Sam Sung

Pari kuukautta vanha Samsungin 42 plasma on alkanut "vilkkumaan" . "Vilkkuminen" on sähkönsinistä ja ilmestyy aika ajoin ruudun vasempaan reunaan sekä alareunaan keskelle.

Tv -kuva tulee digiboksin kautta ja ongelma ilmenee samanlaisena myös muista lähteistä (mm. xbox360 pelikonsoli).

Ennen huollon tilaamista otan hyviä arvauksia vastaan, josko ongelmalle olisi itse tehtävissä jotain
3479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Otsikko ja nimimerkki menivät näköjään avausviestissäni väärin päin. No, asia meni kuitenkin oikeaan lokeroon.

Äänestä

mitä opimme tästä EI kannata ostaa samsungii,eihän niistä ole kuin harmia

Äänestä
  • Joku kävi sitten rekisteröimässä käyttämäni nimimerkin. Mutta ole hyvä vaan, hyvä jos kelpasi.

    Mitä tästä opimme -kaverille haluan kertoa, että minusta sinä olet varmasti oikeassa. Nyt kun tämä on sinulle vahvistettu, kipittänet jatkamaan peruskouluopintojasi. Jonain päivänä siellä tullaan kertomaan sinulle, että virkkeet aloitetaan isolla alkukirjaimella.

    En ole palstalle ennen osallistunut, mutta odotellaan, josko täältä löytyisi asialliseenkin vastineeseen kykeneviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Plasma tv:n "vilkkumin... kirjoitti:

Pari kuukautta vanha Samsungin 42 plasma on alkanut "vilkkumaan" . "Vilkkuminen" on sähkönsinistä ja ilmestyy aika ajoin ruudun vasempaan reunaan sekä alareunaan keskelle.

Tv -kuva tulee digiboksin kautta ja ongelma ilmenee samanlaisena myös muista lähteistä (mm. xbox360 pelikonsoli).

Ennen huollon tilaamista otan hyviä arvauksia vastaan, josko ongelmalle olisi itse tehtävissä jotain

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu