Millaista?

Olen ajatellut hakea nyt kevään yhteishaussa röntgenhoitajaksi. Ainoa mikä minua pelottaa on tässä ammatissa on se, että hoitoala on niin naisvaltainen. Eikö naiset pahimmassa tapauksessa asetu kuppikuntiin, syrji toisija ja vertaile paremmuutta koko ajan. Olen tähän astisessa elämässä työskennellyt vain ainoana naisena miesvaltaisella alalla missä en ole tälläistä huomannut. Onko hoitoala tälläistä??
4656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

meitä on n. 10 hoitajaa ja ollaan hyviä ystäviä, lääkärit mukaanlukien.Tietysti välillä tulee riitaa tms, koska tehdään tiimityötä. Tietysti on paikkoja, joissa itsekin olen saanut itkien tulla töihin ja lähteä töistä. Tuntuu, että hyvät käytöstavat ovat osalta hukassa. Älä anna tämän lannistaa, on kivojakin työpaikkoja.

Äänestä

jaksavasi ruikuttaa koko elämäsi huonoa palkkaasi, ryhdy vaan jonkin alan hoitajaksi.

Äänestä

Oon ukko hoitoalalla, sh. Kyllä täällä on kuppikuntaisuutta aika lailla. Ei tartte osallistua kuppikuntiin ko heti alussa tekee toimillaan, EI sanoin, selväksi ettei ole minkään puolueen tai kuppikunnan jäsen. Saa siinä aluksi tuta kaikkien puolien syvän paheksunnan, mut ko on ku ei oliskaan niin helpottaa pikkuhiljaa. Ei siinä tietenkään kuule kaikkia juoruja ja ehkä useammin heilahtaa paskanakki, mutta kyllä ton kestää. ja kyllä täältä halutessaan löytää oikeasti hyviä työkavereita naisistakin ja pahansuopia juoruämmiä on ukoissakin, vaan toimintatapa on erilainen.

Ja hei, röntgenhoitajista on pula joten töitä on. Palkka vois olla parempi mut kyllä vuorotyöllä 2500€ saapi kuussa. J ajos et oo vakiintunut niin kyl on ihan kiva sukupuolijakauma koulussa ;)

Äänestä
  • "J ajos et oo vakiintunut niin kyl on ihan kiva sukupuolijakauma koulussa ;)"

    Ketjun aloittaja taitaa kylläkin olla nainen, joten hänelle jakauma ei olisi suosiollinen ellei hän satu olemaan lesbo.

    Röntgenhoitajan ammattia ei pidetä niin neitimäisenä kuin sairaanhoitajan uraa, joten rönäreinä työskentelee paljon miehiäkin. Monessa työyhteisössä meitä röntgenmiehiä on. Suorapuheisina hillitsemme kuppikuntien syntymistä ja meidän ansiostamme kahvihuoneissa ei puhuta pelkästään miehistä ja lapsista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


On? kirjoitti:

Olen ajatellut hakea nyt kevään yhteishaussa röntgenhoitajaksi. Ainoa mikä minua pelottaa on tässä ammatissa on se, että hoitoala on niin naisvaltainen. Eikö naiset pahimmassa tapauksessa asetu kuppikuntiin, syrji toisija ja vertaile paremmuutta koko ajan. Olen tähän astisessa elämässä työskennellyt vain ainoana naisena miesvaltaisella alalla missä en ole tälläistä huomannut. Onko hoitoala tälläistä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu