koirani on suht hento ja todella kiltin näköinen. Tästä syystä kaikki ajattelevat, että se on varmasti kiltti (ja oikeasti se onkin). Mutta sitten lapset haluavat tulla, tai tulevatkin kysymättä lupaa, silittämään sitä. Tai sitten koiranomistajat änkevät koiransa sen luokse ollessamme lenkillä. Olen siis vähän niinkuin opettanut koiralleni rähisemään kaikille luoksemme tuleville lapsille ja koirille. Näin minun ei tarvitse sanoa, että pysyvät poissa, vaan perääntyvät koirani näyttäessä hampaita. Vapaana ollessa esimerkiksi puistossa koira leikkii ihan normaalisti muiden koirien kanssa ja lastenkin kanssa se tulee hyvin toimeen. Ainoa on tämä äriseminen hihnassa. Koira ei kuitenkaan tee mitään, vaikka sitä koskisikin, mutta onneksi moni ei viitsi lähteä yrittämään onneaan. Hyvä että rähisee hihnassa... :)
koirani saa
rähistä hihnassa
4357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tunkeilevat lapset ja koirat ovat harmillinen ja yleinen ongelma, mutta vain vastuuton idiootti heikentää koiran hyvinvointia, luotettavuutta, sosiaalisuutta ja yhteiskuntakelpoisuutta kouluttamalla koirasta remmirähisijän. Koira saa kyllä rähistä remmissä, mutta vain vastuuton idiootti kouluttaa koirasta remmirähisijän.
Ja turha väittää että koiran kouluttaminen remmirähisijäksi ei vaikuttaisi koiraan edellä mainituilla tavoilla koska se takuulla vaikuttaa.
siitä? Opetetaanhan koira haukkumaan käskystä tai näyttämään hampaitakin..
Voi jessus mitä koiraihmisiä taas on..! Pitäis olla koirakortti-pakko!
sitä koira onkin..se on sitten kyllä jälleen omistajassa syy kun saadaan lukea iltiksessä että koira repi lapsea kasvoihin. :(