Kahvipirtti

Tänne ylös sitä taas siirryttiin.
Mikäs on siirtyessä, kissa vaan kainaloon ja menoksi.
En oikein tiedä miten tämä näin nopsaan käykään, mutta tuo tekniikka pelaa ja minun on turha näillä aivoilla yrittääkään sitä pohtia;))

Kaikki on paikallaan ja tutuksi laitettu, monennenko kerran, en pysy laskuissa mukana, onkos tuolla mitään väliäkään.
Edellisen pirtin sulki varmaan kunnolla ylikypsä, ettei viestit karkuun pääse, kuten on viime aikoina tapahtunut, annetaan mennä vain arkistoihin pölyttymään.
Kiitos muutenkin ylikypsälle avusta ja tarjouksista.

Nyt tuli takkaan, kissa takan päälle, pöytä koreaksi, toin pakkasesta mansikoita, jos kahvin lisäksi maistuu ja suuri jäätelökakku tarjolla, eihän se edes sula näin virtuaalisesti tarjoiltuna.

Olkaa kuin kotonanne ja viihtykää, samat tervetulo toivotukset edelleen, kynnys matala, seinät leveät ja katto korkealle, sopii kaikenlainen väki sisään, tervetulleita olette joka ikinen.
Pitäähän sitä kippistääkin, kuten tapana on ollut, vaikka toistojahan nämä tuppaa olemaan.

Ylikypsä, 50 se puuhoroskooppi löytyy, Pirre sen on sinne laittanut, tuli pieni mainos palakin näin alkuun;))

Jatketaan viestittelyjä,,,,,

198

9211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kipataan uuden kunniaksi. Olet sinä ehtoisa emäntä. Nyt nostakin maljan sinulle ja siihen varmaan yhtyvät kaikki pirtissä kävijät.

      Kiitos kahvista ja halit vielä ja sitten taas menoksi.

      Synttärille on mentävä, taikka saa mennä, niitä vuosia tuppaa kertymään itsekullekin.

    • Nyt ei lähdettäis risteilylle,vaan kiva paikka löytyy Jyväskylän läheltä !!!
      Laukaa/Peuranka.
      Aika olisi 5.3-6.3.07

      On oikein hyvät kulkuyhteydet.

      Lisä tietoja antaa
      Skillan tai muori67.

      Yhteys löytyy tiedot tuon postimerkin alta.

      Pistäkääpä viestejä tulemaan...

      näkyillään...

      • niis

        Voi sillon kun lapsena hiihettiin, niin sillon piettiin tytöt hametta, ja sukat oli vähän polven päälle kun olin pitkä koipinen, reidet paljaana, mutta hame vain suojana.
        Mutta tarettiin kutenkin.
        Toista nyt on lapsilla, on varusteet pienillekkin jos minkälaiset.

      • Satu*
        niis kirjoitti:

        ... niin laitoin hälle aina sukkahousut, jotka ulottuivat kainaloihin saakka.

    • Sinikynä

      Se puuhoroskooppi,jonka nimim. Pirre on kirjoittanut 50 sivuille otsikolla "Ookkona poppeli" ja josta Skillan mainitsi, on todella mielenkiintoinen.
      Vaikka en yleensä ole taikauskoinen, enkä siis myöskään usko mihinkään horoskooppeihin, niin kannattaa lukea ja verrata itsekriittisesti omaa luonnettaan puuhoroskooppiin.
      Jos ei siitä muuta opi, niin oppiipahan tuntemaan itseään, kun uskaltautuu arvioimaan omaa käytäytymistään rehellisesti mutta samalla lempeästi.
      Muuten...olen puuhoroskoopissa lehmus.

      • Likka321

        Näyttää tuo Sinikynä vielä juovan kahvia pirtin pöydän ääressä ohuesta kupista hänkin, joten nautin samalla hänen seurastaan ja ihanasta Skillanin jäätelökakusta kahvin kera. Puuhoroskoopin löysin aamulla tuolta 50:stä ja olen siinä vaahtera. Ilmankos olen niitä istuttanut jo kolmen kodin pihalle, sillä vaahteran ruska on upea, samoin kevään hento viherrys. Vaahtera on myös kova, pitkäikäinen puulaji, joten on outoa, ettei sitä suosita enemmänkin pihapuuna, menestyisi se metsssäkin .Teetarvikkeet hain vielä itse tuolta vanhalta pirtiltä, sillä moni nauttii teetä illoin aamuin mieluummin kuin kahvia.Sympatiaahan kaikki pirtissä jakavat ja saavat!

      • Kaikki muu sopi tosi hyvin, mutta naimisiin menin sulasta rakkaudesta vähän yli kaksikymppisena.

    • Hintriika1.

      "Puisevia juttujanne" lukiessani aloin miettiä, että jos minä joku puu olisin, niin sen pitäisi olla mänty. En ikihongaksi pyri. Kelopuukaan ei tunnu kiehtovalta tulevaisuudelta. Uskon, että metsuri tulisi ajoissa ja tökkäisi armeliaasti moottorisahansa runkooni.

      En tiedä, kuinka sovelias materiaali mänty on kiikkustuoleihin, mutta minä haluaisin jatkaa elämääni nimenomaan kiikkustuolina. Voisin mennä vaikka johonkin vanhustentaloon, jossa mummut ja vaarit vuorotellen viihtyisivät sylissäni kertoillen omia muistojaan!

      Nämä mietittyäni menin usutettuna katsomaan, mitä moinen horoskooppi minulle sanoo. Yllätys, yllätys! Minä olen mänty!

      Olisi hienoa olla sellainen kuin horoskooppi väittää, mutta pakko on myöntää, että siinä oli minua ajatellen aikamoinen joukko ylisanoja. Jo oletus, että en voisi kehittyä ilman arvokkaita esineitä ja kaunista kodin sisustusta, ovat mahdottomuus. Eivät minun rahani riitä arvoesineisiin!

      Myös loppulause "mänty saavuttaa miltei kaiken, mitä haluaa" on liian ylevää. Mielellään siihen tietenkin uskoisi.

      Tässä kuitenkin yksi Hintriika-mänty toivottaa oksat sojottaen onnea uudelle, aina yhtä somalle kahvipirtille! Emännällämme on sisustamisessa sitä tyylitajua! Pirtti on aina väreiltään sopusointuinen ja ah! niin kodikas.

      • taitaa Hintriikka- männyllä olla, ei tuulet ei myrskyt kaada, ja tavoitteisiin varmasti pääset.
        Kävinpä uudelleen katsomassa sitä omenapuuta, ja Sinikynän neuvon mukaan tarkastelin puun ominaisuuksia.
        Melkein omakseni tunnustan, alun vois pyyhkäistä pois,hölmöilyn mukana pidän;))

        Kodikkuutta todella toivon pirttiimme, kaikki hienoudet voi unohtaa.
        No tietenkin kahvia voimme juoda vaikka niistä hienommista kupeista, näin avajaispäivänä;))

        Nyt lähden talon asioita pohtimaan, hallitus näet kokoontuu.

        Ai niin, ottakaa nyt pikaisesti kantaa tuohon tapaamisjuttuun, pannaan töpinäksi.
        Asiat mutkistuu, jos niitä viivytellään ja tavata me haluamme, eikö vain???

      • SkillaN kirjoitti:

        taitaa Hintriikka- männyllä olla, ei tuulet ei myrskyt kaada, ja tavoitteisiin varmasti pääset.

        minunkin käydä lukemassa;)
        olen Jalava,vaan en enää ainakaan notkea;))

        Kyllä siinä oli jotain persoonaani oikein osunutta.

        Hyvä horoskooppi;))

        oli käydä katsomassa mikä puu olen. Mäntyhän se oli. Ilmankos olen luullut olevani tervaskanto. Männystähän se tervaskanto tulee ja palaa hyvin ainakin takassa, eikä savuuta, eikä räisky.

        Mutta en pidä rakastumista paheena, kuten männystä väitetään. Rakkaushan on herttainen asia. Olen rakastunut tähän ikään monta kertaa ja aina se tuntuu suloiselta.

        En halua halata itsewäni mutta toista mäntyä kyllä tykkään halata ja imeä voimia siitä.

        Kiitos kahvista ja pirtin lämmöstä, sekä antimista.

      • Hintriika1.
        ylikypsa kirjoitti:

        Kuinka Sinä sitä horoskooppia luit? Siinähän sanotaan, että männyllä on yksi HEIKKOUS - rakastuminen. Minun suomenkielen ymmärrykseni sanoo, että mänty rakastuu helposti - kuten Sinullekin on käynyt!

        Se teksti jatkuu, että olemme tunteellisia ja impulsiivisia. Niin taidamme olla, vai mitä?

      • mummeli-36
        Hintriika1. kirjoitti:

        Voi pyhä sylvi. Miten huonosti mie luen näitä kirjuutuksia. En ees huomannu että pirtin ketju oli tulossa täyteen ja muutto eessä. Voi hyvät hyssykät. Taas olin pois muutosta. Potkaskaa jo pellolle kun ei mittään muuta tee kun taivastellee.

        Mutta Onnittelut taas SkillaN:ille ja halaan varmasti kun nään ja olet käsieni ulottuvilla. Kiva päästä uuteen pirttiin taas ja kiva kun ootte muutossa tuoneet ne parjatut jumppavehkeet mukana. Tuolla näkkyy pallokin kisua ja minua oottavan.

        Pitihän se kurkata mikä kanto minä oon. Ja justiin niin kun pelkäsinkin itteni tuntien. Mäntyhän se oli. Ja just' semmonen kun olen. Se vaan mietityttää kun niitä mäntyjä tuolla mettässä kattelee niin ainakin niitten juuret on niin paksuja että niihin meinaa aina kompastua. Kukahan niihin minunkin juuriini kompastellee.

        Ja kaikki oireet just niinkun ylikypsä js Hintriikka! sanoo, helposti rakastuva ja impulssiivinen,,,no sitä toisinaan liikaakin.

        Niin Skillan patisteli sitä tapaamista miettimään. Miitäs siinä on ennää miettimistä. Sinnehän mennään kun niin on sovittu. Pittääkin soitella skypellä muorille siitä.
        Mutta Tapaillaan taas....

      • mummeli-36 kirjoitti:

        Kohtahan täällä on pienoinen mäntymetsä!
        Kyllähän siinä oli jotakin tuttua ja osuvaa, mutta oli varmaan sellaistakin minkä joku toinen näkee paremmin kuin itse. Osa ihan osuvia luonteen piirteitä.
        Kukahan lie maininnut siitä pehmeydestä. SEn olen huomannut minäkin, että ehkä liian helposti antaa periksi esim.Lastenlapsille, jos ne jotain haluaa. Eikä aina ole kysymys minkään ostamisesta,onhan sitä monenlaisia asioita muitakin. Niistähän sitä mummoja syytetäänkin
        että liikaa hemmotellaan. Ja aikaakin annetaan.. ennen luopuu jostain omasta menostaan!
        Kun ajattelee, että ne kasvavat niin pian, sitten ei mummojen perään tai seuraan kysellä!
        Niin terveiset sieltä Kuopiosta. Oli siellä aivan yhtä kylmää, aamulla 26 asetta.
        Taas on pirttikin muuttanut paikkaa, vaikka niin nopeasti siellä piipahdin!
        Yhtä kaunista, ja yhtä lämpöisen kodikasta,
        kuin edellisissäkin pirteissä !
        Kiitos taas Skillanille, ja muillekin muuttomiehille!
        Ja onnea uuteen Pirttiin!

      • merimona1
        muori67 kirjoitti:

        minunkin käydä lukemassa;)
        olen Jalava,vaan en enää ainakaan notkea;))

        Kyllä siinä oli jotain persoonaani oikein osunutta.

        Hyvä horoskooppi;))

        näkyillään...

        Onnea taas uuteen pirttiin!
        Panen tässä oikein sellaisen kesto-onnentoivotuksen, niinkuin sanoma ja aikakausilehdistä voi tehdä kestotilauksen.
        Tuosta metsästä ja puista vielä senverran, että mikä, tai minkänäköinen se pihtakuusi on?
        Keljutti niin pirusti kun en huomannut olevani jasmiini, tai lehmus, vaikkapa koivu.
        PIHTAKUUSI!, Niinkuin joku pihtari:(

      • merimona1 kirjoitti:

        eikös se ole sellainen tuuhea kaunis ja hellä neulainen, ei siis pistä ollenkaan.
        Minusta se on kaunis ja näin talvella aivan upean vihreä.
        Kesto onnen toivotuksen voisimme kaikki toisillemme laittaa, väsyyhän tähän onnen toivotusten kiittelyynkin,,, leikkiä jaksan kyllä kiitellä, mutta en tunne niitä ansainneeni.
        Onni ja kiitos kuuluu meille kaikille, kun toisiamme jaksamme kannustaa aina vain jaksamisiin.

        En voi olla mainitsematta, että huomattu kai on, että myös toisenlaista ylistystä on taas palstalle tullut;))
        Mutta kai sellaisen tarpeessa palsta oli, jospa taas pienen ajan kuluttua muuttuu ääni kellossa.

        Noista puista vielä, olen ylen onnellinen omenapuuna olooni, kun minä kukkaan pääsen on jo alkukesä, kukin ja tuoksuni on huumaava.
        Sitten syksyllä täytän vasut punaisilla omenoilla,kunnes pudotan lehdet ja jään odottamaan lumiharsoa päälleni.
        Kirsikkapuu olisin myös vaihtoehtoisesti ollut, tai koivu, no kuusihan minun pitäisi, kun joulun lapsikin olen;))
        En ole katsonut, mikä olisin kiinalaisessa horoskoopissa, kunhan en vain olisi käärme, hui, enkä rotta,kukkona tunkiolla olisin ja nätti pieni possu, siis sikaa edeltävä versio, jopas alkoi mielikuvitus laukkaamaan.

        Pakkanen vain paukkuu, 17 astetta on, voi kun vähän laskisi, kampaajalle meno huomenna, ja viima kasvot jäätää.
        Se nyt on sitten huomisen murhe, tapani mukaan ennakoin, pakkasetkin.
        Voi tuota kissaa, kun on kuletellut nuo kalat matolle, eikö nyt siinä omalla alusella kelpaa syödä.
        Siinä nyt viiksiään putsaa ja ei ole toruistani tietävinäänkään, menehän nyt nukkumaan, ei Roope enää tänä iltana tulee kiikuttamaan.
        Kyllä saat kehrätä kauniisti ylikypsälle, kun tuollaiset herkut toi.

        Nyt sitten nukkumaan.

      • my.mm.eli
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Kohtahan täällä on pienoinen mäntymetsä!
        Kyllähän siinä oli jotakin tuttua ja osuvaa, mutta oli varmaan sellaistakin minkä joku toinen näkee paremmin kuin itse. Osa ihan osuvia luonteen piirteitä.
        Kukahan lie maininnut siitä pehmeydestä. SEn olen huomannut minäkin, että ehkä liian helposti antaa periksi esim.Lastenlapsille, jos ne jotain haluaa. Eikä aina ole kysymys minkään ostamisesta,onhan sitä monenlaisia asioita muitakin. Niistähän sitä mummoja syytetäänkin
        että liikaa hemmotellaan. Ja aikaakin annetaan.. ennen luopuu jostain omasta menostaan!
        Kun ajattelee, että ne kasvavat niin pian, sitten ei mummojen perään tai seuraan kysellä!
        Niin terveiset sieltä Kuopiosta. Oli siellä aivan yhtä kylmää, aamulla 26 asetta.
        Taas on pirttikin muuttanut paikkaa, vaikka niin nopeasti siellä piipahdin!
        Yhtä kaunista, ja yhtä lämpöisen kodikasta,
        kuin edellisissäkin pirteissä !
        Kiitos taas Skillanille, ja muillekin muuttomiehille!
        Ja onnea uuteen Pirttiin!

        havumetsän täytteeksi! Pitihän se minunkin katsoa, kukkiva puu olisin tahtonut olla, mutta ei kun ei ;)

        Aika hyvin tuokin horoskooppi osuu - mutta
        en minä rakasta metsästystä, hyi olkoon! No, myönnetään - itikoita olen kyllä metsästänyt jos sellaisia on makuuhuoneeseen eksynyt ;))

        Jaa, että sypressi karttaa ongelmia - hei, kukapa ei haluaisi karttaa niitä? Vaan kun ne ongelmat eivät ole karttaneet minua! Taakse päin ajateltuna tuntuu, että koko elämä on kulunut ongelmien ratkaisun merkeissä *huokaus*

        Eipä ole rahan ja maineen perässä juostu - tosi kuin vesi!
        Kunpa saisikin VAIN olla onnellinen!

        Hauskoja nuo horoskoopit :-D
        Mikähän minä olinkaan itämaisessa - ai niin apina, no niinpä tietysti - bööö:DD

      • my.mm.eli kirjoitti:

        kenellekkään,sanoi Leena Airalle ja Mirjalle.Olen kertonut sen teille, koska olette parhaat ystäväni, ja te ette saa sanoa sitä kenellekkään.Luvatkaa!
        -Emme sano sitä kenellekkään, lupasivat molemmat tytöt.
        -Haluan että olisitte yhtä luotettavat ja varmat kuin pankki, sanoi Leena.
        -Mitä sinä tarkoitat? kysyi Aira.
        -Isällä on tapana puhua siitä.Pankeissa on vahvat huoneet, kassaholvit, jotka ovat niin suojatut, etteivät varkaat saa niistä mitään. Haluan että olisitte tälläiset. Aira ei sitä oikein ymmärtänyt. Joka tapauksessa oli Leenan kertomus niin jännittävä, että hänen oli ehdottomasti kerrottava se jollekin. Hänellä oli myös omat ystävänsä, eikä kestänyt kauan ennenkuin hän tapasi heidät.
        -Ette suinkaan kerro sitä kenellekkään, sanoi hän heille, mutta olen juuri kuullut jotakin jännittvää, jota varmasti haluatte kuulla.
        Hän hiljensi ääntään,niin ettei kukaan muu voinut kuulla häntä kuin ystävät, ja sitten hän kertoi, mitä Leena oli hänelle uskonut.
        -Mutta se on salaisuus, sanoi hän,ja Leena on sanonut, ettemme saa kertoa sitä kenellekkään.
        -SEhän on selvä, sanoivat toiset ja juoksivat omien ystäviensä luo, kertoakseen suuren salaisuuden heille.Tietysti samoilla ehdoilla, millä hän oli sen saanut tietää- ettei sitä saanut kertoa kenellekkään.
        Mutta Mirja ei ollutkaan niinkuin muut. Hän ajatteli tarkasti, mitä Leena oli sanonut. Luotettava ja varma kuin pankki, toisti hän itsekseen. Se ei ollut tyhmä ajatus. Yritän tulla sellaiseksi, ja kun varkaat tulevat, en näytä heille muuta kuin teräsovet ja lukot. Ei kestänyt kauan ennenkuin tuli kaksi.
        -Sinähän olet yksi Leenan parhaista ystävistä, sanoi toinen tytöistä.
        -Niin olen,sanoi Mirja.
        -Onko se totta,että hänen enonsa on antanut hänelle kaksikymmentä euroa ja luvannut ottaa hänet mukaansa Islantiin kesäloman aikana?
        -Luulen että on parasta, että kysytte häneltä itseltään,vastasi Mirja.
        -Mutta onko hän todellakin saanut niin paljon rahaa,kysyi tyttö jälleen. Onko se totta?
        -Vaikka tietäisinkin, en voisi siitä puhua.
        -Minkä takia? Halusin vain tietää, onko se totta, sanoi tyttö.
        -Sen vuoksi että olen hänen pankkinsa.
        -Mitä!Onko hän antanut rahat sinulle?
        - Ei kaikkea vielä!nauroi Mirja. Mutta minä säilytän hänen salaisuuksiaan. Koska tytöt eivät saaneet mitään irti Mirjasta, lähtivät he tiehensä. Seraavana päivänä tapasi Leena Mirjan.
        -Mirja, sanoi Leena, luulen että olet ainoa todelline ystäväni. Koko koulu tietää salaisuudestani ja sinä olet ainoa, joka et ole puhunut siitä.
        - Mistä sen tidät? kysyi Mirja hämmästyneenä.
        -Sen vuoksi että lähetin kaksi tyttöä kysymään sinulta, sanoi Leena, ja he totesivat, että olet yhtä luotettava ja varma kuin pankki

    • ettå meidän kahvipirttimme on samalla aukeamalla kaksi kertaa. ei varmaan muita ketjuja ole näin ahkeraan muutettu. Kunnia lankeaa SkillaNille.

      Kiitti antimista, toin kisulle vähän ahvenia, laitoin osan pakkaseen, että ei pilaannu.

      Terkkuja vaan kaikille "männyille" ja muillekin omenapuille ym. Eihän omenakaan kaus puusta putoa.

      Yksi pikku-Kalle vitsi.

      Pikku-Kalle istui koulussa ikkunan vieressä ja ikkuna oli auki, opettaja sanoi pikku-Kallelle:
      - Pane kalle se ikkuna kiinni.
      - Panenko, vai laitan?, kysyi pikku Kalle
      - Se on sama, sanoi opettaja.
      - Ei ole sama. Minun isäni on teurastaja, jos hän pistää sian kuoliaaksi, tai panee. Siinä on vissi ero, sanoi pikku-Kalle.

      • Meinasin mennä nenälleni,kun tuo kisu noiden kalojensa kanssa rehvastelee;)on niin onnessaan,kun on saanut kunnon ahvenia.

        Sain tänään INSPIRAAAATION ja leivoin rusinapullia,sellaisia solmupullia ja toin ison
        pellillisen tännekin,olkaapa hyvät.

        Se on iltateen aika.

        Hehehh tuon Merimonan kanssa ;)))

        näkyillän...

      • mummeli-36

        noita vitsejä. Ursula jo tuolla chatin puolla varotteli minua naurusta, että vielä tukehun nauruun. No nyt kyllä tuo ylikypsän vitsi nauratti tikahuksiin asti.

        Ja nyt kun sitten kunto on jota kuinkin muuten kohallaan paitti ääni on vielä jossain matkoilla niin aletaan jumpata. Tuuhan kisu alas sieltä uuden takan päältä. Eikö se ookkin komee tuommonen liuskekivitakka. Siinä on jottain sellasta jykevyyttä mitä takassa tämmösessä pirtissä pittää olla.

        No niin löpinät pois. Nyt askellettaan tällä viimeksi tuovulla steppilauvalla. Ja tahinhan tiiät. Askel ylös, jalka viereen, askel alas jalka viereen,,just noin,,,mutta kun sie viet kaks jalkaa yhtä aikaa. No menneehän sitten noppeemmin kun mullakaan ei oo kun kaksi jalkaa.
        No ja sitten ei oo aikoihin tehty niitä kyykky juttuja. Mutta ole varovainen. Tiijän että kun neljä jalkaa on kippeitä on se puolta enemmän kipua kun minun kaksi jalkaa.
        Ja sitten vaikka kevyet venyttelyt lopussa,,ja niskan venytykset kyllä on hyvä tehä kunnolla.

        No ja sitten jos vielä pantas ohjeita niille koti elläimille niistä kojin sosiaalitiloista. Tähän tappaan:

        Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia.
        Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen tai muutkaan temput, ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta kuin josta menin sisään. Lisäksi olen käyttänyt VC:tä useita vuosia--kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

        No ja seuraavalla kerralla ohjeita oikeasta järjestyksestä omistajien ja eläinten välillä. ja nyt mennäänkinMallan kanssa taas nukkumaan. Tapaillaan taas...

      • Hintriika1
        mummeli-36 kirjoitti:

        Oletkos, mummeli36, sen Mallasi kanssa joutunut vastaavanlaisiin tilanteisiin?

        Tilanne 1:
        Koira on karannut, eikä sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt.
        - Mitä jos panisit tolppiin ilmoituksia? ehdottaa naapuri.
        - Hölmö! Ei minun koirani osaa lukea!

        Tilanne 2:

        - Minun koirani on maailman viisain. Se osaa jopa lukea! kehuu koiranomistaja toiselle.
        - Joo, olen kuullut, sanoo toinen.
        - Ai, mistä olet kuullut? kysyy kehuja hämmästyneenä.
        - Minun koirani kertoi, vastaa toinen.

      • Likka321
        Hintriika1 kirjoitti:

        Minun koirani osaa valehdella. Kun kysyn, mitä kissa sanoo, se vastaa hau-hau.
        Niksi-Pirkassa kehotettiin muuten antamaan ajan säästämiseksi huushollin kaikille kissoille samat nimet, että yhdellä kutsumisella kaikki kissat saapuisivat paikalle.

      • mummeli-36
        Hintriika1 kirjoitti:

        Oletkos, mummeli36, sen Mallasi kanssa joutunut vastaavanlaisiin tilanteisiin?

        Tilanne 1:
        Koira on karannut, eikä sitä etsinnöistä huolimatta löytynyt.
        - Mitä jos panisit tolppiin ilmoituksia? ehdottaa naapuri.
        - Hölmö! Ei minun koirani osaa lukea!

        Tilanne 2:

        - Minun koirani on maailman viisain. Se osaa jopa lukea! kehuu koiranomistaja toiselle.
        - Joo, olen kuullut, sanoo toinen.
        - Ai, mistä olet kuullut? kysyy kehuja hämmästyneenä.
        - Minun koirani kertoi, vastaa toinen.

        Nyt vasta päästiin Mallan kanssa pirttiin käväisemään ja syy on sama kun edellinenkin, että poikani nukkuu "konehuoneessani".

        Teitpä Hintriikka1 hauskan kysymyksen. Minä kun olen vähän sitä mieltä, että Malla osaa lukea.
        Tuolla isomman tien vieressä kun on meiltä mentäessä sinne kyltti jossa lukee "yksityis-alue". Malla vilkaisee sitä ja poistuu varsinaiselta yksityisalueelta eli karkaa sinne minne ei saa mennä. Mutta sehän vain ei halua olla kenenkään yksityis alueella. Tuo kyltti kylläkin suojaa myös meidän pihaa ylimääräisiltä tunkeilijoilta.

        No kyllä siihenkin jo nyt alkaa tolkku tulla kun on monta rökitystä pidetty, ja selitetty, että se kyltti suojaa myös Mallaa autotielle juotumasta. Mallan sisko Mocca on samassa asemassa ja onkin hyvän näköistä kun menen postilaatikolle ja komennan sisarukset paikalle, niin istuvat nakottavat vierekkäin ja vahtivat etten vaan minä mene vaara-alueelle eli maantielle ja jos niin käy silloin ei auta mikään vaan juoksevat sivulleen vilkaisematta tien yli.

        Nessu taas ei piittaa mitään kylteistä. Se piipahtaa tien yli kun sen pään ottaa sillon kun haluaa. Nessu muuten osaa puhua. Mallan takia täytyy Nessun ruokakuppi pitää kodinhoitohuoneen pöydällä. Vanha-neiti on tullut sen verran kankeaksi ettei muka jaksa lattialta pöydälle hypätä. Siinä on minun ompelutuolini työnnettynä pöydän alle ja "neidille" pitää tuo tuoli vetää ulommas niin, että se pääsee tuolin kautta hyppäämään pöydälle. Voi jos et tätä huomaa tehdä tulee ihan korvan juureen ja päästää äänen jonka varmasti kuulee. Sitten juoksee sinne tuolin luo ja kyllä siinä jo viimeinkin minäkin älyän mistä on kysymys. Samoin käy jos "ikä-neito" pyrkii ulos. Ellen pienestä vinkistä ymmärrä annetaan kunnon möläys. Ja kun siltä kysyt jotain se vastaa naukaisulla ja katsoo suoraan silmiin.

        On ne hyvä pari tuo Malla ja Nessu. Kun silmä välttää menevät sohvalle juuri noin nukkumaan kun tuolla edellä olen kertonut miten ei tavitseisi sängyllä nukkua. Siis venyttäen itsensä mahollisimman pitkäksi hännät suorana ja hyvä ettei ole kielikin ulkona pituuden lisäämiseksi. Malla makaa kyljellään selkä sohvanselustaa vasten ja Nessu Mallan mahan kohdalla samassa asennossa.

        No nyt ollaan kuitenkin Mallan kanssa lehtilenkki jo tehty, aamupuurot syöty ja uunit lämpiää ja tultiin aamukahville pirttiin. Voi itku kun söin mahan täyteen puuroa, mutta otan kuitenkin tuosta vielä tuommosen muorin tuoman savukala leivän kahvin kanssa. On se ihanaa kun täällä saa syödä mitä vaan ja kaikki on tuoneet tänne semmosta ruokaa mikä ei ainakaan syönnistä huolimatta kasaannu vyötärölle.

        No tässä turisteessa venyttelin kuminauhaa käsillä skä jaloilla ja kisu leikki pallon päällä joten nyt taas täytyy alkaa kumarrella kämmenet lattiaan kun aamulla herätessäni selkäni tuntui niin aralta. Kummasti se aina vertyy tuolla lehti lenkillä jo. Oli satanut uutta luntakin niin että naapurin mummunmökille piti taas kahlata polku auki. Siinä tulee kyllä aamujumppaakin sivutuotteena. Ja nyt kyllä tuli niin pitkät turinat, että viimeinkin kotiin. Kisu vahi takkaa ja käytä tarvittaessa sitä sammutuspeitettä. Tapaillaan taas....

      • Naurahdin itsekseni
        mummeli-36 kirjoitti:

        noita vitsejä. Ursula jo tuolla chatin puolla varotteli minua naurusta, että vielä tukehun nauruun. No nyt kyllä tuo ylikypsän vitsi nauratti tikahuksiin asti.

        Ja nyt kun sitten kunto on jota kuinkin muuten kohallaan paitti ääni on vielä jossain matkoilla niin aletaan jumpata. Tuuhan kisu alas sieltä uuden takan päältä. Eikö se ookkin komee tuommonen liuskekivitakka. Siinä on jottain sellasta jykevyyttä mitä takassa tämmösessä pirtissä pittää olla.

        No niin löpinät pois. Nyt askellettaan tällä viimeksi tuovulla steppilauvalla. Ja tahinhan tiiät. Askel ylös, jalka viereen, askel alas jalka viereen,,just noin,,,mutta kun sie viet kaks jalkaa yhtä aikaa. No menneehän sitten noppeemmin kun mullakaan ei oo kun kaksi jalkaa.
        No ja sitten ei oo aikoihin tehty niitä kyykky juttuja. Mutta ole varovainen. Tiijän että kun neljä jalkaa on kippeitä on se puolta enemmän kipua kun minun kaksi jalkaa.
        Ja sitten vaikka kevyet venyttelyt lopussa,,ja niskan venytykset kyllä on hyvä tehä kunnolla.

        No ja sitten jos vielä pantas ohjeita niille koti elläimille niistä kojin sosiaalitiloista. Tähän tappaan:

        Viimeisen kerran, kylpyhuoneessa ei ole salakäytävää eikä taikaovia.
        Jos jonkin ihmeen kaupalla ehdin sinne ennen teitä ja onnistun saamaan oven kiinni, eivät raapiminen, vinkuminen, naukuminen, ovenkahvan kääntö, tassun oven ali saaminen tai muutkaan temput, ole tarpeellisia. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta kuin josta menin sisään. Lisäksi olen käyttänyt VC:tä useita vuosia--kissa- tai koiraeläinten avustus ko. tapahtumassa ei ole tarpeellista.

        No ja seuraavalla kerralla ohjeita oikeasta järjestyksestä omistajien ja eläinten välillä. ja nyt mennäänkinMallan kanssa taas nukkumaan. Tapaillaan taas...

        tänäkin aamuna jumpatessani, kun ajattelin sinua ja kisua. Sinä pidit ja pyöritit narua ja kisu hyppeli!
        :))))

      • mummeli-36
        Naurahdin itsekseni kirjoitti:

        tänäkin aamuna jumpatessani, kun ajattelin sinua ja kisua. Sinä pidit ja pyöritit narua ja kisu hyppeli!
        :))))

        Kiva kun joku saa siitä nautintoa. Kirjoittelen noita mielikuvitus juttuja ja nauran itsekseni kirjoitellessa kun mielikuvitus lähtee liikkeelle.

        Siinähän täytyy olla sinullakin mielikuvitusta, että pystyt asian näkemään sellaisena kun sen kuvaan. Eli olet myös mielikuvitus rikas ihminen. Voisit hyvin itsekin alkaa kirjoitella juttuja.

        Kiitos sinulle palautteesta. Tapaillaan taas.....

    • my.mm.eli

      :lle kahvipirtille, (jos minun laskutaitooni on luottamista) hyvin menee meno mainen, kaiken takana on nainen ;))
      Pitkä rivi jo kirjoituksia kunnes vihdoin jaksoin tänne raahustaa.
      Niin, terveisiä Töölöstä piti sanomani. Ei ei, en ollut siellä tapaturma-asemalla - tällä kertaa. Kävin siinä saman kadun toisella puolella, Töölön Palvelukeskuksessa Aisti-päivän vieton merkeissä. Ja väkeä oli kuin pipoa :-DDD
      Pitkän lumisateen seurauksena oli tosi pöpperöinen keli, ei sielläkään olleet kaupungin aura-autot olleet liikkeellä. Polveni ei oikein hyvää tykännyt kävelystä moisessa sohjossa. Oli vielä pari piirua pakkasen puolella, onneksi, eivät siis nilkkurini kastuneet. Oli senverran tiukasti nauhoitetut, ettei lumi päässyt varresta sisään ;)

      Vaan oli siellä kahviossa hiukkasen kuivanpuoleiset pikkupullat, muuta ei enää ollutkaan tarjolla siinä vaiheessa kun menimme kahvikupposelle. Eivät kai olleet varautuneet niin suureen yleisömäärään kuin mitä tuli.
      Kiitos muori67 uunituoreista rusinapullista, tekisi melkein mieli ottaa toinenkin. Vaan otan tuota jäätelökakkua kun unohtui kalcichew aamulla ottamatta ;) Mansikoita päälle, namm! Ihanaa kun on tällainen pirtti jossa saa oikein mässäillä herkuilla ;))

      • kuu taivaalla melko täytenä, koivu taas huurteen saanut ikkunani takana, kadulla vielä hiljaista.
        Ikkunoista valot paistaa, siellä aamupalaa laitetaan, mitä missäkin.
        Ajatus lentää,niin lähellä nuo ikkunat ja kuitenkin aivan tuntemattomia ihmisiä siellä asuu, iloineen, suruineen.
        Sälekaihtimet alas ja ulkopuolelle jää maailma.
        Noinhan se menee, voisimme joka aamu vaikka huomenet vilkutella, mutta nimeä en edes tiedä, lähinaapurista.
        Poissa on se entinen pihapiireissä tapahtunut naapuristojen yhteiselämä.
        Silloin riideltiin ja juoruttiin, pidettiin huolta menemisistä ja tulemisista, mutta tarpeen tulleen oli aina läsnä olijoita ja huolen pitäjiä, jos jotakin ikävää tapahtui, ketään ei huolehtimatta jätetty.
        Mukavia muistoja, yhteen kuuluvuutta silloin pidettiin itsestään selvänä.

        Kauas taas lensi ajatukseni ja huomenetkin jäi sanomatta ja tuo pakkaslukema on 17, ehkä päivällä on lauhempaa, tarkenee lenkin kampaajalle tehdä.
        Tuntuu kuin vasta kampaajan tuoliin istahdin, mutta kuusi viikkoa siitä taas on hurahtanut.

        Kiitos my.mm.eli kun olet jaksanut pitää tuon juoksunumeron mielessä, noita lukuja minunkin ajatukseni arvioi, on siinä monet viestit kirjoiteltu ja lukijoitakin aikamoinen määrä yhteenlaskettuna.
        Elossa vaan olemme, kaikesta paheksunnasta huolimatta;))
        Eilen jo katselin tuolla, että joko taas entiseen tyyliin menee, mutta luuta on lakaissut, hyvä niin, ei millään jaksaisi uudelleen sitä toistoa kestää.

        Nyt toivottelen ihanaa pakkaspäivää pirtin väelle ja pirtin ketjua lukeville!

      • SkillaN kirjoitti:

        kuu taivaalla melko täytenä, koivu taas huurteen saanut ikkunani takana, kadulla vielä hiljaista.

        kaikille. Nyt tulee joka toosasta rakkaan laulajamme poismenosta. Olihan Kirka hyvä lulaja, ei siinä mitään, mutta tuli vain mieleen kuinka hyviä me kaikki olemme sitten, kun kuolemme pois. En ole vielä kuullut koskaan vainajista sanottavan, että minkälainen rontti se oikein oli eläessään. Ihmeesti me kaikki paranemme kuollessamme ja hyvähän se on, että edes silloin.

        Kyllä ystävää tulisi muistaa hänen vielä eläessään, silloin ystävyys on parhaimmillaan.

        Elä ystäin ruusuja hadalleni tuo.
        Tule nyt, kun olen yksin
        ja kaipaan toisen läheisyyttä.
        Elä itke haudallani
        tule luokseni ja itketään yhdessä
        ilosta.

        Tule vielä, muistellaan yhteisiä
        hetkiämme yhdessä.

        Se on myöhäistä sitten
        kun kuollaan pois

        Tule nyt
        tuo ne ruusut
        minä odotan.

        Menipä surumieliseksi. Mutta meidän pitäisi muistaa ystävää silloinkin kun hän vielä elää.

      • ylikypsa kirjoitti:

        Kyllä Ylikypsa asiaa haastaa.

        Harvoin kuulee poismenneistä pahaa puhuttavan.

        Ja aika vielä kultaa niitä muistoja.

        se on tuo ihmismieli kummallinen seula,poistaa ne ikävät muistot.

        Nyt on aamukahvit juotu.
        pakkasta tällä hetkellä -10.9c

        Nyt alan olla kurkkuamyöten täysi noita vaaleja;((

        Joka tuutista niistä tulee.

        näkyillään...

      • Uusisuvi
        SkillaN kirjoitti:

        kuu taivaalla melko täytenä, koivu taas huurteen saanut ikkunani takana, kadulla vielä hiljaista.
        Ikkunoista valot paistaa, siellä aamupalaa laitetaan, mitä missäkin.
        Ajatus lentää,niin lähellä nuo ikkunat ja kuitenkin aivan tuntemattomia ihmisiä siellä asuu, iloineen, suruineen.
        Sälekaihtimet alas ja ulkopuolelle jää maailma.
        Noinhan se menee, voisimme joka aamu vaikka huomenet vilkutella, mutta nimeä en edes tiedä, lähinaapurista.
        Poissa on se entinen pihapiireissä tapahtunut naapuristojen yhteiselämä.
        Silloin riideltiin ja juoruttiin, pidettiin huolta menemisistä ja tulemisista, mutta tarpeen tulleen oli aina läsnä olijoita ja huolen pitäjiä, jos jotakin ikävää tapahtui, ketään ei huolehtimatta jätetty.
        Mukavia muistoja, yhteen kuuluvuutta silloin pidettiin itsestään selvänä.

        Kauas taas lensi ajatukseni ja huomenetkin jäi sanomatta ja tuo pakkaslukema on 17, ehkä päivällä on lauhempaa, tarkenee lenkin kampaajalle tehdä.
        Tuntuu kuin vasta kampaajan tuoliin istahdin, mutta kuusi viikkoa siitä taas on hurahtanut.

        Kiitos my.mm.eli kun olet jaksanut pitää tuon juoksunumeron mielessä, noita lukuja minunkin ajatukseni arvioi, on siinä monet viestit kirjoiteltu ja lukijoitakin aikamoinen määrä yhteenlaskettuna.
        Elossa vaan olemme, kaikesta paheksunnasta huolimatta;))
        Eilen jo katselin tuolla, että joko taas entiseen tyyliin menee, mutta luuta on lakaissut, hyvä niin, ei millään jaksaisi uudelleen sitä toistoa kestää.

        Nyt toivottelen ihanaa pakkaspäivää pirtin väelle ja pirtin ketjua lukeville!

        Olet SkillaN taas keikkunut ylös aikaisin.
        Täällä ei ole huurteisista koivuista tietoakaan, sää on leuto, mutta ei aivan niin että lumiukon saisi.

        Olen päällystänyt vanhaa nojatuolia arvoonsa sopivalla kobeliinikankaalla. Siinä on haastetta kylliksi.
        Silloin joskus kun olin käsistäni teräkunnossa päällystin sohvan ja kaksi nojatuolia. Nyt en niin suureen urakkaan ryhtyisikään.

        Teillä oli keskustelua puista. Täytyypä käväistä katsomassa mikä olen. Kataja varmaan, sellaisena ainakin itseäni pidän ja olen kai joskus maininnut olevani "kärvitsä kuin kataja". Vai lasketaanko kataja puuksi?

        Hyvää päivänjatkoa!

      • Catleija2
        Uusisuvi kirjoitti:

        Tuo puuhoroskooppi on hyvä, kun joka puuta kehutaan. Hyviä puolia löytyy jokaisesta. Ei ole toinen toista huonompi ja kyvyttömämpi.
        Kelpaa täällä kaikenlaiset puut kahvitella ja olla positiivisella mielellä.

      • SkillaN kirjoitti:

        kuu taivaalla melko täytenä, koivu taas huurteen saanut ikkunani takana, kadulla vielä hiljaista.
        Ikkunoista valot paistaa, siellä aamupalaa laitetaan, mitä missäkin.
        Ajatus lentää,niin lähellä nuo ikkunat ja kuitenkin aivan tuntemattomia ihmisiä siellä asuu, iloineen, suruineen.
        Sälekaihtimet alas ja ulkopuolelle jää maailma.
        Noinhan se menee, voisimme joka aamu vaikka huomenet vilkutella, mutta nimeä en edes tiedä, lähinaapurista.
        Poissa on se entinen pihapiireissä tapahtunut naapuristojen yhteiselämä.
        Silloin riideltiin ja juoruttiin, pidettiin huolta menemisistä ja tulemisista, mutta tarpeen tulleen oli aina läsnä olijoita ja huolen pitäjiä, jos jotakin ikävää tapahtui, ketään ei huolehtimatta jätetty.
        Mukavia muistoja, yhteen kuuluvuutta silloin pidettiin itsestään selvänä.

        Kauas taas lensi ajatukseni ja huomenetkin jäi sanomatta ja tuo pakkaslukema on 17, ehkä päivällä on lauhempaa, tarkenee lenkin kampaajalle tehdä.
        Tuntuu kuin vasta kampaajan tuoliin istahdin, mutta kuusi viikkoa siitä taas on hurahtanut.

        Kiitos my.mm.eli kun olet jaksanut pitää tuon juoksunumeron mielessä, noita lukuja minunkin ajatukseni arvioi, on siinä monet viestit kirjoiteltu ja lukijoitakin aikamoinen määrä yhteenlaskettuna.
        Elossa vaan olemme, kaikesta paheksunnasta huolimatta;))
        Eilen jo katselin tuolla, että joko taas entiseen tyyliin menee, mutta luuta on lakaissut, hyvä niin, ei millään jaksaisi uudelleen sitä toistoa kestää.

        Nyt toivottelen ihanaa pakkaspäivää pirtin väelle ja pirtin ketjua lukeville!

        kun palasin kuorosta.Kadut oli ihan tyhjät ja kylmää oli vaikka vain 19c.

        Minä kulen turkissa kun se on kertakaikkiaan lyömätön vaate pakkasella.Paksu toppatakki hiostaa mutta turkki ei.Kaikilla on turkki naulakossa mutta se on vanhanaikaisella leikkauksella ja tiukka hartioista.Siksi ne eivät pidä.Uutta eivät raski laittaa.

        Päivää pitää sanoa nyt on huokaisu päivä aluksi kiersin kaikki asiat toimittamassa ja nyt lepäilen ja kainalossa vielä kun kaverilla on joku lihas kipeä.Lähden kyllä käymään maalaamasa illalla.
        En ole lukjenut kirjoituksia montakaan mutta ei kait siellä ole kummempia tapahtunut.

        Kirkasta nyt on ollut suru.Minäkin pidin Kirkan persoonasta.Se ei ollut koskaan laulanut hävyttömiä lauluja niinkuin juise.Kauniskin se oli nuorena,ihan kuin hyvän Elisan rakastettu Ristori.Kirkassa oli aristokraattista ja hienoa ihmistä.

        Valoisaa meilläkin vaikka kohta neljän aika.Eilinen päivä meni niin etten kerinnyt koneellekkaan olin permanentissa.
        Kiitos kahvista ja pullasta pitäkää pirtti lämpimänä teillähän on jo tulikin takassa.

      • pääsky kirjoitti:

        Pirttiläisille ja kaikille muillekin!
        On juuri sellainen mukava sininen hämärä, se vaan liian nopeasti vaihtuu pimeäksi!
        Tämä Kirkan kohtalo, ne on niitä elämän suurimpia ja armottomimpia yllättäjiä. .. se on kyllä kova paikka kun se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. vaatii voimaa ponnistella elämässä eteenpäin, niillä jotka jäävät tänne suremaan.
        Tuli heti mieleen Kirkan oma kaunis laulu:surun
        pyyhit silmistäni pois........hänen ei enää tarvitse pyyhkiä surun kyyneleitä, mutta entäs omaiset??
        Semmoista se elämä on! illalla ei tiedä onko aamulla olemassa. Mutta eletään reippaasti se aika mikä meille annetaan!
        siitäpä tulikin mieleen, että joko on kaikilla
        "paperit vetämässä" siihen tapaamiseen???????
        Helmikuu on jo ikäänkuin salaa päässyt alkamaan.
        Miten se aika voikin mennä ihan kiihtyvällä
        vauhdilla. Vai oliskohan niin että on itse hidastunut niin paljon, että menee aika meinatessa ja aikoessa... niin sen täytyy ollakin!!
        Jumpatkin on taas meinaamis vaiheessa.
        Vaikka mummeli36 on niin mallikkaasti hoitanut jumppapuolta ja kisunkin opettanut jos jonkinlaiseen hyppyyn ja pyöritykseen.
        Kieltämättä on minuakin monesti naurattanut
        tämä jumpan monimuotoisuus.
        Ja iloinen asiahan se kuntonsa hoitaminen ja jumppaaminen onkin !
        Siirrän sen kuitenkin huomeseen.
        Mutta kahvin juomista sen sijaan en siirrä, en varsinkaan kun on vielä rusina pullia jokunen tuossa lautasella.
        Ihmeen tuoreita vieläkin.Ja hyviä, hyviä, Kiitos kahvista ja pullista nyt onkin hyvä lähteä kotiin !

