Mutta ei niin kuin tuhnut sen tilasivat.
Espoon ok-markkinat ovat olleet todella kuumat lähivuosien ajan, ja nyt on jo 2 kvarttaalin ajalta näkyvissä hintojen tasaantumista. Hinnat ovat laskeneet 6 kuukauden ajalla noin 0,5% inflaatio, eli laskua on noin 1-1,5%. Vuositasolla laskua tulee noin 2-3% kun otetaan myös inflaatio huomioon. Tämähän tarkoittaa 5 vuodessa noin 10-15% rommausta mitä tuhnut lienevät odottaneetkin.
Minä ennustan että hintojen nousuvauhti hiljenee, tai jopa pysähtyy, jopa suurimmissa kasvukeskuksissakin. Pelkkä kasvun loppuminen esimerkiksi 5 vuodeksi riittäisi yhdessä inflaation vaikutuksen kanssa tasoittamaan asuntomarkkinat, jolloin myös tuhnuilla olisi mahdollisuus päästä vihdoin omaan neukkukuutioon.
En usko nykyisessä taloudellisessa tilanteessa mihinkään ilmestyskirjan ROMMAUKSEEN, vaan näen edellä kuvaamani tilanteen paljon todennäköisempänä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä sinun kirjoituksesi on vähän väärällä osastolla, koska se on ihan asiallinen.