En jaksaisi enää taistella tunteideni kanssa, analysoida tunteissani ja ajatuksissani pyöriviä asioita, miksi hän taas tänään teki mitä teki, miksi hän sanoi niin... Pitkään hän on flirttaillut, suorastaan ryöminyt syliini, enkä voi unohtaa kuumahkoja suutelukohtauksiamme. Mutta sitten hän taas muuttuu viileäksi, etäiseksi, asialliseksi, välinpitämättömäksi.
Tiedän ettei välillämme voi olla mitään koskaan käytännössä, sillä hän on varattu. Yritän ajatella muuta, unohtaa hänet, unohtaa mitä on ollut... Mutta kun taas näen hänet, menen ihan veteläksi, ja pieninkin sana häneltä saa minut taas toivomaan :/ Kunpa pääsisin pois tästä oravanpyörästä, jossa juoksen ja juoksen.
Tiedän ettei välillämme voi olla mitään koskaan käytännössä, sillä hän on varattu. Yritän ajatella muuta, unohtaa hänet, unohtaa mitä on ollut... Mutta kun taas näen hänet, menen ihan veteläksi, ja pieninkin sana häneltä saa minut taas toivomaan :/ Kunpa pääsisin pois tästä oravanpyörästä, jossa juoksen ja juoksen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
mitä sinulla voisi olla jonkun vapaan ihmisen kanssa. Ajattele miten hyvältä tuntuisi ihastua vapaaseen ihmiseen, jonka kanssa tunteet voisivat olla molemmanpuoleisia eikä esteitä niiden ilmaisuun olisi. Arvosta itseäsi, sinä ansaitset enemmän kuin pikkuriikkisen osasen jonkun varatun ihmisen huomiosta. Ole vapaa ja odota onnen osuvan kohdallesi.
minäkin, mutta en siis ole alkuperäinen kirjoittaja.
tilanteeni on silti lähestulkoon sama.
olen täysin samaa mieltä siitä yllä olevan kirjoittajan kanssa, että juuri näin pitäisi tehdä ja ajatella. Se kun vain ei ole niin helppoa kuin miltä se päällepäin näyttää.
en pääse näitä tunteita pakoon enkä voi hypätä yli tämän askelman. en usko, että jonkun voi vain unohtaa tuosta noin, vaikka haluaisinkin ajatella olevani vapaa ja kokea juuri tuon molemminpuolisen rakkauden kaikkinensa eikä mitään vähäpätöisiä varastettuja ja silti toivottomia hetkiä. tämäkin toivottomuuden ja ahdistuksen tunne on elettävä, ei se muuten ohitse mene. loogisesti ajatellen olen vapaa, mutta tunteeni eivät sitä vielä ole. ne ovat kiinnittyneet johonkin, jota en voi koskaan saada. näiden tunteiden pitää ensin muuttua joksikin toiseksi - toivottavasti välittämiseksi - tai sitten kuolla pois. tai joidenkin toisten tunteiden on syrjäytettävä ne. tai katkettava säie säikeeltä, mikä on pahin vaihtoehto, koska kipu toistuu uudelleen ja uudelleen, kestää pitkään ja lopulta olen turta kaikelle, murheen murtama ja itselleni vieras.
eniten pelkään sitä, ettei se mene ohi ollenkaan. järjellä ajatellen se toki tekee niin, joskus, mutta siihen tuntuu juuri nyt olevan aivan liian pitkä aika.
haluaisin loikata - pitkälle tulevaisuuteen - kaikkien näiden portaiden yli ja löytää itseni juuri sellaisesta tilanteesta kuin mitä yllä kuvasit.
ponnistusvoimasta ei vain ole takeita, eikä siitä, etten tuolla edessä häämöttävällä askeleella horju ja lopulta putoa / suorastaan pyöri takaisin alimmalle askeleelle.
olenko hölmö, kun ajattelen, että on kaikesta huolimatta paras edetä vaikka horjuen ja hitaasti, jos se johtaa pysyvämpään lopputulokseen? Sattui sitten jalkoihin ja kaikkialle kuinka paljon hyvänsä näitä hitaita askelia ottaessa?
sanottu. Mä olen ollut samassa jamassa ja ihmetellyt sitä etääntymistä. Hän on myös varattu, joten varmasti hän kisaili omien tunteidensa kanssa.Ei nää asiat ole helppoja. Ja voihan se olla, ettei me aina ymmärretty toisiamme oikein. Toisaalta myös erillaiset persoonat ja tempperamentit voi näkyä näin. Mut vaikka kuinka yritän unohtaa ja siirtyä eteenpäin, on hän mielessäni koko ajan. Eli rakkaudesta irtipääseminen ja irtipäästäminen on vaikeaa. Siitä tunteesta, kun saa niin paljon voimaa!
Niin - miten nämä tunteet lopetetaan? Tukahduttaa ne voi yrittää, mutta ne eivät poistu kokonaan, eivätkä mitätöidy sillä, että yritän ne lopettaa ja estää. Vaikka käyttäydyn asiallisesti häntä kohtaan hänen vieressään, sydämeni jyskyttää ja sisältä olen ylikierroksilta. Vaikka pakottaisin yksinollessani itseni ajattelemaan kaikkea muuta, hänen nimensä, kasvonsa, lämmin tunne valtaa mielen silti toistuvin hetkin.
Kun on ihastunut, kaikesta huolimatta toivoo joka kerta hänet nähdessään, että hän osoittaa jotenkin oman välittämisensä, ja taianomainen tunne säilyy sydämessä. Jostain, mikä tuntuu niin hyvältä, on vaikea päästä eroon. Ja kun hän onkin etäinen ja viileä kohdatessa, sisälle jää tyhjyys ja masennuksen tapainen tunne, riittämättömyys. VAIKKA tietää, ettei välillämme koskaan voi kuitenkaan olla mitään vakavaa. Ja sitten nämä tunteet aaltoilevat ja toistuvat toisensa jälkeen.
Niin. Ei ole elämä yksinkertaista ei.
Kun noihin mainitsemiisi tunteisiin lisätään vielä häpeä siitä, että tuntee jotain mitä ei saisi tuntea, niin aletaan olla aika syvällä.
Summa summarum: käyttäytymisestä tulee reaktiivista aktiivisen sijaan. Omat tunnetilat heijastelevat toisen mielentilaa ja käytöstä, omien tekojen (joita ei ole) ja mielentilojen sijaan. Oman elämän hallinta alkaa kärsiä. Ja tästä seuraa häpeä. Näin minä sen näen.
Tämä on kuin vankila, josta ei ole pääsyä ulos ennenkuin noille tunteille tapahtuu jotain.
Ja se vaatii paitsi aikaa, myös omaa halua muuttaa niitä. Pakottamalla / tukahduttamalla se ei onnistu, mutta ei myöskään niin, ettei edes yritä pitkällä tähtäimellä tehdä niille jotain.
Nyt en ole vielä päässyt edes siihen asti, että pystyisin yrittämään. Jonkinasteista haalentumista on pakko tapahtua ennen sitä.
Kuulostan ehkä siltä, että olen järkevä rationalisti, mutta uskokaa tai älkää, olen kaukana siitä. Muuten en kai edes tässä olisi.
idiootti mikä idiootti.
Tiedän mitä tarkoitat. Miten omat tunnetilat voivatkaan heitellä sen mukaan, miltä tilanne milloinkin näyttää, mitä toinen tekee, miten käyttäytyy, minkälaisia signaaleja antaa - tai antaako mitään.
Toisaalta toisen teot saavat omassa päässä toisinaan aikaan milloin mitäkin tuntemuksia, ja kun niitä tarpeeksi analysoi, on sotku enemmän kuin valmis. Anteeksi jos pistän suolaa haavoihisi - mutta oletko sinä varma, ettei teillä todellakaan voi koskaan olla mahdollisuuksia?
mutten niin pökerryksissä, etten ymmärtäisi selvää suomen kieltä. tosin jokin aika sitten en edes suostunut sitä tajuamaan.
eli ei se ole mahdollista. syyt siihen ovat selkeät, mutten ala niitä täällä eritellä.
tosin jos se olisi minusta kiinni, tästä ei tarvitsisi edes keskustella, mutta se lieneekin tullut jo enemmän kuin selväksi. toivoisin toki, että olisi, siis mahdollista, mutta kun ei se ole.
en kuitenkaan suostu sanomaan ei koskaan - se on periaate...
mutten voi elätellä mitään toiveita. ja silti aina hänet nähdessäni etsin hänestä sitä jotakin, halusin tai en. ja sitten mennään sitä rataa, jonka oletkin ansiokkaasti jo täällä kuvaillut.
Tiedän niin piinaavaa. Olen ollut aivan samanlaisessa tilanteessa ja kesti aikansa kun siitä pääsin yli. Sitä tyttöä en koskaan saanut omakseni vaikka silloin olisin niin halunnut. Oli turhauttavaa olla ihastunut ja viettää satunnaisia yhteisiä hetkiä ihmisen kanssa kenen kanssa ei voinut olla sitä oikeaa suhdetta. Asiaa ei yhtään helpottanut, että olimme päivittäin tekemisissä opiskelun takia. Se aika oli todella ristiriitaista niin paljon tunteita puoleen jos toiseen. Olisi vaan halunnut sen ihastuksen tunteen loppuvan, mutta sitä vaan tunsi niin vahvasti vetoa tähän ihmiseen, ettei se tunne mihinkään kadonnut. Kaipasin kovasti rakkautta osakseni. Hänen kanssaan vietetyt yhteiset hetket saivat vain rakkauden kaipuuni kasvamaan. Olin aika hukassa ja sain monet itkut itkeä ennen kuin pääsin hänestä yli.
Ikävässä tilanteessa olet. Itse olen vastaavassa asemassa, mutta siis vastakkaisella puolella sinua. Olen se varattu, joka niin haluaisi olla kanssasi. Edes hetkittäin. Joka tietää, ettei saisi haluta.. mutta. Joka sai suudella sinua.. ja nyt vaan ajattelee sitä suudelmaa. Joka välillä ryömii luoksesi ja välillä on etäinen. Lopussa olemme kuitenkin vain me. Ajatuksissamme. Olisimmepa enemmän.
Niinpä niin.
On se vaan kummallista.. Tukahdettuja tunteita, haaveita mahdottomastako, molemmin puolin.. Tuntuu aina välillä että välittäminen ja rakkaus on niin kovin vaikeaa.. varsinkin jos se tulee yllättäin ja odottomattomasti. Eikä kohdettakaan voi valita, HITTO VIE. Elä siinä sitten sen kanssa.. ei oo helppoo ei. Mutta taitaa ne tunteet olla molemmin puolin, siis varatun ja vapaan, aina joskus vaikea hallita. Vai pitääkö niitä edes yrittää hallita? Vai olla vaan hetki onnellinen ja antaa tunteiden viedä? Ei kai se voi niin kamalan väärin olla? Vai voiko?
Hän taas tänään niin raikkaana, kauniina, viileänä, etäisenä, se mitä välillämme on ollut, on poissa. Omasta puolestani voisin jopa tarttua hetkeen, jättää kaiken ympärillä olevan ja huolet muiden ajatuksista, mutta tiedän ettei hän sitä enää tee. Toisinaan mietin, olenko tehnyt liian paljon, osoittanut tunteeni liian voimakkaasti vai olenko tehnyt liian vähän, en tiedä. Joka tapauksessa olen uhrannut liian paljon ajatuksia asialle, joka on sula mahdottomuus. En voi silti olla ajattelematta, olisivatko välimme vieläkin luontevammat tai läheisemmät, ellemme kerran olisi ajautuneet toisiamme hetkellisesti liian lähelle?
Miten helppoa olisikaan lausua nyt pari sanaa hänelle ja kertoa, mitä hän merkitsee - mutta kuitenkin nuo pari sanaa muuttaisivat kaiken. Ja lopultakin - mitäpä merkitystä niillä kuitenkaan olisi käytännössä...
Ne pari sanaa muuttaisivat kaiken. Tekisivät asioista luontevammat. Sanoit itse, että koska kerran olitte hetkellisesti liian lähellä, niin välit eivät ole nyt kovin läheiset. Se on hyvinkin ymmärrettävää! Ja jos hän(toiveissa siis että minä) kuulisi tunteesi ja ajatuksesi, niin voisitte keskustella ja tehdä yhteisymmärryksen.. olisitte taas hetken lähellä ja hyväksyisitte toisenne tunteet. Sen jälkeen pelkkä ystävyyskin voisi ajautua uusiin tuuliin.. ei teennäisyyttä, arvelua yms. Vain tieto että molemmat välittää. Sitä minä niin kaipaan sinulta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että jos puhutte näistä tunteistanne toisillenne, ne vain saattavat vahvistua? Sitä kautta koko asia voi karata käsistä, muuttua ihastuksesta rakkaudeksi?
Siitä onkin jo paljon vaikeampi luopua.
Tiedän, molempikumpi on huono vaihtoehto:
Sen kuuleminen, että toinen rakastaa on maailman hienoin asia. Niistä sanoista se vain vahvistuu.
Toisaalta sen kuuleminen, ettei mitään voi silti olla, voi olla ylivoimaisen vaikeaa hyväksyä.
Hyvästeleminen on silloin täyttä tuskaa. Tuskaisena on vaikea olla ystävä, kun tuo tuska pitää ensin elää läpi. Siinä voi mennä aika kauan.
Toisaalta mitään ei voi saada, jos ei uskalla edes yrittää.
Kysynkin, että haluatko yrittää vai haluatko elää niinkuin ennenkin?
Kuuleppas.. halusin kommentoida tähän väliin.. vaikka en olekaan ap.. sinä siis olet se varattu osapuoli.. no yleensähän homma menee silleen että se toinen osapuoli ei juurikaan uskalla lähestyä tai tekemisillään mahdollisesti rikkoa jotain sinun elämässäsi. Sen takia niiden kaipaamiesi sanojen kuuleminen saattaa olla hankalaa. Eihän se toinen hyvänen aika halua hämmentää tilannetta enempää, varsinkaan jos on saanut sinulta signaalin, joko sanallisen, tekojen tai tekemättä jättämisten kautta, että on parempi vaan antaa tunteiden osoitusten jäädä sikseen.. Kyllä se taitaa olla niin että jos jotain haluat kuulla se on sinä, joka sen seuraavan askeleen joudut ottamaan. Tai jättää sen ottamatta.. joskus on sattunut itsellekin samankaltainen tilanne, eli olen ollut, en sinun vaan sen toisen tilanteessa, ja uskoisinpa että homma menee just noin niinkuin sanoin. Eli avaimet on sulla. Sinä päätät avaatko ovet avaimellasi, vai lukitsetko ovet takalukkoon.
samaa mieltä. Itsekään en voinut sanoa asioita suoraan, koska ajattelin ettei mulla ole oikeutta häneen, johon niin rakastuin. Se on valtava askel, jos varattu ihminen sen ottaa. Sen tiedän ettei näille tunteille voi mitään, mutta pakko ajatella myös järjellä. Mä mietin asiaa näin, että koska mä rakastan tuota ihmistä, niin mä en halua sekoittaa koko sen elämää. Päätin jopa luottaa siihen, että jos tää on oikeeta, niin elämä hoitaa meidät vielä yhteen! Ja nyt odotan hänen siirtoaan...
Miten paljon voi ihmisen tunnetila ja asenne muuttua muutamassa päivässä? Minusta on alkanut tuntumaan, että koska tilanne tosiaan on mahdoton, ei ole mitään syytä olla muutenkaan hänen kanssaan tekemisissä, eli olen jo vältellyt - yritän ja aion yrittääkin olla omissa oloissani, ja vältelläkin - mikäli onnistuu. Samapa se on jos puudutan ja lopetan tunteeni näin.
Toisaalta on alkanut ärsyttääkin ihmistyyppi, joka flirttaa ja kulkee perässä, tietäen oman tilanteensa, ja silti jatkaa vonkaustaan. Tosi paikan tullen kuitenkin palataan takaisin omaan heteromaailmaan ja särjetään sydämiä. Kaikki varatut - pysykää varatuina älkääkä alkako leikilläänkään lirkuttelemaan mahdottomia suhteita. Joku nimittäin saattaa oikeasti tykästyä ja sehän ei ole tarkoituksenne :/