      • Uusisuvi
        Catleija2 kirjoitti:

        Tuo puuhoroskooppi on hyvä, kun joka puuta kehutaan. Hyviä puolia löytyy jokaisesta. Ei ole toinen toista huonompi ja kyvyttömämpi.
        Kelpaa täällä kaikenlaiset puut kahvitella ja olla positiivisella mielellä.

        todellakin joka puulle.
        Katsoin kahdesti, että eikö jotakin negatiivista sanottaisi, mutta ei. Merkikseni tuli pihlaja.
        Muuten, eikö siitä pihlajasta tehdä puliukkojen juomaa sitä sorbusta?
        Ilmankos ne linnut tarkenee pakkasella kun ne kännipäissään pyörivät syötyään pihlajanmarjoja.

      • mummeli-36
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Pirttiläisille ja kaikille muillekin!
        On juuri sellainen mukava sininen hämärä, se vaan liian nopeasti vaihtuu pimeäksi!
        Tämä Kirkan kohtalo, ne on niitä elämän suurimpia ja armottomimpia yllättäjiä. .. se on kyllä kova paikka kun se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. vaatii voimaa ponnistella elämässä eteenpäin, niillä jotka jäävät tänne suremaan.
        Tuli heti mieleen Kirkan oma kaunis laulu:surun
        pyyhit silmistäni pois........hänen ei enää tarvitse pyyhkiä surun kyyneleitä, mutta entäs omaiset??
        Semmoista se elämä on! illalla ei tiedä onko aamulla olemassa. Mutta eletään reippaasti se aika mikä meille annetaan!
        siitäpä tulikin mieleen, että joko on kaikilla
        "paperit vetämässä" siihen tapaamiseen???????
        Helmikuu on jo ikäänkuin salaa päässyt alkamaan.
        Miten se aika voikin mennä ihan kiihtyvällä
        vauhdilla. Vai oliskohan niin että on itse hidastunut niin paljon, että menee aika meinatessa ja aikoessa... niin sen täytyy ollakin!!
        Jumpatkin on taas meinaamis vaiheessa.
        Vaikka mummeli36 on niin mallikkaasti hoitanut jumppapuolta ja kisunkin opettanut jos jonkinlaiseen hyppyyn ja pyöritykseen.
        Kieltämättä on minuakin monesti naurattanut
        tämä jumpan monimuotoisuus.
        Ja iloinen asiahan se kuntonsa hoitaminen ja jumppaaminen onkin !
        Siirrän sen kuitenkin huomeseen.
        Mutta kahvin juomista sen sijaan en siirrä, en varsinkaan kun on vielä rusina pullia jokunen tuossa lautasella.
        Ihmeen tuoreita vieläkin.Ja hyviä, hyviä, Kiitos kahvista ja pullista nyt onkin hyvä lähteä kotiin !

        Elä meri-kukka98 oo milläskään. kyllä minuakin toisinaan tympäsee se alottaminen. Kuitenkin olen aatellu asian niin jotta kun se tunne mikä niitten liikkeitten jälkeen on suurempi ja nautinnollisempi kun se, että jätää tekemättä niin kun halluun aina isomman naatinnon niin teen ne liikkeet ja sitten saan sen ja oon taas tyytyväinen itteeni. Ja sitten kun oon tyytyväinen itteeni olen paljon suvaitsevaisempi toisia kohtaan. Olen semmonen etten sanoisi "täyvellisyyven" tavoittelija. Tuliko liian hieno sana minun suustani. Ainaki se tuntu vaikeelta lausuu.

        Joten otan nyt sen kuminauhan ja paan sen keskikohalta jalan alle ja kummallakin käjellä vuorojälkeen vetelen niitä hauislihaksija koukkuun ja suoraksi ainakin kymmenen kertaa kummallakin käjellä. Senjälkeen otan kuninauhan nyrkkien ympäri niin että ilman venytystä se on hartiain leveydellä. Siitä sitten vaan vetoja suoraksi käjet ja koukkuun edestakasin taas sama määrä. Sitte nauha samoin ja käjet ylös pystyyn ja taas vetoja niin levveelle käjet kun saa. Tässä voi varoa liikoja vetoja. Sillä liike voi aiheuttaa kipeät lihakset. Mutta on "alleille" hyväksi. Olkaa siis varovaisia. Loput liikkeet voikin tehä steppi laudalla eilisten ohjeitten mukkaan ja sitten kunnon venyttelyt viimeksi.

        Niin ja nyt juon sitä teetä kun se laulu ääni on vieläkin jossain reissussa mutta puhe jo jotenkin kulkee. On hyvä, että oon yksin en kuitenkaan ois hiljaa jos ois juttu kaveri ja se ääni kärsis vielä enemmän.

        Hei kisu sie pinnasit nyt mutta annan anteeksi kun en ite muistanu sinua mukkaan pyytää. Niinkö,,,,mitä nyt....ai on vai,,no sitten ymmärränkin. Teit sittenkin liikaa niitä steppilauta liikkeitä kun kaikki tassut on kippeenä. No leppää nyt niin aamulla jatketaan. Olipa hyvvää tuo kuuma tee kurkulle. Nyt Malla taas menoksi ja kottiin joutuin nukkumaan. Oikein hyvää yötä kaikille ja nukkukaa hyvin ja nähkää kauniita unia. Tapaillaan taas....

      • meri-kukka98 kirjoitti:

        Pirttiläisille ja kaikille muillekin!
        On juuri sellainen mukava sininen hämärä, se vaan liian nopeasti vaihtuu pimeäksi!
        Tämä Kirkan kohtalo, ne on niitä elämän suurimpia ja armottomimpia yllättäjiä. .. se on kyllä kova paikka kun se tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. vaatii voimaa ponnistella elämässä eteenpäin, niillä jotka jäävät tänne suremaan.
        Tuli heti mieleen Kirkan oma kaunis laulu:surun
        pyyhit silmistäni pois........hänen ei enää tarvitse pyyhkiä surun kyyneleitä, mutta entäs omaiset??
        Semmoista se elämä on! illalla ei tiedä onko aamulla olemassa. Mutta eletään reippaasti se aika mikä meille annetaan!
        siitäpä tulikin mieleen, että joko on kaikilla
        "paperit vetämässä" siihen tapaamiseen???????
        Helmikuu on jo ikäänkuin salaa päässyt alkamaan.
        Miten se aika voikin mennä ihan kiihtyvällä
        vauhdilla. Vai oliskohan niin että on itse hidastunut niin paljon, että menee aika meinatessa ja aikoessa... niin sen täytyy ollakin!!
        Jumpatkin on taas meinaamis vaiheessa.
        Vaikka mummeli36 on niin mallikkaasti hoitanut jumppapuolta ja kisunkin opettanut jos jonkinlaiseen hyppyyn ja pyöritykseen.
        Kieltämättä on minuakin monesti naurattanut
        tämä jumpan monimuotoisuus.
        Ja iloinen asiahan se kuntonsa hoitaminen ja jumppaaminen onkin !
        Siirrän sen kuitenkin huomeseen.
        Mutta kahvin juomista sen sijaan en siirrä, en varsinkaan kun on vielä rusina pullia jokunen tuossa lautasella.
        Ihmeen tuoreita vieläkin.Ja hyviä, hyviä, Kiitos kahvista ja pullista nyt onkin hyvä lähteä kotiin !

        kaunis on tuo luminen puusto iltavalaistuksessa,lumisade lakannut ja nyt puut lumisina ja maa puhtaan valkoisena.
        Olenkohan vähän höpsö, kun en voi muuta kuin kulkea ikkunoissa ja katsella tuota ihanuutta.
        Olen varmasti ollut tähän asti sokea kaikelle tälle, kun nyt vuosien kuluessa aina ja aina enemmän silmäni huomioivat nuo mahtavat muutokset tuolla Luojan puutarhassa., jopa kaupunki ympäristössä.
        Hyvä että edes nyt, kai se nuorempana oli työ, ja perhe ei jaksanut kaikkeen huomiotaan kiinnittää.

        Kirka on nyt tähtien tuolla puolen, hänellä se ohi, mitä me täällä vielä odottelemme.
        Mielilaulajani hän ei ollut, mutta pitkän ja rikkaan tien kulki, monessa mukana, antoi paljon musiikin ystäville ja omaisten lisäksi jäi surijoita myös suuressa yleisössään.
        Sellainen nopea lähtö olisi monelle mieleinen, mutta jäljelle jääneillä hyvin raskas menetys ja vaikeaa on sopeutua läheisen lähtöön, sen olen kokenut.

        Pitää tässä tunnustaa, että olen tosi tosikko ja huonosti hoksaava.
        Jossakin puhuttiin tummista ja vaaleista, minä mietin, että mitä nämä puheet ovat, kunnes tajusin, että vaaleistahan sitä puhuttiin;))
        Siis en kertakaikkiaan tajunnut, vaikka puhuttiin tummista, sitten välähti, sellaisen hitaan sytytyksen minä saan.

        Pääsky sen kuun varmaan siellä ylempänä peremmin näkeekin ja koko taivaan kannen, näin minä kuvittelen, jotenkin on sellainen tunne, että pakkanen ja kuutamot ovat yleisempiä siellä pohjoisessa, taitaa taas olla aivan väärin luultu.
        Miten pääsky, onko Sinulla pitkät matkat näihin harrastuksiin, kun en oikein tiedä missä asut, liikut niin monessa paikasssa, jonkun vuoren rinteelläkö talosi sijaitsee?

        Utelemaan rupesin,sori vaan, olen vain välillä sekaisin, kun olet Helsigissä, sitten oletkin Oulussa, onko Sinulla vakiasuntoa ollenkaan;))

        Monistin tuon puuhoroskoopin, siitä tulee hyvä juttu käsityökerhoon, kaikki haluavat tietää mitä luonteenpiirteitä voi itseensä yhdistää, vaikka se huuhaata onkin, niin kiva on tutkia, ja todeta, että tuo nyt sopii minuun.
        Ainakin me naiset näitä lueskelemme, kuka uskoo,kuka ei.

        Nyt kuulema alkaa vaalikeskustelu, pitänee vähän aikaa kuunnella,tuskin mitään erinomaista ja poikkeavaa sieltä tulee.

        Katsotaan nyt kumminkin, ei minuun nämä vaalijutut vaikuta,tiedän mitä vaaleissa teen.

        että ei tiedä missä asun.Olen kun hevosella kulkeva mustalainen etten ole kauan yhessä paikassa.
        Helsingissä oli kolme viikkoa ja oulussa mennen tullen.
        Asun keskellä kaupunkia ja välistä sellaisessa vaarakylässä.
        Minulla on kävellen matkaa harrastuksiin,maalaukseen ja tanssiharjoituksiin noin kaksisataa metriä.Kuoroihin noin viisisatta metriä.Kaikki sopivan kävelymatkan päässä,meni vaikka mihin toimistoon.
        Kuu tuntuu minustakin olevan lähempänä täällä pohjoisessa.Nytkin on niin huuruista tuolla ulkona ja kuu valaisee maisemaa.
        Aamulla alkaakin kitka valssin harjoitukset jo kymmeneltä.Pitänee alkaa nukkumaan .Hyvää yötä.

    • Oikein pakkas aamu! 20 asetta.
      Onpa SkillaN ehtinyt jo pannukakkuineen, ja hilloineen aikaisin pirttiin.
      Pääsen taas vamiille kahville ja pannarille.
      Ja yllätys, yllätys ! Nytpä tartunkin keppeihin kiinni ja teen oikein vahudikkaat helikopterit.
      Kuminauhalla venyttelen ,että oikein nuo rintalihakset oikenevat, niin allitko ne sai samalla kyytiä? Ja saavatkin!!
      Mirri on ajat sitten ymmärtänyt yskän, loikkasi
      heti venyteltyään mukaan tähän rulettiin....
      tosi hyvin opetettu kisuli. Jo pienestä vihjauksesta osaa tehdä liikkeet, varmaan sen tassut on jo parantuneet.
      Toisaalta jos on liikkeestä kipeäksi tullut, on se sama liike sille taas lääkettä.Kun ei liian riuhtomalla tee, vaan vähän kuulostellen , miltä tuntuu.
      Eipä malttanut kisu pitää kynsiään erossa noita kaloista, aika kylminä niitä näyttää popsivan.....
      Onpa nyt mukava aloittaa päivä, tämmöisen aamuherätyksen jälkeen!
      Tosi kaunis kuutamo oli viimeyönä, ihan kuin ennen vanhaan, silloin joskus nuorena........
      Nyt kiitän kahvista ja pannarista .. Hyvvää oli!
      Oikein mukavaa perjantai päivän jatkoa kaikille
      kansalaisille!

      • mummeli-36

        Hyvä meri-kukka98 kun panit tuulta siipiin. No nyt näyttää kisu olevan jo täyvessä käynnissä.
        Mitä nytkö vielä nuoraa hypätään ja meri-kukan kanssa noin jo jumppasit. Ei näy jaloissa kipuja ennää. No hypätään nyt sitten. Valmiina noin nyt ,,,nyt,,, taas ja nyt hyvä täähän käy meillä jo kun rasvattu salama. Oho, hupsis,,,,no ei se mittään. Minun jalat ne sekos eikä sinun.

        No mee vaan pallolle nyt mie pyörittelen helikopterit ja sitten voimistelen muuten kepin kanssa. Nostelen kädet lähekkäin kepistä kiinni pitäen alhaalta rinnan korkeudelle ja alas ja taas ylös ja niined. 10 kertaa. Sitten ylös käjet suoraksi ja takasin rinnalle ja ylös ja alas samat 10 kertaa. Tääkin tekkee hauiksille ja "alleille" eetvarttia.
        Vielä ne niijaukset ja venytykset ja sitten ollaankin vauhissa tähän päivään taas.

        Nyt sitten kahvit ja muuta ei tarviikkaan kun jo puuron söin kotona. Lissään puita takkaan ja nyt kisu vahtii ettei pääse kipinäverkon takkaa tuli irti. Tiiäthän missä se sammutus peite on.

        Niin ja tuossa muorin kanssa puhuttiin siitä tapaamisesta. Ilmottautukaa nyt ihmeessä jos kuka aikoo mukkaan lähtee. Ei ole vielä lähtijöista varmaa tietoo ja sinne meno paikkaan pittää tieto saaha mukkaan tulijoista. Soitelkaa nyt SkillaN:ille ja muorille vilkkaaseen tahtiin. Paikka on tosi kiva.

        Mutta tapaillaan taas....

        Huomenta.
        En malta minäkään olla kertomatta, mitä tänään teen. Otan sen hemmottelupäivä-lahjakortin käyttöön tänään ja menen Naantalin kylpylään. Kuusi tuntia nautin ohjelmasta siellä. Turkkilaisessa saunassa, allasosastolla ja aromakylvyssä ja hieronnassa tulen totaalisesti pehmitetyksi. Jotain kuplivaakin jossakin välissä mammalle tarjotaan. Ja kaiken kukkuraksi loppujen lopuksi buffettiin päivälliselle, josta tietysti lähden kotiin täynnä kuin Turusen pyssy.

        niitä ohjeita lemmikeille ja heidän hoitajilleen.

        Näin: Oikea järjestys on, suudelkaa minua ENSIN, sitten voitte mennä haistelemaan toisen koiran tai kissan takapuolta. Tätä ei voi painottaa riittävästi.

        Vastapalvelukseksi teille, rakkaat lemmikkini, olen liimannut etuoveemme seuraavan viestin:

        Kaikille, ei-lemmikin omistajille, jotka haluavat käydä kylässä ja silti valittaa eläimistämme:

        1. He asuvat täällä, Sinä et.
        2. Jos et halua heidän karvojaan vaatteillesi, pysy poissa huonekaluista.
        3. Pidän lemmikeistäni enemmän, kuin monista ihmisistä.
        4. Sinulle lemmikkini on eläin. Minulle hän on adoptoitu poika/tytär, joka on lyhyt, karvainen, kävelee neljälllä jalalla ja puhuu hieman epäselvästi.

        Muista: Monella tapaa koirat ja kissat ovat lapsia parempia, koska:

        1. He syövät vähemmän.
        2. He eivät ole jatkuvasti ruinaamassa rahaa.
        3. He ovat helppoja kouluttaa.
        4. He tulevat kutsumalla, yleensä.
        5. He eivät koskaan pyydä saada ajaa autoa.
        6. He eivät hengaile huumehörhöjen ja varkaiden kanssa.
        7. He eivät polta eivätkä juo.
        8. Heille ei tarvitse jatkuvasti ostaa uusinta muotia olevia vaatteita.
        9. He eivät tahdo käyttää vaatteitasi.
        10. He eivät tarvitse miljoonia euroja koulunkäyntiin.

        Ja mikä parasta: Jos he sattuvat hankkiutumaan raskaaksi, voit aina myydä heidän lapsensa.

        No niin siinä oli opetusta kerrakseen. Tapaillaan taas.....

        Käyp katteeksi!

      • Hintriika1 kirjoitti:

        Käyp katteeksi!

        käy täälläkin.
        todella kiva päivä Sinulla Catleija,nautit varmasti.

        Minun on ihan PAKKO kehua nyt osasin kopioda tekstin.
        ja sain sen tulostettua ÖHÖMMM...;)))

        Kylläpä olikin hyvät ohjeet;)))))

        näkyillään...

      • Catleija2
        muori67 kirjoitti:

        käy täälläkin.
        todella kiva päivä Sinulla Catleija,nautit varmasti.

        Minun on ihan PAKKO kehua nyt osasin kopioda tekstin.
        ja sain sen tulostettua ÖHÖMMM...;)))

        näkyillään...

        Se on niin ku ootta varmasti huomannu, että paistaa se aurinko joskus risukasaankin.

      • Hintriika1
        Catleija2 kirjoitti:

        Se on niin ku ootta varmasti huomannu, että paistaa se aurinko joskus risukasaankin.

        Olen toki iloinen puolestasi, mutta voisi aurinko huomata tämänkin risukasan!

        Tai ethän Sinä mikään risukasa voi olla, kun olet hienostunut orkidea. Ja muori kertoi olevansa jalava, jalopuu sekin. Minä kelpaan hakarakalle pesäpuuksi!

      • SkillaN*
        Catleija2 kirjoitti:

        Huomenta.
        En malta minäkään olla kertomatta, mitä tänään teen. Otan sen hemmottelupäivä-lahjakortin käyttöön tänään ja menen Naantalin kylpylään. Kuusi tuntia nautin ohjelmasta siellä. Turkkilaisessa saunassa, allasosastolla ja aromakylvyssä ja hieronnassa tulen totaalisesti pehmitetyksi. Jotain kuplivaakin jossakin välissä mammalle tarjotaan. Ja kaiken kukkuraksi loppujen lopuksi buffettiin päivälliselle, josta tietysti lähden kotiin täynnä kuin Turusen pyssy.

        voi saada paikassa, mihin tapaaminen on sovittu.
        Aika ei saata kovin suuriin nautintoihin riittää mutta aikaa voi lisätä tahtonsa mukaan.

      • SkillaN*
        muori67 kirjoitti:

        Kylläpä olikin hyvät ohjeet;)))))

        näkyillään...

        Luojani, armias ollos suojani,näin laulettiin joskus pienenä olkohan jollakin leirillä.

        Piti tänne muorin perään kirjoittaa, kun taitaa tulla vain minun nikkejäni.
        Ajattelin että Bilman olisi tuon toisen poistanut, kun kaksi samanlaista tuli,mutta on tainut poistaa tuolta ylempää, vai itse kirjoittajako poisti.
        Olipa tuo nyt miten tahansa, ei maailmaa kaada.

        Kyllä me mummot opitaan, kun aikaa laitetaan, hyvä muori.
        Minäkin sain tulostimen lopettamaan jatkuvan tulostuksen tyttären avustuksella.
        Olin puuhastellut toisen tulostimen tomimaan koneellani ja se sotki sitten koko järjestelmän.
        Toinen kone poistettiin ja tämä "oikea" laitettiin oletuskoneeksi. (ymmärsiköhän joku)

        Tein tänään lohen ruodosta ja muista "roippeista" hyvän sopan.
        Fileerauksen jälkeen laitoin suolaan toisen puolikkaan,toisen paistoin ja tuo keitto oli sitten kolmas ruoka mikä siitä lohesta tuli.
        Lohi on niin rasvanen kala,veteen keitin ja ruokakermaa purkin laitoin, kiitokset sain, tykkäsin itsekin.
        Kala maksoi vähän yli neljä euroa ja kaksi ruokailua menee ja kraavina iltapalalla.
        Laitan sitä kraavia tuonne jääkaappiin vaikka aamupalan särpimeksi, siihen mennesä suolaantuu.

        Mitähän sitä leipoisi huomenna, aurinkopullia, vai herttaisia rinkeleitä, jotakin vaihtelua siihen leipoma hommaankin, vaihtelun haluinen se omenapuu on;))
        Nyt kumminkin perjantai-illan viettoon,istutaan ja vaikka viinilasin nauttisi,,

    • emmaliinukka

      vain testi.Kuuluuko?

      • näkyy,kuuluvuudesta en tiedä;))

      • SlkillaN*

        anna vain tulla lisää;))

      • SkillaN*
        SlkillaN* kirjoitti:

        anna vain tulla lisää;))

        keinon, millä ketju kulkee.
        Taisin osata nikkinikin tähän oikein kirjoittaa.
        Kaunis nikki Emmaliinuska.

        Kiltti Billman,poista tuo toinen, vähemmälläkin asia selväksi tuli;))

      • emmaliinukka
        SkillaN* kirjoitti:

        ja varmaan kuuluvuuskin!Olen siis uus-vanha,eli kaikille vanhoille ja uudemmillekkin ihan;käs päivää tai iltaa.Myöhemmin lisäinfoa sitä haluaville,muistakaa kuitenkin,rajansa kaikella.

      • SkillaN* kirjoitti:

        keinon, millä ketju kulkee.
        Taisin osata nikkinikin tähän oikein kirjoittaa.
        Kaunis nikki Emmaliinuska.

        Kiltti Billman,poista tuo toinen, vähemmälläkin asia selväksi tuli;))

        Skillan on tosiaan keksinyt keinon;)))

        Ehtoota piti sanomani.

        Se oli taas SE päivä,ai mikä,no saunapäivä.
        Viikko on vilahtanut että huiskis vain
        Tänään on sadellut vaihteen vuoksi lunta ja pakkanen pudonnut 0,2c että se niistä pakkasista.

        Kylläpä kahvi maistuu,näin saunan päälle.
        Tulehan kisuli vähän hyrisemään tänne,eiköhän tuolla kaapissa ole vielä jokunen kala sinulle.

        Viettäkää leppoisa saunailta.

        Tultiin taas Mallan kanssa pirttin kautta tuolla kovassa lumisatteessa. Malla siskonsa kanssa ja sen pienen rotan kokosen Lulun kanssa mylläsivät oikein sydämmen innolla siellä uudessa puhtaassa lumessa. Vein toiset koirat kottiinsa mutta me poikettiin vielä Pirttiin iltateelle ja tekemään ilta venytykset.

        Olen juuri hiljattain tullut vesijuoksusta ja nyt ei kaipaa muuta kun kunnon venyttelyt kaikkien niitten ohjeitten mukkaan joita oon tänne kirjotellu. Jo uimahallin saunassa venyttelin lonkat ja niskan. Nyt vaan kyljet ja käsivarret. Niin jatietysti se selkä. Kämmenet lattiaan ja hiljaan selkä pyöreenä ylös. Ai kun tekkee makiaa.

        Tuo ilma se jaksaa olla monena. Oli tosi huono keli ajjaa tiellä mutta nyt on vielä hullumpi. Sääli niitä joitten on pakko olla tien päällä.

        No niin kisu. Nyt pääsit vähällä mutta ootkos muistanu lukkee noita käytös ohjeita. Luve tarkkaan että voit olla sitten ylpee ossaamisestas kun Nessu sattuu vastaas tulemaan. Nessu on kuule niin laiska lukemaan että sie sille pärjäät varmasti. Muori on justiin sinua kiikutellu joten mee vaan uunille ja ala nukkua. Siulla onkin siellä hyvä paikka jossa saat levittää ittes niin levveeksi ja pitkäksi kun vaan halluut.

        Nyt lähetään tään teekupillisen jälkeen menemään kottiin päin Malla. No oota nyt. Kato justiin loppu. Ja kuppi suoraan tiskattuna kaappiin ja eikun menoksi. Tapaillaan taas....

    • Likka321

      Tänään on Valon nimipäivä, siispä valo voittakoon, ainakin sydämissämme!Helmikuuhun sopii syötäväksi blinit ja tuonkin ison kulhollisen blinitaikinaa pirtin jääkaappiin. Paistan tässä aamutuimaan muutaman itselleni ja seuraavalle kävijälle, mutta niitähän voi jokainen niistä pitävä paistella pitkin päivää ja iltaa. Tuon sipulisilppua, smetaanaa (kevyttä vauhtoehtoa) ja siian mätiä, mutta jollakin voi olla parempiakin lisukkeita. Huurteinen snapsi kuuluu asiaan - enpä ole ennen tähän aikaan viinaksia napannutkaan.Täällä on jo nollassa, mutta toivottavasti talven tuntu säilyy.Reipasta viikonloppua!

      • mummeli-36

        Kiitos Likka kun olit käynyt tuomasa valoa pirttiin. Oli niin paljon satanut lunta ettei edes pihapolkua erottanut. Polusta tuli varmaan kuin humalaisen tekemä vaikka sekä Likan laittamat valot, että kuukin pilviverhon takaa valoaan antoi. Meinasin jo pinnata naapurimökin mumon lehden viennistäkin mutta ei sisu antanut periksi vaan Mallan ja ioccan kanssa kahlasimme sinnekin ja niin tuli taas kunnon aamujumppa tehtyä.

        Ai kun pirtissäkin jo on tuli takassa ja voi mitkä herkut Likka on tuohon tuonut. Ihan länpimiäkin vielä ovat nuo blinit ja sipuli ja siianmäti sekä smetana. Nam,,namm,, Oho. Ompas herkut.

        Ja nyt vaan äkkiä venyttelyt ja sitten nauttimaan aamukahfetta ja noita herkkuja. Tuon kahlauksen jälkeen tehdäänkin reippaasti kaikki venyttelyt joka raajalle, kyljille, niskalle ja selälle kämmenet lattiaan vieden. Nyt jää keppi-, ja kuminauhajumppa odottamaan päivää ja kisukin tulee nyt sieltä uunilta kanssani maistelemaan noita herkkuja. Ja vaikka onkin aamu niin kyllä me uskallamme sen snapsin ottaa. Ompahan kotiin meno vauhti sen reippaampaa tai ainakaan se ei tunnu niin tukkoiselta se tie.

        Joten eikun kippis vaan ja sitten menoksi. Oikein hyvää valon päivää kaikille ja tapaillaan taas....hupsis....olipas lunta,,,,,

      • Sinikynä

        ovat ohukaisten venäläisiä, hyvin läheisiä sukulaisia, joiden kanssa nautitaan usein smetanaa tai kermaviiliä, hienonnettua sipulia ja mätiä tai kaviaaria.
        Näin tietää kertoa Vikipedia, vapaa tietosanakirja.
        Ja kyllä olivatkin maistuvaisia Likan tarjoamat linnit.
        Kiitoksia paljon, mitähän hyvää seuraavaksi saamme Likan keittiöstä.

      • Likka321
        Sinikynä kirjoitti:

        Kahvipirtissähän saavat ajatukset lentää. Minulle tuli mieleen viihdeohjelma Enkelten keittiö. Sanan enkeli voikin taivuttaa monella tavalla monikon genetiivissä:enkeleiden, enkeleitten, enkelten, enkelien, enkelein.Sittenhän oli se filmisarja Enkelin kosketus...

      • mummeli-36
        Likka321 kirjoitti:

        Oli jotenkin koskettavaa kun ainakin virtuaalisesti tuokin on mahdollista elle usko muuten suojeluksen olemassa oloon. Minä tosin lukeudun niihin jotka uskovat siihen.

        Katsoi sitä sarjaa niin kauan se oli. Nykyään ei tule enää katsottua kun Kaunarit joskus. Kunedes kerran kaksi kuussa katsoo niin tietää mitä on tapahtunut.

        On totta että kahvipirtissä saa mielikuvituksen päästää valloilleen ja kuvitella mitä vain. Ja kun on vilkas mielikuvitus ajatua lentää. Kun my.mm-eli kertoi tehneensä kakun omasta päästä. Minulle tuli heti mieleeni miten aikoinaan noin 10 vuotiaana aloin neuloa itselleni ensimmäistä neulepuseroa ja tein siihen kuvion eri värisellä langalla itse piirtämäni mallin mukaan. Kun minulta sitten kyseltiin mallin alkuperää vastasin, että omasta päästä otin. Sai kuulla aikuiseksi asti veljeltäni vaatteistani jotka ompelin, että onko malli omasta päästäsi. Oli kuulema sen näköisiä.

        Tuota kielioppia en kyllä osaa alkuunkaan ja en osaa taivutella aina sanoja oikein. Kirjoitan niinkuin osaan. Ja olen tällä pärjännyt. Tapaillaan taas....

    • herbert

      Suomi24 keskustelu, seisoo tuossa ylhäällä isoin kirjaimin, kun avaa tämän sivuston.
      Useimmat kirjoittajat ovat kuitenkin ymmärtäneet sanan ”keskustelu” aivan väärin.
      Enimmäkseen tämä Kahvipirtinkin ketju täyttyy erilaisista raporteista, siitä ”mitä olen tänään tehnyt” tai ”mitä tulen tänään tekemään”.
      Luku sinänsä ovat ne ohjeet ja neuvot mitä erilaisimmista asioista, joista surkuhupaisena esimerkkinä mainittakoon ”jumppaohjeet”, joita toistetaan, sanasta sanaan samanlaisina, päivästä toiseen, niin että on ihme jos ei säännöllinen lukija osaa niitä jo ulkoa.
      Missä on aito keskustelu ja väittely?
      Luulisi olevan ns. ikäihmisilläkin aiheita ja asioita, joista syntyisi aitoa keskustelua ja miksei vaikkapa väittelyä.
      Olen pannut merkille, että täällä on jopa keskustelu ”kiellettyä”. Jos joku esittää eriävän mielipiteen jostakin asiasta, niin se leimataan helposti ”ulkopuolisen” keljuiluksi, sen sijaan, että siihen yritettäisiin esittää asiallisia vastaväitteitä, eli keskustella asiasta.
      Sitä paitsi kuka täällä on ”ulkopuolinen ja ”sisäpuolinen”.
      Katsovatko tässä ketjussa säännöllisesti kirjoittavat raportoijat ja neuvojen jakelijat olevansa jotenkin sisäpiiriä ja täällä harvemmin vierailevien olevan vieraita, jopa ulkopuolisia.
      Eivätkö nämä keskustelufoorumit olekaan kaikille vapaita ilman, että leimataan ”ulkopuoliseksi, mikäli ei ole ns. vakituinen ketjun kirjoittaja.
      Oman messunsa ansaitsisi rekattujen ja rekkaamattomien nikkien käyttö. Molemmat ovat yhtä sallittuja, niin kauan kun palstojen ylläpitäjä niin tahtoo. On siis aivan turha, jopa loukkaavaa leimata rekkaamattomia nikkejä esim. ”puskasta huutelijoiksi”.
      Sellaisena, kun tämäkin ketju nyt on, se tulee vääjämättä näivettymään jumppaohjeiden ketjuksi.
      Siis enemmän keskustelua ja väittelyä toivotaan esim. edellä esitetyistä näkökohdista.
      Repikää siitä!

      • SkillaN*

        joskin leudompaa tällä hetkellä.

        Herpertiltä kysyn, miksi pirttimme ei voisi olla tälläinen "sekaviestittely" ketju, sitä muuten olemme olleet jo yli kaksi vuotta.
        Eikö se ole osoitus siitä että tätä pirttiä tarvitaan.
        Se että täällä ei synny keskustelua aiheesta joka olisi otsikossa määrätty,sellaista ei ole,koska pirtimme on virtuaalikahvila.
        Jos käyt jokus livenä kahvilassa, sielläkin keskustelu syntyy jonkun heittämästä aiheesta,joskus ei sielläkään onnistu,jutellaan niitä näitä, eikö niin.
        Pirttimme toimii samoilla linjoilla, joskus joku heittää hyvinkin keskustelua herättävän kysymyksen, joskus heittäydymme aivan hulluttelijoiksi.
        Miksi ei yksi ketju voisi olla tälläinen ja noista neuvoista mainitsit, jos joku pirtistä neuvoja on saanut, on ne yleensä ruokaohjeita, kukan kasvatusta ym. sellaista.
        Hyvin vähän olemme neuvoja ulkopuolelle antaneet, joskus ihmetelleet sitä, miten pirttimme saa huomiota palstalla.
        Siitäkin olen eri mieltä, että täältä paheksuttaisiin nikittömyyttä, on toivottu nimeä, jonka jokainen oppisi tuntemaan, koska aika tutuiksi olemme tulleet.
        Niin sanotut "puskasta huutajat"eivät tule tutuiksi ja kun ei tiedä kenestä on kysymys viestiin vastaaminen on hankalampaa.

        Minkä ihmeen vuoksi on pirttiä aina paheksuttava, kun sen voi jättää lukematta, muistakseni 39 muuta ketjua voi toimia aivan hyvin sillä oikealla "keskustelu" tavalla ja näin luulisi jokaiselle jotakin löytyvän.

        Jos joku haluaa voimistella, kertoa siitä, joku toinen kertoo tekemisistään, sekö nyt toisilla verenpaineen nostaa, on kumma.
        Oletko Herpert huomannut, että lukijatkin ainakin osa kulkee pirttimme uumeniin ja jopa tykkäävät lukeakin viestejä.

        Meitä on niin moneksi,pirtissä kirjoittavat tuntevat viihtyvänsä tälläisessä ketjussa annetaanko näin olla, toiset kirjoittavat muihin ketjuihin, eikö näin ole hyvä.

        Ikäihmisillä on varmasti elämässä ollut kokemuksia ja paljon on mahtunut matkalle, jos nyt heittäydymme lapsellisiksi väliin, eihän se ole keltään pois.
        Väitän vielä, että monesti olemme myös antaneet iloa jonkun yksinäisiin hetkiin ja se nyt kuminkin on pirtille kiitoksella kerrottu.
        Keskustelevia ketjuja on ollut pilvin pimein, miten niiden on käynyt,,,no ei ainakaan liene pirttiläisten vika jos innostusta ei riitä.
        Pitkäksi venyi puolustelu puhe, mutta pitkä oli paheksuntakin.
        Jospa jatkaisimme näin, pirtissä elämme niin kuin on totuttu ja sallitaan kaikenlainen hulluttelu ja mielikuvitus lennokkuudet, pyöritään vaikka pallolla.
        Toiset ketjut toimivat omilla ehdoillaan.

        Toivotan hyvää päivää ja kirjoitellaan.

        SkillaN olet oikeassa. Jos tätä kahvipirttiä mennään muuttamaan tästä mitä se nyt on ja on ollut. Ei tätä tunnistaisi enää kahviprtiksi, eikä täällä varmaankaan viihtyisi niin hyvin, kun täällä aina viihtyy. Ihan kuin tulisi kotiin. Se vain on niin.

        Kenelle pirtti ei tällaisena sovi, niin eihän tänne tarvitse tulla, eikä lukea tekstejä. Onneksi Suomi on vielä vapaa maa. Kertoohan pirtin järjestysnumerokin jotain.

        Toin tervaksia ja pusuja, että tarkenee, vaikka nyt on vain pari astetta pakkasta.
        Lumityöt sai taas aamulla tehdä, sitä oli melkein kymmenen senttiä. eipä tasvinnut muuta aamujumppaa.

        Kiitos pannareista ja kahvista.

        Hyvää päivänjatkoa kaikille pirttiin poikenneille ikään, sukupuoleen ja säätyyn katsomatta.

      • Catleija2
        SkillaN* kirjoitti:

        joskin leudompaa tällä hetkellä.

        Herpertiltä kysyn, miksi pirttimme ei voisi olla tälläinen "sekaviestittely" ketju, sitä muuten olemme olleet jo yli kaksi vuotta.
        Eikö se ole osoitus siitä että tätä pirttiä tarvitaan.
        Se että täällä ei synny keskustelua aiheesta joka olisi otsikossa määrätty,sellaista ei ole,koska pirtimme on virtuaalikahvila.
        Jos käyt jokus livenä kahvilassa, sielläkin keskustelu syntyy jonkun heittämästä aiheesta,joskus ei sielläkään onnistu,jutellaan niitä näitä, eikö niin.
        Pirttimme toimii samoilla linjoilla, joskus joku heittää hyvinkin keskustelua herättävän kysymyksen, joskus heittäydymme aivan hulluttelijoiksi.
        Miksi ei yksi ketju voisi olla tälläinen ja noista neuvoista mainitsit, jos joku pirtistä neuvoja on saanut, on ne yleensä ruokaohjeita, kukan kasvatusta ym. sellaista.
        Hyvin vähän olemme neuvoja ulkopuolelle antaneet, joskus ihmetelleet sitä, miten pirttimme saa huomiota palstalla.
        Siitäkin olen eri mieltä, että täältä paheksuttaisiin nikittömyyttä, on toivottu nimeä, jonka jokainen oppisi tuntemaan, koska aika tutuiksi olemme tulleet.
        Niin sanotut "puskasta huutajat"eivät tule tutuiksi ja kun ei tiedä kenestä on kysymys viestiin vastaaminen on hankalampaa.

        Minkä ihmeen vuoksi on pirttiä aina paheksuttava, kun sen voi jättää lukematta, muistakseni 39 muuta ketjua voi toimia aivan hyvin sillä oikealla "keskustelu" tavalla ja näin luulisi jokaiselle jotakin löytyvän.

        Jos joku haluaa voimistella, kertoa siitä, joku toinen kertoo tekemisistään, sekö nyt toisilla verenpaineen nostaa, on kumma.
        Oletko Herpert huomannut, että lukijatkin ainakin osa kulkee pirttimme uumeniin ja jopa tykkäävät lukeakin viestejä.

        Meitä on niin moneksi,pirtissä kirjoittavat tuntevat viihtyvänsä tälläisessä ketjussa annetaanko näin olla, toiset kirjoittavat muihin ketjuihin, eikö näin ole hyvä.

        Ikäihmisillä on varmasti elämässä ollut kokemuksia ja paljon on mahtunut matkalle, jos nyt heittäydymme lapsellisiksi väliin, eihän se ole keltään pois.
        Väitän vielä, että monesti olemme myös antaneet iloa jonkun yksinäisiin hetkiin ja se nyt kuminkin on pirtille kiitoksella kerrottu.
        Keskustelevia ketjuja on ollut pilvin pimein, miten niiden on käynyt,,,no ei ainakaan liene pirttiläisten vika jos innostusta ei riitä.
        Pitkäksi venyi puolustelu puhe, mutta pitkä oli paheksuntakin.
        Jospa jatkaisimme näin, pirtissä elämme niin kuin on totuttu ja sallitaan kaikenlainen hulluttelu ja mielikuvitus lennokkuudet, pyöritään vaikka pallolla.
        Toiset ketjut toimivat omilla ehdoillaan.

        Toivotan hyvää päivää ja kirjoitellaan.

        (Eikö ilmoista voi aina puhua?)
        Turussa on aivan vaalean sininen kirkas taivas ja maassa silmiä häikäisevä valkoinen lumipeite. Ikkunoista paistaa aurinko ja antaa kukille kasvuimpulssin.

        Hemmottelupäivä oli kylpylässä. Kyllä on kroppa möyhitty hieronnalla hierojan käsissä sekä altaiden vesihieronnassa. Tuntuu, että jokainen jänne ja lihassäie on hierojan peukalolla irroitettu toisestaan. En ole aikoihin nukkunut niin hyvin kuin viime yönä, niin uupunut olin.

        Minäkin vaan näistä omista tekemisistäni kirjoitin, mutta minkäänlaista kiinnostusta minulla ei ole alkaa "keskustelemaan" Herbertin aloittamasta aiheesta. Se on nimittäin hyvin kulunut ja saisi ollakin jo loppuun kaluttu aihe. Onhan jokaisella mahdollisuus tehdä itse aloitus.

      • Catleija2 kirjoitti:

        Siis pilvessähän täällä on, mutta jotakin sinistäkin häämöttää taivaalla.

        Ai niin, päivää pirttiin!
        En ole täällä ehtinyt poiketakaan, mutta tänään on ollut aikaa lueskella tekstejä ja kommentoida sinne sun tänne.
        Innostuin etsimään sitä puuhoroskooppiakin, kun alakoulussa olin kuvaelmissa joko tatti tai kanto.
        Opastakaa, rakkaat pirttiläiset, minut sinne Pirren luo, että saan vihdoinkin tietää, mikä kanto olin!

        Vähän rumempi ilma kuin Catleijalla. Mutta silti ulkoilukelpoinen.

        Olen hulluna kaikkien aforismien perään! Löysin taas yhden:

        Ei ole kysymys siitä, miten vanha olet, vaan siitä, miten olet vanha. (Marie Dressler)

        Sitä minäkin olen aina ajatellut, ettei ihmisen ikää numeroilla mitata. Joskus tapaa aika nuoria, joilla on jo korvien väli homeessa - joskus iältään hyvinkin vanhoja, joilla pääkopassa solisee yhä kirkas vuoristopuro!

        Luin toisen kerran Herbertin vuodatuksen, mutta en vieläkään löytänyt siitä keskustelun aihetta. Muuta kuin keskustella keskustelusta. Huh, siitä on tällä palstalla soitettu suuta kyllästymiseen saakka!

      • SkillaN*
        Catleija2 kirjoitti:

        (Eikö ilmoista voi aina puhua?)
        Turussa on aivan vaalean sininen kirkas taivas ja maassa silmiä häikäisevä valkoinen lumipeite. Ikkunoista paistaa aurinko ja antaa kukille kasvuimpulssin.

        Hemmottelupäivä oli kylpylässä. Kyllä on kroppa möyhitty hieronnalla hierojan käsissä sekä altaiden vesihieronnassa. Tuntuu, että jokainen jänne ja lihassäie on hierojan peukalolla irroitettu toisestaan. En ole aikoihin nukkunut niin hyvin kuin viime yönä, niin uupunut olin.

        Minäkin vaan näistä omista tekemisistäni kirjoitin, mutta minkäänlaista kiinnostusta minulla ei ole alkaa "keskustelemaan" Herbertin aloittamasta aiheesta. Se on nimittäin hyvin kulunut ja saisi ollakin jo loppuun kaluttu aihe. Onhan jokaisella mahdollisuus tehdä itse aloitus.

        samaa tuo on mistä minäkin puhuin, mutta olen kuin äiti joka lastaan yrittää puolustaa.
        Sekin, että miksi tämä aina ja aina nousee pinnalle.

        Olen vähän ihmeissäni, leimataanko pirttiin kirjoittajat jotenkin "osaamattomiksi" epäillen ettei he osaisi kirjoitella mihin vain.
        Jokainen kirjoittaa omana itsenään ja itsensä mollaa, tai antaa ylevän kuvan, loistaa tietämyksellään, kuvan kirjoittajasta muodostamme omassa mielessämme.

        Tuo kirjoittelun ymmärtäminen on vaikea laji, kuten olemme huomanneet ja tahattomia virhearvioita syntyy.

        Kaunis on ilma, pullan paistan ja sitten ulos kävelemään.

      • SkillaN*
        Venlastiina kirjoitti:

        Siis pilvessähän täällä on, mutta jotakin sinistäkin häämöttää taivaalla.

        Ai niin, päivää pirttiin!
        En ole täällä ehtinyt poiketakaan, mutta tänään on ollut aikaa lueskella tekstejä ja kommentoida sinne sun tänne.
        Innostuin etsimään sitä puuhoroskooppiakin, kun alakoulussa olin kuvaelmissa joko tatti tai kanto.
        Opastakaa, rakkaat pirttiläiset, minut sinne Pirren luo, että saan vihdoinkin tietää, mikä kanto olin!

        50 keskusteluun ja siellä toiselle sivulle.
        Löydät aloituken "Oukkona popeli" aloituksen tehnyt Pirre.
        Onne etsintään.

      • ylemmyyskompleksi
        SkillaN* kirjoitti:

        samaa tuo on mistä minäkin puhuin, mutta olen kuin äiti joka lastaan yrittää puolustaa.
        Sekin, että miksi tämä aina ja aina nousee pinnalle.

        Olen vähän ihmeissäni, leimataanko pirttiin kirjoittajat jotenkin "osaamattomiksi" epäillen ettei he osaisi kirjoitella mihin vain.
        Jokainen kirjoittaa omana itsenään ja itsensä mollaa, tai antaa ylevän kuvan, loistaa tietämyksellään, kuvan kirjoittajasta muodostamme omassa mielessämme.

