Perunkirjan tekijä

Jos en luota veljeni lakimiespoikaan, voinko olla hyväksymättä häntä perunkirjoituksen tekijäksi ja vaatia ulkopuolista puolueetonta esim. pankin lakimiestä sen tekijäksi.
91130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Käsittääkseni jos veljesi on yksi perijöistä, hänen poikansa on jäävi tekemään tuon perunkirjoituksen. Ainakin hän on jäävi toimimaan uskottuna miehenä, sen tiedän kokemuksesta.

Äänestä
  • Itse olen osakkaana hoitanut kaksi perintöasiaa: laatinut perukirjan, hoitanut pesänselvityksen ja -jaon. Ei ongelmia, vaikka toisessa oli osapuolena osakkaan alaikäisyyden vuoksi maistraatti. Toinen pesä oli suuri niin osakkaiden osalta kuin omaisuudenkin suhteen.

    Äänestä

  • Laatijana... kirjoitti:

    Itse olen osakkaana hoitanut kaksi perintöasiaa: laatinut perukirjan, hoitanut pesänselvityksen ja -jaon. Ei ongelmia, vaikka toisessa oli osapuolena osakkaan alaikäisyyden vuoksi maistraatti. Toinen pesä oli suuri niin osakkaiden osalta kuin omaisuudenkin suhteen.

    Riitaisen pesän osakas jäävätään usein jakajan tehtävästä, sillä eihän riitaa olisi, jos olisi luottamusta.
    Pätevin perusteluin kenet tahansa voidaan jäävätä, mutta perustelujen on oltava pätevät, esm jakajan ja häntä jakajaksi tahtoneen ystävyyssuhde, seka aikaisempi asiakassuhde, eli lakimiehen tiedetään olevan "vastapuolen" ystävä, tai muuten hyvä tuttu, tai hänen tiedetään hoitaneen toisen lakiasioita. Yleensä tuomari jäävää itse itsensä, jos esm. käräjäoikeus määrää hänet pesänjakajaksi, tai pesänselvittäjäksi.

    Äänestä

  • Laatijana... kirjoitti:

    Itse olen osakkaana hoitanut kaksi perintöasiaa: laatinut perukirjan, hoitanut pesänselvityksen ja -jaon. Ei ongelmia, vaikka toisessa oli osapuolena osakkaan alaikäisyyden vuoksi maistraatti. Toinen pesä oli suuri niin osakkaiden osalta kuin omaisuudenkin suhteen.

    Tätini perunkirjoituksessa, minne en päässyt, nimeni väärennettiin testamentin kohtaan, että muka olen nähnyt testamentin enkä moiti sitä. Minulle ei lähetetty testamenttia ja kun noudin sen verovirastosta, edellä oleva kävi ilmi. Tästä syystä en luota enää lakimiespoikaan.

    Äänestä

  • mangku kirjoitti:

    Tuollaista "lakimiespoikaa" nuijisin turpaan mennen tullen. Kaikenlaista olen nähnyt vaikka nuori olen ja ei ole ollut kaukana etten ole neljävitosella alkanut asioita selvittelemään.

    http://www.heikniemi.net/rikoslaki/rl33.html

    Äänestä

  • mangku kirjoitti:

    Tätini perunkirjoituksessa, minne en päässyt, nimeni väärennettiin testamentin kohtaan, että muka olen nähnyt testamentin enkä moiti sitä. Minulle ei lähetetty testamenttia ja kun noudin sen verovirastosta, edellä oleva kävi ilmi. Tästä syystä en luota enää lakimiespoikaan.

    Kai teit rikosilmoituksen?

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Kai teit rikosilmoituksen?

    En ole tehnyt. Vanheneeko nimenväärennösrikos jossain vaiheessa ?

    Äänestä

  • mangku kirjoitti:

    En ole tehnyt. Vanheneeko nimenväärennösrikos jossain vaiheessa ?

    Veropetos vanhenee viidessä vuodessa, mutta väärennös muistaakseni ei taida vanhetakaan, jos väärentäjä elää ja joutuu tilille teostaan.
    Laki se on vastassa lakimiehelläkin.
    Pistä iso remmi päälle! Jotkut ahneet, kierot ja epärehelliset luulevat voivansa tehdä melkein mitä vaan, kunnes tuleekin joku sellainen, jonka silmille ei hypitä.
    Ota huomioon myöskin se, että nykymenetelmin väärennös pystytään melko helposti todistamaan väärennökseksi. Analysoidaan kirjoituspaperi, kone, käsialan pienimmätkin detaljit. En ole kuullutkaan, että maassamme ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen väärennetty paperi olisi mennyt läpi, jos joku tahtoo paperin osoitettavan väärennökseksi.
    Tuomiokin rikoksesta on ankarampi, kuin esm. varkaudesta. Harvoin pääsee ehdonalaisella. Häkki heilahtaa aivan konkreettisesti.

    Äänestä

  • Väärentämätön kirjoitti:

    ...Tuomiokin rikoksesta on ankarampi, kuin esm. varkaudesta. Harvoin pääsee ehdonalaisella. Häkki heilahtaa aivan konkreettisesti...

    Lakimieshän on tietoinen siitä, että tekee vakavan rikoksen, joten ammatin vuoksi tulee varmasti ankarin mahdollinen tuomio.

    Olen samaa mieltä, että tuollaiset ketkut vastuuseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mangku kirjoitti:

Jos en luota veljeni lakimiespoikaan, voinko olla hyväksymättä häntä perunkirjoituksen tekijäksi ja vaatia ulkopuolista puolueetonta esim. pankin lakimiestä sen tekijäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu