua miehesi asemaan, sillä oma lapsesihan asuu luonasi.

    Jos kämppä liian pieni miehelle, sinulle, lapsellesi ja miehesi vieraileville lapsille laita ukko omaa kämppää hakemaan. Ei kukaan voi väkisin kenenkään asunnossa asua. Kyllä perheeseen valitettavasti pitää kuulua miehesikin lapset, oli ahdasta tai ei.

    Miehesi varmasti rakastaa sinua, mutta sorsimalla miehesi lapsia ja asettamalla oman lapsesi jalustalle se rakkauskin varmasti laantuu. Tilalle astuu katkeruus. Näin tapahtuu jos miehesi lapsiaan rakastaa. Kuten itsekkin tiedät, rakkaus omaan lapseen on usein jopa suurempaa kuin omaan puolisoon. Jokainen pitää omiensa puolia ja sen näkee parhaiten näistä kirjoituksista. Luonnollista sinänsä nämäkin kiistat, mutta lapsia usein tulee kyllä sääli. Aikuiset osaavat olla niin ajattelemattomia ja itsekkäitä.

    Äänestä

laittaa lapsensa ekaksi. Mene sinä mummolaan lukemaan ja lopeta turha kitinä. lapset ovat miehelle ykköset, halusitpa tai et.

Äänestä
  • Meinasi mennä jo ihan hymistelyksi koko palsta. ;) Katkeruutta kehiin. Jes!

    Äänestä

  • miehen lapsineen pitäisi TÄSSÄ TILANTEESSA osata joustaa ja antaa lukurauha nuorelle. Ei se estä lapsia olemasta ykkösiä.

    Äänestä

  • sitten lastensa kanssa jos ovat niin tärkeitä!!!

    Äänestä

  • mies(?) kirjoitti:

    sitten lastensa kanssa jos ovat niin tärkeitä!!!

    Hahahahhaaa....! Kaikille lapset eivt ole tärkeitä, mutta ei se ole minusta ilon aihe ajatellen lasta!

    Äänestä

  • Omat lapset ovat myös tälle naiselle 1.
    Ei mies.Niitä tulee ja menee mutta lapset pysyvät!

    Äänestä

lissumaista kommenttii tähänkin =) ja ethän sinä nyt kodistasi mihinkään lähde abin kanssa, kun koti on SINUN!!! mies miettikööt mihin vie huutavat muksut, joilla ei tapoja ole!!! eikä näköjään mitään muutakaan, jos eivät osaa huomioda muita ihmisiä ja heidän tarpeitaan, ja vieläpä toisen kodissa!!
mielestäni kompromissi oisi hyvä, miehen lapset pariksi päiväksi, ja loppuaika lukurauhaa abille, tai sitten käsket miehesi etsiä oman asunnon jossa hän ja lapset saavat viettää aikaa kuin pellossa!!! kyllä luulisi miehenkin hieman kunnioittavan sinua ja kotiasi..mutta miehet =) ja varsinkin ne munattomat =)

Äänestä

ja hänen lapsensa pitäisi kyetä ottamaan huomioon oleva tilanne. Joku täällä kirjoitti, että lapset ovat tärkeimmät. Kyseinen kirjoittaja ei vaan ajatellut asiaa sinun lapsesi kannalta. Eivät ne kirjoitukset ja lukurauhan tarve loputtomiin kestä. Jos miehesi ei sitä ymmärrä, ihmettelen.

Äänestä
  • hiukka samassa tilanteessa, eli mitä siedetään aikuisilta kotona asuvilta lapsilta ja mitä ei. Tosin meillä alkaa olla käsillä se tilanne miten noita aikuisia kaiken valmiiksi saaneita saadaan lempattua täältä omiin asuntoihin aiheuttamatta sen suurempia traumoja :-).

    Äänestä

  • ollaan kirjoitti:

    hiukka samassa tilanteessa, eli mitä siedetään aikuisilta kotona asuvilta lapsilta ja mitä ei. Tosin meillä alkaa olla käsillä se tilanne miten noita aikuisia kaiken valmiiksi saaneita saadaan lempattua täältä omiin asuntoihin aiheuttamatta sen suurempia traumoja :-).

    "nuorista" aikuisista nimittäin! ensinnäkin, kaksi pyykkikoria, teijän ja "meijän", hoitakoon omat pyykkinsä, jos ei ole puhasta yllä, shouwhat,viikkausta myöten, samoten petin "yllä" pito??! ei ne lakanat iteksee vaihdu, jos ite ei vaihda, voi vaikka pölypunkeista näyttää kuvia ihan sieltä tietsikalta, tiskit hoituu nykyää koneella, mut ennen sitä, laitoin nuoret kahden altaan vaiheeseen, tossa sun ja tossa mun allas, se tiskaa kuka tiskinsä tekee, ja nykyää vaikka on kone, on lappu jokaisen kupin kohalla, ettei joka kerta tarvi uutta lasia ottaa, vesihörpyn takii!!! sitten kun alkavat tienaamaan, jääkaapista voi antaa ihan oman hyllyn kayttöö, mihin voivat omat murkinat laittaa, ettei tarvi "äipän läskejä" syödä!!! meillä onnistu, toivottavasti teilläkin...

    Äänestä

  • onnas kirjoitti:

    Aijai, itse en ihan noin pitkälle menisi. Mieluiten vaikka niin, että sovitaan mitä kukin tekee ja valvotaan että myös tulee tehtyä.

    Äänestä

Minä ainakin aikoinaan (eikä nyt ihan vuonna käpy ja nakki ;) ) kävin kirjastossa lukemassa abivuonna, lukusalissa. Siellä sitä lukurauhaa piisaa yllinkyllin - ei ole mitään häiriötekijöitä. Itse tykkäsin tästä ja myöhemminkin opiskeluissa menin aina mieluusti muualle kuin sinne virikkeelliseen kämppääni lukemaan.

Ja ehkä se on parempikin jos hetkellisesti se tietokone siirretään pois lukijan huoneesta.

Äänestä
  • Toi on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto, kirjasto. Katsotaan nyt miten tämä sitten menee.Vielä tänään käytiin kädenvääntöä asiasta. Sanoin et kyllä voivat menneä isovanhempiensa luokse tuolloin, kun ne heidän ainoat isovanhempansa ovatkin.Mut nämä kun käyvät siellä vain jos rahaa tarvitsevat...:(

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    Toi on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto, kirjasto. Katsotaan nyt miten tämä sitten menee.Vielä tänään käytiin kädenvääntöä asiasta. Sanoin et kyllä voivat menneä isovanhempiensa luokse tuolloin, kun ne heidän ainoat isovanhempansa ovatkin.Mut nämä kun käyvät siellä vain jos rahaa tarvitsevat...:(

    Kirjasto on hyvä paikka lukea, oikeasti. Mutta vaikka abisi menisi kirjastoon lukemaan, on hänen huoneessaan pelaaminen neljään asti yöllä kyllä minusta kielletty asia. Selvät säännöt miten teillä ollaan ja miten ei, mies sitoutuu siihen että hänen lapsensa niitä noudattavat, ja jos eivät noudata ottaa mies kakaransa kainaloihin ja lähtee äkkilähdöllä vaikka viroon kylpylään tai tampereelle motelliin...

    Äänestä

  • älä ole silti nössö kirjoitti:

    Voi miten monta kertaa sanoin miehelle viime vuonna, ettei hänen nuorensa meille tulisi, koska oma nuoreni kävi vuorotöissä ja halusi nukkua. Mutta ei, miehen pojat pistivät isänsä jälleen kerran solmuun ja nuoreni herätettiin yövuoron jälkeen klo. 12.00 päivällä, sillä täytyihän näiden saada pelata, kun kerran kesälomalla olivat.(isällä kesälomaa 7 viikkoa, ja minulla 4 viikkoa)Näiden ei tarvitse töissä kesällä käydä, sillä he pyytävät isältään!!:/On senverran raskasta heidän opiskelunsa, minun nuorellani ei ilmeisesti ole?

    On sen verran pinna nyt kireällä, että.....kohta paukkuu...

    Äänestä

  • äitikkä jäl kirjoitti:

    Jos kerran asunto on sinun (kuten ylempänä kerroit) niin teillä toki on sitten jotenkin järjestelyt sellaiset että näin on katsottu olevan ok. Mutta onko sen aina pakko olla niin. Mies vaan sitten miettimään millaisen isomman asunnon hän haluaa ostaa, sinun kanssasi tai sinua ilman, mihin mahtuvat kaikkien nuoretkin.

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    Toi on kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto, kirjasto. Katsotaan nyt miten tämä sitten menee.Vielä tänään käytiin kädenvääntöä asiasta. Sanoin et kyllä voivat menneä isovanhempiensa luokse tuolloin, kun ne heidän ainoat isovanhempansa ovatkin.Mut nämä kun käyvät siellä vain jos rahaa tarvitsevat...:(

    pystyt sanomaan, että käyvät isovanhempiensa luona vain kun rahaa tarvitsevat? Ovatko nuoret itse kertoneet teille vai peräti isovanhemmat? Olisi kiva kuulla näiden nuorten ja isäkin mielipiteitä asiasta, täällä kun valitettavasti saa vain yhden osapuolen välittämää "tietoa".

    Niin ja kirjastossa minunkin kirjoitusten aikaan käytiin lukemassa, niin minä kuin muut. Monilla on sisaruksia kotona ja näin ollen kotona ei varmasti täydellistä hiljaisuutta....onko kenekään kotona. Mielestäni jos yksi ihminen tarvitsee täydellisen keskittymisrauhan, täytyy järkätä asia niin, että muut voivat elää kotonaan normaalia elämää ja tämä yksi menee rauhalliseen paikkaan lukemaan.
    Uusperheessä kun saattaa olla näitä "sisaruksia".

    Äänestä

  • miettimään kirjoitti:

    Jos kerran asunto on sinun (kuten ylempänä kerroit) niin teillä toki on sitten jotenkin järjestelyt sellaiset että näin on katsottu olevan ok. Mutta onko sen aina pakko olla niin. Mies vaan sitten miettimään millaisen isomman asunnon hän haluaa ostaa, sinun kanssasi tai sinua ilman, mihin mahtuvat kaikkien nuoretkin.

    Joo, kyllä isompaa asuntoa ollaan mietitty, mutta se vain on jäänyt, koska mies ei halua velkaantua enkä minäkään tee mitään isoja velkoja enää tällä iällä 50v.
    Enkä hänen lapsiaan varten isompaa asuntoa osta.

    Äänestä

  • perusteella kirjoitti:

    pystyt sanomaan, että käyvät isovanhempiensa luona vain kun rahaa tarvitsevat? Ovatko nuoret itse kertoneet teille vai peräti isovanhemmat? Olisi kiva kuulla näiden nuorten ja isäkin mielipiteitä asiasta, täällä kun valitettavasti saa vain yhden osapuolen välittämää "tietoa".

    Niin ja kirjastossa minunkin kirjoitusten aikaan käytiin lukemassa, niin minä kuin muut. Monilla on sisaruksia kotona ja näin ollen kotona ei varmasti täydellistä hiljaisuutta....onko kenekään kotona. Mielestäni jos yksi ihminen tarvitsee täydellisen keskittymisrauhan, täytyy järkätä asia niin, että muut voivat elää kotonaan normaalia elämää ja tämä yksi menee rauhalliseen paikkaan lukemaan.
    Uusperheessä kun saattaa olla näitä "sisaruksia".

    Miehen kanssa kun aloin olemaan hän kertoi, että hänen poikansa eivät tykkää mennä isovanhemmilleen koska siellä(komentelevat) pistetään näille kuri, ja sanotaan herkästi muutenkin.
    Ja nämä nuoret ovat erittäin herkkähipiäistä sakkia!Ja nyt myöhemmin olen sen omin silmin nähnyt.

    Nuorten äiti työttömänä ja nuorten vkltapaamisellaan pistää nämä puhumaan isälleen, joskos mummulta ja papalta saisi rahaa siihen ja siihen. No, sitten onkin vaatimuksena se että mennään hlökohtaisesti sinne.(Äiti soittanut pojalleen kännyyn meilläoloaikana ja kysynyt:joko kysyit isältä että antaako mummu rahaa?)Ja poika sitten kysyy isältään...että tällainen tapaus, ja näin se vaan menee.Monasti mummu ihmetellyt miksei näitä poijat käy heillä ja todennut että silloin kun K..pyysi rahaa ulkomaanmatkalle niin silloin kävi viimeksi.Ikävöi heitä, mutta minkäs teet.

    Ja se rauha, millä saat nämä nuoret pois pysymään tietokoneelta?Ei millään.(Kun nämä kirjastotkin ovat auki vain klo 20:n).Isänsä kiellot eivät auta ja mies ihmettelee, että mitä ne pojat sitten tekisivät kun kerran täällä ovat.

    Eli näiden ei tarvitse tietsikkapelien vuoksi tulla meille, jos isänsäkin on töissä tuolloin ja minä.Isällä vielä 4t pelkkää työmatkaa päivittäin ja työpäivä päälle, joten paljon näitä nuoria pystyy tuolloin näkemään. Heillä on kotonaan tietokoneet joten pysykööt siellä.Ja tuolla ylempänä kirjoitin etten minä lähde ostamaan isompaa kämppää mieheni lapsia varten ja se juttu jo on läpi käyty miehen kanssa.

    Äänestä

  • kirjoittaj.... kirjoitti:

    kerran elämässä ja samoin kirjoitukset. Jos ei tuon vertaa voida joustaa noissa kyläilyissä, että yhden opinnot ei kärsi ni jo on kumma. Nettipelit tulee pysymään ja olemaan. Pientä joustoa ja suvaitsevaisuutta luulisi löytyvän jos tahtoa riittää. Asiat ja tilanteet muuttuu ja ihmiset elää sen mukaan.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    Just noin minäkin ja nuoreni sen näkee. Nämä muut eivät.

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    Just noin minäkin ja nuoreni sen näkee. Nämä muut eivät.

    tapahtuvan, jos kertakaikkiaan vaan sanot että olet päättänyt, että nyt ei käy että teidän pieneen asuntoon ja sinun nuoresi huoneeseen tulee vieraita silloin kun pitää keskittyä kirjoituksiin. Perustelet silä, että olet miettinyt asiaa joka kantilta ja tuut tähän lopputulokseen. Kai sullaki on tossa asiassa sanasi sanottavana.

    Äänestä

  • kirjoitus kirjoitti:

    Just noin minäkin ja nuoreni sen näkee. Nämä muut eivät.

    nyt kun kakarat on koulussa!! Eipä näytä lukeminen kovin kiinnostavan! Luulisi kaiken vapaan käyttävän tenttikirjojen lukemiseen eikä valtittamassa ja roikkumassa netisssä!

    Äänestä

  • lue niitä kirjojasi kirjoitti:

    nyt kun kakarat on koulussa!! Eipä näytä lukeminen kovin kiinnostavan! Luulisi kaiken vapaan käyttävän tenttikirjojen lukemiseen eikä valtittamassa ja roikkumassa netisssä!

    .. kellehän tuo taas sitten oli tarkoitettu. Laitappas nyt silmälasit päähän ja lue viestiketju uudelleen :-). Ja hitaasti, jotta juoni selviää.

    Äänestä

Sinun täytyy olla jo vanhempi nainen, koska sinulla on abi-ikäinen lapsi. Ihmettelen suuresti tuota asennettanne/asennettasi perheessä; -minun nuoret, sinun nuoret. Etkö sinä miehesi kanssa yhteen mennessä lupautunut ottamaan koko paketin vastaan. Lapsineen. Ei "perinteisessä" perheessäkään lapsia siirretä muualle, yksi lapsi haluaa lukea.

Sanoit, ettei tilaakaan ole. Miksi tilaa ei ole juuri miehesi lapsille? Sekin tuli selväksi, että asunto on sinun. Miksei sinun nuoresi voisi yhtähyvin mennä isänsä luokse lukemaan? Jos vastauksesi on, että isästä ei ole huolehtimaan/häntä ei ole tms. ymmärrän kyllä ja se tuo asiaan vaan uuden näkökulman, joka sinun pitäisi ottaa huomioon. Eli olla kiitollinen, että miehesi lapset voivat välillä olla äitinsä luona. Ja siksipä sinun pitäisi olla joustavampi ja ottaa miehesi lapset aina avosylin vastaan.

Anteeksi vaan, mutta miehen aikaa biologisten lasten kanssa ei voi mielestäni edes laittaa samaan vaakakuppiin sinun nuoresi lukurauhan kanssa. Sanon suoraan, että muuta asennettasi rajusti, jos et halua ongelmia parisuhteeseesi. Teidän pitäisi yhdessä ratkaista tuo tietokoneongelma. Sama ongelma esiintyy myös perheissä, joissa kaikki lapset ovat yhteisiä myös biologisesti, että "pelkästään" vanhempien silmissä. Teidän perheessä tuo jako tuntuu olevan selvä. Sinun ja minun. Jos miehesi lapsesta tulisi vaikka suuren firman tietokoneinsinööri, suostuisitko sitten hieman ajattelemaan, että ehkä hän on vähän meidän yhteinenkin lapsi..? Jos hän vetelehtii, kun OMA nuoresi haluaa lukea. Hän on selvästi miehesi lapsi.

Enkä todellakaan tahdo loukata, ja tämä vastaukseni perustuu pelkästään kirjoitukseesi.

Äänestä
  • Tämä "Sinun, minun " asetelma lähti aikoinaan miehestä joka muutti minun ja poikani luo.Hän ei ota mitään kontaktia poikaani, joka on ilmeisen hiljainen omiin poikiinsa verrattuna.Alkuaikoina yritti huutamalla, ja nyrkkien voimalla(poika tuolloin 12v) päästä pojan kämppään, kun tämä huusi meille, että "olkaa hiljaa"Minä sen estin olemalla oven ja miehen välissä.

    Pojan oma huone on hänen poikiensa käytössä vaikka mikä olisi. Pojalla oma tietokone jonka itse ostanut(kesätyöllään), niin nämä käyttävät tätä kuin omaansa....Vaikka poika kieltänyt...

    Mies voi viettää aikaansa biologisten lastensa kanssa myös muualla, ei meillä.En jaksa leikkiä "perhettä" jota meillä ei ole arkenakaan, miksi siis joka toinen vkl?? Minulla ei heihin ole tapaamistarvetta.Jatkuvaa passaamista, en jaksa, olen jo 4 nuorta miltei saattanut maailmaan.

    Että tällaista, ja sinä vielä pyydät? suvaitsevaisuutta.Heh, heh. Taitaa olla elämänkokemus vasta alussa. Tervetuloa 40 elämään.
    Ja tiedoksi, ex-mieheni on nykyiseen mieheeni verrattuna hyvässä asemassa ja olisi halukas saamaan nuoren vieraakseen ja vaikka vähän enemmäksikin aikaa, mutta pakotatko nuoren kotoaan??Mitenkäs sen laita sitten on?

    Juuri eilen tuli juttua siitä mitä näiden nuorten pitäisi tehdä kun meillä ovat. Mies sanoi, ettei näiden meillä mitään tarvitse tehdä täällä kun he kotonaan joutuvat niin paljon tekemään.Että revi sitten tästä!!Ei jumaliste,tässä kuule joustavuudet enää auta!Isot jätkät, pysykööt kotonaan ja menkööt kesällä myös töihin niin ettei tarvitse vetelehtiä koko kesää täällä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lukurauhasta kirjoitti:

Taas on kohta hiihtolomien ajat. Meillä miehen nuoret ovat tähän asti menneet äitinsä ja hänen uuden miehensä kanssa Lappiin viikoksi.Nyt isä pähkäilee tulevatko meille viikoksi, johon minä, ettei se käy, koska omalla nuorellani on kirjoitukset edessä ja lukurauhaa tarvitaan.

Isällä itsellä ei talvilomaa eikä minullakaan vaan nuoret olisivat meillä, eli käytännössä netissä 24/vrk, ja päivät nukuttaisiin.Meillä kun tuota tilaakaan ei ole vaan nuoret joutuvat olohuoneen sohvalla nukkumaan ja tietokone on oman nuoreni huoneessa, joten lukurauhasta ei olisi tietoakaan.Nuoreni on itse sanonut, että lukemisesta ei tule mitään kun nämä kaksi pelaavat tietsikalla 4:n asti aamulla.

Mies suuttui minulle, kun hänen nuoriltaan tänne tulon kielsin tuolloin, mutta miten on, onko minulla oikeus kieltää näitä tulemasta kun tilasta on puute eikä lukemisesta tuossa hässäkässä tule mitään. Ja asunto on minun, ei mieheni.
Jos nämä eivät kerralla ymmärrä asiaa niin pistänkö porukan pihalle, ja vaihdan lukot, vai mikä tässä parasta olisi? Sillä rakastan miestäni, mutta hän tuntuu ettei edes halua ymmärtää tätä lukurauhan tarvetta. Hänen omilla nuorillaan kirjoitukset ovat ensi vuonna, eli mites sitten suu pannaan?Tarvitsevatko edes he lukurauhaa??

Mielestäni nämä voisivat mennä mummulaan jonne he ovat tervetulleita harvinaisia vieraita.Olisi tilaa vaikka hiihtää ja passaus olisi viiden tähden luokkaa. Mutta kun siellä ei saa pelata tietsikalla koko yötä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu