Tässä katsellut keskusteluja ja todennut että joissain puhutaan myös leikkauksen vaikutuksista suhteeseen. Itsellä seuraavanlaisia kokemuksia. Mieheni leikattiin noin 3.kk sitten. Aluksi meni kaikki suht hyvin. Tarkkailtiin näköä ja kaikki näytti hyvältä, keskusteltiin paljon terveysasioista ja suhde kukoisti muutenkin. Nyt tilanne ollut vaikeampi jonkin aikaa. Mieheni näkö ei ole parantunut kuten odotukset olivat ja hänen käytös on muuttunut lähinnä ahdistavaksi. Hän ei puhu paljoa, en saa kontaktia häneen. Riitaa tulee ihan pikkuasioista, niistäkin joista ei voisi edes kuvitella tulevan riitaa. Jatkuvaa piikittelyä ja se heijastuu myös minuun koska tulee vastattua samalla mitalla. Erotiikka puoli ei tule edes mieleen vaikka aiemmin mieheni ollut hyvinkin aktiivinen sen suhteen. Jotain keinoja kai on mutta mieheni ei ole innokas puhumaan asioista. Vastaus on sama "ihan miten vaan". Ilmeisesti jatkuva huoli omasta näöstä ja kun ei toivotulla tavalla ole mennyt leikkaus, niin painaa jossain syvällä alitajunnassa ja se heijastuu käytökseen tietämättään.
Leikkaus vaikuttaa suhteeseen
Olenko ainoa
1623
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi ja ällistyin todella. En oikein jaksa uskoa, että leikkaus olisi ongelmienne perimmäinen syy. Ehkä enemmänkin niin että onglema on ollut olemassa jo pitkään ja nyt se vaan purkautuu tämän kautta.
Ehkä teidän pitäisi istahtaa alas ja puhua ihan avoimesti asioista. Jos kuvaamasi odotusten täyttymättömyys saa suhteenne noin retuperälle niin miten se voisi kestää esim jos jompi kumpi sairastuu vakavasti loppuiäkseen....
Nostakaahan kissapöydälle ja puhukaa!