Sain jo

Tällä palstalla alkaa olla jo vähän liikaa näitä "wannabe-tyttöjä" (eli minnamaarioita), surkeita shemaleja sekä kaiken maailman tiittifettareita. Mulle vaan riitti nyt, kiviäkin kiinnostaa teidän juttunne.

Ei pienintäkään järkee enää noissa höpinöissä.

Mä meen pois...
151359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Onpahan yksi vähemmistöihin ahdasmielisesti suhtautuva vähemmän kirjoittelemassa tälle palstalle.

Kirjoituksestasi saa käsityksen, että mielestäsi vain transsukupuoliset ovat oikeita ihmisiä tälle palstalle. Minusta muillakin transfettareita lukuunottamatta on täysi oikeus olla täällä.

Höpinöiden järkevyydestä sen sijaan voin useassakin tapauksessa olla yhtämieltä kanssasi.

Äänestä
  • Meidän eromme on siinä, että minä olen nainen ja sinä olet mies.

    Minä olen kärsinyt vakavasta lääketieteellisestä väliintuloa vaativasta tilasta, joka hoitamattomana johtaa psykoosiin ja/tai itsemurhaan ja joka hoidettuna johtaa väistämättä hedelmättömyyteen. Sinulla on kiva mutta vähän eksentrinen elämäntapa.

    Minä olen joutunut läpikäymään ensin monen monituisen vuoden sukupuolihelvetin, dysforian joka oli ajaa minut hulluuden partaalle, kaksi itsemurhayritystä ja lopulta hoidon, joka oli uhkapeliä omalla elämälläni. Sinä vedät naisten vaatteet päällesi ja kuvittelet itsesi tytöksi ja saat siitä viboja.

    Minä olen joutunut elämään kaksoiselämää väkivallan uhan alla monen vuoden ajan, sen jälkeen ampumaan itseni avaruuteen sosiaalisen sukupuolenmuutoksen kautta, tappelemaan kotikaupunkini byrokratian kanssa oikeudesta olla itseni, panemaan endokrinologiani uuteen uskoon (ja 20 kg ylipainoa) hormonien kanssa ja sitten dieettaamaan liiat pois, ja lopulta kalliiseen kirurgiaan ulkomailla omilla rahoillani. Sinulla on hame ja sukkikset kaapissa.

    Älä ihmettele, jos transsukupuoliset ovat vähän katkeria tiittejä kohtaan ja suhtautuvat nuivasti vähemmistöihin, jotka haluavat rinnastaa elämäntavan lääketieteellistä väliintuloa vaativaan anomaliaan. Se ei ole ahdasmielisyyttä. Se on puhtaasti v-uuntumista. Meillä on meidän juttumme, teillä on teidän juttunne, niillä on yksi yhtymäkohta mutta muutoin niillä on kovin vähän yhteistä. Itse koen paljon enemmän yhteistä interien kanssa kuin tiittien. Moni TS mieltää, että TV:t, PHR:t, DQ:t ja muut vähemmistöt tekevät heistä pilkkaa omalla elämäntavallaan ja haluavat vetää TS:t samaan suohon itsensä kanssa.

    Suurin ero TSien osalta muihin 'vähemmistöihin' nähden on se, että TS:t haluavat olla normaaleja. He eivät halua oikeutusta elämäntavalleen tai tulla tunnustetuiksi vähemmistönä. He haluavat hoidattaa oman riesansa oireettomaksi ja sen jälkeen sulautua valtaväestöön ja hävitä vähin äänin. Useimmille TSille normaalius on pakkomielle - ja niin sen pitääkin olla, jos aikoo selvitä hengissä. Muille 'vähemmistöille' kyse on halusta erottautua ja saada tunnustus omalle elämäntavalle.

    Ehkäpä transsukupuolisten pitäisi lähteä kokonaan tältä palstalta ja perustaa oma palsta TSille, ISille ja kromosomihäiriöisille. Kysehän ei ole seksuaalisuudesta vaan sukupuolisuudesta.

    Äänestä

Tiukkapipoja ei kaivata, joten mene toki. Joidenkin transsukupuolisten mielipide tosiaankin on, että transvestisimi on vaateleikki ja suhtautumisensa sen mukaista. Itse en ole kokenut tarpeelliseksi tuomita ja luokitella ja mielestäni sovimme kaikki tälle yhdelle foorumille. Silti yleisen harmonian nimissä voisi olla ideaa jakaa nämä foorumit uusiksi esim. näin: seksuaalisen suuntautumisen mukaan lesbo,gay&bi-foorumi, sukupuoli-identiteetin mukaan transsukupuolisille ja transvestiiteille omat erilliset foorumit, lisäksi fetisisteille, she-malediggareille ja muille aiheeseen seksuaalisesti suhtautuville oma yhteinen foorumi.
Lopuksi pienenä selvennyksenä kaikille "oikeille" lain sallimille transihmisille ( transsukupuolisille) selvennyksenä: transvestisyys ei ole leikki, transvestiitit eivät ole wannabe-tyttöjä vaan tunne ja tarve kumpuavat syvältä sisimmästä aivan kuten teillä arvon transsukupuoliset. Ymmärrän kyllä kuinka rankka prosessi on korjata sukupuolensa enkä suinkaan vähättele kokemaanne mutta odottaisin samaa suvaitsevaisuutta teiltäkin.

Äänestä
  • Saat sanoa minua tiukkapipoiseksi, mutta nämä vuodet ovat koulineet ja karaisseet minua ja tehneet minusta kovaluonteisen. Minulle pukeutumisessa ei ole ollut ikinä mitään kovaa juttua, vaan minulle vaatteet ovat tapa a) suojata kehoni luonnonvoimilta ja b) ilmentää itseäni ihmisenä. En siksi kykene näkemään transvestismiä minään muuna kuin larppaamisen yhtenä muotona. Minulle oma tarpeeni pukeutua ei kumpua syvältä sisältäni vaan siitä, että a) Suomen ilmasto on raaka ja brutaali ja b) vuodet ovat vaatineet jo veronsa vartaloltani ja haluan kätkeä sen muitten katseilta sekä c) haluan ilmentää sillä itseäni.

    Törmäsin aikoinani Transtukipisteellä sen verran moneen tiittiin, että tiedän kyllä mistä puusta heidät on veistetty enkä kaipaa täsmennyksiä. Lopputulos oli, että aloin käymään biseksuaalien tapaamisissa transihmisten sijaan. Koin bisseporukan asian enemmän omakseni kuin sateenvarjotransihmisten.

    Minulle oma juttuni on asia, joka oli kahdesti viedä minulta hengen. Se on muutamaa dekadia vakavampi juttu kuin leikkiminen naisten hepenillä aina silloin tällöin. Haluat rinnastaa oman larppaamisesi sellaiseen anomaliaan, joka hoitamattomana johtaa psykoosiin tai itsemurhaan. Aivan vapaasti vain, mutta älä ihmettele, jos palaute mitä saat, on nuivaa.

    Minä haluan olla niin normaali kuin kykenen, ja siksi käyn tällä palstalla vain aniharvoin - nyt siksi, että Kolmois-S ilmoitti eilen, että täällä on mielenkiintoinen juttu transendokrinologiasta menossa. Ajattelin, että samalla voisi kommentoida muutamaa muutakin juttua. Ja se normaaliuden vaatimus on TSille elinehto. Kyseessä on elämän ja kuoleman kysymys. Testosteronijuubassa riehuva mölyapina käy helposti meikäläisten kimppuun jos saa vihiä aiheesta, enkä halua joutua tappeluun. Ja riski tapetuksi tulemisesta kasvaa suorassa suhteessa sen kanssa, mitä kauempana tuo mölyapina on etniseltä, uskonnolliselta ja kulttuurilliselta pohjaltaan keskimääräisestä etnisestä lutskumiehestä. Sinä voit leikkiä neljän seinän sisällä turvallisesti. Minä en voi.

    Meillä on jo kirosana "vitun homo", jolla teineillä on tapana nimitellä toisiaan. En todellakaan halua kirosanaa "vitun transu" yleiseen käyttöön. Siksi pidän turpani kiinni siitä mitä olen - ja vaadin sitä myös muiltakin.

    Äänestä

  • Sari_ kirjoitti:

    Saat sanoa minua tiukkapipoiseksi, mutta nämä vuodet ovat koulineet ja karaisseet minua ja tehneet minusta kovaluonteisen. Minulle pukeutumisessa ei ole ollut ikinä mitään kovaa juttua, vaan minulle vaatteet ovat tapa a) suojata kehoni luonnonvoimilta ja b) ilmentää itseäni ihmisenä. En siksi kykene näkemään transvestismiä minään muuna kuin larppaamisen yhtenä muotona. Minulle oma tarpeeni pukeutua ei kumpua syvältä sisältäni vaan siitä, että a) Suomen ilmasto on raaka ja brutaali ja b) vuodet ovat vaatineet jo veronsa vartaloltani ja haluan kätkeä sen muitten katseilta sekä c) haluan ilmentää sillä itseäni.

    Missä kohtaa sanoin että transsukupuolisuus ja transvestisyys ovat rinnastettavia asioita? Uskon kyllä, että sinulla ja monella muulla ts:llä on kysymys elämästä ja kuolemasta toisin kuin meillä. En ole koskaan yrittänytkään kiistää sitä.
    Silti myös meillä on oikeus ilmentää itseämme; niinpä meillä on yhteistä tuo kohta c. Kerrot pyrkiväsi olemaan mahdollisimman normaali. Mielestäni olet aivan normaali kuten minäkin. Yleinen käsitys normaaliudesta vaan on epänormaali.
    Kaikkea hyvää sinulle Sari, toivottavasti saat elää rauhassa ja kykenet joskus siirtämään tuskasi ja katkeruutesi historiaan. Se syö turhaan elinvoimaa, jonka voi käyttää paljon paremminkin. Suvaitsevaisuus on myös sen asian tajuamista, ettei toisen ihmisen onni ole itseltä pois.

    Äänestä

  • old_profile_28044 kirjoitti:

    Olen huomannut, että tiitit hyvin mielellään korostavat olevansa "normaaleja heteromiehiä ja perheenisiä".
    Ja me transtaustaiset haluamme myös sulautua valtaväestöön.
    Kummatkaan ryhmät ei kuitenkaan halua tulla sekoitetuksi toisiinsa. Ihan ymmärrettävästä syystä.

    Äänestä

  • Sari_ kirjoitti:

    Saat sanoa minua tiukkapipoiseksi, mutta nämä vuodet ovat koulineet ja karaisseet minua ja tehneet minusta kovaluonteisen. Minulle pukeutumisessa ei ole ollut ikinä mitään kovaa juttua, vaan minulle vaatteet ovat tapa a) suojata kehoni luonnonvoimilta ja b) ilmentää itseäni ihmisenä. En siksi kykene näkemään transvestismiä minään muuna kuin larppaamisen yhtenä muotona. Minulle oma tarpeeni pukeutua ei kumpua syvältä sisältäni vaan siitä, että a) Suomen ilmasto on raaka ja brutaali ja b) vuodet ovat vaatineet jo veronsa vartaloltani ja haluan kätkeä sen muitten katseilta sekä c) haluan ilmentää sillä itseäni.

    Törmäsin aikoinani Transtukipisteellä sen verran moneen tiittiin, että tiedän kyllä mistä puusta heidät on veistetty enkä kaipaa täsmennyksiä. Lopputulos oli, että aloin käymään biseksuaalien tapaamisissa transihmisten sijaan. Koin bisseporukan asian enemmän omakseni kuin sateenvarjotransihmisten.

    Minulle oma juttuni on asia, joka oli kahdesti viedä minulta hengen. Se on muutamaa dekadia vakavampi juttu kuin leikkiminen naisten hepenillä aina silloin tällöin. Haluat rinnastaa oman larppaamisesi sellaiseen anomaliaan, joka hoitamattomana johtaa psykoosiin tai itsemurhaan. Aivan vapaasti vain, mutta älä ihmettele, jos palaute mitä saat, on nuivaa.

    Minä haluan olla niin normaali kuin kykenen, ja siksi käyn tällä palstalla vain aniharvoin - nyt siksi, että Kolmois-S ilmoitti eilen, että täällä on mielenkiintoinen juttu transendokrinologiasta menossa. Ajattelin, että samalla voisi kommentoida muutamaa muutakin juttua. Ja se normaaliuden vaatimus on TSille elinehto. Kyseessä on elämän ja kuoleman kysymys. Testosteronijuubassa riehuva mölyapina käy helposti meikäläisten kimppuun jos saa vihiä aiheesta, enkä halua joutua tappeluun. Ja riski tapetuksi tulemisesta kasvaa suorassa suhteessa sen kanssa, mitä kauempana tuo mölyapina on etniseltä, uskonnolliselta ja kulttuurilliselta pohjaltaan keskimääräisestä etnisestä lutskumiehestä. Sinä voit leikkiä neljän seinän sisällä turvallisesti. Minä en voi.

    Meillä on jo kirosana "vitun homo", jolla teineillä on tapana nimitellä toisiaan. En todellakaan halua kirosanaa "vitun transu" yleiseen käyttöön. Siksi pidän turpani kiinni siitä mitä olen - ja vaadin sitä myös muiltakin.

    Olen monessa suhteessa samaa mieltä asioista sarin kanssa, tosin minä en varsinaisesti mitenkään inhoa tiittejä enää, en vaan kykene lukemaan enää näitä tiittien juttuja nauramatta. Melko huvittavia tapauksiahan nämä "hauhon veteraanit" ovat asukokonaisuuksissaan... :D

    Äänestä

  • Sari_ kirjoitti:

    Saat sanoa minua tiukkapipoiseksi, mutta nämä vuodet ovat koulineet ja karaisseet minua ja tehneet minusta kovaluonteisen. Minulle pukeutumisessa ei ole ollut ikinä mitään kovaa juttua, vaan minulle vaatteet ovat tapa a) suojata kehoni luonnonvoimilta ja b) ilmentää itseäni ihmisenä. En siksi kykene näkemään transvestismiä minään muuna kuin larppaamisen yhtenä muotona. Minulle oma tarpeeni pukeutua ei kumpua syvältä sisältäni vaan siitä, että a) Suomen ilmasto on raaka ja brutaali ja b) vuodet ovat vaatineet jo veronsa vartaloltani ja haluan kätkeä sen muitten katseilta sekä c) haluan ilmentää sillä itseäni.

    Törmäsin aikoinani Transtukipisteellä sen verran moneen tiittiin, että tiedän kyllä mistä puusta heidät on veistetty enkä kaipaa täsmennyksiä. Lopputulos oli, että aloin käymään biseksuaalien tapaamisissa transihmisten sijaan. Koin bisseporukan asian enemmän omakseni kuin sateenvarjotransihmisten.

    Minulle oma juttuni on asia, joka oli kahdesti viedä minulta hengen. Se on muutamaa dekadia vakavampi juttu kuin leikkiminen naisten hepenillä aina silloin tällöin. Haluat rinnastaa oman larppaamisesi sellaiseen anomaliaan, joka hoitamattomana johtaa psykoosiin tai itsemurhaan. Aivan vapaasti vain, mutta älä ihmettele, jos palaute mitä saat, on nuivaa.

    Minä haluan olla niin normaali kuin kykenen, ja siksi käyn tällä palstalla vain aniharvoin - nyt siksi, että Kolmois-S ilmoitti eilen, että täällä on mielenkiintoinen juttu transendokrinologiasta menossa. Ajattelin, että samalla voisi kommentoida muutamaa muutakin juttua. Ja se normaaliuden vaatimus on TSille elinehto. Kyseessä on elämän ja kuoleman kysymys. Testosteronijuubassa riehuva mölyapina käy helposti meikäläisten kimppuun jos saa vihiä aiheesta, enkä halua joutua tappeluun. Ja riski tapetuksi tulemisesta kasvaa suorassa suhteessa sen kanssa, mitä kauempana tuo mölyapina on etniseltä, uskonnolliselta ja kulttuurilliselta pohjaltaan keskimääräisestä etnisestä lutskumiehestä. Sinä voit leikkiä neljän seinän sisällä turvallisesti. Minä en voi.

    Meillä on jo kirosana "vitun homo", jolla teineillä on tapana nimitellä toisiaan. En todellakaan halua kirosanaa "vitun transu" yleiseen käyttöön. Siksi pidän turpani kiinni siitä mitä olen - ja vaadin sitä myös muiltakin.

    Minä kyllä transsukupuolisena suvaitsen niin seksuaalivähemmistöt kuin transvestiitit ja kaikki muutkin sukupuolivähemmistöt. Jokainen elää omalla tavallaan, niin minäkin. Minun puolestani tiitit saavat "leikkiä" mekoillaan ja ymmärrän kuinka raskasta se voi olla. Siitä ei edes pysty "paranemaan" kuten me pystymme lääketieteen avustuksella. Minun ei tarvitse esittää naista koko elämääni pätkittäin, koska lääketiede on auttanut minua siirtymään kokonaan siihen todelliseen sukupuoleeni. En siis väheksy muitakaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä.

    Äänestä

  • puolin ja toisin kirjoitti:

    Olen huomannut, että tiitit hyvin mielellään korostavat olevansa "normaaleja heteromiehiä ja perheenisiä".
    Ja me transtaustaiset haluamme myös sulautua valtaväestöön.
    Kummatkaan ryhmät ei kuitenkaan halua tulla sekoitetuksi toisiinsa. Ihan ymmärrettävästä syystä.

    "normaliuden korostaminen
    Kirjoittanut: puolin ja toisin 30.1.2007 klo 12.12
    Olen huomannut, että tiitit hyvin mielellään korostavat olevansa "normaaleja heteromiehiä ja perheenisiä". "

    Sitä he toden totta ovat.
    Verbaalisempi tai vaikkapa naisen logiikalla varustettu heti tajuaa, että jos normaaliutta tarvitsee korostaa, se on asetettu kyseenalaiseksi. Tällöin kiinnostaa se, että kuka on kyseenalaistanut, miksi ja missä. Ja loppukutina on, että eivät ne normaaleita ole jos kerta se pitää erikseen sanoa.

    Jatkamme naisen logiikkaa.
    "Sanasta miestä, sarvesta härkää" ja miehen sanaan voi luottaa. Mies sanoo olevansa normaali, niin sitten hän on, loppuu keskustelu.
    Missäs se nainen sitten siinä on.

    Äänestä

Hei!

Tyypillistä yleisönosastokirjoittelua taas! Nimimerkin suojasta on hyvä laukoa totuuksia, melkeinpä ampua kaikkea liikkuvaa, kun oma taito ei riitä asialliseen keskusteluun.

Näyttää siltä, että kuunkierto sotkee pahasti ts:ien ajatusmaailman, pahimman purkausryöpyn aikaan oli täysikuu.

Ja tällaiselle haamukirjoittajalle totean, että taisi korjaus sulla jäädä vaillinaiseksi, palleja kun näköjään jäi vielä korvien väliin. Aidot naiset eivät ole kuin räävittömiä keskenkasvuisia pojanjullikoita. Heillä on sydämen sivistystä!

Minna-Maaria

Äänestä
  • Pitää nyt sen verran sanoa, että nimimerkin suojissa sinäkin kirjoittelet ja pidätkö sinä oikeasti itseäsi suurenakin naistuntijana? Älä ihan oikeesti viitsi, vai on sydämen sivistystä kaikilla... *nauraa kippurassa* :D

    Äänestä

  • fsdjgndjvgn kirjoitti:

    Pitää nyt sen verran sanoa, että nimimerkin suojissa sinäkin kirjoittelet ja pidätkö sinä oikeasti itseäsi suurenakin naistuntijana? Älä ihan oikeesti viitsi, vai on sydämen sivistystä kaikilla... *nauraa kippurassa* :D

    Näiden muutamien ts-"naisten" viestejä lukiessa tulee kyllä mieleen, että se naiseus on jäänyt vain siihen pintaremonttiin. Korvien väliin asti se naiseus ei ole vielä päässyt. Ja vielä kuvittelevat olevansa oikeasti naisia, mutta machoilu kyllä valitettavasti on jäänyt päälle.

    Joidenkin mielestä se on siis transvestiittien syytä jos skini vetää ts:a turpaan. Tiitit kun kehtaavat mennä ulos harrastamaan prinsessaleikkejään tarkoituksella, jotta ts:n elämä olisi mahdollisimman vaikeaa. Ts:n ulkoisella olemuksella ja käytöksellä ei ole mitään vaikutusta asiaan? Aika käsittämätöntä kaunaa ja suoranaista vihaa toisia ihmisiä ja erityisesti tiittejä kohtaan.

    Tällä logiikalla jos esim joku ryöstetään ja hakataan niin syy tähän rikokseen on rikoksen tekijän työnantajassa, joka ei antanut palkankorotusta tai sossussa joka ei antanut tarpeeksi rahaa, ei rikoksen tekijässä.

    Omista ongelmista on aina helppo syyttää muita ja ehkä ne on sitten helpompi kestää kun omasta mielestä syy niihin ei ole millään tavoin itsessä. Eli jos transvestiittejä ei olisi niin ts:lle koittaisi iloinen, onnellinen, rauhallinen ja väkivallaton elämä. Skinitkin vaan aukoisi ovia ja kehuisi että onpa ihastuttava leidi :D

    Äänestä

  • skkkskskskskskskks kirjoitti:

    Jotenkin nämä jutut ovat luiskahtaneet jonnekkin sellaiseen maailmaan, jota on todella vaike jos ei suorastaan mahdoton ymmärtää. Itellä tässä on tiettyjä ajtuksia, mutta en kyllä viitsi niitä täällä kertoilla kaikelle kansalle. Ei tämä kyllä oikein aikuisten touhulta vaikuta.

    Kyllä minusta on hieno juttu, että transvestiiteillä on toimiva joukko kaikkineen päivineen. Siihen ei transseksuaalien/sukupuolisten joukko ole vielä kyennyt, jos koskaan kykykenekkään. Kyllähän tässä usko on mennyt.

    Siksi varmaan moni siirtyy tänne "huutosakin" puolelle. Eihän kukaan jaksa tuollaista jatkuvaa painostusta, piikittelyä ja mollaamista, niin kuin täällä on näkynyt.Joku fundamenttalisti menneessä ajassa elävä porukka haluaisi, että kaikki tanssisivat heidän oikkujensa mukaan.

    Ei kiitos, on sitä parempaakin tekemistä ja voi sitä vaikuttaa muutenkin.

    Täältä tähän... :)

    Äänestä

  • skkkskskskskskskks kirjoitti:

    Näiden muutamien ts-"naisten" viestejä lukiessa tulee kyllä mieleen, että se naiseus on jäänyt vain siihen pintaremonttiin. Korvien väliin asti se naiseus ei ole vielä päässyt. Ja vielä kuvittelevat olevansa oikeasti naisia, mutta machoilu kyllä valitettavasti on jäänyt päälle.

    Joidenkin mielestä se on siis transvestiittien syytä jos skini vetää ts:a turpaan. Tiitit kun kehtaavat mennä ulos harrastamaan prinsessaleikkejään tarkoituksella, jotta ts:n elämä olisi mahdollisimman vaikeaa. Ts:n ulkoisella olemuksella ja käytöksellä ei ole mitään vaikutusta asiaan? Aika käsittämätöntä kaunaa ja suoranaista vihaa toisia ihmisiä ja erityisesti tiittejä kohtaan.

    Tällä logiikalla jos esim joku ryöstetään ja hakataan niin syy tähän rikokseen on rikoksen tekijän työnantajassa, joka ei antanut palkankorotusta tai sossussa joka ei antanut tarpeeksi rahaa, ei rikoksen tekijässä.

    Omista ongelmista on aina helppo syyttää muita ja ehkä ne on sitten helpompi kestää kun omasta mielestä syy niihin ei ole millään tavoin itsessä. Eli jos transvestiittejä ei olisi niin ts:lle koittaisi iloinen, onnellinen, rauhallinen ja väkivallaton elämä. Skinitkin vaan aukoisi ovia ja kehuisi että onpa ihastuttava leidi :D

    Siis mun mielestä tiitit on vaan hauskoja, enhän mä syyttänyt teitä mistään tollasesta, jonka toit esille???

    Ei sille vaan voi mitään, että nauratti tuo "minna-maarian" kommentti.

    Mutta jos ihan vakavasti puhutaan niin eiköhän transsukupuolisuudessa ole nimenomaan kyse siitä sisäisestä tuntemuksesta, vai kiistätkö sen?

    Kaikkien naisten ei todellakaan tarvii olla tiittidiggareita, eiköhän teillä ole jo ihan omat sellaiset kotona. Sulla on ihan selvästi jonkinlainen asenneongelma. Ilmeisesti ajattelet niin, että "akkojen" on paras pitää suunsa kiinni kun mies puhuu. Kaikki naiset eivät ole nyrkin ja hellan välissä olevia piipittäjiä, jotkut jopa "machoilee"...

    Mutta jatka sä vaan ihan rauhassa kuvittelujasi :D

    Äänestä

Ite asiassa tämä on vaan pahenemaan päin... :O

Suomi on (suht.) vapaa maa, jos ei kiinnosta niin hittoako täällä roikkumaan. Olisi sitä kyllä varmaan parempaakin tekemistä.

Enköhän minäkin tästä hissun kissun ja vaapulan vissun siirtyne ihmettelijöiden joukkoon...ainakin vähäksi aikaa.

Hmmm...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarpeekseni... kirjoitti:

Tällä palstalla alkaa olla jo vähän liikaa näitä "wannabe-tyttöjä" (eli minnamaarioita), surkeita shemaleja sekä kaiken maailman tiittifettareita. Mulle vaan riitti nyt, kiviäkin kiinnostaa teidän juttunne.

Ei pienintäkään järkee enää noissa höpinöissä.

Mä meen pois...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu