Etä-äiti = huono äiti ?
iltalehdessä
532241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Niin, tosiaan pitäisi päästä eroon tuosta ajattelusta että lapsi voi asua vain yhdessä paikassa.
olla ihmettelemättä, kun näiden juttujen äidit esitettiin niin täypäisinä, että mikä äitiydessä mättää että voi tehdä noin vapaaehtoisesti (niin ettei siis ole jotain vakavia ongelmia)
eka noista oli tavannut aiemmin poikiaan vielä vähemmän!
ja toinen on erottanut sisarukset toisistaan, vaikka kaikki lastenasiantuntijatkin suosittelevat ettei sisaruuttakin revitä rikki, esim huostaanotoissa, että sekin vielä viedään lapsuudelta...
mitähän nää tällaset yhdistykset on? vähän kuulosti siltä kun ite olisin perustanut eronneena, huonolla omatunnolla ydimperheyhdistyksen.
ei voi mitään jotain mätää kuviossa kun äiti luopuu lapsistaan. ei se isä niitä lapsia oo tehnyt, vaan äiti kantanut sisällään, synnyttänyt, imettänyt......
Mielestäni kyseisen jutun äidit olivat ihan täyspäisiä - ja olivat tehneet hyvän ratkaisun. Missä siinä sanottiin että sisarukset olivat erotettu toisistaan? Vaikka ovat eri osoitteessa kirjoilla niin ei kai se tarkoita että sisaruussuhdetta katkotaan?
Kommenttisi tuo esiin että jotkut juntit vielä ylläpitää tuollaisia ennakkoluuloja. Hyvä että tuo juttu tehtiin - ehkä muutama ääliö taas havahtuu.
niin tarkoitukseni ei olllut hyökätä sellaisia isiä kohtaan jotka välittävät lapsistaan. ne vain ovat valitettavasti vähemmistö, olen kiitollinen että niitä on!
mutta kyllä kuka tahansa äiti tietää mitä tarkoitan kun puhun äitiyden ainutlaatuisuudesta. en ymmärrä miksei äitiyttä kunnioteta nykyään lainkaan, ikäänkuin se ei merkitsisi mitään?
ettekö tajua ettei mikään pysty korvaamaan vauvalle ÄITIÄ?
Kyse ei ollut vauvoista vaan isommista lapsista - ja heillä oli silti ihan täyspainoinen äiti vaikka oli kirjoilla eri osoitteessa. Toki äitiys merkitsee - ihanaa että näilläkin lapsilla on äiti ja isä, eikö vaan?
Mietin, onko monikin nainen rakentanut oman identiteettisi biologisen äitiyden varaan. Sikäli usein täällä törmää tuohon ajatteluun, että äiti on parempi huoltaja ja kasvattaja, kun on kantanut lapsen ja imettänyt. Lisäksi äidin rakkaus on jotenkin "pyhää" samoista syistä.
Raskaus, synnytys ja imetys ovat hienoja kokemuksia useimmille naisille. En silti väittäisi, että ne kokemukset tekisivät ihmisestä jotenkin arvokkaamman tai kyvykkäämmän rakastamaan.
Ja ennen kuin sataa rapaa niskaan: olen lähiäiti, joka on synnyttänyt ja imettänyt neljä lasta.
miehen, ei tarkoita sitä, että suurin osa miehistä olisi huonoja isiä! Normaali mies on lapselleen, mitä parast isä. Naiset voisivat joskus hiukan miettiä kenen kannssa lapsia maailmaan pukkaavat.
En tunne itse yhtään huonoa isää, enkä kyllä sellaisia miehiäkään, joita näillä palstoilla naiset kuvailevat. Tosin, en tällaisia naisiakaan. Joten kummissa lienee vikaa ja missä päässä?
omalla kohdallani yksi ilta mietin, olenko jotain muuta kuin äiti? Kuka olin ENNEN kuin olin äiti... Minä taistelisin lapsistani kynsin hampain, jos sellainen tilanne tulisi, olisin varmasti hirveä omistushaluinen ämmä JOS tällainen tilanne tulisi..
Mutta heräsin siis yksi ilta miettimään, onko todellakin koko elämäni ja identiteettini olla äiti...mitäs sitten kun lapset eroavat minusta (siis ihan luonnollisesti) kuka minä silloin olen? tuleeko minusta sellainen äiti joka sekaantuu aikuisten lasten elämään ihan raivoon asti..
No nämä nyt oli mun mietteitä, elän kaikkien lasteni kanssa, nk. uusioperheessä, ensimmäinen lapseni ON yksin minun (sain nuorena, eikä isä ole lapseensa kehittänyt suhdetta-vaikka sitä ollaan yritetty)
Päätin kuitenkin tuona synkkänä ajatushetkenä, että minun täytyy ehkä löytää elämästä se muukin tarkoitus kuin vain lapset..vastaisuuden varalle...
Nim. tuleva kaamea anoppi :D
Hyviä huomioita edellisellä kirjoittajalla!!!
Äitiyden ainutlaatuisuus on isketty niin syvälle mieleemme, ettemme edes huomaa miten hullu ajatus se on. Eihän se herran tähden genitaaleista riipu, kykeneekö rakastamaan lastaan ja hoitamaan häntä.
Äitiyden - tai ylipäätään vanhemmuuden - laatua ei voi arvioida siitä käsin, millaisia vanhemman tekemät ratkaisut ovat muodoltaan (kumman luo lapsi jää erossa kirjoille), vaan siitä käsin, miten tehty ratkaisu palvelee lapsen etua. Jutun äidit olivat päätyneet etä-äitiyteen nimenomaan siksi, että he arvioivat sen olevan lapsille paras ratkaisu. Pienin paha siis.
Etä-vanhempiin kohdistuvat ennakkoluulot kertovat enemmän sukupuolijärjestelmästämme kuin etä-vanhempien vanhemmuuden laadusta.
täysin kokonaisvaltainen, VALTAVAN hormonaalinen (vai aiotteko senkin kieltää, ja samantien vastasyntyneen imemisrefleksin ja sen että äiti synnyttää, vai onkos nää tiinasta pikkujuttuja, taitaa tiinakin olla mies, jos ei tiedä mitä esim voi synnytys olla!) kokemus. ei kukaan sitä mulle "iskenyt päähän".
ihan kummallisia kommentteja; taitaa olla pelkästään isien keskustelu?
tältä kantilta: siis kuinka moni mies rakentaa oman identiteettinsä pelkän isyyden varaan? hyvä kysymys!
mulla ainakin pitää olla kaverit ja perjantaikaljat ja tietenkin ura, mulle ura on ehkä tärkein osa mun identiteettiä...en voi vaan aina ajatella lasta tai äitiä ensin, olen isyyteni lisäksi paljon muuta. ja täytyy sanoa että kyllä se, että lapset ovat mun biologisesti merkitsee kaikkea, en niitä muuten elättäis.
ja ihan vaan tiedoksi että olen 3 lapsen lähi-isä.
Onko äitiys pelkästään sitä että asuu lasten kanssa ja on 25 h vuorokaudessa heidän kanssa? Äitiys on yhtä ainutlaatuista kuin isyyskin, ei isältäkään saisi viedä lapsia.
Vaan mitä on lapsena oleminen. Onko se sitä kun vanhemmat eivät eivät kykene elämään keskenään ja eroriidan tiimellyksessä taistellaan lapsista henkihieverissä välittämättä miltä lapsista tuntuu? Molemmat vanhemmat repii omaan suuntaansa tajuamatta kuinka he asettavat lapsen melkein pakosti valitsemaan kumman kanssa he haluavat olla. Ei lapsi halua eikä sen tarvitse valita puoltaan. Lapselle molemmat vanhemmat ovat yhtä tärkeitä!
..isyys oli ja on edelleen (sinä puhuit vain imperfektissä) kokonaisvaltainen asia.
Oma tuntemuksesi saattaa hyvinkin olla että olet ainoa kelvollinen vanhempi lapsellesi, silti se ei välttämättä tarkoita että olisit paras mahdollinen.
Tietenkään en rakenna identiteettiäni PELKÄN isyyden mukaan, mutta kyllä se nykyään on hyvin tärkeässä roolissa, paljon ennen kavereita ja varsinkin uraa. Minulle työ on vain tapa saada elantoa ja työnteossa aina tulee joustettua lapsen mukaan.
Biologisella isyydellä ei ole mitään tekemistä isyyden kanssa.
..vuoroviikkoetäisä.
Itse olin se joka aikoinaan suhteesta lähti ja lapset jäivät isälle. Monien kuukausien vekslauksen kautta päätimme, että lapsien on parempi isän luona, kuin pienessä yksiössä äidin luona parin kilometrin päässä. Ratkaisuihin vaikuttu käytännön asiat. Lapset olivat luonani silti ensimmäiset vuodet suunnilleen aina puolet kuukaudesta. Päätös ei ollut missään vaiheessa helppo tai täysin selkeä, enkä usko sen päätöksen olevan yhtään sen helpompi olipa kyseessä isä tai äiti. Näitä ratkaisuja pohditaan varmasti aina pidemmän aikaa ja kaikkien kannalta. Itkien, riidellen, surren ja sopien. Hyvässä tai pahassa.
Olen kohdannut kaltaisiasi ihmetteleviä ihmisiä syytteleviä/syyllistäviä sormia ja pari ensimmäistä vuotta vastailin kyselyihin itsekin "potien huonoa omaatuntoa" kuten asian ilmaisit. Miettien ratkaisumme oikeellisuutta tai vaikutuksia lasten tulevaisuuteen.
Tosin myöhemmin tajusin, että monet niistä loistoäideistäkin, jotka syyllistävät tällaista "epänormaalin" päätöksen tekevää äitiä elävät itse useinkin vaikeassa tai muuten vain onnettomassa suhteessa tai elämässä. Useat tyytymättömät vain eivät halua rikkoa liittojaan lasten takia, joka on mielestäni aivan yhtä väärin, kuin heitteillejättö.
Kuvitellaan, että lapsi kasvaa jotenkin onnellisemmaksi äidin ja isän kanssa, oli perheessä sitten kuinka onnetonta ja raastavaa tahansa. Ja eron sattuessa lapset kasvavat onnellisiksi tietysti juuri äidin kanssa. Siksi, että äiti "odottaa lastaan, synnyttää lapsen ja on lapsen äiti ja ne äidin tunteet..."
Niin. Toisaan. Ne äidin tunteet.
Monet luulevat, että äideillä jotka päättävät jättää lapset isälleen ei olekaan näitä äidin vaistoja ja luonnollisia tunteita. Perinteisen äidin mallin mukaan hoivaamme, suojelemme ja rakastamme lapsiamme, kuin neitsyt mariat. Ideaaliin äidin kuvaan ei mahdu äitihahmoa, joka rakastaa lapsiaan etäämpänä ja silti aivan yhtä suurella rakkaudella.
Entisessä ystäväperheessä elettiin pinnan alla tunteetonta elämää, jossa lapset olivat jatkuvasti varpaillaan ja pelokkaita, kun isällä ja äidillä oli elämä pois raiteiltaan. Äidillä oli toinen mies ja isällä toinen nainen, mutta kulissit pysyivät vankasti pystyssä. Äidin ruumis ja hahmo olivat paikalla, mutta mieli oli muualla.
Ja perhe oli hajoamispisteessä.
Kun itse erosin miehestäni ja otin uuden kurssin oli tuo kyseinen pariskunta yksi niistä "ystävistä", jotka kääntyivät minua vastaan, koska "hylkäsin" perheeni ja "jätin kaiken". Ystävyytemme päättyi siihen, kun kommentoin oman ratkaisuni pelastaneen oman ja lasten elämän. Heidän mielestään lapset kaipaavat äitiään ja äidin kuuluu uhrata oma paremman elämän tavoittelu lasten edun vuoksi. Itse en ajattele noin, enkä halua kannattaa aikansa elänyttä perinnettä, joka muistuttaa jollakin tapaa ympärileikkaustraditiota, joka tehdään vain sen tradition vuoksi. Ja vain koska aina ennenkin on tehty niin.
Tuo tuttu pariskunta kuului eronneen myöhemmin ja toinen lapsista on äidillä ja toinen isällä. Kas kummaa, puolikas lähiäitiyskin on jotenkin hyväksytympää, kuin olla äiti 100%:sti eri osoitteessa.
Lapset rakastavat yleensä molempia vanhempiaan, oli vanhemmat sitten kuinka kamalia tai ihania tahansa ja isä on mielestäni aivan yhtä hieno vanhempana, kuin äitikin. Ei avioliiton väkisin koossapitäminen tai lasten jättäminen "automaattisesti" äidilleen ole aina se ainoa oikea ratkaisu.
Koen edelleenkin olevani hyvä äiti lapsilleni ja pohdimme näitä asioita usein yhdessä. En halua kehitellä tabuja tai perinteitä vain perinteen vuoksi.
Uskon, että esimerkilläni on kauaskantoiset vaikutukset eritoten hyvässä mielessä. Ihmisten välinen avoimuus, rehellisyys, kunnioitus ja rakkaus. Ne asiat uskon siirtäneeni lapsiini.
Oma teini-ikäinen tyttäreni kommentoi jokin aika sitten, "...äiti, onneksi kaikki on mennytkin hienosti, vaikka aluksi tuntui vaikealta...".
Kaikki etävanhemmatkin tietävät sen, ettei vanhemmuus ja rakkaus häviä mihinkään erossakaan olessa. Itse olen päivittäin yhteydessä omiin lapsiini ja kaikki mahdollinen aika vietetään yhdessä. Isä teki asian aikanaan hankalaksi muuttamalla kauas toiselle paikkakunnalle, mutta on joutunut huomata ettei se haalista lasten ja minun välejäni. Oikeastaan päinvastoin.
Kuka maailmassa määrittelee "normit" joiden mukaan eletään. Onko ne ihmiset onnellisia vai onnettomia? Oletko sinä mielestäsi niin esimerkillinen lähivanhempi, että voit osoittaa sormellasi ne mädät omenat? Tiedätkö kaikkien ihmisten motiivit heidän ratkaisuihinsa? Onko asioihin ylipäänsä vain yhdenlaisia oikeita ratkaisuja?
Itse seison lapsineni tukevasti maan kamaralla ja rakennamme meidän omaa vaatimatonta "miniarkeamme" hieman eri tavoin kuin vanhemmat, jotka elävät päivittäin lastensa kanssa, mutta silti vahvoista rakennusmateriaaleista.
Olen aikanani kuullut, että naisen pahin vihollinen on toinen nainen. Itse olen kokenut sen ja selkään puukottamisen ja mustamaalaamisen. Sisulla, kyynelillä ja hammasta purren olen päättänyt antaa silti itselleni luvan olla hyvä äiti ja yhtä arvokas nainen, kuin se onnellisessa avioliitossa/avoliitossa tai lähivanhempana elävä nainen.
ole osallistunut yhtään oikeeta äitiä?
ei kukaan tuntemani äiti (mukaanlukien itseni) luopuisi vapaaehtoisesti huoltajuudesta! vain kuolleen ruumiin yli!
Mutta auttamatta tulee mieleen ne tarinat, kuinka äiti erottuaan juuri näiden "kukaan (kunnon) äiti ei luovu lapsen huoltajuudesta" ja sen menettämisen tuskan edessä pitävät tiukasti kiinni huoltajuudesta vaikka pään sisällä aina miettii jaksaako vai ei. Mutta silti ajatellaan, että minun on oltava hyvä äiti ja jaksettava vaikka mikä olisi. Sitten voikin tapahtua niin, että se psyyke ja kroppa eivät olekaan yhtä varmoja asiasta tai kaikki se väsymys kohdistuu lapsiin.
Näitähän on niin monia tapauksia, jotkut käytännössä "hylkäävät" eivätkä näe pätkääkään lasta (valitettavasti tiedän tälläisiä löytyvän) huumeiden, sinkkuuden jne menetetyn nuoruuden perässä juostessa. Sitten on taas niitä, jotka tietävät etteivät jaksa ja myös sen, että lapsilla olisi turvallisempaa ja paremmat oltavat isällään...Ovatko he huonoja äitejä silloin jos tahtovat lapsellensa jotain parempaa mitä itse ei pysty antamaan?
Joskus vähän mietityttää nämä asiat vaikka ydinäiti olen, että onko todellakin hyvä äiti sellainen, joka paistaa ne kotitekoiset leivät joka viikko tai pitää kiinni lasten huoltajuudesta vaikka tietää, että itse on ihan hajoamispisteessä ja lapsetkin siitä kärsivät. Kunhan vain on lähiäiti. Minusta tärkein hyvän äidin kriteeri on se, että oikeasti asettaa sen lapsen edun tärkeimmäksi VAIKKA se vaatisi luopumista ja oman omaa epäetua.
Noh, tälläiset tapaukset eivät ole enemmistö, kuten ei etä-äiditkään ja maailmaan mahtuu monenlaista äitiä. Tarkoitin vain sitä, että ei voi automaattisesti sanoa, että äiti on huono vain siksi, että lapsi asuu isällään. Voimaa ja jaksamista jokaiselle etä-äidille, joka teki vaikean ratkaisun lapsen etu sydämessään. Ihmiset pakkaavat aina tuomitsemaan ihmisryhmiä tuntematta tai tietämättä tarkemmin mitä asian takana mahdollisesti onkaan. Eikä edes se tee äidistä huonoa, vaikka ihan jaksaisikin, mutta näkee, että lapsella on paremmat oltavat isällään. Jotkut naiset ovat osanneet valita lapselleen niinkin hyvän isän, että tälläinenkin on mahdollista. :)
Jos luet tuota juttua niin siinä käy ilmi että kumpikin äiti on edelleen lapsensa huoltaja ja äiti - ja huolehtivat lapsistaan kuten muutkin äidit. Millä tavalla ovat vähemmän äitejä jos lapset ovat kirjoilla isänsä luona?
Tuo logiikka tarkoittaa myös sitä, että erotessaan aina jommasta kummasta tulee huono vanhempi tai sitten kummastakin puoliksi huono.... :/
Silloin kun lapsia aloin suunnitella niin tiesinhän minä mitä lapset tuo tullessaan ja miten elämä muuttuu. En ikipäivänä voisi lapsistani luopua. Kertokaa joku miksi isät aina luovuttaa huoltajuuskiistoissa samantien? Äidit yleensä on ne jotka taistelevat lapsista henkeen ja vereen. Ja jos lapsia on alunperin ryhtynyt tekemään niin miksi yhtäkkiä pitääkin "luopua" lapsista? Pitää saada omaa aikaa? isätkin saa mennä niin kai minäkin? Jaksamattomuus?? Huuuuooohh!
Minulta, äidiltä, jäi lapset isälle, koska minä olin kannattanut ja pitänyt suhdetta ja perhettä pystyssä liian pitkään, romahdin. Siedin haukkuja, pettämisiä, miehen menoja. Sairastuin tästä masennukseen. Hakeuduin hoitoon. Sieltä sain avun, tosin liian myöhään. Ero oli vireillä eikä muutenkaan kolhiintuneelle itsetunnolleni ja vuosikausia miehen haukkumisen myötä kolhiintuneelle äitikuvalle, joita kannoin tuohon aikaan, tämä edistänyt tilannettani. Mies käytty kaiken hyväkseen, puhkui energiaa, leimasi minut hulluksi jne. En jaksanut taistella lapsista. En tosiaankaan jaksanut. Olin jopa itsekin sitä mieltä, että mies on oikeassa: Olen hullu ja kykenemätön lapsista huolehtimaan.
Ero tuli voimaan ja suostuin etä-äidiksi suosiolla. Luulin, että lapsilla olisi parempi isänsä luona. Hoidin itseni kuntoon. Lapset ovat kasvaneet. Tilanne on kääntynyt niin, että lapset haluaisivat asua nyt sitten minun luonani. Sehän sopii!
Kaikkein parasta on ollut huomata, ettei minussa sittenkään ollut mitään vikaa, elinpä vain alistetussa parisuhteessa. Aikansa rimpuilin miehen tyranniaa vastaan, sitten en enää jaksanut.
Että kaikilla asioilla on ne kääntöpuolensa, joita ei aina ulkopuoliset tiedä...
Jos lapselle olisi parempi että saa asua isänsä kanssa (esim saa jatkaa samassa koulussa, isällä paremmat työajat tms) niin eikö silloin hyvä äiti ensisijaisesti ajattele lapsen etua? Ja antaa lapsen jäädä asumaan isälle ... Onko äidin tunteet etusijalla - ja lapsesta viis?
koska aiemmin ihmettelin että tän jutuun naiset olivat "täyspäisiä" (kehtaan käyttää tätä sanaa koska itsella oli masennusta, vaikka pystyin just ja just hoitaan lapsen ja rakastamaan häntä jätön jälkeen, isä siis jätti meidät muutaman kk:n päästä syntymästä)
sulle joka olit muserrettu: itse olen ajatellut että tilanteesi tai vastaava ei ole "vapaaehtoinen" ja persoonallisuushäiriöisen exänä tiedän miten hirveetä se on ja miten ne sekoittaa pään, ja tosiaan puhkuu energiaa ja pystyy kaiken tuhoamaan. eikä sääliä tunneta. sun tilanne on vissin kestänyt pidempään ja vieläpä useamman kuin yhden lapsen kanssa. joten tiedän etten edes voi kuvitella miten rikki itse olisin jos olisin läpikäynyt saman kuin sinä. ihanaa, ihanaa että olet noussut, ja toivon sydämeni pohjasta ja uskon että lapsesi saavat vielä superhyvän äidin!
eli siis tämän jutun äidit esittivät mun mielestä ihan erilaista roolia ja täysin tasapainoisia...varmasti tämä mua edellinen äiti voi todistaa just miten paljon tuskaa voi ÄITI kärsiä lastensa takia!
että "jaana" tuossa luetteli (hän on siis mitä ilmeisemmin mies/isä, muistaisin muista keskusteluista)kouluja ja muita syitä ja ovat tietenkin hyviä syitä, mutta ero on aina lapsille kompromissi, jossa kaikkea ei voi saada.
ja kyllä äidit tietää että viimeinen josta tingitään on äitiys. äitiys on tärkeintä lapsellekin, onhan lapsi tullut äidistä. vai kenestä?
Lasten parasta ajatteleva äiti ajattelee lapsia eikä pelkästään omaa statustaan.
Sama pätee iseihin.
siis ihan kaikki, niin asunto kuin työasiat jne jos vain sitä todella haluaa.
Tiedän äidin, joka "luopui" pienen lapsensa huoltajuudesta vuorotyönsä vuoksi. Kulmakuppilassa tarjoilijana. Päivätöitä olisi saanut, mutta kun se kulmakuppilan tarjoilijan pesti oli nyt jotenkin mielekkäämpi kuin päivätyö ja kokopäivä äitiys. En vähättele sitäkään työtä, mutta koen huvittavana sen että tämä äiti vetosi aina siihen (sympatiaa etä-äitiydelleen hakien) että oli "pakotettu" jättämään lapsi isälle. En tiedä toista äitiä, joka luopuisi huoltajuudesta niin heikoin perustein. Parempi olisi sitten vaan sanoa, että tuntui vaan siltä että lapselle on parempi olla isällään.
Toki, monissa näissä tapauksissa (tässäkin) oli varmasti parempi että lapsi jäi isälleen. Mutta pointtini oli, etten ymmärrä selityksiä kilometreistä tai töistä, jollei se työ nyt todella ole ainutlaatuista ja sen arvoista tai kauas muutto aivan välttämätöntä.
Kuinka usein kysytään etä-iseiltä miksi ovat jättäneet lapsensa äidin luo? Se on kai jokaisen oma asia minkälaiset tapaamis/asumisjärjestelyt tekee. Miksi ihmeessä etä-äitien pitäisi ruveta puolustautumaan - toinen vanhempi joutuu pakostikin etävanhemmaksi eron myötä. Vaatii suurta sydäntä ryhtyä etävanhemmaksi - kaikista ei ole siihen.
»toinen vanhempi joutuu pakostikin etävanhemmaksi eron myötä»
Näinhän se on nykykäytännön mukaan. Vuoroviikkohuoltajuudessakin on etä ja lähi.
..molemmista.
Minä olen aikoinani "jättänyt" lapseni isänsä luokse asumaan. Ensin kun erosimme, asuin lähellä ja lapset olivat meillä vuoroviikoin.
Sitten sain työpaikan yli 300km:n päästä silloista asuinpaikkaa. Kysyin lapsilta mitä he haluavat. Vanhin oli juuri aloittanut yläasteen ja nuorin ekaluokan. Lapset halusivat jatkaa samassa koulussa ja omassa kaveripiirissä.
Olin sitä mieltä että mikään ei oikeuta minua repinään lasta turvallisesta ympäristöstään joten annoin isälle mahdollisuuden viimeinkin tutustua lapsiinsa.
Välimatka ei kuitenkaan erottanut minua lapsistani, edelleen meillä on hyvät välit ja tällä hetkellä nuorin lapsista asuu luonani.
En koe kuitenkaan olleeni huono äiti tai että minulla olisi jotain ongelmia vaikka tälläisen päätöksen teinkin...
Aina ei kannata heittää sitä ensimmäistä kiveä...
nyt vihdoin ymmärtää ettet ikinä voi äidiksi tulla, et ole lastasi synnyttänyt, kantanut tai imettänyt, etkä voi tietää ihan täsmälleen millanen side äidin ja lapsen välille syntyy. vai miksi luulet että melkein puolet isistä voi jättää lapsensa, normaali äiti ei VOI jättää lapsiaan?
jos asia on sulle noin tärkeä, mikset yritä vaan olla maailman paras isä? siinä luulis olevan tehtävää kerrakseen.
lapset tulee äidistä. itsekin sanoit ettei biologinen isyys tarkoita mitään. mutta voin kertoa että biologinen äitiys on valatava kokemus.
mutta pakko sanoa, ensin että antaa kaikkien kukkien kukkia, ja kukin tehköön lasten eteen sen parhaan mihin pystyy.
mutta en äitinä voi mitenkään käsittää miten olet voinut noin tehdä. imetitkö lapsesi?
olen ehkä itsekäs, mutta omassa tapauksessa koen ettei lapsestani kukaan välitä yhtä paljon kuin minä, vaikka isä rakastaakin. hienoa on että olet halunnut antaa lapsillesi isän. tähän minäkin yritän pyrkiä, mutta onhan se istiriitaista kun ollaan erottu. koen yksinkertaisesti niin että kellään ei ole sellaista sidettä laspiin kuin äidillä parhaimmillaan.
Mistä näitä sikiää?
"imetitkö lastasi"
jos vastaat että et imettänyt, se on syy siihen kuinka olet voinut "jättää" lapsesi.
koska vain imettäessä voi syntyä aito, oikea side lapseen.
Paskanmarjat sanon minä.
Jos taas vastaat että imetit, on sinussa muuten vain vikaa, kun olet "jättänyt" lapsesi.
täällä on ilmeisesti juuri synnyttäneitä ihme-äitejä, jotka luulevat olevansa jotain yli-ihmisiä.Vain HE ovat ainoata parasta lapsille.
päivänselvää asiaa. imetys saattaa vahvistaa äidin lapsen välistä sidettä ja äitiyttä. onkos tää sulle joku uutinen???
kyllä meillä ainakin äiti on ainutlaatuinen ja paras lapselleen kyllä kau sen joka äiti itsekin tietää!!! (etenkin kun isä tosiaan lähti kälppimään kun lapsi syntyi)
typerää päivittelijää näillä palstoilla riittää. mullakin oli oma äiti aika ulkona omasta äitiydestään (sieltä siis sikisin) ja niinpä näyttää sullakin olleen. mutta täytyy polevesta parantaa, vai mitä.
t: maailman paras äiti
"Kuinka usein kysytään etä-iseiltä miksi ovat jättäneet lapsensa äidin luo?"-Ehkä pitäisi kysyä useammalta, mutta silti luulen että karu totuus on, että suurinosa etä-iseistä on etä isejä ihan omasta halustaan. Siis vaikka sitä naputtaisikin meille nyxille ja vieraille, että "huoh, olisihan se hienoa kun olisi saanut lapset itselleen mutta kun se ex-akka ei millään taipunut". Käsi sydämelle, onhan se etä vanhemmuus paljon helpompaa ja huolettomampaa kuin lähinä olo.
Ihan on jokaisen oma asia miten asiansa hoitaa, enpä muuta väittänytkään. Suurinosa äideistä kuitenkin kokee äidinrakkauden niin vahvana, että on valmis joustamaan kaikesta muusta kuin siitä, että "luopuisi" lapsistaan. Lapsuus on kuitenkin niin lyhyt aika, moni ymmärtää tämän...
Mutta se on hyvä, että osaa laskea irti ja antaa lapselle mahdollisuuden parempaan, jos tilanne kerta on se että lapsen todella on parempi asua isänsä luona. Varmasti osissa tapauksissa näin onkin, mutta taas käsi sydämelle, harvemmassa on ne tapaukset kuitenkin (jopa tänä tasa-arvon aikana).
Ja itse myönnän, että vaikka tiedän ettei näin tietenkään aina ole, niin sorrun ensimmäiseksi ajattelemaan, jos joku kertoo olevansa lähi-isä tai äiti sanoo jättäneensä lapset isälleen, että äidillä on täytynyt olla "jonkinsortin" ongelmia. Tai että äiti on itsekäs (/kykenemätön kasvattaja). Sitten, että isä on todellakin ihan omasta vapaasta valinnastaan ehdottomasti tahtonut huoltajuuden kokiessaan olevansa lapsille parempi vaihtoehto. Tunnustan tämän vaikka tiedänkin, ettei pidä olettaa tietämättä eikä näin todellakaan aina ole mutta minkäs teet, äidinsydän älähtää aina ensimmäisenä.
Hyvä äiti (ja isä) asettaa lapsen tarpeet etusijalla vaikka se tarkoittaisikin että itse joutuisi luopumaan. Etävanhemmuus on vaikea laji, täynnä tuskaa ja ikävää mutta silti monet selviytyvät siitä ihan hyvin ja onnistuvat kasvattamaan lapsistaan täyspäisiä aikuisia.
"Äiti" joka on niin itsekäs että on valmis laittamaan omat tarpeensa etusijalla (ei kestä olla erossa lapsesta) tuhoaa lapsensa.
"Hyvä äiti (ja isä) asettaa lapsen tarpeet etusijalle vaikka se tarkoittasiikin että itse joutuu luopumaan." Olen täysin samaa mieltä.
Pointtini olikin, että suurinosa äideistä kai kysyisi siinä vaiheessa itseltään _miksi_isän luona on parempi ja hoitaisi asiansa niin että lapsen paras toteutuisi myös itsensä luona. Ellei kyseessä ole ylitsepääsemättömän iso suoritus.
En väheksy etä-äitejä, jokaisella kai syynsä, ja ilman muuta on parempi että toimii lapsen kannalta oikein, lapsen edun mukaisesti ensisijaisesti toimien, vaikka se tarkoittaisikin lapsesta "luopumista".
..erittäin läheiseksi vanhemmaksi kyllä. Voitko uskoa millainen side isällä voi tulla lapseen, kun on synnäriltä asti pientä hoivannut (syöttänyt, nukuttanut, huolehtinyt hygieniasta jne)?
Miksikö melkein puolet isistä voi jättää lapsensa? No siksi että tietosi on väärä. Normaali isä, jolla on vahva side lapsiinsa ei voi jättää lapsiaan. Yleensä se on äiti joka jättää isän ja ottaa lapset mukaansa, koska yhteiskunnan lainsäädäntö ainakin toistaiseksi suosii äitiyttä ja halveksii isyyttä.
»jos asia on sulle noin tärkeä, mikset yritä vaan olla maailman paras isä? siinä luulis olevan tehtävää kerrakseen.»
Mikä saa sinut olettamaan etten yritä olla mahdollisimman hyvä isä?
Tarkoitin biologisella isyydellä sitä, ettei sillä ole isyyden kannalta merkitystä kenen siittiö se on sattunut sen munasolun hedelmöittämään. Isyys on aivan muuta.
"Voitko uskoa millainen side isällä voi tulla lapseen, kun on synnäriltä asti pientä hoivannut (syöttänyt, nukuttanut, huolehtinyt hygieniasta jne)?" -Varmasti tulee lämmin ja läheinen suhde, ja varmasti voi "korvata" lapsen suhteen äitiinsä, varsinkin jos äiti on samalla ollut lapselle etäinen tjn.
Isyyden merkityksestä olen myös täysin samaa mieltä. Se on ennenkaikkea, ja loppujenlopuksi vain, tunnetila eikä teoreettinen totuus.
Tuosta miksikö puolet isistä voi jättää lapsensa eron myötä olen kuitenkin erimieltä. Suurin syy on varmasti yhteiskunnan asettamat odotukset niin isään itseensä kuin äitiinkin, eli että lapset jäävät äidille. Mutta jos isällä on lämminhenkinen ja läheinen suhde lapsiinsa, tämän on varmasti helpompi yrittää edes ajatusasteella saada lapset luoksensa asumaan kuin isän, joka on ollut isä vain perheidyllin ulkoisesti täyttävässä määritteessä.
Mutta tosiasiahan on, että suurinosa isistä jättää leikin ainakin puolitiehen ja "tyytyy" etäisyyteen ihan siksi, että "kokopäiväinen yksinvastuu" lapsista nyt vain sattuu olemaan vähän liikaa....
Että isä haluaa lähivanhemmaksi ja äiti luopumalla säästää lapsen riidoilta?
"luovuttaisi", jos ei tiedostaisi, että lapsen on parempi olla isällään kuin itsellään? Antaisiko äiti periksi vaikka tietäisi, että lapsen olisi parempi olla hänen luonaan? Eikai....Pelkän riidan pelossa ei pidä luovuttaa.
Harvemmin on kyse siitä että jompikumpi olisi "parempi" vanhempi, kumpikin yhtä hyviä toimimaan sekä lähi- että etävanhempana. Olennaista ei kai ole se että kumman luona lapsi on kirjoilla vaan se että lapsella on isä ja äiti. Jos äiti pystyy välttämään huoltoriidan (joka en erittäin tuhoisa lapselle) antamalla periksi niin silloin hän toimii vastuullisen äidin tavoin.
ettei kai yksikään äiti suostuisi tähän, jos tietäisi, että lapsen olisi parempi itsensä luona? Ainakin vaikea uskoa.
Ja mitä huoltajuusriitoihin tulee, niillä on tapana roihahtaa ensin liekkiin ja hiipua sitten siitä itsekseen siedettävälle tasolle. Sellaiselle, että asioista pystytään sopimaan väh. siedettävällä tasolla. Tietenkään lapselle ei ole hyväksi joutua keskelle vanhempiensa taistelutannerta, mutta aika harva tapauksista varmaankaan on niin paha että lapsi siitä suoranaisesti kärsisi. Ja toisaalta, jos isä on vähän luonteeltaan vaikeammasta päästä ja keinot pyrkimyksiin päästäkseen muutenkin hieman kyseenalaiset, voisi kai kysyä, onko sellainen persoona sittenkään paras mahdollinen lasten kasvattaja ja, itseään parempi vaihtoehto?
Yhtä kaikki, jos perustelee lapsensa huoltajuudesta luopumista lapsen parhaan mukaisen edun täyttämisenä, on pakko myöntää itselleen, ettei ole sen parhaan täyttämisen suhteen tasa-veroinen tämän toisen kanssa, joka siis on lapsen kannalta parempi vaihtoehto.
Vaikkei tässä olekaan kyse ihan tavallisesta paremmuusasteeseen asettamisesta.
Vastuu lapsen kasvatuksesta jatkuu (toivottavasti) eron jälkeen - ja näin ollen ei ole suurta väliä kumpi on lähi- tai etävanhempi lasen kannalta. Tietysti monille äideille - ja joillekin iseille voi olla tärkeä saada tuo yyhoo-titteli ja kuvitella että ovat nyt yksin vastuussa lapsesta :D
Onko isän pyrkimykset kyseenalaisia jos hän vaatii lähihuoltajuutta, äiti on vaan pyhä äiti jos hän vaatii lähihuoltajuutta?
Äitinä (ja isänä) voi toimia ihan hyvin etänäkin, vaatii vaan vähän enemmän mutta mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään lapsensa eteen. Mutta kaikista ei tosiaankaan ole etävanhemmiksi.
mistään tittelin lunastamisesta itselleen, vaan perusteista sille,_miksi_äiti on valmis luopumaan 24/7 äitiydestään. Sitä se nimittäin monelle varmaan olisi, ajatus etääitiydestä, ja monelle äitiys on tärkeintä elämässä, vaikka elämäääitiyden ulkopuolellakin olisi. Useimmille kuitenkin tärkeintä ovat lapset, sitten niiden ulkopuoliset, itselleen kivat asiat.
Ja kyse oli sinun taholtasi siitä, että pitää pyrkiä toimimaan lapsen parasta ajatellen. Jos lapsen on parempi olla isän luona, silloin äidin pitääkin pystyä "luopumaan" lapsestaan. Eihän siinä ole mitään epäselvää. Keskustelu taisi lähteä pitkälti siitä, että suurinosa äideistä kokee vieraaksi asian, että olisi lastensa läsnä vain vkloppuisin tai sovittuina aikoina, jos järjestelylle ei siis olisi mitään painavia perusteita, ja että suurinosa äideistä varmasti pyrkisi järjestämään asiat niin että pystyisi toimimaan lapsen parhaalla tavalla lähinä....jotta vinks itsellesi vain.
Mutta siitä olemme ilmeisesti (harvinaista kyllä) samaa mieltä että lapsen parasta on ajateltava, täyttyköön se sitten äidin tai isän luona.
Mitä olet mieltä etä-äidistä, joka antoi (oikeastaan vaihtoi) pienen tyttönsä huoltajuuden isälle kun isä tarjosi vaihdossa talolainasta vapautumista? Varmasti isä tahtoikin lapsen huoltajuuden ja olikin varmasti parempi vaihtoehto näistä kahdesta, mutta oliko syy huoltajuudesta luopumiseen mielestäsi tarpeeksi riittävä?
että lapsen paikka on äidin luona, sehän se lapsen synnyttikin. nää äidit jotka antaa lapsensa pois ei oo varmaan ihan ok päästään. jaanan kaltaiset äidit on poikkeuksia.
Jos äiti sai tuolla ratkaisulla huoltajuusriidat vältettyä ja välit säilymään niin varmaan oli hyvä ratkaisu lapselle. Ei varmaan helppo äidille ...
On varmaan ollut tällä äidillä "rankkaa". Vietti vanhoilla päivillään ns. sinkkuelämää kunnes pamahti paksuksi uudelle ukolle, teki tälle pari lasta lisää. Arvaa onko ollut rankkaa tälle ed. liiton tyttärelle, joka on kokenut kokoikänsä olleen äidille vähempiarvoisempi kuin muut sisarensa, isänrakkaudestaan huolimatta?
Mutta aivan, on siis ihan ok luopua lapsistaan itsekkäistä syistä, eihän siinä sitten mitään...
Miten isä olisi reagoinut jos äiti ei olisi suostunut? Olisiko hän vienyt asiaa oikeuteen, häipynyt lapsen elämästä jne? Minkälaista se olisi ollut lapselle jos isä olisi hylännyt?
ennen kuin vastaat seuraavalla kommentilla, hannkiudut raskaaksi ja saat lapsen. sit voit tulla tänne arvioimaan millasta on äitiys.
Äidille ei käynyt, isä muotoili asian sitten pankkilainaksi, tarjoutui maksamaan tyttärensä huoltajuudesta ex:nsä ulos yhteisistä veloista (ja isä ei olisi käynyt riehumaan tai hylännyt tyttöä, jos äiti olisikin toiminut toisin).
Äidin peruste etähuoltajuudelle (lainasta pääseminen) on sinusta siis ihan hyvä syy ja sitä lapsen parhaan ajattelemista. Voihan sen kai ajatella sitten noinkin, jos omaan arvomaailmaan sopii.
Kukaan muu kuin kyseiset vanhemmat tietää mistä on kyse - ja heilläkin varmaan eri näkemys asiasta. Sinänsä nuo taloudelliset kuviot pitää hoitaa, ehkä äiti kuittasi elarit sillä tavalla. Varmaan on ollut tälle äidille rankka päätös, onneksi hän kuitenkin pystyi jatkamaan elämäänsä.
Ei äiti sitä kiellä, että jätti aikoinaan pienen tyttönsä isälleen tämän tarjotessa "hyvitykseksi" lainoista vapautumista (eikä maksa elareita). Mutta tässä tapauksessa äidillä on muutenkin arvojärjestys hieman vinksallaan, joten ehkä pitää yrittää ymmärtää.
Tottakai se todellinen tarina lähtee päähenkilöistä itsestään. Tunnen kuitenkin nämä molemmat vanhemmat läheisesti ja siksi uskallan sanoakin, että äiti olisi voinut toimia toisin niin tahtoessaan. Tosin,en edes väitä, olisiko se ollut lapsen kannalta edullisempaa. Mutta jotenkaan en tahdo näin äitinä ymmärtää lapsen käyttämistä kaupantekovälineenä. Mutta, kukin toimii niinkuin parhaiten osaa.