HAASTE

Hei!!

Löytyykö tältä planeetalta yhtään ihmistä joka saisi koirani koulutettua??? Jos joku haluaa niin täällä olisi yksi 2,5 iso Seropi uros joka kaipaa apua.

Olemme käyneet, pentukurssit, arkitottelevaisuudet, rähjäämättä hinassa ja kahdella ongelmakoirakoulttajalla sekä muilla koirakursseilla ja KUKAAN ei saa meidän ongelmia pois.
Olen loppu, epätoivoinen ja en enään tiedä mitä tehdä. Rehellisesti sanottuna koirani on niin skitso että sellaisen ei pitäisi saada elää koska on vaaraksi itselleen ja muille. Mutta rakastan koiraani syvästi ja kun olen hänet hankkinut olen halunut myös kantaa vastuuni ja huolehtia toisesta. Kuten jo kerroin niin apua olen yrittänyt löytää ja rahaa on palanut sekä koirkaouluihin että lääkärissä käynteihin.

Tällä hetkellä perheessämme on myös kaksi lasta ja hiukan pelotta pitää tuollaista karvaista kaveria heidän lähellä. Toki ongelmamme ovat vain ulkona mutta mistä sitä tietää koska päässä naksahtaa sisällä ja lapsille vielä.
Olen pohtinut uuden kodin löytämistä mutta kuka tuollaisen haluaisi ja minä olen kuitenkin lopuksi vastuussa jos jotain tapahtuu ja piikiä olen myös harkinnut mutta ei meikäläisen sydän eikä velvollisuuden tunne anna myötä.
Koiran kun ottaa niin sellainen myös hoidetaan loppuun, eikö niin... Nyt alkaa vain olemaan rahkeet loppu ja kukaan ei saa ongelmia ratkottuun.

Ongelmat ovat siis olleet jo pienestä sitä tavallista hihnasssa räyhäämistä, välillä vetämistä mutta suurin ongelma on tuo vartioiminen. Eli haukkuu ja räjähtää ihmisille. Lenkit ovat yhtä tuskaa kun joudut joka suunasta seurata ihmisten kulkua kun koirani voi vaan räjähtää heille. Ihmiset hyppää metrin ilmaan ja minä vajoan koko aja alemmas maan alle.
Juoksevat ihmiset, pyöräilijät, mopilijat ja nykyään jopa ihan vaan ohikävelevät ihmiset saavat koirani räjähtämään. (tuskaa kun on lunta ja jalkakäytävät kapenivat huomattavasti)
Jos jään puhumaan jonkun kanssa pihalla koirani voisi syödä kyseisen henkilön. (kukaan ei toki edes enään yritä meidän kanssa jutella vaan vaihtaa suosiolla puolta kun tulemme)

Koirasta pitäisi nauttia mutta meillä alkaa tuo koira olemaan jo riesa..
Osaa peruskäskyt ja metsässä vapaana toimii hienosti (toki en luota siihen jos koira tulee vastaan) ja osaa paljon hienoja asioita mutta kontaktista ei tietoa/namit räkii ulos/lelusta alkaa riehuminen ja korvista ei ole tietoakaan.

Meidän suhde on siis ihan pielessä ja en enään tiedä saako sitä pelastettua. Koirani on myös kärsinyt paljon kivuista ja toinen olkapää on jo leikattu.

Tarkoitus ei ollut kirjoittaa romaani vaan kysyä; osaako kukaan ihminen pelastaa koiraani????
Suositelkaa nyt jotain... ja kiitos kun sain avautua, se helpotti jo kovasti, :-)    
141042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mitä rotuja seropissanne on?
Olenko pahasti väärässä kun oletan että jotain laumanvartijaa on ainakin osaksi?
Jos jotain laumanvartijarotua koirassasi on, voin ainakin ohjata sinut "oikeiden" ihmisten luokse.

Äänestä
  • Koirassani oli myynti hetkellä sheltti, lapinkoira, collie mutta tällä hetkellä ei ulkonäöllisesti ole epäselvääkään että koirasta löytyy saksanpaimenkoiraa. Joten oikeassa olet ja ihanaa jos osaat auttaa. Koira on kastroitu.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Koirassani oli myynti hetkellä sheltti, lapinkoira, collie mutta tällä hetkellä ei ulkonäöllisesti ole epäselvääkään että koirasta löytyy saksanpaimenkoiraa. Joten oikeassa olet ja ihanaa jos osaat auttaa. Koira on kastroitu.

    saksanpaimenkoira ei ole laumanvartijarotu. Sen sijaan niistä löytyy harvinaisen kovaluupäisiä yksilöitä. En tiedä, mitä olet jo kokeillut enkä uskalla oikein ottaa kantaakaan tällä palstalla, mutta itse ottaisin kyllä koiralta luulot pois. Tuo rähjääminenhän on lukemani perusteella ihmisten pomottamista ja oman itsetunnon korottamista (dominoiva koira), joka johtuu siitä, että sinä et ole koirallesi tarpeeksi johdonmukainen ja tiukka pomo. Minulla on tapana hokea aina ja kaikkialla, että opeta ensin koiralla ja sen jälkeen VAADI. Ts. koiralta ei pyydetä asioita, sitä vaaditaan tekemään ne. Jos käsky annetaan, se viedään loppuun asti.

    Väkivaltaa, pakotteita ja kovaa komentamista on erittäin helppo vastustaa, jos itsellä on helppo koira, joka ei niitä tarvi. Meillä uros vaati aikuisiän saavuttaessaan useita kirjaimillisia seinälle nostamisia, että sille meni perille, että mammaa nyt vaan on toteltava jokaikisessä tilanteessa. Tänä päivänä se on 100 % tottelevainen tilanteessa kuin tilanteessa, silti iloinen, ei nöyristelevä tai pelokas.

    Äänestä

  • m-li kirjoitti:

    m-li:Kirjoitit että et uskalla ottaa kantaa mihin olisi ollut hyvä jättää tuo teksti. Ei kannata neuvoa täällä ketään ottamaan koiraltaan luuloja pois jos se jo käyttäytyy agressiivisesti. Toimii jos omistaja tuntee oman koiransa hyvin ja tietää minkälainen suhde on kyseessä. Alkuperäisen kirjoittajan tapauksessa tästä ei ole todellakaan kyse.
    Siinä on koira hyvin äkkiä ihmisen kädessä kiinni kun se ajattelee että eihän tuolla ole mitään maailman oikeutta edes koskea minuun tässä tilanteessa.

    Alkuperäiseltä tekee mieli kysyä että mistä löysit nuo ongelmakoirakouluttajat ja olivatko oikeasti varmasti päteviä?
    Ja jos olivat niin kuuntelitko tarkoin mitä opettivat ja noudatitko ohjeita tarkkaan?

    Äänestä

  • kanssa.... kirjoitti:

    Mistä ite tiedät yhtään paremmin ko. tekstin perusteella, mikä tälle koiralle sopii ja mikä ei? Olis syytä olla yhtä varovainen itsekin. Jos ei pysty itse antamaan mitään neuvoa, miksi mennä moittimaan toisen teksitä, kun se on vieläpä kirjotettu tuollalailla "varauksella"?

    Äänestä

  • tiedät kirjoitti:

    No siksipä en alkanutkaan neuvomaan kun en tiedä tässä tapauksessa mikä koiralle sopii ja mikä ei.

    Ja tuo neuvoni oli kirjoitettu ihan ystävällisellä mielellä joten ihan turha tulla riehumaan ja yrittämään saada minua suuttumaan.

    Olen huomannut että tällä palstalla joskus asiat saa vääntää rautalangasta ja vaikka joku kirjoittaakin "varauksella" niin en epäile yhtään että joku silti keksii kokeilla hieman kovistella koiraa. Kaikki kun eivät valitettavasti osaa ajatella omilla aivoillaan ja kokeilevat epätoivoisena mitä vaan.
    Seuraava kirjoitus kuuluukin sitten "koirani puri kädestä"

    Äänestä

koirasi luonnetestattu (siis jonkun kouluttajan toimesta kerrottu sinulle minkä luonteinen koirasi on, kova, pehmeä, terävä jne.)?

Koiran luonteesta kun riippuu paljon se tapa, jolla koiraa kannattaa kouluttaa, kovat kestää paremmin pakotteita, pehmeät taas heikommin jne. Pehmeän koiran voi saada nopeastikin etääntymään (kontakti katoaa) liialla painostusperäisellä koulutuksella.

Onko sinulle käsite "perushuomioimattomuus" tuttu? Tarkoittaa sitä, että kaiken toiminnan aloitteet lähtee aina omistajasta, ei koirasta. Leikit aloittaa ihminen, rapsutukset aloittaa ihminen, esim. koiran tarjotessa leluja, sitä ei noteerata.

Usein, jos sisällä koira on hienosti ja ulkona heittäytyy pikkupiruksi (tai ehkä teidän tapauksessa ISOKSIKIN), johtuu pitkälti siitä, että kotona asetettuja sääntöjä ei ole viety ulos asti. Eli, jos omistaja on nipo sisällä, ulkona koiralle sallitaan huomattavasti enemmän "vapauksia".

Minusta kuulosti sille, että koiranne ei luota sinun hoitavan tilanteita ja on ottanut sitten laumanvahtimisen kontolleen. Se, että koira osaa esim. istua/seistä/mennä maahan käskystä, osoittaa, että koira oppii asioita ja temppuja, mutta johtajuudesta (eli luottamuksesta sinuun) se ei valitettavasti kerro mitään.

Lisäksi, mitä enemmän erilaisia koulutusmuotoja on kokeiltu, sitä varmemmin koiran luottamus alkaa rakoilla. Se on koiralle selkeä osoitus siitä, ettei omistaja tiedä mitä tehdä sen kanssa. Tuloksia kun saattaa joskus tulla vasta usean kuukauden kuluttua (riippuen usein siitä, kuinka kauan koira on käyttäytynyt huonosti), mutta ensin kun on katsottu, että koulutustapa koiran luonteesta riippuen, on sopiva, sitä vain tahkotaan ja tahkotaan ja tahkotaan, eikä periksi anneta. Itse olen monta kuukautta nyt vääntänyt koirani kanssa ohituksia ja vihdoin alkaa näkyä ajoittain valoa tunnelin päässä.

Jollet ole vielä käväissyt, niin vilkaise www.koiraneuvola.fi -sivuille, laita kysymyksesi sinne (kerro rodut, mitä koirassasi on, mitä tapoja koiran koulutuksessa on kokeiltu jne.). Siellä on useita ihmisiä, joilla on ollut jos jonkinlaista ongelmaa (todella pahojakin) koiriensa kanssa, lisäksi siellä vastailee kaksi ongelmakoirakouluttajaakin. Voit saada hyviä vinkkejä.

Voimia vääntöön koirasi kanssa!

Äänestä

www.koiraneuvola.fi keskustelupalsta

Jos sinulla on rahaa jo palanut paljon ja et ole käynyt kys miehen luona niin mene ihmeessä.
Saimme avun paljon pahempaan ongelmaan kuin mitä tuossa kuvailit. Siis en väheksy teidän tilannetta millään tavalla mutta meillä oli jos se koiran sisällä olo yhtä tuskaa.

Ja tärkeätä on noudattaa niitä ohjeita joita saa TODELLA TARKKAAN. Ne eivät kuitenkaan ole sellaisia joissa koiraa fyysisesti rankaistaan, itse ei tarvinnut edes koskea koiraa ja se sopi minulle vallan mainiosti;)

Olen muutaman kerran tavannut ihmisiä joilla on pahoja ongelmia ja ovat tosiaan ravanneet ties missä mutta silti se johdonmukaisuus koiran koulutuksessa puuttuu. Tehdään yhtenä päivänä näin ja toisena näin ja koira on lopulta ihan sekaisin ja ei sillä ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa huolehtimaan itse itsestään.

Äänestä
  • Koira ei ole luonnetestattu tai kyseinen henkilö koiraneuvola.fi sivuilla teki muutaman testin/arvion koirasta. Ja toinen ongelmakoirakouluttaja on myös hyvin tunnettu pk-seudulla joka suosii pehmeitä menetelmiä.
    Koiralle on pidetty pennusta asti kuria ja jöötä mutta kuten sanottu ulkona ei ole niitä korvia ja tiedän että aiheutan tuon vartioimisen itse omalla käytöksellä.
    Noudatimme annettuja ohjeita ja tulokset näyttivät alkuksi loistavilta mutta ongelmia ei saanut kokonaan häviämään ja todella sääli tuo että olen joutunut kokeilemaan monta eri tapaa opettaa tavoille mutta epätoivoisena sitä haluaa kaiken mahdollisen kokeilla kun ei mikään tunnu auttavan.
    Ns. luulot koiralta pitäisi saada pois mutta kuinka??? Joo, hiljenee ehkä jos huudan EI niin että pitäjä raikuu ja naama alkaa jo punottamaan mutta se riippuu täysin koiratsa/ihmisestä joka tulee vastaan.
    Tuskin on tarkoitus että jokaisen ihmisen/koiran kohdalla saan raivota kun mielipuoli ja jatkaa niin koiran loppuelämän???
    Tänään meillä siis on ollut jo huomattavasti parempi päivä...
    Kaipaisi kovasti muita koiraihmisiä kenen kanssa käydä koirien kanssa riehumassa ja saisi vertaitukea niin taas sitä jaksaisi tsempata eteenpäin.

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Koira ei ole luonnetestattu tai kyseinen henkilö koiraneuvola.fi sivuilla teki muutaman testin/arvion koirasta. Ja toinen ongelmakoirakouluttaja on myös hyvin tunnettu pk-seudulla joka suosii pehmeitä menetelmiä.
    Koiralle on pidetty pennusta asti kuria ja jöötä mutta kuten sanottu ulkona ei ole niitä korvia ja tiedän että aiheutan tuon vartioimisen itse omalla käytöksellä.
    Noudatimme annettuja ohjeita ja tulokset näyttivät alkuksi loistavilta mutta ongelmia ei saanut kokonaan häviämään ja todella sääli tuo että olen joutunut kokeilemaan monta eri tapaa opettaa tavoille mutta epätoivoisena sitä haluaa kaiken mahdollisen kokeilla kun ei mikään tunnu auttavan.
    Ns. luulot koiralta pitäisi saada pois mutta kuinka??? Joo, hiljenee ehkä jos huudan EI niin että pitäjä raikuu ja naama alkaa jo punottamaan mutta se riippuu täysin koiratsa/ihmisestä joka tulee vastaan.
    Tuskin on tarkoitus että jokaisen ihmisen/koiran kohdalla saan raivota kun mielipuoli ja jatkaa niin koiran loppuelämän???
    Tänään meillä siis on ollut jo huomattavasti parempi päivä...
    Kaipaisi kovasti muita koiraihmisiä kenen kanssa käydä koirien kanssa riehumassa ja saisi vertaitukea niin taas sitä jaksaisi tsempata eteenpäin.

    Kyllä sinuna vain jaksaisin noudattaa niitä koiraneuvolan Peetsan ohjeita tai sen toisen kouluttajan.
    Miksi et noudata enään?
    Vai noudatatko?

    Ajattelen vain sitä että jos olet käynyt jo kahdella ongelmakoirakouluttajalla joista se toinen on omien sanojesi mukaan huippu ja Peetsalla olen käynyt itse. Silti teillä on vielä ilmeisesti isoja ongelmia.

    Äläkä kiltti loukkaannu, näen vain usein treeneissä sitä että annan itse neuvoja ja sitten niitä ei vain yksinkertaisesti jakseta noudattaa. Ajatellaan vain että ompas tyhmä koira kun ei älyä vaikka kyse on siitä että koira on ihan sekaisin kun omistaja käyttäytyy kaikkea muuta kuin luottamusta herättävästi. Tämä nyt koskee enemmän tuota tokopuolta mutta sama siellä. Jos koko ajan vaihdetaan metodia niin ei koira opi.

    Mites teillä tuo kontakti? Ottaako koira mielelläsi kontaktia sinuun rauhallisessa tilanteessa? Kun se tekee oikein niin palkkaatko sitä ruhtinaallisesti?

    Tämän jo varmasti tiedätkin: huutaminen ei auta yhtään mitään.
    Kun koira rähjää ja sinä alat huutamaan niin sinä vain tuet koko ajan sitä koiran rähjäystä. Ei se älyä että huudat sille vaan kuvittelee että sinä rähjäät sen kanssa sille toiselle koiralle. Ja koirakin turtuu huutamiseen, ei se enään lopulta välitä koska se on oppinut että tuo rääkyy tuossa kuitenkin koko ajan niin ei tarvitse kuunnella.

    Olisi kiva jos kertoisit sellaisen normaalin tilanteen lenkillä todella tarkkaan. Mitä sinä teet ja mitä koira tekee?
    Ja sitten vielä että noudatatko kotona edelleen tuota perushuomiomattomuutta josta Peetsa puhui.

    Äänestä

  • muutama kysymys kirjoitti:

    Niin, ja mikä oli Peetsan arvio koirasta? Kova, pehmeä?
    Käytittekö kolinapurkkia?

    Äänestä

  • ja mikä oli arvio kirjoitti:

    Niin, ja mikä oli Peetsan arvio koirasta? Kova, pehmeä?
    Käytittekö kolinapurkkia?

    Kiitos vastauksisat ja en todd loukkaannu. :-)
    Peetsan kanssa käytimme kolinapurkkia ja huomaamattomuutta. Toimi aluksi loistavasti.Kun koira alkoi taas temppuilemaan aloitimme huomaamattomuuden uudestaan mutta ei enään tehonnut samalla tavalla kun aikasemmin. Kolinapurkki auttoi aluksi mutta vähän ajanpäästä se vain heikensi meidän suhdetta eli koira pelkäsi minua enemmän kun tulevaa koiraa.
    Peetsa ei antanut suoraan mitään vastausta onko kova tai pehmeä vaan sanoi että eihän tämä koira ole edes paha, kyllä se saadaan kuriin. Kun kolinpurkki ei tuottanut parasta tulosta eli koirani veti mielettömästi koirien ohi niin minulle ehdotettiin sähköpantaa ja siitä kieltäydyin. Ajattelin että täytyy nyt jollain muulla tavalla saada koira kuriin.
    Toinen ongelmakoirakouluttaja joka käytti pehmeitä kenoja totesi että koirasi on stressaantunut ja pelkää minua.

    Mahtava koira tuo on ja osaa paljon asioita mutta ilmeisesti pitäisi tehdä vaan lisää Tokoa ym. yhdessä ulkona. Ja muutenkin viettää kahdenkeskeistä aikaa ilman lapsia, helpommin sanottu kun tehty... Ja juoksuttaa huomattavasti enemmän vapaana.

    Kontakstia meillä siis EI ole... se on aivan hukassa ja sen on aina ollut meidän suurin ongelma. Sitä ei vaan tunnu saavan millään ja olen palkinnut kun ottaa kontaktin.
    Joskus koira lopettaa haukkumisen kun sanon Ei ja välillä räjähtää aivan huolella vaikka yritän ennakoida tilanteet jo ajoissa.
    mutta tuo ihmisten päälle hyökkääminen on se kamalin piirre tällä hetkellä. Tiedän että varmasti vaistoo minulta kaiken mutta on hiukan hankalaa kävellä 30 kilosen koiran kanssa jos ei hiukan ennakoi mitää tulee tapahtumaan, tiedän että niin ei saisi tehdä mut...

    Kiitos siis vastauksista ja kertokaa vaan rohkeesti jos teillä on jotain hyviä ideoita kuinka toimia.

    Itse neuvoisin sinua nyt jatkamaan kotona sitä Peetsan opettamaa perushuomiomattomuutta. JOka kerta kun koiran kanssa mennään ovesta pyydä se istumaan ja katsomaan sinua ennen kuin ovi aukeaa. Ja vasta luvan kanssa saa mennä. Ota yksi sana, vaikka ole hyvä, jota käytät AINA tuossa tilanteessa. Jos koira ehtii ovesta ennen kuin annat luvan, takaisin samalle paikalle ja homma uudelleen.
    Sama ruokakupin kanssa. Koiran on odotettava lupaa ennen kuin se saa syödä. Jos ei odota niin pidät koko ajan kupista kiinni ja nostat sen pöydälle kun koira yrittää saada sitä ennen ole hyvä-sanaa.
    Jos koira osaa odota-käskyn käytä sitä. Jos ei osaa niin siinä teille hyvä treeni sisällä tehtäväksi.

    Tuosta kolinapurkista sanoisin sen verran että unohda se nyt. Selkeästi koiran mielestä et ole turvallinen johtaja joten se purkki tällä hetkellä tosiaan vain heikentää teidän suhdetta. Siinä syy miksi se on alussa tehonnut mutta lopulta ei.

    Keskity siihen kontaktin opettamiseen ja yritä tosiaan livahtaa sen koiran kanssa yksinkin lenkille. Tiedän että on vaikeata lasten kanssa mutta jos et ole yksinhuoltaja niin laita mies hoitohommiin;)
    Jos taas ei ole mahdollista niin tee koiran kanssa sisällä jotain kivaa kun lapset nukkuvat/leikkivät.

    Sellaista helppoa harjoittelua,kontaktia istumaan, odota, maahan. Netistä löytyy hakusanalla toko varmasti paljon ohjeita.
    Tämä vahvistaa teidän suhdetta ja koira muuttaa varmasti käsitystään sinusta. Muista että harjoittelu sinun aloitteesta ja loppuu sinun aloitteesta. Samahan tietenkin pätee rapsutuksiin ja kaikkeen. Kaikki sinun aloitteesta.

    Suosittelisin myös sellaista kirjaa kuin Tottelevainen koira: kontaktikoulutus Eva Bödfäldt, adlibris nimisestä paikasta saa tilattua 20 eurolla. Siinä hyvä 200 sivun paketti koiran kontaktikoulutuksesta ja on hintansa arvoinen.

    Ajan tässä takaa sitä mitä muutama muukin. Kun saat rakennettua koiraasi vahvan kontaktin ja johtajuuden niin voit sen avulla tehdä nuo ohitukset. Se vaatii sinulta työtä muttam mielestäni koirissa on se hyvä puoli että niitä ei voi kouluttaa tuntikaupalla päivässä. Eli riittää kun vain jaksaisit aamulla kymmenen minuuttia ja sama illalla. Ja jos vielä pääsisit livahtamaan lenkille joskus yksin koiran kanssa niin hieno homma.
    Koulutuksen aikana jätä vaikka koiralta aina toinen tai kummatkin ruoka pois silloin tällöin koska namupaloja tulee kulumaan.
    Voit käyttää myös palkkana jotain leikkiä mutta siinä minua huolettaa se että jos et osaa tehdä sitä oikealla tavalla se kasvattaa koiran isoa egoa vielä enemmän. Eli ehkä unohtaisin sen nyt.Toki sitten ohitustilanteessa jos tiedät että koira syttyy vaikka pallosta niin kannattaa vilautella ja innostaa koiraa ja sitten lopulta antaa sille se pallo/lelu

    Äänestä

  • lisää neuvoa kirjoitti:

    Tärkein jäi minulta varmasti kirjoittamatta. Eli sitä kontaktia, kuten ei muutakaan, harjoitella siinä ohitustilanteessa. Vaan sitä harjoitellaan ensin nätisti sisällä omassa kodissa jossa ei ole häiriötä, sitten ulos tuttuun paikkaan, sitten vaikka lenkillä kun ketään ei tule vastaan, sitten kun vastaan tuleva koira on vasta kaukana, sitten vähän lähempänä jne. Ja koko ajan koira saa sinulta paljon palkkaa ja paljon suullisia kehuja. Jos se toimii väärin niin voit kertoa sen sille rauhallisella ja tiukalla EI-sanalla mutta muuta et tee. Ei vedetä hihnasta sillä se stressaa koiraa, enkä käyttäisi sitä purkkia sillä sekin tässä tilanteessa vain stressaa koiraa. Vain EI ja matka jatkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vastaan kirjoitti:

Hei!!

Löytyykö tältä planeetalta yhtään ihmistä joka saisi koirani koulutettua??? Jos joku haluaa niin täällä olisi yksi 2,5 iso Seropi uros joka kaipaa apua.

Olemme käyneet, pentukurssit, arkitottelevaisuudet, rähjäämättä hinassa ja kahdella ongelmakoirakoulttajalla sekä muilla koirakursseilla ja KUKAAN ei saa meidän ongelmia pois.
Olen loppu, epätoivoinen ja en enään tiedä mitä tehdä. Rehellisesti sanottuna koirani on niin skitso että sellaisen ei pitäisi saada elää koska on vaaraksi itselleen ja muille. Mutta rakastan koiraani syvästi ja kun olen hänet hankkinut olen halunut myös kantaa vastuuni ja huolehtia toisesta. Kuten jo kerroin niin apua olen yrittänyt löytää ja rahaa on palanut sekä koirkaouluihin että lääkärissä käynteihin.

Tällä hetkellä perheessämme on myös kaksi lasta ja hiukan pelotta pitää tuollaista karvaista kaveria heidän lähellä. Toki ongelmamme ovat vain ulkona mutta mistä sitä tietää koska päässä naksahtaa sisällä ja lapsille vielä.
Olen pohtinut uuden kodin löytämistä mutta kuka tuollaisen haluaisi ja minä olen kuitenkin lopuksi vastuussa jos jotain tapahtuu ja piikiä olen myös harkinnut mutta ei meikäläisen sydän eikä velvollisuuden tunne anna myötä.
Koiran kun ottaa niin sellainen myös hoidetaan loppuun, eikö niin... Nyt alkaa vain olemaan rahkeet loppu ja kukaan ei saa ongelmia ratkottuun.

Ongelmat ovat siis olleet jo pienestä sitä tavallista hihnasssa räyhäämistä, välillä vetämistä mutta suurin ongelma on tuo vartioiminen. Eli haukkuu ja räjähtää ihmisille. Lenkit ovat yhtä tuskaa kun joudut joka suunasta seurata ihmisten kulkua kun koirani voi vaan räjähtää heille. Ihmiset hyppää metrin ilmaan ja minä vajoan koko aja alemmas maan alle.
Juoksevat ihmiset, pyöräilijät, mopilijat ja nykyään jopa ihan vaan ohikävelevät ihmiset saavat koirani räjähtämään. (tuskaa kun on lunta ja jalkakäytävät kapenivat huomattavasti)
Jos jään puhumaan jonkun kanssa pihalla koirani voisi syödä kyseisen henkilön. (kukaan ei toki edes enään yritä meidän kanssa jutella vaan vaihtaa suosiolla puolta kun tulemme)

Koirasta pitäisi nauttia mutta meillä alkaa tuo koira olemaan jo riesa..
Osaa peruskäskyt ja metsässä vapaana toimii hienosti (toki en luota siihen jos koira tulee vastaan) ja osaa paljon hienoja asioita mutta kontaktista ei tietoa/namit räkii ulos/lelusta alkaa riehuminen ja korvista ei ole tietoakaan.

Meidän suhde on siis ihan pielessä ja en enään tiedä saako sitä pelastettua. Koirani on myös kärsinyt paljon kivuista ja toinen olkapää on jo leikattu.

Tarkoitus ei ollut kirjoittaa romaani vaan kysyä; osaako kukaan ihminen pelastaa koiraani????
Suositelkaa nyt jotain... ja kiitos kun sain avautua, se helpotti jo kovasti, :-)    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu