Jouduimme viemään koiramme lopetettavaksi, koska siltä oli mennyt luottamus ihmisiin. Tullessaan meille se oli jo 6-vuotias ja oli edelisessä paikassa kokenut kovia. Vasta myöhemmin saimme kuulla, että sitä oli mm. koulutettu raipalla ym. Se ei raukka enää pystynyt elämään ihmisten kanssa. Neljä vuotta teimme kaikkemme. Se sai kaiken sen rakkauden, minkä koira vain voi saada ja vielä vähän enemmän. Mikään ei auttanut, se sai paniikki- ja raivokohtauksia tiheässä tahdissa.
Lopulta päätimme, että sen ei enää tarvitse kärsiä ja veimme sen nukutettavaksi.
Nyt ikävä ja itsesyytökset vain jatkuvat, itken melkein päivittäin. Koko ajan on ajatus, että teimmekö todella kaikkemme.
Lakkaako tämä ikävä koskaan?
Lopulta päätimme, että sen ei enää tarvitse kärsiä ja veimme sen nukutettavaksi.
Nyt ikävä ja itsesyytökset vain jatkuvat, itken melkein päivittäin. Koko ajan on ajatus, että teimmekö todella kaikkemme.
Lakkaako tämä ikävä koskaan?
Vastaukset 15
Vanhimmat
oli samantapainen koira.Ei luottanut yhtään ihmiseen sai myös paniikkikohtauksia.Otimme pentueesta kaikkein arimman,neljä vuotta jaksoimme,sitten oli tehtävä ratkaisu.
Aika vanha oli jo saksanpaimenkoiraksikin, mutta hyvin tärkeä Aunelle.
Unohtumaton on minulle villakoirani Jokke, joka oli kuin pullataikina sylissä.
Pehmeä, samettinen kuono tuossa korvanjuuressa ja siitä valui hellästi pitkin minua.
Voisiko sellaisia ystäviä koskaan unhoittaa?
Pennun voi tietenkin ottaa vain sellaisiin olosuhteisiin, jossa sitä on mahdollista opettaa ja helliä.
On vaarallista, kun ihminen tuolla tavoin kiintyy johonkin eläimeen.
Älä ikinä hanki enää koiraa!
tuollaista varmaan kaipasin!
monelle tärkeitä. Vanha naapurini joutui olemaan puoli vuotta ilman koiraa ja kunto huononi. Sitten hän sai uuden ja kunto on kohentunut. Hänellä on aina ollut koira ja huolehtii lemmikeistään hyvin. Silti hän painottaa, että ihmiset ovat tärkeämpiä. Käyn usein koiran kanssa ulkona ja hän on sanonut, että, jos tulee tilanne, missä minun on valittava kumpi menehtyy tai vahingoittuu, eläin on uhrattava. Entiset lemmikit on aina viety lopetettaviksi, kun ne ovat sairastuneet ja olleet huonossa kunnossa. Itse ole eläinrakas, mutta suhtaudun eläimiin maalaisjärjellä. Lapsuudessa tottui siihen, että eläimiä teurastettiin. Ruohonjuuritasolla oppi elämän perustotuudet. Meillä ei ole ollut kotieläimiä, mutta ratsastusta harrastava lapseni itki, kun hevosia piti lopettaa tai ne menehtyivät. Tietyissä tilanteissa ihmisellä on vastuu tehdä tällaisiakin päätöksiä. Minua nämä lemmikkien menetykset ovat valmentaneet kohtaamaan rakkaiden henkilöiden kuolemista.
Ymmärrän sinua. Meille niin rakas saksanpaimenkoira jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi keväällä 2003, 14 vuoden korkeassa iässä. Itkimme sitä mieheni kanssa yhdessä, koti oli niin tyhjä ja iloton. Minusta tuntuu, että mieheni ei koskaan toipunut menetyksestä, he ehtivät Peppen kanssa kulkea vierekkäin kaiket päivät kymmenen vuotta, siitä asti kun mieheni jäi eläkkeelle. Välillä minusta tuntui, että koira oli hänelle rakkaampi kuin minä. Lopussa hoivasivat toisiaan, kaksi vaivasta..
Mieheni joka oli itsekin hyvin sairas, sai samana kesänä laskimotukoksen jalkaansa ja joutui sairaalahoitoon. Heti kun hän pääsi sairaalasta kotiin, aloimme keskustella pennun hankkimisesta ja tämä nykyinen hauveli haettiin loppukesästä. Siitä on ollut paljon iloa, erityisesti nyt kun miehenikin on poissa. On syy nousta ylös aamulla ja lähteä lenkille ja luoda päivään tietty rutiini.
Hanki sinäkin pentu, tai vaikka toinen koira jolla on taustat kunnossa. Koiran voi tavallaan korvata toisella, ihmisen kohdalla on toisin.
Se ensimmäinen ei unohdu koskaan. Ei meijän pomikaan,joka oli kotonani jo ollessani 4v. Kaksi vuotta sitten nukutettiin kiltti koiramme. Se oli liki 10v meillä. Sunnuntaina tuotiin sijoitukseen pieni terrieri jo puolitoista vuotias narttu. Kuuluu olevan melkoinen "räksyttäjä" kuten pienet koirat yleensä. Taitaakin olla oikea vahti koostaan houlimatta. Ei osaa olla ilman koiraa,kun on kerran sellainen ollu.
Eläin ei pysty uudestisyntymään,jos roikumme tässä eläimessä.Luin siitä aikoinaan parappsygologisesta teoksesta.
Minä hyvästelen eläimen,ja kiitän yhdessä vietetystä ajasta.En sure,en polta kynttilöitä haudalla.
Viikko sitten jouduin lopetuttamaan hevosen,kun alkoi riehumaan tallissa,ja mies oli sairaalassa.
Tämä polle tosin oli,sairas päästään.Mukkeli miestäkin usein tallissa.
Hyvästelin hevosen,ja lähdin naapuriin siksiaikaa,kun se lopetettiin tallineteen.
Olin helpottunut,kun tulin takaisin.Minun henkeni säilyi.
Se,jos mikään on väärin,että näitä häiriintyneitä,väärin kasvatettuja eläimiä myydään kiertoon.Kasvattajat ovat todella vastuuttomia ja moraalittomia.
että sen paremmin koiraa, kuin kissaakaan en ota luokseni ihmisen tavoin asumaan.
Koiran kuuluu juosta vapaana ja kissan saalistaa ruokansa.
Ihmisten tulisi helliä toisiaan eikä eläimiä!
Siitä kyllä poru nousisi, jos koirat kirmaisivat kaikki vapaana vailla omistajaa/kotia. Noinkohan pitäisit siitä? Mieti vähän mikä huuto nousee vapaana kulkevasta kissasta. Entä sitten koira, joka kaiken kukkuraksi saattaa purrakin? Ja louskuttaa vielä ryökäle.
Googlessa antaa lohtua menetykseen.
Silloin kun luin tätä parappsygologiaa minulla menetys oli suurenpi.
Parikymppinen poikani teki itsemurhan.
Siinä itsesyytösten myllerryksessä,en oikein tiennyt mistä apua löytyy.
Kuin johdatuksesta,löysin kirjastosta Peter Risileun kirjoittaman teoksen Sielunmatka.
Joidenkin mielestä se on huuhaata,minulle ei.
Lainaan sitä vieläkin joskus,kun tulee tunne,ettei tiedä missä mennään.
Minulla oli kova paikka parivuotta sitten,kun jouduin luopumaan bulmastiffvanhuksesta(15v) sekä sekuri porokoirasta,kertaheitolla.
Onko luetun ymmärtämisessä vikaa?
En suinkaan tarkoittanut, että kaikki koirat ja kissat yht'äkkiä päästettäisi vapaaksi.
Tarkoitin vain, että tosi eläinrakas ei orjuuta luontokappaleita pitämällä niitä huoneessaan itsensä ehdoilla.
Hyötyeläimet, kuten lehmän, jotenkin ymmärrän, mutta en esim. kaupunkiasuntoon otettua koiraa.
menee liian pitkälle tämä eläinten suojelu. Lehdestä luin, että Ruotsissa naine oli kuljettanut 11 joutsenta yksiöönsä. Se on itsekästä. Koulussakin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ihmissuhteisiin. Jollekulle yksinäiselle kotieläin voi olla tärkeä, mutta esim. se, että koira joutuu olemaan yksin pitkiä aikoja, mitä olen nähnyt, ei ole tarpeellista.
Kytkyyssä , samalla paikalla kyhjöttävä lehmä on mielestäni säälittävämpi kuin koira, joka asustaa perheenjäsenenä isäntäväkensä sisätiloissa. Sitähän viedään lenkille ja totteleva koira saa kulkea vapaana isäntänsä vieressä. Myöskin erilaisia virikkeitä koirille on saatavissa.
Meillä on koira ja kissa, on aina ollut jokin kotieläin. Siinä missä lemmikkiä pitävät ihmiset eivät ymmärrä eläinvihamielisiä, niin lemmikkieläinten vastustajat eivät voi käsittää kuinka joku pitää koiraa. Sehän sitoo ihmisen, - ei voi lähteä mihinkään kauemmas hommaamatta koiralle hoitajaa, koira aiheuttaa siivottimuutta, haukkuu jne.
Lemmikkivastaisuus puetaan tosin eläinrakkauden valeasuun, kuten :"tosi eläinrakas ei orjuuta....
Koira on jalostettu sudesta, ja jalostamisen tuloksena sen sudenvaistot, eivät ole dominoivia, vaan ihmisen ystävyys ja määrätynlainen ihmismäisyyskin, kuten halu miellyttää, totella ja palvellakin isäntäänsä.
Joku ehdotti uuden koiran hankimista menetetyn tilalle. Suosittelen, sillä itse toimimme juuri niin. Kun entinen uskollinen ystävä oltiin jouduttu lopettamaan, hankimme samalla viikolla koiranpennun. Ei se ole yhtään paheksuttavaa, eikä tarkoita, etteikö entistä kumppaniaan kaipaisi. Hankkivathan leskeksi jääneet ihmisetkin usein uuden elämänkumppanin, - tosin ei vielä niin heti kun menetetyn koiran tilalle hankitaan uusi.
Kuriositeettina: En rinnasta tietenkään ihmistä koiraan :)