Luomen poistaminen "hirttämällä"

-M-

Onko kukaan saanut poistettua ulkonevaa luomea
kiristämällä hiuksen/langan luomen juureen?
Liittyykö millaisia riskejä tähän?

29

59664

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • käyttänyt

      Olen aina poistanut nämä pienet ulkonevat luomet juuri tuollaisella hirttomenetelmällä. En tiedä mikä tuollainen luomi oikein on nimeltään, mutta kyseessä on kuin varren päässä oleva pallukka. Olen hirttänyt nämä luomet vetämällä rullalangalla tiukan solmun mahdollisimman juureen. Sitten haavateipin pala päälle muutamaksi päiväksi. Viimeistään viikon kuluttua luomi on kuollut ja se lähtee lankoineen teipin mukana pois. Sen kyllä tuntee kipuna kun solmu on tarpeeksi tiukalla. Minulla luomet on kuolleet, mutta uusia kasvaa jonkun ajan päästä. Riski lienee liian suuri luomi itse hirtettäväksi. Omani on ollut maksimissaan neulanpään luokkaa.

    • meillä

      otettiin nivuksesta luomi onnistuneesti juuri siten pois. Ei käynyt kuinkaan, kuivui ja kuolettui ja putosi.

    • on kun

      Helpompi on kun talsit lääkäriin ja lääkäri ottaa pinseteillä luomesta kiinni ja leikkaa irti steriileillä saksilla. Mulle tehtiin vasta niin ja ihme kyllä ei sattunu. Nippas vaan vähän. Mutta mitään riskejä tuohon hirttämiseen ei liity. Siinä luomi kuivuu hissuksiin ja tippuu pois. Saattaa tosin kiristää se hirttosilmukka :D siinä joten siks toi leikkaaminen on kivempi.

    • varren poikki

      ja pistin laastarin päälle. hyvin parantui.

    • myy2972

      lääkärissä 4 luomea kerralla, puudutettii ja veitsellä leikkas,ei sattunu lainkaan. vuoden verran kesti että arpi haalistu.. vaikka näkyyhän se edelleen mut ei niin selvänä enää

      • Marleevi

        Hirtin itseltäni yhden luomen nivusista - ja samalla ensimmäisen ja viimeisen! Kivut olivat nimittäin sitä luokkaa ja monta päivää. Aivan kamala kokemus, en siis vähällä kenellekään suosittele...


      • poistin sterileillä

        pinseteillä ja saksilla.Hieman nipisti,mut hyvää jälkeä tuli ja parani nopeasti.


      • Pirunkurinen
        Marleevi kirjoitti:

        Hirtin itseltäni yhden luomen nivusista - ja samalla ensimmäisen ja viimeisen! Kivut olivat nimittäin sitä luokkaa ja monta päivää. Aivan kamala kokemus, en siis vähällä kenellekään suosittele...

        Oliko tulehtunut yhtään kun niin kipeä oli?Mirkku on pirunkurinen netissä saman luomen kanssa.Ei niitä mennä paljoa keittiöveitsillä ym.sohiin jossa on bakteeria.
        Siitä voi tulla ihotulehdus.


    • siitä vaan

      Otin nivusista itseltäni ulkonevan luomen leikkaamalla saksilla. Desinfioin alueen ja sakset. Nostin pinseteillä hieman koholle ja napsautin juuresta poikki. Vähän aikaa tuli verta. Puhdistin taas leikkauskohdan ja laitoin laastarin päälle. Seur.päivänä jo ihan siistin näköinen.

      • eiverta

        otin kainalosta peukalon ja etusormen väliin ja pyörittämällä hirtin sen ja kappas se irtosi tällä tavalla :)


    • dasfasdd

      Muuten iha hyviä näät kotikonstit mutte se luomen juurikin pitää saada pois jollei halua että se luomi kasvaa siihen uudestaan törölle.

      • käyttänyt

        Olen tuo ensimmäinen vastaaja (satuinpa vielä lukemaan tätä palstaa). Minulla nuo luomet ovat kadonneet lopullisesti tuolla ompelulangalla hirttämällä. Joskus ne tulivat uudelleen mutta nyt ei ole enää aikoihin tullut.


    • kukin tavallaan

      Helpompaa kun menee lääkäriin.

      Tuosta kotona ottamisessa on aina se infektion riski kun otetaan epästeriileillä välineillä pois. Ei se itse poistaminen varmaankaan vaikeaa ole, mutta infektio voi joskus olla hyvinkin paha ja aiheuttaa pahemmat vammat kuin itse luomi.

      ps. Ja niitä bakteereita/viruksia ei näe paljaalla silmällä.

      • käyttänyt

        Tuossa langan tai hiuksen solmimisesta varsiluomen varren ympärille ei tule infektiota koska iho ei rikkoudu. Luomi kuolee ja kuivuu pois kun verenkierto lakkaa siihen. Kuollessaan kuroutumispinta arpeutuu samalla ilman avohaavaa, lisäksi ainakin minä olen pitänyt päällä haavateipin palaa joka suojaa lisää.

        Muunlaiset luomet onkin poistettava lääkärin toimesta.


    • Ex-kotilääkäri

      Itse tein noin lääkärin neuvosta eli hirttämällä yritin saada luomea pois. Eli kysees oli sellainen ihon värinen varsiluomi vai miksikä sitä nyt kutsutaankaan. Muutama päivä meni hyvin, mutta sitten alkoi punertumaan/mustumaan ja vuotamaan verta. Ja tosi kipeäkin oli. Ei verta mitenkään paljon tullut, mutta 2-3 piti vaihtaa päiväs uus laastari. Neljä päivää sinnittelin ja menin yksityiselle lääkärille. Lääkäri sitten totesi, että on pahasti ärtynyt ja tulehtunut. Ei auttanut muu kuin varata aika kirurgiseen luomenpoistoon. Nyt on sitten parantunut hyvin. Eli en suosittele. Joillain varmasti onnistuukin, mutta tiedoksi vain, että riskejäkin siinä on. Ennemmin kannattaa mennä lääkäriin poistattamaan. Tulehtuneen luomen lääkäri puudutti eikä tuntunut poisto miltään. Kaksi muuta poisti ilman puudutusta, eikä siinäkään tuntunu kun pieni nipistys.

      • .

        Ilmeisesti luomesi oli liian suuri tuollaiselle tee-se-itse menetelmälle ja solmukin taisi olla löysä jos vuoti verta. Tuo solmumenetelmä perustuu siihen että varsiluomen verenkierto suljetaan jolloin se menee kuolioon ja tipahtaa aikanaan pois. Jos luomeesi tuli tulehdus, se oli saanut jostain bakteereita, laastari ei ehkä riittänyt suojaamaan riittävästi kun syntyi avohaava. Laastarin vaihdon yhteydessä olisi kannattanut desinfioida iho haavahoitonesteellä.


      • ex-kotilääkäri
        . kirjoitti:

        Ilmeisesti luomesi oli liian suuri tuollaiselle tee-se-itse menetelmälle ja solmukin taisi olla löysä jos vuoti verta. Tuo solmumenetelmä perustuu siihen että varsiluomen verenkierto suljetaan jolloin se menee kuolioon ja tipahtaa aikanaan pois. Jos luomeesi tuli tulehdus, se oli saanut jostain bakteereita, laastari ei ehkä riittänyt suojaamaan riittävästi kun syntyi avohaava. Laastarin vaihdon yhteydessä olisi kannattanut desinfioida iho haavahoitonesteellä.

        Joo oli liian suuri. Tk-lääkäri kyllä sanoi, että sen voi hirttää, mutta näin ei ollut. Solmu oli niin kireällä kun vaan mahdollista, mutta luomen koko teki varmaan sen, että verta pääsi läpi. Desinfioin luomen joka kerta laastarin vaihdon yhteydes. Myös laastari oli sellainen iso mikänkä olisi pitänyt suojata kunnolla.

        Varmasti oli kuitenkin omaa vikaa, että se tulehtui, mutta viestini tarkoitus oli se, että ei tuo hirttäminenkään ihan vaaratonta ole.


      • Anonyymi
        ex-kotilääkäri kirjoitti:

        Joo oli liian suuri. Tk-lääkäri kyllä sanoi, että sen voi hirttää, mutta näin ei ollut. Solmu oli niin kireällä kun vaan mahdollista, mutta luomen koko teki varmaan sen, että verta pääsi läpi. Desinfioin luomen joka kerta laastarin vaihdon yhteydes. Myös laastari oli sellainen iso mikänkä olisi pitänyt suojata kunnolla.

        Varmasti oli kuitenkin omaa vikaa, että se tulehtui, mutta viestini tarkoitus oli se, että ei tuo hirttäminenkään ihan vaaratonta ole.

        Hiukan ihmetyttää, että millä pätevyydellä lekurit tekee työtään kun täällä mukamas mainostetaan, että ovat taidoiltaan heti jumalasta seuraavia? MIksi ei tuo tk-lekuri voinut itse napata luomea pois jos se on niin helppoa?


    • miia444

      varsiluomella ei ole juuria.

      • Anonyymi

        Minä revin luomet juurinen irti.


    • pelokasluomenomistaj

      minulla on niskassa rötäleluomi naiset haluaisivat hirttää sen mutta minua pelottaa. Olenhan vasta 14-vuotias.

    • nipsnaps

      Otin juuri halkaisijaltaan noin tupakan filtterin paksuisen luomen pois hirttämällä. Ensin pidin käsin lankaa tiukalla, sattui hieman mutta turtui nopeasti sitten kiristin lisää jne. viimein lanka oli niin tiukalla että soi eikä sattunut enää yhtään, tunto oli poissa. Sitten lankaan solmut ja mahdollisimman tiukalle niin ettei katkennut. Tunnin päästä luomi oli jo ihan kylmä, siitä pikkuhiljaa muuttui kovaksi ja mustaksi. 7vrk annoin langan olla mutta ei tippunut itsekseen siinä ajassa. Sitten kyllästyin ja leikkasin "varren" poikki. varsi oli halkaisijaltaan alle millimetrin paksuinen siinä vaiheessa ja lanka oli tullut näkyviin. Leikkaamista ei tunto aisti huomannut ja verta ei tullut yhtään missään vaiheessa.

    • jhgh

      Itse hirtin rullalangalla mutta luomen varsi jäi paikoilleen.

    • Tietämätönnnnn

      Minkälaista lankaa käytitte?

      • Usein_hirttänyt

        Ohutta ns. rullalankaa (ompelulankaa).


    • Anonyymi

      Olen usein hirttänyt hiuksella. Vähän nipistää ja jonkin ajan päästä mustuneena putoaa irti.

    • Anonyymi

      Minä otan hohtimillä oikein rutistusotteen ja repasen juurineen irti mokomat.

    • Anonyymi

      Hyvin onnistui hirttämällä ei näy jälkeäkään luomesta säästin yhteiskunnan varoja.

      • Anonyymi

        Ei niitä varmaan verorahoilla poistetakaan tk:ssa. Sieltä sanotaan, että revit vaan itse irti tai sitten pulitat yksityislekurille. Jos ei ole syöpäepäilyä niin luomen poisto lasketaan esteettiseksi kirurgiaksi = ei onnistu verorahoilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3710
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      74
      1954
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      82
      1243
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1067
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1008
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      863
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      788
    Aihe