Kuinka testaat dementiasi ilman lääkärin apua? Jos olet varma että pää on täysin kunnossa,saattaa olla että olet jo pitkälle sairas. Olen usein tavannut itseni jankuttamassa samaa turhanpäiväistä asiaa. Voihan se olla tyylivirhekin, mutta sittenkin...Käytin testiin piin arvoa:3,1415926...,kun pääsin kohtuullisella
vaivalla sadan desimaalin muistamiseen ,oletin ettei dementia ole kovin pitkäällä.
vaivalla sadan desimaalin muistamiseen ,oletin ettei dementia ole kovin pitkäällä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...muistini on jonkin verran heikentenyt. Johtuu iästä ja salajuoppoudesta. Huomaan aina välillä ristikkoa täytellessäni, että vihjeenä oleva tuttu kasvokuva ei muistu mieleen. Se saattaa putkahtaa mieleeni sitten seuraavana päivänä. Enpä kanna moisesta suurempaa huolta.
Mestaan dementiani potenssilaskurilla. Kun ei paina pariin vuoteen lainkaan, ei muistissa voi olla vikaa. Ja tuskinpa lääkärin vastaanotolla onnistaisi paremmin.
alkavan dementiani, mutta se on kuin sadun lohikäärme, jolle kasvaa katkaistun pään tilalle seitsemän uutta päätä.
Vitsi, vitsi!
Teen lyöntivirheitä enemmän kuin muut. Tuntui vain houkuttelevalta sanoa tuo.
Ethän loukkaantunut?
numeroa yli puolivuosisataa sitten ja olen ne aina muistanut ja muistan edelleenkin.
Muutama kuukausi sitten opettelin 10 kpl lisää ja muistinkin ne jokusen viikon, mutta eivät näköjään jääneet pysyväksi muistitiedoksi. Yllätyin kyllä kuinka helposti ne jäivät mieleeni. Pitäisiköhän tässä tavoitella tuota satasta...
Täytin viikko sitten 69v.