Sopiva ikä?

Heips!

Olen 24-vuotias tyttönen ja jätin minipillerit pois muutama kuukausi sitten. Olen jo 3 vuotta odotellut, etten olisi liian nuori (opiskellut samaan aikaan). Nyt olisi jälkikasvu toiveissa. Mieheni kanssa olemme olleet 4 v yhdessä. Hän on minua 5 vuotta vanhempi, ja monilla hänen samanikäisillä miesystävillään onkin jo 1 tai 2 lasta.
5667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kai sillä iällä ole niin väliä, vaan sillä että on henkisesti valmis vauvan tuloon. Ja että elämän tilanne on sellainen, että pystyy olemaan vauvan kanssa. Onnea yritykselle =) Iästäsi se lapsen saanti ei ainakaan ole kiinni.

Äänestä
  • Minun mielestäni iällä ei ole niin suurta merkitystä lapsen saannin kannalta, vaan sillä että todella pystytään huolehtimaan lapsesta, eikä tehdä lasta "hetken mielijohteesta."

    Vaikka iällä siis ei niin merkitystä olekkaan, niin mielestäni reilusti alaikäisen on "turha" vielä haaveilla lapsesta. Tai siis eihän 18- vuotiaskaan vielä mikään aikuinen ole, mutta kuitenkin täysi-ikäinen ja vastuussa itsestään ja omista tekemisistään.

    Itse olen 18- vuotias ja vauvakuumeessa. Olemme mieheni kanssa aikeissa alkaa yrittämään lasta. Jos hyvin käy ja meillä tärppää silloin, kun on toiveissa niin olen jo yli 19, kun pienoinen syntyy :)

    Että tämmöinen mielipide :D

    Äänestä

anti mennä vaan!! jos vauvan haluat ja perhettä! itse jouduin odotteleen kauan ennenkun leikk yms antib hoitoja oli ja nyt olen hankkimassa lasta, älä turhia odottele jos kumppani on hyvä jahänen kanssaan haluat lasta.

jos ei ala lasta kuulua niin siitä vaan hoitoihin!

t.jaana

Äänestä

Ihan hyvä ikä! Anna palaa vaan. Menin sinun iässäsi naimisiin, ja tulin äidiksi juuri täytettyäni 27. Nyt olen miettinyt, että miksi en tehnyt tätä kaikkea jo aikaisemmin. Kun hyvissä ajoin aloittaa niin vapaa-aikaa jää mukavasti sitten sieltä toisesta päästä. Eli kun lapset lähtevät pesästä niin sinulla on todennäköisesti vielä monia virkeitä vuosia itsellesi.

Äänestä

se iästä ole kiinni. Yhtä hyvä äiti voi olla nuori tai vanha.. Tietenkin kaikessa on etunsa. Nuorempi äiti ehkä jaksaa paremmin ja vanhemmalla on taas elämän kokemusta. Alle 18v. on kyllä mielestäni todella nuori, mutta ei sekään ikä ole mahdoton jos tietää vastuunsa.

Itse olen n.20 vuotiaasta haaveillut vauvasta, mutta nyt kun olen 23v. niin oli vasta sellainen olo että nyt olen varma asiasta ja lapsen haluava isukkikin olisi.

Tulinkin aika nopeasti raskaaksi jo toisella yrittämällä. Se oli kuitenkin tuulimuna ja kaikki haaveet kaatuivat siihen. Nyt on kohta mennyt viikko tapahtuneesta ja jaksan jo suunnitella uuden yrittämistä. Täytyy vaan saada ensin lääkäriltä lupa.

Eli lapsen saaminen ei ole itsestään selvää eikä aina tapahdu heti kun sitä haluaa. Sitten kun on varma asiasta niin kannattaa ruveta yrittämään, sillä siihen voi mennä aikaa! =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


meikku kirjoitti:

Heips!

Olen 24-vuotias tyttönen ja jätin minipillerit pois muutama kuukausi sitten. Olen jo 3 vuotta odotellut, etten olisi liian nuori (opiskellut samaan aikaan). Nyt olisi jälkikasvu toiveissa. Mieheni kanssa olemme olleet 4 v yhdessä. Hän on minua 5 vuotta vanhempi, ja monilla hänen samanikäisillä miesystävillään onkin jo 1 tai 2 lasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu