Vasta 3-vuotias pikkuiseni joutui kohtaamaan kuolemansa lauantai-iltana. Poissa on iloinen haukunta, aamuherätykset, hymyilevät silmät ja uskomattoman vahva uskollisuus meitä perheenjäseniä kohtaan. Pieni tassujen rapina seurasi minua joka paikkaan, joskus jopa vessaan saakka!
Ja kuinka epäreilua tämä onkaan. Naapurini iso ja vihainen koira oli taas irti. Se koira on kulkenut pihallamme useita kertoja aiemminkin. Nyt kohtalokkain seurauksin. Ei siinä paljoa tarvita, että iso koira saa hengiltä perhoskoiran ja kääpiöpystykorvan risteytyksen.
Pikkuisemme oli suurimmaksi osaksi sisällä, mutta poikkesi pihan puolella silloin tällöin. Se ei koskaan, ikinä, poistunut pihalta. Pitihän sitä omaa taloa ja kotiväkeä olla vahtimassa 24/7. Nyt naapurin koira ajoi sitä ja tapettu koiramme löytyi kuolleena metsän laidalta. Se ei ollut koskaan poikennut niin kauas kotoaan.
Mikään ei tuo koiraamme takaisin. Ei se, että kävin pitämässä kipakan puhuttelun tälle naapurille. Hän ei välittänyt asiasta, joten soitin poliisille. Lakikin on minun puolellani, mutta sekään ei tuo pientä takaisin.
Suru on uskomattoman suuri, tätä ei voi ymmärtää kukaan muu kuin syvästi eläimiin kiintyvä ihminen.
Tuntuu pahalta, kun jotkut puhuu, että sehän oli vain koira. Vain koira! Miksi minusta tuntuu sitten pahemmalta kuin joidenkin kaukaisten sukulaisten tai tuttavien kuollessa?
Minulle oma lemmikki, varsinkin koira, on perheen jäsen. Tai ehkä ennemminkin ystävä. Luottokaveri. Omistajan ja koiran välille kehittyy ihan oma sanaton kieli ja ymmärrys. Ja sitä minulla on ikävä. Minusta meillä oli juuri tämän koiran kanssa normaalia vahvempi yhteys.
Pian varmaan saamme tänne uuden koiruuden. Odotan sitä kovasti. Mutta pikkuinen pysyy ikuisesti muistoissamme.
Ja kuinka epäreilua tämä onkaan. Naapurini iso ja vihainen koira oli taas irti. Se koira on kulkenut pihallamme useita kertoja aiemminkin. Nyt kohtalokkain seurauksin. Ei siinä paljoa tarvita, että iso koira saa hengiltä perhoskoiran ja kääpiöpystykorvan risteytyksen.
Pikkuisemme oli suurimmaksi osaksi sisällä, mutta poikkesi pihan puolella silloin tällöin. Se ei koskaan, ikinä, poistunut pihalta. Pitihän sitä omaa taloa ja kotiväkeä olla vahtimassa 24/7. Nyt naapurin koira ajoi sitä ja tapettu koiramme löytyi kuolleena metsän laidalta. Se ei ollut koskaan poikennut niin kauas kotoaan.
Mikään ei tuo koiraamme takaisin. Ei se, että kävin pitämässä kipakan puhuttelun tälle naapurille. Hän ei välittänyt asiasta, joten soitin poliisille. Lakikin on minun puolellani, mutta sekään ei tuo pientä takaisin.
Suru on uskomattoman suuri, tätä ei voi ymmärtää kukaan muu kuin syvästi eläimiin kiintyvä ihminen.
Tuntuu pahalta, kun jotkut puhuu, että sehän oli vain koira. Vain koira! Miksi minusta tuntuu sitten pahemmalta kuin joidenkin kaukaisten sukulaisten tai tuttavien kuollessa?
Minulle oma lemmikki, varsinkin koira, on perheen jäsen. Tai ehkä ennemminkin ystävä. Luottokaveri. Omistajan ja koiran välille kehittyy ihan oma sanaton kieli ja ymmärrys. Ja sitä minulla on ikävä. Minusta meillä oli juuri tämän koiran kanssa normaalia vahvempi yhteys.
Pian varmaan saamme tänne uuden koiruuden. Odotan sitä kovasti. Mutta pikkuinen pysyy ikuisesti muistoissamme.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Otan osaa....ei se ystävä ole ikinä "vaan koira"
Jaksamista sulle.
Miten homma etenee? Sinulla on oikeus korvaksiin ja se koira täytyy lopettaa.
Otan osaa.
Mutta älä jätä asiaa siihen. Se on muiden koirienomistajien takia jo tärkeää viedä asia loppuun asti.
Tuollaisia koiria ei saa olla ja niiden käyttäminen suvunjatkamiseen on estettävä.
Tässä taas hyvä esimerkki, että ne koirat tappaa toisia koiri ja ihmisiäkin enemmän kuin sudet. Ja susia pelätään ihan simona.
Elikkäs. Poliisi ei voi vielä lopettaa koiraa, he aluksi voivat vain nyt kehottaa naapuria pitämään koiransa huolellisemmin kiinni.
Se koira on aina ulkona riimussa ja räksyttää siinäkin hyvin vihaisesti. Aika ajoin se karkaa (on kyllä tosi huonosti kiinni) eikä omistaja saa sitä kiinni (ei edes näytä juuri yrittävänkään). Sillähän se naapuri minullekin yritti puolustautua. Koira on ollut kerrallaan karkuteillä yleensä noin pari vuorokautta.
Jos koira karkailee uudelleen, poliisi antaa parin varoituksen jälkeen sakot. Me kummiskin sovimme nyt poliisin kanssa, että he tulevat paikalle jos ja kun tuo koira on taas irti. Valitettavasti he saavat lopettaa koiran vain, jos se on TODELLA vihainen, tai jos karkailusta tulee hyvin usein toistuvaa.
Koira on kyllä selkeästi mielestäni uhkaava, kovin uhmakas on ollut tässä meidänkin pihalla käydessä. Haukkuu kovasti ja merkkailee. Mutta laissa vihaisen koiran määritelmä lienee sellainen todella hyökkäävä.
Omistaja oli kyllä tämän koiran viime karkureissun aikaan kännissä vuorokauden ajan ainakin(sanoin tämänkin poliisille), joten itse olen miettinyt, että karkaakohan tuo koira aina kun isännästä ei ole huolehtimaan siitä.
Kyllä tympii. Poliisi kyllä totesi, että normaali koira ei tapa pienempää koiraa saatika edes ala tappelemaan pienemmän kanssa. Ja näinhän se on. Mitä olen nähnyt, niin isot koirat vain "naureskelevat" pienemmilleen, eivätkä tarraa kiinni. Meidän pikkuinen oli kyllä kova uhittelemaan, mutta sekään ei koskaan tapellut toisten koirien kanssa, ei edes yrittänyt. Ja kyllähän pieni alistuu äkkiä isommalle, jolloin normaalisti isompi lopettaa. Eli jotain häikkää tässä koirassa kyllä selkeästi on.
Kävin juuri ulkona. Lumessa erottui pihamme alueella ainakin viisi kohtaa, joissa selkeästi oli peuhattu ja pyöritty. Ihan kauhea tapaus.
kyllä saada asia jotenkin hallintaan ennen kuin voit ottaa uuden koiran..sehän tappaa vielä senkin. :(
sallittua antaa koiran tappaa naapurinkoira?
koiran menettäminen todella sattuu ja sitä ei kaikki ymmärrä.
onko sinulla aidattu piha vai miten se koira pääsi sinne? on todella edesvastuutonta pitää vihaista koiraa irti edes pihassa jos se sieltä pääsee karkuun. poliisit ei kyllä tietysti tee mitään asialle vai?
toipuminen vie aikaa ja kannattaa antaa itselle lupa surra niin kauan kun tarvitsee. voimia sinulle.
Todella ikävää lukea tuollaista tapahtuneen =( En oikeen keksi edes sellaisia sanoja joilla lohduttaa sinua. Mutta toivotan kuitenkin voimia ja toivottavasti se naapurin koira pidetään jatkossa kiinni.
Olet oikeassa,ei koira ole perheelle useinkaan vain koira. Pikemminkin perheen jäsen.
kamalaa. Otan osaa suruusi. Ymmärrän miltä koiran menettäminen tuntuu, se on hirveä tunne. En voi ymmärtää tuollaisia ihmisiä kuin naapurisi.
sillä koira ei ole "vain koira",vaan se on perheeenjäsen ja todella rakas sellainen ja tuollainen tapahtuma on todella järkyttävää:(
Iso ja lämmin voimahali sinulle suuressa surussasi..
Meillä myös muutamia vuosia sitten tappoi naapurin iso koira meidän perhoskoiran. Naapurin koirat oli jatkuvaan vapaana, kävivät tappamassa meidän kanitarhasta kaneja ja vähän väliä sai poliisi käydä siellä kehottamassa että pitäisi koiransa kiinni. Saatiin koirasta korvaus koska ne koirat tuli meidän pihalle ja jäljistä sekä ruumiinavauksesta syy vielä todistettiin.
Mutta muistan sen pitkän surun mitä koin, koira oli minulle vuosien odotuksen täyttymys ja olin ihan rikki.
Haluan kuitenkin sanoa että koirarodut on hyvin pitkälle jalostettuja eikä ne kaikki enää tunnista toisiaan koiriksi joten ei välttämättä koiran päässä ole vikaa jos ei tunnista kääpiökoiraa koiraksi. Eikä koira myöskään välttämättä tappelun alkaessa tunnista koko eroa.
minä itse olen piänyt paljon enempi huolta uudesta papillonistani, en anna sen nuuhkia edes ystävällisiä isoja koiria koska muutama leikkisä tassun läpsäytyskin voi viedä sen hengen. Yksin en missään olosuhteissa sen anna ulkona käydä. Sitä on oppinut pitämään huolta toisesta ihan eri tavalla. Se ei pysty itseään puyolustamaan isommilta koirilta.
Suurimmat osaanottoni kamalan tapauksen johdosta. Käsittämätöntä että koiran annetaan käyskennellä toisen pihalla omistajan siihen puuttumatta. Ajan myötä kait helpottaa, ja suru muuttuu kauniiksi muistoiksi.