Voiko nelikymppisenä vielä oppia tekemään työtä? Olen koko ikäni pakoillut työtä ja onnistunut aika laiskanpäivät itselleni järkkäämään. Miksi ahertaa kun sohvalla makaaminen ja tuolissa istuminen tv:n seurassa on paljon kivempaa. Muutenkin olen noudattanut periaatetta:tee vain ehdottoman välttämätön. Eipä ole tullut burnouttia. Mutta samalla sitä kadehtii niitä ikäisiään joila on jo "kaikki", itse sitä vaan tunte vaipuvansa koko ajan lähemmäs maata. Kohta menee maku koko elämästä.
Olisiko mitään vinkkejä, miten TODELLA voisi ryhdistäytyä ja muuttaa elämän suunnan. Olen huomannut kadehtivani ns.työnarkomaaneja. Onhan heilläkin ongelmansa, mutta ainakin he saavat jotakin aikaan.
Älkää nyt ainakaan tarjotko sitä vaihtoehtoa, että tee lista seuraavan päivän tekemisistä ja tee sitten vain listan mukaan. Ajatuksenakin se jo väsyttää. Ja sitäpaitsi jos joskus olen listan tehnyt, aamulla herätessäni se on jo kadonnut.
Olisiko mitään vinkkejä, miten TODELLA voisi ryhdistäytyä ja muuttaa elämän suunnan. Olen huomannut kadehtivani ns.työnarkomaaneja. Onhan heilläkin ongelmansa, mutta ainakin he saavat jotakin aikaan.
Älkää nyt ainakaan tarjotko sitä vaihtoehtoa, että tee lista seuraavan päivän tekemisistä ja tee sitten vain listan mukaan. Ajatuksenakin se jo väsyttää. Ja sitäpaitsi jos joskus olen listan tehnyt, aamulla herätessäni se on jo kadonnut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olethan senverran jo,että sieltä sohvalta päässyt tietokoneen ääreen ja noin monta kertaa näpytellyt näppäimiä,jotta tekstiäkin on tullut reilunlaisesti.
Neuvona Todellakin ,että niskasta vaan itseä kiinni ja etsit sitä työtä.
Ei tarvitse edes poistua kotoa,kun otat sivuston
www.mol.fi--siitä se alkaa hahmottumaan.
Sitten tietysti kun olet siinä asti,että sinne työhaastatteluun mennä pitää---siistit vaatteet päälle ja kaivat sieltä aivojen pohjalokerosta ne käytöstavat esiin ja menox.
Mutta ihan oikeasti itsestäsihän se kaikki on kiinni,ei sinua sieltä kotoa kukaan tule nykimään--niin se vaan on...
Hyviä ryhdistäytymispäiviä sinulle.
...se on sairaus. Olen selviytymässä siitä hitaasti ja varmasti ja elämä alkaa näyttämään kiinnostavalta. Pitkään luulin, ettei elämässä ole muuta kuin työ. Hirvittävän tylsää elämää ja unohtaa nopeasti miksi otti asuntolainan tai kukahan muu asuu kanssani samassa taloudessa? Kaverit jäävät jonnekin vuosien päähän ja työkaverit eivät lähde sairaslomalle mukaan, jos niin huonosti kävi kuten mulle kävi.
Mutta ei se velttoilukaan kivaa ole ja voi yhtä lailla kääntyä uupumukseksi, jos ei tee itselleen mitään luontevaa virkistävää. Ota sellainen kolmen viikon tavoite arkeesi. JOku, jota olet ajatellut tehdä. Jos et ulkoile, niin lupaa itsellesi kokeilla sitä kolmen viikon ajan ja vannon sen toimivan inspiraation lähteensä uusille ideoille. Yleensä yksi asia johtaa toiseen.Ei siis mitään hiiveän suurta, vaan tee sitä mihin itse uskot.
Ja onhan niitä monenlaista aarrekarttaa ja elämänopasta, joita voi mukavasti selailla soffan pohjallakin ;D