        Tuo kirjoittelun ymmärtäminen on vaikea laji, kuten olemme huomanneet ja tahattomia virhearvioita syntyy.

        Kaunis on ilma, pullan paistan ja sitten ulos kävelemään.

        ja mikä pahinta katteeton.

      • mummeli-36
        Venlastiina kirjoitti:

        Siis pilvessähän täällä on, mutta jotakin sinistäkin häämöttää taivaalla.

        Ai niin, päivää pirttiin!
        En ole täällä ehtinyt poiketakaan, mutta tänään on ollut aikaa lueskella tekstejä ja kommentoida sinne sun tänne.
        Innostuin etsimään sitä puuhoroskooppiakin, kun alakoulussa olin kuvaelmissa joko tatti tai kanto.
        Opastakaa, rakkaat pirttiläiset, minut sinne Pirren luo, että saan vihdoinkin tietää, mikä kanto olin!

        Mene keskustelu/50 ja siellä oli joku en enää muista mikä puun nimi mutta kyllä sinä puun osaat joukosta erottaa. Sieltä löydät sen horoskoopin.

        Minäkin uteliaisuuttani menin katsomaan ja löysin itseni MÄNNYN kohdalta. Ja kuinka osuva olikaan. "Olen impulssiivinen, herkkä rakastumaan ja vaikka mitä. No periksi annan. Olen herkkä rakastumaan ja nytkin rakastan kaikkia teitä varsinkin pirttiläisiä sydämmen pohjasta.

        Chatissa aamulla oli puhetta siitä ja kun sanoin olevani rakastunut mutta en tiennyt kehen, oli vat ihmeissään. Voinhan rakastaa useita ihmisiä yhtä aikaa. Ja niitä on kuulkaa paljon.

        Se vaan kun olen mänty huolettaa minua kun juuret on niin korkeella kuinka moni minuun kaatuu ja loukkaantuu. Ehkä juuri tuo henkilä joka tuolla pirttiämme morkkasi onkin yksi niistä kompastujista. Mutta ystävät hyvät.

        Onhan kaikilla sananvalta ja hänellä oli tänään tuollainen mielipide ja meillä ehkä erilainen. Annetaan hänen olla sitä mieltä ja eihän hänen ole pakko meidän joukkoon tunkea jos ei ole tyytyväinen. Laittakoon itse sellaisen ketjun jossa viihtyy ja sitten on itsekin tyytyväinen.

        Me jatkamme näin ja olemme iloisia toisistamme erilaisuuksistamme huolimatta. Tapaillaan taas....

      • mummeli-36
        ylemmyyskompleksi kirjoitti:

        ja mikä pahinta katteeton.

        Ei epäillyt osaamistamme vaan sanoi ettemme kaikki ole sellaisia, että pystyisimme kaikenlaisista asioista keskustelemaan. Ja siinä olen hänen kanssaan samaa mieltä.

        Mieheni oli aikoinaan sellainen joka pystyi keskustelemaan vähän joka alalta, siis politiikasta, kirjallisuudesta, urheilusta ja mistä kaikesta joista minä en urheilua lukuun ottamatta ymmärtänyt hälkkäsen pöläystä. Mutta ei hänkään taas vastaavasti ymmärtänyt edes tämän tietokoneen päälle enempää kun sika hopealusikasta tai esim. puutarhan hoidosta, käsitöistä tai vaikka seurakuntatyöstä. Ei se meidän elämäämme häirinnyt. Kummallakin oli omat vahvat alansa ja se riitti. Hän oli hyvin tietopuolinen ja jos esim. ristikkoa täyttäessäni tuli sana jota en ymmärtänyt en tarvinnut sivistyssanakirjaa vaan kysyin häneltä.

        Tätä arvelen Ruuneperin tarkoittaneen ettemme ole vahvoja joka alalla. Teemme sitä mikä on meille läheisintä ja jonka ymmärrämme ja se meille riittäköön. Oikaise Ruuneperi jos olen väärässä.

        Tapailemisiin.....

        Meistä riittää ainakin pikkuisen joka alalle - yhdestä toiselle, toisesta toiselle. Minä en ymmärrä höykäsen pöläystä urheilusta, mutta väitän jotakin ymmärtäväni politiikasta ja kirjallisuudesta. Ei tasapäistetä.

      • mummeli-36 kirjoitti:

        Ei epäillyt osaamistamme vaan sanoi ettemme kaikki ole sellaisia, että pystyisimme kaikenlaisista asioista keskustelemaan. Ja siinä olen hänen kanssaan samaa mieltä.

        Mieheni oli aikoinaan sellainen joka pystyi keskustelemaan vähän joka alalta, siis politiikasta, kirjallisuudesta, urheilusta ja mistä kaikesta joista minä en urheilua lukuun ottamatta ymmärtänyt hälkkäsen pöläystä. Mutta ei hänkään taas vastaavasti ymmärtänyt edes tämän tietokoneen päälle enempää kun sika hopealusikasta tai esim. puutarhan hoidosta, käsitöistä tai vaikka seurakuntatyöstä. Ei se meidän elämäämme häirinnyt. Kummallakin oli omat vahvat alansa ja se riitti. Hän oli hyvin tietopuolinen ja jos esim. ristikkoa täyttäessäni tuli sana jota en ymmärtänyt en tarvinnut sivistyssanakirjaa vaan kysyin häneltä.

        Tätä arvelen Ruuneperin tarkoittaneen ettemme ole vahvoja joka alalla. Teemme sitä mikä on meille läheisintä ja jonka ymmärrämme ja se meille riittäköön. Oikaise Ruuneperi jos olen väärässä.

        Tapailemisiin.....

        Runeperin kanssa samaa mieltä. Se oli aika realistinen näkemys pirtistä. ja sen touhuista!
        esim. itse en ole kiinnostunut väittelemään politiikasta( ja kirjoitinhan kerran sellaisen eeppoksen , että se poistui aika pian??)Ei kylläkään tälle palstalle.
        En välitä, ilmastomuutoksista, maapallon tuhoista, luonnonsuojelu nyt on vähän jokaista koskettava, ja voisi olla keskusteltava aihe.
        Mutta keskustelkoot ne joita se suuresti kiinnostaa. Ja mikä kiinostaa siitä hankkii myös lisätietoa.Tietoa taas pursuu kaikki paikat, kun vaan sitä hakee!!
        Täällä pirtissä puhutaan paljon aiheista,jotka SkillaN jo mainitsi.
        Lisäksi kai me saamme puhua itsestämme ja omista tapahtumista, niilä ei ainakaan luule loukkaavansa ketään !?
        Luulisi että saamme jumpatakin, ja hupsutella, kun sille päälle satuu!
        Hyvä keino jos ne ärsyttää, on olla lukematta niitä!
        Monikin meistä on jo saanut työelämänsä kunniallisesti päätökseen ja elämä murjonut ketä mitenkin, miksi ei nyt saisi vähän hellittää!!
        Niitä jokaiselle mielenkiintoisia aiheita pitää avata.. sinne voi osallistua kaikki ketä aihe
        kiehtoo, ja on jotain sanomista!

      • ylemmyyskompleksi kirjoitti:

        ja mikä pahinta katteeton.

        Kerroin eräiden pirttiläisten oman näkemyksen keskusteluista. Tietoa on vuosien takaa

      • Anu.1

        Pistän nyt taas minäkin lusikkani soppaan,kun pääsin tähän lainakoneelle.
        Kiirettä aina vain pitää,mutta sitähän se on tämä eläkeläisen meno ja olo.
        Lueskelin näitä viestejä ja aloin ihmetellä
        mistä tämä kinaus on nyt tänne ilmaantunut ja
        jokunen poistelee viestejäkin,mutta kiusaahan se on pikkukiusakin,
        vaan ei pidä välittää.
        Älä välitä sano ville,kun tupa paloi ja muutti kamariin.
        Ja taas minua viedään,kuin pumpulitukkoa,
        kiitos hyvästä seurasta ja kahveesta
        ja olipa siinä taas kerrottuna hauska juttukin toisilla tarinoita riittää ja se on hyvä se.
        Hoi fiiulin paljon terkkuja sinulle.
        Sekä kaikille hyvää jatkoa ja piristäviä kevät ilmoja.

      • Anu.1
        Ruuneperi kirjoitti:

        Kerroin eräiden pirttiläisten oman näkemyksen keskusteluista. Tietoa on vuosien takaa

        Kyllä näin on asiat,sellaisia
        näkemyksiä on toki ollut.
        Vuosien takaa minäkin niitä
        muistan,vaikka en niin kaukaa
        kuin Ruuneperi,
        vaan eihän lähetä syyhyttä saunaan,
        kaikki on okei.
        Pirtti on kodikas ja lämpöinen.
        Hyvää jatkoa vain pirtille ja
        pirtissä kavijöille.

      • SkillaN*
        Ruuneperi kirjoitti:

        Kerroin eräiden pirttiläisten oman näkemyksen keskusteluista. Tietoa on vuosien takaa

        on mielipiteitä ja kertomuksia, syystä tai toisesta.

        Jokainen sa oman kantansa pitää, ja samaa jauhantaa tämä on ollut kaikki nämä vuodet minkä mukana olen ollut.
        On ollut viisaita ja vähemmän viisaita, mielipiteen omistaviakin, mutta aina on jotakin kaivattu, keskustelua pääasiassa.
        Mitähän tämä nyt on??

        Minulla on tänään häkslätyspäivä. Niin kuin joillakin on joskus möksötyspäivä. Minua hihityttää, kun liikkeellä on niin hirmuinen joukko asiallisen keskustelun puolustajia.

        Siksi olen yrittänyt tunkea epäasiallisen mielipiteeni joka väliin. Ei minun maineeni tästä kummene suuntaan tai toiseen. Häkslätyspäivänä pitää häkslättää!

        Olen lukenut 70 palstan ketjuja eestaas. Järkevimmät puheenvuorot taitavat sittenkin olla täällä kahvipirtissä! Muut jauhavat vielä enemmän sitä yhtä ja samaa!

      • emmaliinukka

        on valttia.Jokahinen kirjoittakoon niin kuin haluaa,kukista,mehiläisistä,päivän riennoista,kinatkoon ne jotka sitä haluaa,politiikkaakin näkyy tuolla olevan.Eli luulisi löytyvän jokaiselle jotakin?Eiköhän itse kukin kohdallaan määrittele sen kirjoittamisensa.Eri asia sitten lienee mihin haluaa vastata!Selvästikin jonkun kirjoitukseen ei ole reagoitu,siksi sitten yritetään provoilulla,no onhan ainakin tullut huomatuksi!Skillan oivaltanut sen että mukaan mahtuu kaikki "rodusta" riippumatta.Kiitos että jaksat kuukaudesta toiseen meitä "räkänokkia" joiden neniä täytyy välillä pyyhkiä!

      • mummeli-36 kirjoitti:

        Ei epäillyt osaamistamme vaan sanoi ettemme kaikki ole sellaisia, että pystyisimme kaikenlaisista asioista keskustelemaan. Ja siinä olen hänen kanssaan samaa mieltä.

        Mieheni oli aikoinaan sellainen joka pystyi keskustelemaan vähän joka alalta, siis politiikasta, kirjallisuudesta, urheilusta ja mistä kaikesta joista minä en urheilua lukuun ottamatta ymmärtänyt hälkkäsen pöläystä. Mutta ei hänkään taas vastaavasti ymmärtänyt edes tämän tietokoneen päälle enempää kun sika hopealusikasta tai esim. puutarhan hoidosta, käsitöistä tai vaikka seurakuntatyöstä. Ei se meidän elämäämme häirinnyt. Kummallakin oli omat vahvat alansa ja se riitti. Hän oli hyvin tietopuolinen ja jos esim. ristikkoa täyttäessäni tuli sana jota en ymmärtänyt en tarvinnut sivistyssanakirjaa vaan kysyin häneltä.

        Tätä arvelen Ruuneperin tarkoittaneen ettemme ole vahvoja joka alalla. Teemme sitä mikä on meille läheisintä ja jonka ymmärrämme ja se meille riittäköön. Oikaise Ruuneperi jos olen väärässä.

        Tapailemisiin.....

        Hyvä, että palstalla on yksi, joka ymmärtää mielipiteitäni. Ei se, että kirjoittajana on Ruuneperi, tarkoita pelkkää pahaa ja riidanhalua, päinvastoin.

        Yleisemminkin, palstoilla pitäisi lukea muiden viestit ja edes yrittää ymmärtää lukemansa.

        Hyvin usein huomaa, että viestiä ei ole luettu eikä ymmärretty ja vastaus on sen mukainen. Tämä ei siis koske KAHVIPIRTTIÄ, paremminkin ehkä palstoja yleisesti.

    • Roope63

      ja kasvaa seitsämänä päivänä viikossa ja luntakin siellä on kyllä. Niin hyvät päivät vaan,
      Rautavaarralla asui aikoinaan kyläseppä, joka oli niin tunnettu taidoistaan, että pystyi välittömästi sanomaan minkä tahansa koneen osan ja osa kappaleenkin, mistä koneesta se oli,ja jopa koneen vuosimallin hän tiesi tarkalleen. Paikallislehden toimittaja päätti laittaa kyläsepän muistitiedon koville ja lehtihaastattelun yhteydessä esitteli sepälle kuparista ehkäisykierukkaansa ja kyseli,että mistähän tämä mahtaa olla? Kyläseppä ei ollut koskaan nähnyt moista vehjettä, mietti ja ihmetteli aikansa ja viimein totesi:
      -En kyllä muista, missä vitussa minä olen tämän nähnyt!

      Että kyllä seppä tietää ihan kuin Pikku-Kallekin kun opettaja kysyi, minkä arvonimen Cygnaeus sai, kun perusti Suomeen kansakoulun. Pikku-Kalle vatasi reippaast: Uuno.

      • meni alle arvostelun

        Keksi parempi vitsi, tuo on niin syvältä maan sydämestä......)))))D

      • Roope63
        meni alle arvostelun kirjoitti:

        Keksi parempi vitsi, tuo on niin syvältä maan sydämestä......)))))D

        lukea jos ei mistä pidä kyllä sen voi sivuutta ihan hyvin. Se ei ollutkaan mikään miesten kellukoista kertova valitan :(

      • Uusisuvi
        Roope63 kirjoitti:

        Koirat haukkuu ja karavaani kulkee... niin se menee.
        On näköjään saatu taas muutama peräkärpänen kimppuumme.
        Silloin ennen kun lehmiä vielä lypsettiin haassa käsipelillä, lapsien tehtävänä
        oli "hoteloida" niitä pois lehmien takaosasta.

        Jatka vaan Roope juttujesi kertomista. Kyllä niille riittää lukijoita pirttiläisissä sekä puskalaisissa.

      • mummeli-36
        Roope63 kirjoitti:

        lukea jos ei mistä pidä kyllä sen voi sivuutta ihan hyvin. Se ei ollutkaan mikään miesten kellukoista kertova valitan :(

        Minusta vitsi oli tosi hyvä. Kun ajattelee etteihän se, seppäkö se nyt oli, ollut ees nähny koko kyseessä olevaa vehettä ja sattuvasti heti osas sannoo vahingossa oikein. Eipäs arvannu ite et vastaus liitty just siihen mitä vastas.
        Jos nyt ei tuommosta vitsii ymmärrä niin on turha sitä arvostellakkaan. Ja se pikku Kallen vastauskin on varmastikin monen koululaisen mielestä oikein.

        Näin sitä ollaan erilaisia ihmisiä ja sitte toisiamme luokataan semmosella mikä justiin ei ommaan pirtaan sovi. Pitäs ottaa harvempi pirta käyttöön sillo.

        Samaa mieltä, jonkun kanssa. Koska sehän on toistoa,ja toisen mielipiteen myötäilyä.
        Mutta olen nyt kumminkin! Roopen juttu oli mukava!
        Juuri niihän se maalaiskylässä menee, asiat oikeilla nimillään-- eikä jäänyt seppä sanattomaksi hyvässä arvauksessa.
        Ihan nauratti, miten hyvin olikin arvattu.......
        Ihan mukava ,, varsinkin noiden kaikkien edellisten juttujen jälkeen, kevennystä tarvitsi.
        Enpäs nyt ehtinyt mummelin kanssa yhtä aikaa,
        olis pantu pystyyn sellaiset iltajumpat että oksat pois.........
        Mutta päivä se on huomennakin... ja aikaa aamusta asti.
        Leppoisaa ehtoota kaikille pirtissä ja pirtin ulkopuolella!

        muotisana ja aina huulilla.Meni minne tahansa,en sitä vanhojen kuule käyttävän mutta vitsissä se menee.
        Ompa taas päivä illassa alkoikin reippaasti samba kurssilla.nyt laiskuttaa.Menin kaveriksi eräälle 75v papalle ja innostuin siihen itsekkin.

        Vitsailin että minä se aina saan näitä vaimon tuuraushommia olen senverran luotettava.Viimetalvenkin kuljin kaverina kaverin miehelle senioritanssi harjoituksissa.

        Eivät tiedä että lähettävät miehensä kaikista epäluotettavimmalle kaverille.Ovat kuitenki aina takaisin saaneet miehensä.

        Pirttiläiset ovat saaneet kuuluisuutta aina jossakin ja viimmeisin huomio oli että myötäilevät.
        Kahvia voi aina juoda eikä silloin muuta pahaa tee.Täällähän kaikki nakottaa penkillä ja takkatuli lämmittää mieltä.Hyvää illan jatkoa pirttiystävät.

      • meri-kukka98 kirjoitti:

        Samaa mieltä, jonkun kanssa. Koska sehän on toistoa,ja toisen mielipiteen myötäilyä.
        Mutta olen nyt kumminkin! Roopen juttu oli mukava!
        Juuri niihän se maalaiskylässä menee, asiat oikeilla nimillään-- eikä jäänyt seppä sanattomaksi hyvässä arvauksessa.
        Ihan nauratti, miten hyvin olikin arvattu.......
        Ihan mukava ,, varsinkin noiden kaikkien edellisten juttujen jälkeen, kevennystä tarvitsi.
        Enpäs nyt ehtinyt mummelin kanssa yhtä aikaa,
        olis pantu pystyyn sellaiset iltajumpat että oksat pois.........
        Mutta päivä se on huomennakin... ja aikaa aamusta asti.
        Leppoisaa ehtoota kaikille pirtissä ja pirtin ulkopuolella!

        Kahvipirtissä kun ei yritetä toista henkilökohtaisesti mollata. Se kun on joidenkin käsitys "oikeasta keskustelusta". Jokapäiväiset sattumat on paljon mukavampia luettavi kuin esimerkiksi iänikuiset poliittiset riidat. Huomasin, että sanonta "repikää siitä", antoi hyvän viitteen kirjoittajan todellisesta ikäryhmästä.

        Espanjan kaakonkulmalla on sadellut muutaman viikon aikana kohta koko vuoden sateet. Hyvä niin, kun vesivarastot vetelivät viimeisiään. Hieman kalseaa on, kun huonosti lämpöeristetyn talon yleislämpö vain 17 C. Olohuoneessa ilmastoinyi tekee elon siedettäväksi ja tietokonekomeroossa onkin bittilämmitin ;-)

        Hyvät alkaneet helmikuut kaikille pirttiläisille.

      • Roope63
        mummeli-36 kirjoitti:

        Minusta vitsi oli tosi hyvä. Kun ajattelee etteihän se, seppäkö se nyt oli, ollut ees nähny koko kyseessä olevaa vehettä ja sattuvasti heti osas sannoo vahingossa oikein. Eipäs arvannu ite et vastaus liitty just siihen mitä vastas.
        Jos nyt ei tuommosta vitsii ymmärrä niin on turha sitä arvostellakkaan. Ja se pikku Kallen vastauskin on varmastikin monen koululaisen mielestä oikein.

        Näin sitä ollaan erilaisia ihmisiä ja sitte toisiamme luokataan semmosella mikä justiin ei ommaan pirtaan sovi. Pitäs ottaa harvempi pirta käyttöön sillo.

        tarina on sillä siellä on tosi etevä seppä ja aikoinaan minullekin laittoi sirkkelinterän semmoiseen kuntoon että jälki oli kuin höylätty. Se oli sitä -80v :tta et onhan siitä jo aikaa kun sielläpäin rakennettiin. :))

      • my.mm.eli
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Samaa mieltä, jonkun kanssa. Koska sehän on toistoa,ja toisen mielipiteen myötäilyä.
        Mutta olen nyt kumminkin! Roopen juttu oli mukava!
        Juuri niihän se maalaiskylässä menee, asiat oikeilla nimillään-- eikä jäänyt seppä sanattomaksi hyvässä arvauksessa.
        Ihan nauratti, miten hyvin olikin arvattu.......
        Ihan mukava ,, varsinkin noiden kaikkien edellisten juttujen jälkeen, kevennystä tarvitsi.
        Enpäs nyt ehtinyt mummelin kanssa yhtä aikaa,
        olis pantu pystyyn sellaiset iltajumpat että oksat pois.........
        Mutta päivä se on huomennakin... ja aikaa aamusta asti.
        Leppoisaa ehtoota kaikille pirtissä ja pirtin ulkopuolella!

        sain juuri laiteltua valmiiksi ja uskallan kiikuttaa tänne pirttiin ;) Olkaapa hyvät ja ottakaa, jos vain maistuu! Kyllä siitä voi jo ottaa, vaikka oikeastaan huomenna vasta olisi maukkaimmillaan. Uutta kokeilin, omasta päästä ja siitä mitä kaapista löytyi :DDD Osa vehnäjauhosta grahamia, kostukkeena (laihahkoa) puolukkakarpalomehua, yhdessä välissä suklaapähkinälevitettä ja vaniljavaahtoa. Toisessa puolukkahillorahkakermamössöä. Päällä koristeena kuusi keltaista ananasruusuketta ja kolme ”pellavankukkaa” punaisista säilykekirsikoista. Vaikka itse sanonkin, niin ei pahalta näytä, vaan jos lie silkkoa sisältä, hehhheeheh.

        Lueskelin noita tänpäiväisiä kirjoituksia, mitäs noihin nyt sanois??
        Sanon , että olen samaa mieltä;) Ja sitten tulee luettelo kenen kanssa: (Huom! Tilanne klo 19.30 kun aloitin tämän viestin kirjoittamisen. Sen jälkeen ehkä tullut uusia viestejä, joista en tiedä nyt, kun tässä kirjoitellessa on mennyt aikaa kun samalla katselin euroviisuehdokkaita telkusta).
        SkillaN, ylikypsän, Catleija2n, Venlastiinan, mummeli-36n, Hintriika1n, meri-kukka98n, Anu1n, Roope63n, Uusisuvin ja jopa Ruuneperin ensimmäisen viestin (siis sen jonka hän on poistanut, onneksi ehdin pikaisesti lukaista aamukahvilla ollessani!!)
        :-DD Voi jukranpuru, eihän saakaan olla samaa mieltä, sehän tyrehtyy keskustelu kerta kaikkiaan :DD No, eipä uskottavaa!!

        Vaan tuota, olenko väärässä todetessani, että: ”Puolet keskustelusta on kuuntelua”. Näin on joku minua viisaampi sanonut, enkä ala vastaan väittelemään ;)) Kuuntelen hiljaa.
        Vaikka eilen tuli yksi kilometripylväs taas ohitettua, niin pitkä matka minulla vielä ”vanhuuteen ja viisauteen”.
        Hitriikan sattuvaan sanontaan lisäisin vielä:
        Oleellisinta ei ole se, kuinka paljon vuosia on harteilla, vaan se, kuinka paljon ne painavat.

        "Jotkut ihmiset eivät ikääntymisestään huolimatta
        tunnu koskaan menettävän viehätysvoimaansa.
        Se vain siirtyy heidän kasvoiltaan heidän sydämiinsä."

        Tätä minäkin tavoittelen, ehkä turhaan, mutta kuitenkin.
        Heippssan!

      • Anu.1
        my.mm.eli kirjoitti:

        Piti vielä piipahtaa täällä,kun noin hyvää kakkuakin tuotiin,eihän sitä voi vastustaa.
        Ei haittaa jos kilot vielä vähän lisääntyvätkin,
        koetetaan sitten kiireessä unohtaa törsäilyt.

        Ja oikein paljon Onnea virstanpylvään ohitukseen.
        Jatkossa kukkaset reunastakoon tietäsi.

        Saahan sitä olla samaa mieltä, tai sitten tykkänään eri mieltä, aivan miten itse
        kyseessä olevan asian näkee. Jos alkaa olla kaikkien mielen mukaan, niin sitten saakin oman
        mielensä unohtaa..
        Joka tapauksessa tämä pirtti on minulle ainakin
        hyvä henkireikä,kunhan vain pian pääsen useammin täällä käymään.
        Kiitos kakusta ja kahvista ja hyvää yötä,
        ja hyvää ensiviikkoa kaikille.

      • Ensinnäkin lämpimät kiitokset rouville ystävällisestä ja selkeästä opastuksesta.
        Löysin kuin löysinkin oman puuni ja hämmästyin!
        Että vielä kauniskin! Miksei kukaan ole sitä aiemmin minulle kertonut?
        Sen notkeuden kanssa on nykyisin vähän niin ja näin - enimmäkseen niin...
        Kovin intohimoisena en ole itseäni pitänyt, mutta kai siihen onkin tullut painovirhe: piti ehkä olla mielikuvituksellisen mielikuvituksellinen.
        Ilmeisesti olen onnistunut löytämään sen oikean puolison, sillä kultahääpäivä on tosi lähellä.
        Toivottavasti pääsemme niihin timanttihäihin asti.

        Ja sitten: Kyllä minä nauroin Roopen vitseille.
        Piti ihan kipaista makuuhuoneeseen naurattamaan petikaverianikin,joka oli saada sätkyn kun oli arvannut, minkä metalliesineen toimittaja sepälle näytti!

      • Hintriika1
        Venlastiina kirjoitti:

        Ensinnäkin lämpimät kiitokset rouville ystävällisestä ja selkeästä opastuksesta.
        Löysin kuin löysinkin oman puuni ja hämmästyin!
        Että vielä kauniskin! Miksei kukaan ole sitä aiemmin minulle kertonut?
        Sen notkeuden kanssa on nykyisin vähän niin ja näin - enimmäkseen niin...
        Kovin intohimoisena en ole itseäni pitänyt, mutta kai siihen onkin tullut painovirhe: piti ehkä olla mielikuvituksellisen mielikuvituksellinen.
        Ilmeisesti olen onnistunut löytämään sen oikean puolison, sillä kultahääpäivä on tosi lähellä.
        Toivottavasti pääsemme niihin timanttihäihin asti.

        Ja sitten: Kyllä minä nauroin Roopen vitseille.
        Piti ihan kipaista makuuhuoneeseen naurattamaan petikaverianikin,joka oli saada sätkyn kun oli arvannut, minkä metalliesineen toimittaja sepälle näytti!

        Minäpä kerron kiltin vitsin, jota ette ole voinut kuulla ennen. Keksin sen nimittäin tänään.

        -Muuan tunnettu ruokaravintola meni konkkaan ylipaisuneiden astiakustannusten vuoksi.
        - Miten se on mahdollista?
        - Yhtään lautasta ei tullut takaisin.

        Viimeisen lauseen luin yhdestä reportaashista aamun lehdestä ja hörisin itsekseni. Ei sitä kummosta tarvitse, kun päivä on pelastettu. Mikähän hullu asia huomisen pelastaa?

        Unikuvia kaikille!

        kaikille.

        On sunnuntai aamu ja se on merkillinen asia,kun
        sais nukkua niin ei se silloin nukuta;(
        Ulkona on vielä ihan pimeää ja pakkasta näyttää olevan -2,3c
        Puista on hävinnyt se hieno harso mikä eilen näkyi.

        Laitoin taas kahvit ja teevedet termareihin,

        ai että oli hyvää tuo kaakku,olen heikkona makeaan,
        en millään voinut jättää syömättä.

        Meille tulee tänään lähihoitaja harjoittelijoita pitämään jumppa tuntia,se kuuluu kuulma niiden koulutukseen.

        Hyvä juttu Hintriika1;))

        Jään odottelemaan lisää vitsejä.
        näkyillään.

        Oho,,,nukkuukos kaikki kun ei muut muoria lukuun ottamatta oo käyneet vielä täällä.

        No ei mittään. Me ollaan taas aamulenkillä ja poikettiin lämmittelemään kun kuitenkin jo valot palo. Ihana lämmin lyö jo ovella vastaan ja tää pirtin kauneus näin aamu sinen aikaan on hurmaava.

        Oli taas niin raskas tuo polun aukominen että jumpasta kävi mutta kuitenkin vetelen kuminauhat ja vähän venyttelen. Käsivarsille tuo nauhan vetely tekkee hyvää kun jostain kumman syystä tuo hiirikäsi on vähän outo. Niin ja näkkyy olevan kun laihtuu et käsien lihakset supistuu ja näkkyy kummia kurttuja ilmaantuvan. Pitäsköhän käyttää silitys rautaa??? Niin tai menisinköhän tuonne talon puolla ja prässäisin,,,,menis kerralla koko käsivarsi silleeksi.

        No olkoon ,,vetelen vaan näitä nauhoja joka suuntaan saa hauikset ja "allit" kyytiä kumminkin päin. No kisu mitä aiot tehä sinä tänään? Nuoraako hypätään. No tulehan tänne. Otetaan semmonen reipas esitys. Nyt lähtee,,,yy,,kaa,,nyt ,,,noin hyvin mennee jo viiskertaa,,,ai vielä,,,hyvä me tämä jo osataan. Niinkö? Kuka sulle on sanonu että takaperin voi hyppiä? No meri-kukka tietenki. No kokkeilaan.. Nyt alkaa....noin,,,ei,,hei ,ei noin,,nyt sekosin kokonaan. No nyt en jaksa enempää. Venyttelen vaan ja sitten kahvia ja sitä my.mm.elin tuomaa "omasta päästä" tehtyä kakkua on näköjään kaapissa. Niin ja Hänelle kiitos kakusta ja OIKEIN PALJON ONNEA jonkun pylvään ylityksestä. Mikähän pylväs lie ollu?Niin ja siitä kun tykkäät meistä kaikista.

        Miekin oon niii'iin rakastunu. Olen mänty ja herkkä rakastummaan ja olen rakstunu teihin kaikkiin.No niin nyt on kahvit juotu ja kakkua syöty ja nyt Malla kottiin rivaksti. Tapaillaan taas.....

      • muori67 kirjoitti:

        kaikille.

        On sunnuntai aamu ja se on merkillinen asia,kun
        sais nukkua niin ei se silloin nukuta;(
        Ulkona on vielä ihan pimeää ja pakkasta näyttää olevan -2,3c
        Puista on hävinnyt se hieno harso mikä eilen näkyi.

        Laitoin taas kahvit ja teevedet termareihin,

        ai että oli hyvää tuo kaakku,olen heikkona makeaan,
        en millään voinut jättää syömättä.

        Meille tulee tänään lähihoitaja harjoittelijoita pitämään jumppa tuntia,se kuuluu kuulma niiden koulutukseen.

        Hyvä juttu Hintriika1;))

        Jään odottelemaan lisää vitsejä.
        näkyillään.

        prttiin.Eipä tarvinnut päivää alottaa lumitöillä, kuten muutaman kerran sai tehdä.

        Meillä oli Sukututkijoiden 20-vuotisjuhlat eilen ja sieltä jä kokonaisia kakkuja, joten toin tännekin yhden, tämä on sellainen uunin kokoinen suorakaiteen muotoinen kakku, että tästä kyllä riittää kaikille pirtissä poikkeaville. Ei muuta kuin hyvää ruokahalua.

        Kiitos muori kun keitit kahvin valmiiksi. Teen tulen takkaan, vaikka ei ulkona kova pakkanen olekaan. Takkatuli herkistäöä mielen ja siinä tulenlosteessa on kiva hetken keinutella mirrin kanssa. Näin on hyvä aloittaa sunnuntaipäisä.

        Hyvää päivänjatkoa kaikille.

      • mummeli-36
        Roope63 kirjoitti:

        tarina on sillä siellä on tosi etevä seppä ja aikoinaan minullekin laittoi sirkkelinterän semmoiseen kuntoon että jälki oli kuin höylätty. Se oli sitä -80v :tta et onhan siitä jo aikaa kun sielläpäin rakennettiin. :))

        Kun pannee mielikuvituksen liikkeelle ja aattelee ettei seppä tienny mistä, tai mikä esine oli niin vastaus oli oikeeseen osuva vahingossa.
        Ja se pikku Kallen juttu on varmaan monen koululaisen mielestä ihan oikein.

      • emmaliinukka
        ylikypsa kirjoitti:

        prttiin.Eipä tarvinnut päivää alottaa lumitöillä, kuten muutaman kerran sai tehdä.

        Meillä oli Sukututkijoiden 20-vuotisjuhlat eilen ja sieltä jä kokonaisia kakkuja, joten toin tännekin yhden, tämä on sellainen uunin kokoinen suorakaiteen muotoinen kakku, että tästä kyllä riittää kaikille pirtissä poikkeaville. Ei muuta kuin hyvää ruokahalua.

        Kiitos muori kun keitit kahvin valmiiksi. Teen tulen takkaan, vaikka ei ulkona kova pakkanen olekaan. Takkatuli herkistäöä mielen ja siinä tulenlosteessa on kiva hetken keinutella mirrin kanssa. Näin on hyvä aloittaa sunnuntaipäisä.

        Hyvää päivänjatkoa kaikille.

        Kakkuja ja taas kakkua,hankin hakaneulan joka sulkee suuni kun käyn pirtissä.Mutta niitä blinejä en pystynyt ohittamaan.Yritän muista minäkin tuoda jotain mussutettavaa ensikerraksi.Sitten vitsi; Millä alkaa Pilvipeite?.............Pilvipeite alkaa rakoilla!

      • Catleija2
        Hintriika1 kirjoitti:

        Minäpä kerron kiltin vitsin, jota ette ole voinut kuulla ennen. Keksin sen nimittäin tänään.

        -Muuan tunnettu ruokaravintola meni konkkaan ylipaisuneiden astiakustannusten vuoksi.
        - Miten se on mahdollista?
        - Yhtään lautasta ei tullut takaisin.

        Viimeisen lauseen luin yhdestä reportaashista aamun lehdestä ja hörisin itsekseni. Ei sitä kummosta tarvitse, kun päivä on pelastettu. Mikähän hullu asia huomisen pelastaa?

        Unikuvia kaikille!

        Vapauta Hintriika1 minut tästä solmusta. Meinasi uni mennä, kun yritin tajuta tuota sinun kilttiä vitsiä. Vitsin pitää naurattaa ja minä onneton en löydä sitä jujua vitsistäsi. Naama pysyy peruslukemilla, eikä vatsalihakset kouristele. Sanaseppo kun olet, luulin ratkaisun löytyvän siltä suunnalta, mutta ei ei sitten millään auennut.Kamalaa onko azalea iskenyt.

        ...no nukuttiin yö. Ei järki leikkaa aamullakaan. Minun täytyy päästä jatkamaan päivääni, hjelppaa vähän. Anna vaikka pieni vihje.

        Jaahah. Luin jutun jostakin messuravintolasta, jossa kehuttiin, että ruoka maistui todennäköisesti hyvin, koska yhtään lautasta ei tullut takaisin. Ajattelin, että hyvänen aika, onpa kauhea lautasmenekki siinä busineksessa.

        Oletan Sinun olevan niin kiltti tyttö, ettet ole koskaan "palauttanut lautasta", joten Sinun oli mahdottomuus ymmärtää tekelettäni vitsiksi!

        Minullekin äiti opetti, että lautanen on aina syötävä tyhjäksi. Nykyterveysopin mukaan sääntö lienee vanhentunut.

      • emmaliinukka kirjoitti:

        Kakkuja ja taas kakkua,hankin hakaneulan joka sulkee suuni kun käyn pirtissä.Mutta niitä blinejä en pystynyt ohittamaan.Yritän muista minäkin tuoda jotain mussutettavaa ensikerraksi.Sitten vitsi; Millä alkaa Pilvipeite?.............Pilvipeite alkaa rakoilla!

        Sana kiiri tänne saakka, että taas pirtissä herkutellaan. Siihenhän minä olen valmis, kuin tinasotilas !
        On "omasta päästä"tehtyä ja uunin vai takanko motoista kakkua se nyt olikaan.... ja kahvia tietenkin. Ah ,kun hyvää molemmat kakut !
        Nyt en sitten ota mittanauhaa, enkö katso vaakaan päinkään ,taas muutamaan päivään.
        Vaan ryhdyn vähän kisun kanssa hyppelehtimään!
        Mummeli36 ei taida tietääkkään, että me hypätään välillä takaperin, ja poikittain ja vinksinvonksin. Onneksi se ei ole niin nuukaa
        näin "meidän virmassa"!! Mutta liikettä tulee, ja venytykset tehdään kyllä viimeisen päälle
        oikeaoppisesti.Kisukin on oppinut ne ihan oikein
        tekemään... ei jää lihakset(kellä niitä on)
        kireinä "soimaan" !!
        Siitä Roopen tarinasta, Viimeisestä ja kaikista muistakin, sanoisin,että pitää muistaa että nehän on VITSEJÄ ! Eihän ne kuulosta miltään ,ellei niitä kerrota juuri niin!
        Vaikkei kaikki kuulukkaan minun eikä muidenkaan
        sanavarastoon, niin niihin vitseihin ne kuuluu!
        Hauskoja ovat jokatapauksessa.. saa aina nauraa !!
        Minä olen tätämieltä, mutta erimieltäkin saa vapaasti olla!
        Suurkiitokset kakuista ja kahvista. Ja mirrille jumppaseurasta! Annanpa sille vähän kermaa palkaksi. Herkuttelinhan minä itsekkin!
        mukavaa päivän jatkoa kaikille ihmisille!

      • SkillaN*
        my.mm.eli kirjoitti:

        sain juuri laiteltua valmiiksi ja uskallan kiikuttaa tänne pirttiin ;) Olkaapa hyvät ja ottakaa, jos vain maistuu! Kyllä siitä voi jo ottaa, vaikka oikeastaan huomenna vasta olisi maukkaimmillaan. Uutta kokeilin, omasta päästä ja siitä mitä kaapista löytyi :DDD Osa vehnäjauhosta grahamia, kostukkeena (laihahkoa) puolukkakarpalomehua, yhdessä välissä suklaapähkinälevitettä ja vaniljavaahtoa. Toisessa puolukkahillorahkakermamössöä. Päällä koristeena kuusi keltaista ananasruusuketta ja kolme ”pellavankukkaa” punaisista säilykekirsikoista. Vaikka itse sanonkin, niin ei pahalta näytä, vaan jos lie silkkoa sisältä, hehhheeheh.

        Lueskelin noita tänpäiväisiä kirjoituksia, mitäs noihin nyt sanois??
        Sanon , että olen samaa mieltä;) Ja sitten tulee luettelo kenen kanssa: (Huom! Tilanne klo 19.30 kun aloitin tämän viestin kirjoittamisen. Sen jälkeen ehkä tullut uusia viestejä, joista en tiedä nyt, kun tässä kirjoitellessa on mennyt aikaa kun samalla katselin euroviisuehdokkaita telkusta).
        SkillaN, ylikypsän, Catleija2n, Venlastiinan, mummeli-36n, Hintriika1n, meri-kukka98n, Anu1n, Roope63n, Uusisuvin ja jopa Ruuneperin ensimmäisen viestin (siis sen jonka hän on poistanut, onneksi ehdin pikaisesti lukaista aamukahvilla ollessani!!)
        :-DD Voi jukranpuru, eihän saakaan olla samaa mieltä, sehän tyrehtyy keskustelu kerta kaikkiaan :DD No, eipä uskottavaa!!

        Vaan tuota, olenko väärässä todetessani, että: ”Puolet keskustelusta on kuuntelua”. Näin on joku minua viisaampi sanonut, enkä ala vastaan väittelemään ;)) Kuuntelen hiljaa.
        Vaikka eilen tuli yksi kilometripylväs taas ohitettua, niin pitkä matka minulla vielä ”vanhuuteen ja viisauteen”.
        Hitriikan sattuvaan sanontaan lisäisin vielä:
        Oleellisinta ei ole se, kuinka paljon vuosia on harteilla, vaan se, kuinka paljon ne painavat.

        "Jotkut ihmiset eivät ikääntymisestään huolimatta
        tunnu koskaan menettävän viehätysvoimaansa.
        Se vain siirtyy heidän kasvoiltaan heidän sydämiinsä."

        Tätä minäkin tavoittelen, ehkä turhaan, mutta kuitenkin.
        Heippssan!

        vieläkin, vaikka pitkällä ollaan.
        Heräsin kyllä jo normaaliin aikaan, mutta luin tuolta vanhan"tuttavan" viestin missä hän tokaisu,jos minä ja joku muu poistuisi palstalta, rauha tulisi.

        Sitä tässä olen vajavaisilla aivoillani yrittänyt pohtia ja tulin siihen tulokseen, että ei onnistu.
        Täällä on häiriköity aina, ennen minua ja tullaan niin tekemään.
        Sheriffiä esitellään vaihtoon, mutta sekin on varma, että siinäkään tehtävässä ei kukaan kaikkien mieltä tyydytä.
        Eiköhän tässä jokaisen ole katsottava peiliin.
        Pirttiin etupäässä kirjoittelen, joten ei joka ketjun epäonnistuminen voi minusta johtua, vaikka alkaa itsekin uskoa, kun aina sen suuntaisia viestejä ja vihjeitä saa lukea.
        No Hintriikkka kohta sanoo, että älä kerjää kehuja joten nyt stop;))DD
        Oliko se vitsisi varastelevissa asiakkaissa ja siinä, että eivät palauttneet ja uusien osto vei konkkaan, tyhmyteni taas paljastan;))

        Kiva Anu, että olet tas kirjoittelemaan pääsyt ja mukana olet, luin tuolta fiiuliinin viestistä, että elämässäsi on ollut jotakin, kiva jos tuulet muuttuu.

        Emmaliinukka,jos olet vanha "tuttu" lähetä viestejä meilaten, tiedät, jos olet hän joksi epäilen??

        My.mm.eli ONNEA olipa juhlasi mikä tahansa ja kiitos kakusta onnistunut oli.
        Ylikypsälle ja samalla sukututkimus ydistykselle, onnea pitkästä tutkimusharrastuksesta ja kakuista tietysti, voi tuota herkujen määrää.

        Täällä on voimisteltu,kahvit keitetty ja rauha pirtissämme vallitsee, joitakin viesatejä on poistunut, todennäköisesti kirjoittajien itsensä poistamina, ihmettelen, mutta kai tuli sanottua liikaa.
        Omani on sherffi poistnut, kiitos siitä, tulee aina väiin vähän enemmän toheloitua.

        Kiva että vaarivaarikin on pitkästä aikaa näyttäytynyt, hyvin taidat siellä kaukana viihtyä.
        Kohta kevät tulee ja muuttolinnut palajaa, kuinka Sinun käy?

        No seuraavan viestin lähetän omalta koneelta,jos enkelit mukana kulkee, hyvää päivän jatkoa.

      • Catleija2
        Hintriika1 kirjoitti:

        Jaahah. Luin jutun jostakin messuravintolasta, jossa kehuttiin, että ruoka maistui todennäköisesti hyvin, koska yhtään lautasta ei tullut takaisin. Ajattelin, että hyvänen aika, onpa kauhea lautasmenekki siinä busineksessa.

        Oletan Sinun olevan niin kiltti tyttö, ettet ole koskaan "palauttanut lautasta", joten Sinun oli mahdottomuus ymmärtää tekelettäni vitsiksi!

        Minullekin äiti opetti, että lautanen on aina syötävä tyhjäksi. Nykyterveysopin mukaan sääntö lienee vanhentunut.

        Selvästi liian monimutkainen oli minulle :)))
        Tässä yhteydessä annan varoituksen sanan lautasen nuolijoille. Lopettakaa ajoissa se tapa, vaikka se tiskausta helpottaisikin.

        Työssäni olen nimittäin nähnyt kuinka jotkut dementoiduttuaan hoitopaikassaan nuolevat edelleen lautasensa kaiken kansan nähden.

        Eivät näköjään ymmärtäneet muutkaan. Muori67kin oli ehkä vain kohtelias...

        Minulla lienee liian paljon tuttuja, jotka ovat leipänsä tienanneet ravintola-alalla. Luulin, että lautasen palauttamisen (kun ruuassa on joku vika) ymmärtävät kaikki.

        Paljon sitä luulee, vaan luulo ei ole tiedon väärti.

        todella tajusin,olen ollut 27vravintola-alalla.

        sitä joskus ,tosin harvoin ihmeteltii,kun lautasia ei tullut takasin;)))))
        kyllä on taas niin makeat naurut saanut nauraa,älkää vaan suuttuko kukaan,mutta minulla tuo mielikuvitus tuppaa laukkaamaan välillä liikaakin;)))

        näkyillään...

      • mummeli-36
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Sana kiiri tänne saakka, että taas pirtissä herkutellaan. Siihenhän minä olen valmis, kuin tinasotilas !
        On "omasta päästä"tehtyä ja uunin vai takanko motoista kakkua se nyt olikaan.... ja kahvia tietenkin. Ah ,kun hyvää molemmat kakut !
        Nyt en sitten ota mittanauhaa, enkö katso vaakaan päinkään ,taas muutamaan päivään.
        Vaan ryhdyn vähän kisun kanssa hyppelehtimään!
        Mummeli36 ei taida tietääkkään, että me hypätään välillä takaperin, ja poikittain ja vinksinvonksin. Onneksi se ei ole niin nuukaa
        näin "meidän virmassa"!! Mutta liikettä tulee, ja venytykset tehdään kyllä viimeisen päälle
        oikeaoppisesti.Kisukin on oppinut ne ihan oikein
        tekemään... ei jää lihakset(kellä niitä on)
        kireinä "soimaan" !!
        Siitä Roopen tarinasta, Viimeisestä ja kaikista muistakin, sanoisin,että pitää muistaa että nehän on VITSEJÄ ! Eihän ne kuulosta miltään ,ellei niitä kerrota juuri niin!
        Vaikkei kaikki kuulukkaan minun eikä muidenkaan
        sanavarastoon, niin niihin vitseihin ne kuuluu!
        Hauskoja ovat jokatapauksessa.. saa aina nauraa !!
        Minä olen tätämieltä, mutta erimieltäkin saa vapaasti olla!
        Suurkiitokset kakuista ja kahvista. Ja mirrille jumppaseurasta! Annanpa sille vähän kermaa palkaksi. Herkuttelinhan minä itsekkin!
        mukavaa päivän jatkoa kaikille ihmisille!

        Olin niin ihmeissään kun kisu vaati takaperin hyppimistä. No hypättiinhän me kunnes sotkeuduin narruun. No on nyt hyvä kun joku muukin sitä opettaa. Liian raskasta se miulle yksin oliki.

        En ymmärrä sitä miks ne morkkaa näitä pirtin juttuja. Jos jollain on näin älytön mielikuvitus kun meillä niin miks ei kirjottele itekin höpinöitä. Ja muorikin vielä sen mielikuvituksesa kanssa sais panna enemmän paperillekin. Samoin moni muu.

        Mie oon nyt yrittäny tulla toimeen sen MÄNNYN kanssa mikä on "assuin kumppaninani". Pelkään niin että kompastuvat niihin juuriin ja siitä saa sitten meikäläinen kärsiä. Ne juuret kun antaa justiin sitä mielikuvitusta joita tänne kirjuutan.
        Niin ja sillähän on ne pihkaset vihreet kävyt sitte kevät kesästä, mitkä tarttuu kässiin ja joka paikkaan.

        Saapas nähä mitä näihin hedelmiin tarttuu muuta kun niitä naljailuja. No mutta viis siitä. Myö tehhään niin kun meistä hyvältä tuntuu ja venytettään ja vanutettaan ittiämme sinne ja tänne niinkun tuulessa latvatupsu heilus.
        tapaillaan taas....

        Siks, sanoinkin, että on tainnut jäähä huomaamatta meijän uuvet temput.........
        Männyksi se 50 horoskooppi meikäläisenkin merkkasi!
        minua ei oikeastaan suuremmalti huoleta, kuka meikäläisen "jalanjuureen kaatuu" !pitäis katsoa eteensä... onhan tässä itekin pitänyt katsoa, ettei kompastu mihin tahansa.............. ai niin, senkös takia mie oonkin jatkuvasti nenä maata vasten! eikä ole tahallaan tehtyä !
        Mutta toisaalta jos on vaikka komea "miesmänty",
        siihenhän, sen juuriin oiskin ihan kiva kompastua.........sitten näkis nostaisko meikäläisen pystyyn, vai potkasisko pois
        tieltä????????
        No, mikä se nyt rupesi tuommoisia kirjoituttamaan.No niin sehän se horoskooppi !
        Mirri katselee viekkaan näköisenä uunilta, ihan kuin valmis vastalause silmissään....... siis ei jumpata nyt!selväksi tuli!
        Mehua otin tuosta lasillisen.Kiitos,

      • my.mm.eli
        Anu.1 kirjoitti:

        Piti vielä piipahtaa täällä,kun noin hyvää kakkuakin tuotiin,eihän sitä voi vastustaa.
        Ei haittaa jos kilot vielä vähän lisääntyvätkin,
        koetetaan sitten kiireessä unohtaa törsäilyt.

        Ja oikein paljon Onnea virstanpylvään ohitukseen.
        Jatkossa kukkaset reunastakoon tietäsi.

        Saahan sitä olla samaa mieltä, tai sitten tykkänään eri mieltä, aivan miten itse
        kyseessä olevan asian näkee. Jos alkaa olla kaikkien mielen mukaan, niin sitten saakin oman
        mielensä unohtaa..
        Joka tapauksessa tämä pirtti on minulle ainakin
        hyvä henkireikä,kunhan vain pian pääsen useammin täällä käymään.
        Kiitos kakusta ja kahvista ja hyvää yötä,
        ja hyvää ensiviikkoa kaikille.

        kun en ole ennemmin ehtinyt kiittämään onnentoivotuksistasi.
        Niinhän se oli, että Aamun päivään herätessäni oli harteilleni pätkähtänyt kerralla 365 päivää ikälisää! Hetken tuntui painavalta, mutta oikaisin taas ruotoa suorempaan ;)) ja äkkiä siihen taas sopeutui :-DDDD

        Jokunen viikko aikaisemmin valittelin, että Kliiviani aloitti liian aikaisin kukintansa. Se kun on useana vuotena kukkinut juuri syntymäpäiväni aikaan. Vaan niinpä sinnitteli kukkiensa kanssa, että viimeiset "torvet" kestivät ihan tänne saakka! Ensimmäistä kertaa teki 12 "torven" viuhkan. Yhdeksän on muistaakseni ollut aikaisempi ennätys.

        "Henkireikänä" minullakin tämä pirtti toimii, luen kyllä muitakin kirjoituksia aina kun siihen aikaa riittää. Kirjoittamiseen vähemmän riittää, ja siksi harvoin palstalle kirjoitan - siis muualle kuin tänne.
        Kyllä minullakin omia mielipiteitä riittää, mutta en jaksa ruveta perustelemaan ja analysoimaan,sitä kun tuolla muualla yhtenään näytään vaativan.

      • my.mm.eli
        SkillaN* kirjoitti:

        vieläkin, vaikka pitkällä ollaan.
        Heräsin kyllä jo normaaliin aikaan, mutta luin tuolta vanhan"tuttavan" viestin missä hän tokaisu,jos minä ja joku muu poistuisi palstalta, rauha tulisi.

        Sitä tässä olen vajavaisilla aivoillani yrittänyt pohtia ja tulin siihen tulokseen, että ei onnistu.
        Täällä on häiriköity aina, ennen minua ja tullaan niin tekemään.
        Sheriffiä esitellään vaihtoon, mutta sekin on varma, että siinäkään tehtävässä ei kukaan kaikkien mieltä tyydytä.
        Eiköhän tässä jokaisen ole katsottava peiliin.
        Pirttiin etupäässä kirjoittelen, joten ei joka ketjun epäonnistuminen voi minusta johtua, vaikka alkaa itsekin uskoa, kun aina sen suuntaisia viestejä ja vihjeitä saa lukea.
        No Hintriikkka kohta sanoo, että älä kerjää kehuja joten nyt stop;))DD
        Oliko se vitsisi varastelevissa asiakkaissa ja siinä, että eivät palauttneet ja uusien osto vei konkkaan, tyhmyteni taas paljastan;))

        Kiva Anu, että olet tas kirjoittelemaan pääsyt ja mukana olet, luin tuolta fiiuliinin viestistä, että elämässäsi on ollut jotakin, kiva jos tuulet muuttuu.

        Emmaliinukka,jos olet vanha "tuttu" lähetä viestejä meilaten, tiedät, jos olet hän joksi epäilen??

        My.mm.eli ONNEA olipa juhlasi mikä tahansa ja kiitos kakusta onnistunut oli.
        Ylikypsälle ja samalla sukututkimus ydistykselle, onnea pitkästä tutkimusharrastuksesta ja kakuista tietysti, voi tuota herkujen määrää.

        Täällä on voimisteltu,kahvit keitetty ja rauha pirtissämme vallitsee, joitakin viesatejä on poistunut, todennäköisesti kirjoittajien itsensä poistamina, ihmettelen, mutta kai tuli sanottua liikaa.
        Omani on sherffi poistnut, kiitos siitä, tulee aina väiin vähän enemmän toheloitua.

        Kiva että vaarivaarikin on pitkästä aikaa näyttäytynyt, hyvin taidat siellä kaukana viihtyä.
        Kohta kevät tulee ja muuttolinnut palajaa, kuinka Sinun käy?

        No seuraavan viestin lähetän omalta koneelta,jos enkelit mukana kulkee, hyvää päivän jatkoa.

        tuo omasta päästä tehty kakkuni täällä todellisessa elämässäkin eilen, ei jäänyt muruakaan juhlistamaan Runebergin päivää! Siinä oli koristeluun sijoitettuna arvoitus lapsenlapsilleni, miksi mummin sp-kakussa on yhdeksän kynttilää kyseli nuorimmainen. Isommat sen hoksasivat, isoissa keltaisissa ruusukkeissa oli kymmenet ja pikkukukissa yksittäiset vuodet!

        Sanonpa taas kerran, SkillaN älä välitä noista keljuilijoista! Kyllä niitä aina riittää, ei niistä eroon pääse koskaan. Pidetään vain pirtti pystyssä (vaikka ihan kiusallakin ;)). Kateudesta puhuvat mitä puhuvat. Tuo yksikin vihjaili että juorutaan, voi herranpieksut, yhtäkään juorua en ole pirtin viesteistä löytänyt näinä n. kolmena vuotena jotka minäkin olen täällä "pyörinyt"!

        Hintriikan vitsi kyllä avautui minulle, tuttavapiirissä on ollut kokkeja ja muutakin ravintolahenkilöstöä. Itsekin "syyllistynyt" joskus lautasen palauttamiseen :-DD

        Ja kiitos onnentoivotuksistasi, ainahan sitä onnea tarvitaan, päivä päivältä enemmän :)

      • my.mm.eli
        emmaliinukka kirjoitti:

        Kakkuja ja taas kakkua,hankin hakaneulan joka sulkee suuni kun käyn pirtissä.Mutta niitä blinejä en pystynyt ohittamaan.Yritän muista minäkin tuoda jotain mussutettavaa ensikerraksi.Sitten vitsi; Millä alkaa Pilvipeite?.............Pilvipeite alkaa rakoilla!

        - niinpä tietysti :-DD Kiva kun noita hyviä vitsejä riittää! Antaa vaan tulla lisää.

        Tässä yhteydessä käytänkin tilaisuuden hyväkseni ja kerron olevani samaa mieltä niin Sinun kuin Sinikynän ja Likankin kanssa! Blinit on herkkua sieltä parhaasta päästä :))

    • Roope63

      hyvät hiihtokelit oli tänään kun suksin tuon kympin lenkin kun tulin tänne pirttiin nyt kahveelle välillä, että iltapäivää vaan.
      Täytyypä kiittää Meri-kukka98 samalla tuosta puolustuspuheen vuorosta, näinhän se on et vitsiin kuuluu kaikenlaisia sanoja. Nyt kun on noita kaikenlaisia ale päiviä olemassa tuli mieleeni seuraavanlainen tapaus.

      Herrasmies meni tavarataloon ostamaan vaimolleen hansikkaita.Hän ei tietenkään muistanut, minkä kokoiset kädet vaimolla oli, joten hän kysyi apua kauniilta nuorelta myyjättäreltä.
      -onko vaimollanne suunnilleen samankokoiset kädet kuin minulla?kysyi myyjätär kättään ojentaen.
      -Kyllä on, vatasi mies kättä tunnustellen. Ja tuli muuten mieleen,että hän tarvitsee myös uudet pikkuhousut ja rintaliivit.
      Mikä on ex-puheenjohtaja Paavo Väyrysen ja puheenjohtaja Matti Vanhasen välinen ratkaiseva ero?
      -Toinen nipisteli lentoemäntää liian usein ja toinen liian harvoin.
      Ja kiitos kahvista ja ei kun ladulle suksiin vaan et molskis vaan muistakaahan hiihdellä välillä. :))

      • Että on tosi vaarallista laittaa miestä ostamaan voimolleen.. edes hansikkaita!
        Minäkin olen kerran elämässä saanut miehen ostamat rintaliivit. Siitä on vuosikymmeniä!
        En ollut paikanpäällä katsomassa, miten "mittaus" tapahtui !
        Tärkeintähän oli, että asuste oli soviva !
        On sillä ostoksella naurettu monia kertoja,
        se on myös saanut monen monta muunnosta tapahtumista.......

      • ratikan rahastaja (eläkkeellä)
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Että on tosi vaarallista laittaa miestä ostamaan voimolleen.. edes hansikkaita!
        Minäkin olen kerran elämässä saanut miehen ostamat rintaliivit. Siitä on vuosikymmeniä!
        En ollut paikanpäällä katsomassa, miten "mittaus" tapahtui !
        Tärkeintähän oli, että asuste oli soviva !
        On sillä ostoksella naurettu monia kertoja,
        se on myös saanut monen monta muunnosta tapahtumista.......

        Mahtoiko olla sama mies, joka piti vasenta kouraansa koukistettuna sormet harallan?

      • ratikan rahastaja (eläkkeellä) kirjoitti:

        Mahtoiko olla sama mies, joka piti vasenta kouraansa koukistettuna sormet harallan?

        rahastaja sormet harallaan oikeasti haluat kuulla, niin naisten kuten miestenkin asusteita myydään numeron perusteella !Oletko koskaan kuullutkaan??
        Tälläkin ostajalla oli numero oikeasti tiedossa,jopa värikin sanottu valmiiksi. Että helppo hakea kaupasta!
        Perhepiirissä niitä juttuja on sitten kiva höystellä
        huumorilla, ja huvikseen kertoilla erilaisia
        versioita. Ja nauraa yhdessä.
        Ei liene kummempi ostos kuin käydä muussakaan kaupassa , kun on valmiit ohjeet!

        vaan tunnustus, että kävin kurkistamassa profiiliasi.
        Sieltä löytyi aivan ihana runo! Kiitos.

        Tuon rahastajan vitsin tunnen minäkin. Tosin se silloin esitettiin pantomiimina ja katsojien piti arvata, mitä se esitti.
        Kyllä meille nauru kelpasi, kun mainio esittäjä moneen kertaan joutui vaihtamaan kättä etsiessään ratikkalippua milloin mistäkin taskusta.

      • mummeli-36
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Että on tosi vaarallista laittaa miestä ostamaan voimolleen.. edes hansikkaita!
        Minäkin olen kerran elämässä saanut miehen ostamat rintaliivit. Siitä on vuosikymmeniä!
        En ollut paikanpäällä katsomassa, miten "mittaus" tapahtui !
        Tärkeintähän oli, että asuste oli soviva !
        On sillä ostoksella naurettu monia kertoja,
        se on myös saanut monen monta muunnosta tapahtumista.......

        Jotenkin on useamman koiralenkin takia väsynyt olo. No kuitenkin maistan tuota uuttakin kakkua joka tänne tuotiin. Kukahan se olikaan, olkoon kuka hyvänsä,,tais olla ylikypsä,,,, hyvvää se kuitenkin oli ja kuumaa mehua päälle.

        Tuo kurkun mokoma ei vieläkään anna laulaa variksen ääntä kummemmalla raakkumisella vaikka hoitolapset jo laulua kovasti kaipaavat. Tulivat Helsingistä puolenpäivän aikaan ja ryntäsivät heti varamummon luokse kun oli piirretty mummolle kuvvaa jos minkinlaista.

        Olivat menneet katsomaan Joutsenlampee mutta tytöt oli kumpikin nukahtanneet ja olivat joutuneet toisella väliajalla lähtemään pois. Sano vanhempi tyttö ettei ymmärtänyt mittään mitä siinä tapahtu ja siksi hän nukahti.

        Ja sitte ois kolmivuotiaalle pitäny laulaa ja kun ei uskonu etten voi niin piti näyttää ja tää mokoma meinas nauruun tukehtua sitä kuullessaan. No ei siihen loukkaantua voinu millään kun on niin sulonen penska muuten.

        Siinä vaan mummon kantti meinas pettää kun ei ollu isommalle tytölle ruoka kotona kelvannu ja tuli mummolle syömään kylmiä paistin perunoita. No tietysti lämmitin sitten niitä ja ne kelpas.

        No se oli sitte viimine pisara ku se nuorempi jätti ulko-oven sepposen selälleen ja tää Malla huomas tillaisuuven koittaneen ja niin sitä mentiin. Kun kuitenkin yllääällä oli liike auki ja koirien pittää olla sillon kiinni, sain juosta pitkin mäkkee koiraa ehtimässä. Joten uskon jotta taas kerran on täänpäivän jumpat tehty ja tyydytään vaan viimisen päälle kunnollissiin venytyksiin.

        Ja niitä voin tehä sitte kotonakin kunhan nyt Mallan kanssa sinne asti keritään. Mutta nyt istun kisun kanssa kiikkustuoliin ja tässä takan eessä keinuttelen vähän aikaa. Se on nyt kisu niin et tännään en jaksa jumpata enkä hypätä narua mutta voithan sie mennä pallolle leikkimään. Ossaat jo niin hyvin kahella jalallakin seistä siinä ja juosta etteen ja taakse päin. Kyllä se meri-kukka on sinua kunnolla täällä opettanu kun noin hyvin tuonki ossaat.

        Kyllä tuo kuuma mehu teki hyvvää tuolle kurkulle. Nyt jo vois vaikka koittaa laulaakin niille lapsille. No kohta taas oon niitten luona yötä niin sitten. mutta nyt Malla mentiin ja äkkiä venyttelemään kottiin ja nukkumaan. Tapaillaan taas...

      • meri-kukka98 kirjoitti:

        rahastaja sormet harallaan oikeasti haluat kuulla, niin naisten kuten miestenkin asusteita myydään numeron perusteella !Oletko koskaan kuullutkaan??
        Tälläkin ostajalla oli numero oikeasti tiedossa,jopa värikin sanottu valmiiksi. Että helppo hakea kaupasta!
        Perhepiirissä niitä juttuja on sitten kiva höystellä
        huumorilla, ja huvikseen kertoilla erilaisia
        versioita. Ja nauraa yhdessä.
        Ei liene kummempi ostos kuin käydä muussakaan kaupassa , kun on valmiit ohjeet!

        mukava mies Meri-kukka, kun tuollaisen rohkean ostoksen kävi tekemässä.
        Vaikka eipähän se ole kuin vaatekappale muiden muassa, mutta jotenkin siitä on muodostunut sellainen vähän hymisten ja salailen puhuttava.
        No ei taida tämän päivän ihmiset enää punastella, mutta oli se aiemmin sellainen ostos, että sen kasvatuksen saanut, kun minunkin mies oli, ei sopinut rintaliiviä ostaa.
        Onneksi tälläisistäkin "ostoksista" on tullut normaalia vaatekauppaa.

        No iltaahan minun piti sanoman , unohtui, kun nuo viestittelyt luin.
        Lunta pyryttää kovasti täällä savon muassa ja luonto on taas niin sadunomainen, että.
        Minä olen taas niin kovassa koiravimmassa, noita koirasivuja olen katsellut ja kyllähän sieltä minun tipsuni näköinen löytyi, soma karvaturri.
        Tunne ja halu kamppailevat järjen kanssa ja kyllähän se niin kävisi, jos ovesta tuli pentu sisään, tänne jäisi.
        Pitänee silitellä tuota pirtin Mirriä, jospa se veisi suuriman vimman pois.

        Tuota Hintriikan vitsiä en ole koskaan kuullut ja siis arvaukseni meni pieleen, eihän se eka kerta ollut;))

        Aloituksia satelee tiuhaan tahtiin, luulisi löytyvän monen sorttiselle kirjoittajalle mieleisiä, toivon ainakin, kyllästyttää lukea monissa viesteissä vain pirttimme parjausta, siinä ohessa saan osani.
        Voi kun uskoisivat, että mollaamalla, ei pirtti, ei sen aloittajakaan palstalta poistu, omasta tahdosta voin vaikka häipyäkin.
        En vaineskaan, mistä minä sitten ajankulun itselleni saan ja missä tapaan tälläisiä pirttiläisiä, en missään.

        Aloitellaan helmikuun ensimäinen täysi viikko ,
        tavataan tutut, halitaan ja haastetaan jutut.

      • Hintriika1
        mummeli-36 kirjoitti:

        Jotenkin on useamman koiralenkin takia väsynyt olo. No kuitenkin maistan tuota uuttakin kakkua joka tänne tuotiin. Kukahan se olikaan, olkoon kuka hyvänsä,,tais olla ylikypsä,,,, hyvvää se kuitenkin oli ja kuumaa mehua päälle.

        Tuo kurkun mokoma ei vieläkään anna laulaa variksen ääntä kummemmalla raakkumisella vaikka hoitolapset jo laulua kovasti kaipaavat. Tulivat Helsingistä puolenpäivän aikaan ja ryntäsivät heti varamummon luokse kun oli piirretty mummolle kuvvaa jos minkinlaista.

        Olivat menneet katsomaan Joutsenlampee mutta tytöt oli kumpikin nukahtanneet ja olivat joutuneet toisella väliajalla lähtemään pois. Sano vanhempi tyttö ettei ymmärtänyt mittään mitä siinä tapahtu ja siksi hän nukahti.

        Ja sitte ois kolmivuotiaalle pitäny laulaa ja kun ei uskonu etten voi niin piti näyttää ja tää mokoma meinas nauruun tukehtua sitä kuullessaan. No ei siihen loukkaantua voinu millään kun on niin sulonen penska muuten.

        Siinä vaan mummon kantti meinas pettää kun ei ollu isommalle tytölle ruoka kotona kelvannu ja tuli mummolle syömään kylmiä paistin perunoita. No tietysti lämmitin sitten niitä ja ne kelpas.

        No se oli sitte viimine pisara ku se nuorempi jätti ulko-oven sepposen selälleen ja tää Malla huomas tillaisuuven koittaneen ja niin sitä mentiin. Kun kuitenkin yllääällä oli liike auki ja koirien pittää olla sillon kiinni, sain juosta pitkin mäkkee koiraa ehtimässä. Joten uskon jotta taas kerran on täänpäivän jumpat tehty ja tyydytään vaan viimisen päälle kunnollissiin venytyksiin.

        Ja niitä voin tehä sitte kotonakin kunhan nyt Mallan kanssa sinne asti keritään. Mutta nyt istun kisun kanssa kiikkustuoliin ja tässä takan eessä keinuttelen vähän aikaa. Se on nyt kisu niin et tännään en jaksa jumpata enkä hypätä narua mutta voithan sie mennä pallolle leikkimään. Ossaat jo niin hyvin kahella jalallakin seistä siinä ja juosta etteen ja taakse päin. Kyllä se meri-kukka on sinua kunnolla täällä opettanu kun noin hyvin tuonki ossaat.

        Kyllä tuo kuuma mehu teki hyvvää tuolle kurkulle. Nyt jo vois vaikka koittaa laulaakin niille lapsille. No kohta taas oon niitten luona yötä niin sitten. mutta nyt Malla mentiin ja äkkiä venyttelemään kottiin ja nukkumaan. Tapaillaan taas...

        Piti oikein kyynel puristaa silmäkulmasta, kun ei minua kukaan ymmärrä. Ja SkillanNkin. Mikä selitys se muka oli, ettei ole ennen kuullut? Justiinhan olin julistanut, että olin koko jutun aamulla keksinyt.

        Kauheasta kokemuksesta huolimatta yritän vielä kerran. Tämä on vanhempi:

        - Minun pitäisi saada turkki!
        - Mutta sinullahan on kettuturkki.
        - En kai minä samaa kettuturkkia voi koko ikääni pitää!
        - Pitäväthän ketutkin.

        Ei tartte väkisten nauraa. Hyvää yötä!

        Kokeilen vieläkö pirtissä on ovi auki ja onhan se.Lähdin vielä koneelle myöhäsellä kun vieraat lähti.
        Kylmää on ja laulettiin taas vaihteeksi.Luin skillani koira toiveista.

        Ei kannata kuunnella järjen ääntä vaan ota koira kun haluat.Minusta miten vain voi itseään hauskuuttaa se pitää toteuttaa.Vanhana ei sitten ole mahdollisuutta.

        Näköjään ei unisena kulje ajatuskaan että pitemmittä puheitta kävelen hämyisen pirtin poikki ovelle ja sanon hyvää yötä.

        taidan olla ekana;)täällä.
        laitampa sitten kahvit ja teet tulemaan;)

        vielä näkyy olevan kaakkuakin ja toin monivilja leipää,kahvin kanssa hyvää.
        Täytyy päivällä tuoa Ruuneperin torttuja.
        jos vaikka Hänkin piipahtaisi kahvilla.;))

        Meillä pakkasta -6,2c,eilen kävi nollassa.

        On tämä ollut outo talvi,luntakin siks että sanoa saa.Ja siellä Jakartassa kamalat tulvat.

        Annoin kisulle maitoa ja nyt hyrisee tyytyväisenä.

        Takkaan laitoin myös tulet,kun oli vielä noita tervaksia.
        Viihtykää pirtissä.
        näkyillään...

      • pääsky kirjoitti:

        Kokeilen vieläkö pirtissä on ovi auki ja onhan se.Lähdin vielä koneelle myöhäsellä kun vieraat lähti.
        Kylmää on ja laulettiin taas vaihteeksi.Luin skillani koira toiveista.

        Ei kannata kuunnella järjen ääntä vaan ota koira kun haluat.Minusta miten vain voi itseään hauskuuttaa se pitää toteuttaa.Vanhana ei sitten ole mahdollisuutta.

        Näköjään ei unisena kulje ajatuskaan että pitemmittä puheitta kävelen hämyisen pirtin poikki ovelle ja sanon hyvää yötä.

        ja hyvää alkavaa maanantaita.
        Olipas kiva tuo pääskyn viesti, hymyyn suun veti heti,
        "ota vaan koira, sitten vanhana ei ole mahdollisuutta",järkeä puhut, eihän melkein 70:nen ole vielä läheskään vanha , ei sitten millään;))

        Toinen hyvä juttu ja vielä järkeväkin oli tuo Hintriikan vitsi, mutta eikös kettukin väliin turkkiaan kumminkin uudista,(siis karvansa tipauttaa)no samahan se nahka alla on, mitäs minä nyt taas sohlaan.
        Se edellinen vitsi,oli tietenkin uniikki, mutta niin oli se lautas juttukin, että niin toimitaan, äs mitäpä selitän kun sotken kumminkin;))
        Sain hyviä ohjeita,miten palata tutkimaan viestejä, kun kirjoittaissa vastauksia, on joku asia onnistunut unohtumaan, hyvin homma onnistui, mutta kun takaisin ketjuun menin, en muistanut mitä piti katsoa, olen nyt purjannut edestakaisin,josko muisti palaisi;)

        Pakkasta on 14 astetta ja sisällä on 20 lämmintä, hyvin meillä nuo lämmityksen säännöt on noudatettu, eikös suositus ole se kaksikymmentä, minusta ainakin asteen korkeampi saisi olla.
        Pitäähän heti aamulla jostakin marista, kun ei muuta mieleen tule marisen nyt tästä.
        Kyllä mielessä on paljonkin, marinan aiheita, mutta ne on niitä kesto sellaisia, aina ei jaksa samoista jauhaa,toistoistahan minua ainakin moititaan.

        Tästä päivästä tuleekin pitkä, kun kahdeltatoista lähden, kahdeksaantoista menee.
        Kaksi kerhoa peräkkäin, jälkimäiseen saamme ministerin vieraaksi.

        Tänä aamuna oli teiden ja pihojen auraajat nukkuneet pommiin, vasta seitsemältä alkoi jyrinä kuulumaan ja talomme kohdalla on vielä katu lumen peitossa vieläkin.
        Lumihankeen on hypättävä, jos ulos nyt lähtee.
        Eihän ne joka paikkaan yhtäaikaa ehdi, ymmärrettävää, mutta tavallaan jo heti viideltä jyrräävät, nyt varmaan aloittivat toisesta päästä;))

        Keitän nyt kahvit hyvän emännän tavoin ja laitoin voileipiä, että on verenkiertoon voimia antavia ravinteita, kun pakkasta koko maahan lupasivat.
        Leivän päälle laitan kevyt juustoa (tietenkin) salaatin lehden, selleriä hienoksi silputtua, maistakaapas.
        Toinen tarjolla oleva leipä saa katteeksi hirvenpalvilihaa, ohuina siivuina ,laitankin sipulia tälle leivälle, onkohan hyvää, maistellaan.

        Kissalle annan myös hirven palvia, ei se liian suolaista ole ja maito kuppiin, hyvin näkyy maistuvan sillekin.
        Tuli takassa räiskyy, lisätkää puita käydessänne, että jokainen voi lämmitellä, jos pakkanen on jäätänyt.

        Hyvää,nautittavaa päivää ja viikonalkua.

        Näkyy olevan, että minun huomeneni venyy sen kuuluisan sinisen hetken mukaan aina vaan päinvastaiseen suuntaan. No ei mitään. Ompa ihanaa tulla valmiille kahville ja vielä leipääkin näin aamupalaksi.

        Otampa ensin pienet ,,,ja miks ei isommatkin jumpat ja sitten naaatiskelen takkatulen loisteessa tarjoilusta. Kaikki helikopterit ja muut nyt aion tehä yhteen pötkyyn kun tänä aamuna jo tiet oli sen verran auki lehtilenkillä ettei kahlata tarvinnu. Siinä mennee steppilaudat ja pallolla istumiset ja kisukin on nyt vauhista ihmeissään. Tule vaan mukkaan. Taitoo sinulle jo riittää vaikka mihin kun kahessa sinua on jo opetettu. Noin justiin .

        Hyvä oot jo ruokaakin saanu niin kuule varo ettet ota liian rankasti ruuan pälle. Se ei oo syvämmelle hyväksi. Ja sitten vaan venytykset viimisen jälkeen ja nyt naattimaan. Ompas hyvvää tuo leipä. Se antaa potkua päivään. Ja nyt puita takkaan ja kipinäverkko kunnolla paikolleen. Ja kisu muista missä se sammutuspeite on jos sattuu kuitenkin kipinä jostain lentämään.

        Neuvokaa nyt mullekin miten sinne ketjuun pääsee kirjuutuksen välillä kattomaan jos sattuu vahingossa jottain unehtummaan. Tosin eihän semmosta vahinkoo tuukkaan mutta vastasen varalle kuitenkin. Ja kuka se nyt ittesä 70:senä vanhaks tuntee. En mie ainakaan. Olen vaan kauan eläny mutta olen vielä ihan nuori mieleltäni.

        Niin ja jos sattuis Ruuneperi käymään pirtissä niin halit päivän kunniaksi hänelle sen oikeen Ruuneperin sijasta. Häntä kun ei kuitenkaan ennää pysty hallaamaan. Ja nyt Malla menoksi. Ai niin ne hintriikan vitsit oli hyviä. Mie ainakin ne ymmärsin. Ja nauroinkin vaikka sanoit ettei oo pakko. No niin tapaillaan taas....

        neuvo.
        Avaat vaan uuden keskustelun Suomi24;jään,edellisen painat palkkiin, sieltä sitten aukaiset uudelleen, näin helppoa se on kun osaa, öhöm.
        Tulikohan se nyt oikein neuvottua, jospa paremmin osaavat korjaavat, kun tämä taito minullakin vasta opittu;))

        Tervehdys tupaan!
        Otsikkosi oli niin lupaava, että luulin sinun tarjoavan Runebergin torttuja.
        Tulimme juuri Helsingistä ja totesimme, ettei kauppa-asioita ole. Nyt ei sitten ole R:n torttujakaan.

        Saanko edes kupposen kuumaa,kun kahvihammasta kolottaa? Ei viitsitty matkalla poiketa mihinkään huoltoasemallekaan,kun muutenkin meni taas monta aamun ja päivänkin tuntia puolen tunnin takia.
        Vaikka eihän tässä juuri muuta olekaan kuin aikaa, joten mitäpä tässä ruikuttamaan!
        Pakkastakaan ei ole kuin viitisen astetta, ja luonto on kauniisti kuuranharmaa!

      • mummeli-36
        SkillaN kirjoitti:

        neuvo.
        Avaat vaan uuden keskustelun Suomi24;jään,edellisen painat palkkiin, sieltä sitten aukaiset uudelleen, näin helppoa se on kun osaa, öhöm.
        Tulikohan se nyt oikein neuvottua, jospa paremmin osaavat korjaavat, kun tämä taito minullakin vasta opittu;))

        Hyvä neuvo ja kun oikeen aattelen tuo ois järellä pitäny käsittää itekin mutta tais mies vainaja olla oikeessa kun sano, että puhun järestä niinkun tietäsin mikä se on. Kiitokset sinulle.

    • Likka321

      Kansallisrunoilijamme vaimo Fredrika Runeberg edusti aikansa ihannevaimoa ja -perheenemäntää.Hän oli myös aikansa sivistyneimpiä naisia: hän oli kirjailija,ensimmäinen suomalainen naistoimittaja, hän perusti naisyhdistyksen ja varattomien tyttöjen koulun Porvooseen.Hän puolusti naimattomien naisten oikeutta täysvaltaisuuteen,naisten oikeutta koulutukseen ja työhön.Fredrikan kuuluisia kakunmuruista loihdittujen torttujen leivosmukaelmia tänään syödään tuhansittain ja taas tuhansittain, ja muorihan niitä lupasi tännekin tuoda.

      • hän jaksoi miehensä kanssa, hänen sairautensa kanssa.
        Ehkä ei aina helppoa ollutkaan, olisiko huono kuulo ollut apuna;))
        Historian havinan tuntee, heidän kodissa käydessään.

      • Catleija2
        SkillaN kirjoitti:

        hän jaksoi miehensä kanssa, hänen sairautensa kanssa.
        Ehkä ei aina helppoa ollutkaan, olisiko huono kuulo ollut apuna;))
        Historian havinan tuntee, heidän kodissa käydessään.

        Minulle jäi mieleen se "juorupeili", josta Johan Ludvig pystyi vuoteesta käsin seuraamaan kadulla kulkijoita. Mahtoiko siihen aikaan olla minkäänlaisia pyörätuoleja, jotta olisi päässyt ulkoilemaan, vai olivatko portaat pahana esteenä.

      • Likka321
        Catleija2 kirjoitti:

        Minulle jäi mieleen se "juorupeili", josta Johan Ludvig pystyi vuoteesta käsin seuraamaan kadulla kulkijoita. Mahtoiko siihen aikaan olla minkäänlaisia pyörätuoleja, jotta olisi päässyt ulkoilemaan, vai olivatko portaat pahana esteenä.

        Runeberg-kirjallisuspalkinnon sai tänä vuonna Sanna Ravi esikoisromaanistaan Ansari. Se keroo kuulemma jatkosodan aikaisesta mielipidetarkkailijasta, Suur-Suomen kannattajasta, josta tulee eräänlainen terroristi. Hänen maailmansa peruspilarit ovat Jumala , isänmaa, ja postilaitos. Kuulosti kiinostavalta.Juhani Lindholmilta on valmistunut uusi käännös Vänrikki Stoolin tarinoista, ilmeisesti nykyaikaisempi kuin Paavo Cajanderin ja Otto Mannisen suomennokset.Lindholm sanoo kirjan lopussa, että Runeberg oli aikansa superjulkkis.

      • Catleija2 kirjoitti:

        Minulle jäi mieleen se "juorupeili", josta Johan Ludvig pystyi vuoteesta käsin seuraamaan kadulla kulkijoita. Mahtoiko siihen aikaan olla minkäänlaisia pyörätuoleja, jotta olisi päässyt ulkoilemaan, vai olivatko portaat pahana esteenä.

        Selvittelette tuota historiapuolta, niin minä tuon nyt aluksi 10 ruuneperin torttua. Odotellessa niitä varsinaisia.. kuka nyt olikaan joka lupasi tuoda! Mutta onhan meitä ottajia,kaikki menee varmaan...
        Olkaa hyvät!
        Sitten ajattelin että jos paremmin saatais tämä "meidän ruuneperi" tänne kahville. Kun tortut ovat jo odottamassa!
        Ja päiväkin erittäin kaunis.. tosin kylmä!
        Ihan kuten se entinen morsiankin!
        Takassa ihana tuli näin pakkaspäivänä!
        Jospa vähän huudeltais... Ruuneperiiiii
        Auttaiskohan se yhtään ???

        Ennen kuin ennätin tyhjentää kuppini, tuli meri-kukka torttuineen,ja nappasin heti yhden.
        Kiitos!

        Tuosta historiapuolesta vielä:
        Olen jostakin lukenut, että miehensä varjoon jäänyt Fredrika olisi kirjoittanut Johan Ludvigin parhaat tekstit.
        Tiedä häntä, pitääkö väite paikkansa. Ainakin hän oli todella uhrautuvainen ja pitkämielinen miehensä "muuttolintujen" suhteen.

      • Venlastiina kirjoitti:

        Ruuneperinpäivää kaille. Kyllä tortut maistaa pusujen välillä, toin kyllä niitäkin.

        Yksi juttu tähän väliin:
        Täällä oli yksi "Nessinen" Joka vei kouluun omenan ja leikki tunnilla sen kanssa. opettaja käskituomaan omenan pöydälleen, että sen kanssa ei leikitä. Kohta opettaja huomaamattaan haukkasi omenasta ja silloin "Nessinen" alkoi yskiä pulpetissaan.
        - Mikäs "Nessiselle" tuli, kysyi opettaja
        - No kun se omena meni väärään kurkkuun, vastasi "N2ssinen"

        Hyvää illanjatkoa.

        IIIso vadillnen ruuneberin torttuja,

        maistuu varmaan kaikille;))

        hrrrrr kylymä;( pakkanen senkun kiristyy.

        Tuuli on tosi purevaa, tuntuu että naamasta lähti paloja pois.

        Kun ei enää ole ammeita,miten oli ihana mennä kuumaan vaahtokylpyyn,nyt vain suihkun alla hytistään.

        No eiköhän se siitä vielä lämpene.

        näkyillään...

      • Catleija2
        muori67 kirjoitti:

        IIIso vadillnen ruuneberin torttuja,

        maistuu varmaan kaikille;))

        hrrrrr kylymä;( pakkanen senkun kiristyy.

        Tuuli on tosi purevaa, tuntuu että naamasta lähti paloja pois.

        Kun ei enää ole ammeita,miten oli ihana mennä kuumaan vaahtokylpyyn,nyt vain suihkun alla hytistään.

        No eiköhän se siitä vielä lämpene.

        näkyillään...

        Kaksi olen jo oma-aloitteisesti syönyt viime päivinä. Toinen oli kuivahko, mutta toinen kunnolla kostutettu arakkipunssilla. Kostutettu pitää olla, sillai lusikalla syötävä. Mutta nämähän ovatkin-nami,nami(sanoi Marco Bjurström). Nämä tästä hupenee,ellette muut pian tule.

      • mummeli-36
        Catleija2 kirjoitti:

        Kaksi olen jo oma-aloitteisesti syönyt viime päivinä. Toinen oli kuivahko, mutta toinen kunnolla kostutettu arakkipunssilla. Kostutettu pitää olla, sillai lusikalla syötävä. Mutta nämähän ovatkin-nami,nami(sanoi Marco Bjurström). Nämä tästä hupenee,ellette muut pian tule.

        Saimpas miekin ainakin yhen muorin tuoman tortun. En ees muistanu ite ostaa vaikka kaupassa kävin. Lähin nyt Mallan kanssa aikasemmin lenkille kun kävin taas leivottavana ja tuntuu et sauna ois poikaa sen päälle.

        Lämmitellään vaan vähän kun on tosi kylmäviima ja pakkastakin -12 astetta. Tuuli iskee luihin ja ytimiin asti.

        Nyt elä kisu katokkaan. Jos meri-kukka ei tuu sinnuu jumppauttammaan niin saat aamulla vasta jumppas. Olen nyt leivottu mantelpulla ja ihan vetelä.

        Vaikka toisaalta nyt venytykset kävis hyvin kun koko kroppa vennyy ja vannuu mihin päin vaan joten teempäs ne kuitenkin viimisen päälle kaikki. Huomena onkin taas vesijuoksu päivä että sitten jaksaa laivalla olla pirteenä kun keskiviikkona lähetään.

        No niin ja nyt juon ne kahvit ja kiikuttelen takan lämmössä kisun kanssa sekä naaaaatin siitä ruuneperin tortusta. Kylläpä oliki hyvvääää. Onkohan muori ite tehny kun ovat noin mehukkaita?

        Ai kun tuli raukea ja hyvä olo kun kuitenkin tuli venyteltyä. No Malla mennään nyt ennenkun tähän nirvanaan vaivun. Tapaillaan taas...

        Iltakahvin tulen näin kansallisrunoilijan kunniaksi juomaan , torttujakin on tuotu ihan Porvoon mitalla. Maistuupa hyvältä...kiitos.Tulin tähän Catleijan viereen, koska lauantaina vierailin Turussa ja sain syödä maineikkaan Aschanin leivoksen. Minusta tuntui, että turkulaiset äänntävät k:n siihen Aschaniin. Pitääkö paikkansa?

        Tulin määkin iltakaffeelle, kun oli hyviä tortui tarjolla ja niin viehättävässä seurassa...Likan ja Catleijan kanssa samassa pöydässä.
        Kun en ole turkulainen...käymässä vaan, niin en tiedä siitä ääntämisestä...meidän perhe puhuu kuitenkin aina Askaanista.
        Oli oikke hyvii tortui, kiitos vaan ja likat oli sievii.
        Nii et simmottii.

      • nii sivistynyt olet
        mummeli-36 kirjoitti:

        Saimpas miekin ainakin yhen muorin tuoman tortun. En ees muistanu ite ostaa vaikka kaupassa kävin. Lähin nyt Mallan kanssa aikasemmin lenkille kun kävin taas leivottavana ja tuntuu et sauna ois poikaa sen päälle.

        Lämmitellään vaan vähän kun on tosi kylmäviima ja pakkastakin -12 astetta. Tuuli iskee luihin ja ytimiin asti.

        Nyt elä kisu katokkaan. Jos meri-kukka ei tuu sinnuu jumppauttammaan niin saat aamulla vasta jumppas. Olen nyt leivottu mantelpulla ja ihan vetelä.

        Vaikka toisaalta nyt venytykset kävis hyvin kun koko kroppa vennyy ja vannuu mihin päin vaan joten teempäs ne kuitenkin viimisen päälle kaikki. Huomena onkin taas vesijuoksu päivä että sitten jaksaa laivalla olla pirteenä kun keskiviikkona lähetään.

        No niin ja nyt juon ne kahvit ja kiikuttelen takan lämmössä kisun kanssa sekä naaaaatin siitä ruuneperin tortusta. Kylläpä oliki hyvvääää. Onkohan muori ite tehny kun ovat noin mehukkaita?

        Ai kun tuli raukea ja hyvä olo kun kuitenkin tuli venyteltyä. No Malla mennään nyt ennenkun tähän nirvanaan vaivun. Tapaillaan taas...

        ja mukavaolone!

      • Sinikynä kirjoitti:

        Tulin määkin iltakaffeelle, kun oli hyviä tortui tarjolla ja niin viehättävässä seurassa...Likan ja Catleijan kanssa samassa pöydässä.
        Kun en ole turkulainen...käymässä vaan, niin en tiedä siitä ääntämisestä...meidän perhe puhuu kuitenkin aina Askaanista.
        Oli oikke hyvii tortui, kiitos vaan ja likat oli sievii.
        Nii et simmottii.

        minäkin istua pöytään, kun noita torttukahveja rupesi mieli tekemään.
        Turkulaisuudesta en mitään tiedä, mutta kiva olisi jutella teidän kanssa.

        Niin se meni päivä iltaan, monessa on mukana oltu, paljon asiaa kuultu.
        Sanonpa vaan, että kiirettä on noilla ministereilläkin, ja sitä omaa aikaa jää kovin vähän, kyllä puolisot ovat tiukilla.

        Pakkanen paukkuu yli 20 astetta näkyy olevan, nyt sitä talvea vietetään ja oikea on aikakin.
        Helmikuuhan se oikeaa tuislua ja pakkasta pitää.

        Pääsiäiseen aloimme kerhossamme valmisteluja, somia tipuja syntyi, tosin niin hitaita on tehdä, että hyvä kun nyt jo aloitimme.
        Vähän erilaisia pitää keksiä, kun tuolla kaupoissa on niin valtavat lajitelmat, että näin myyjäistuotteeksi yritämme sellaisia, mitä ei kaupasta saa.
        Kivaa näpertämistä se on, siinäkin lapsellisella innnolla puuhastellaan.
        On aivan mahtavaa huomata miten kekseliäitä ihmiset on ja mitä kaikkea voikaan tehdä kierrätys materiaalista.
        Meillä on suurena menestyksenä ollut kahvipusseista tehdyt pannunaluset, niitä ihmiset ostavat viemisiksi, kahvipaketin kera, kukkien asemasta, kun kyläilemään aikovat.
        Ei muuten ole mikään helppo tehtävä, en ole edes yrittänyt, vähän aikaa saisi harjoitella ennen kuin luontuisi.

        Heitän puita takkaan, että lämmintä riittää.

        Tälläisiä tänä päivänä ja nyt katsomaan Taivaan tulija, hyvää yötä ja kiitos pöytäseurueelle, kun jaksoitte kuunnella;))(kuuntelittekohan)

        Se on simmottis ja tämmöttis ja tommottis ku tääl puhuta. Emmääkää mikkän alkuperäne turkulaine ol ollenkka, mutt nyy mää tulen ehrottomaste tähä pöytässe ja Skillankans tul vaa mukka. Kyll savolaise ova kans nii hauskoi ihmissi.
        Ai sääki Sinikynä olet tääl käymäs, kiva.:)
        Ai nii Askaaniks me sitä Aschanit sanota.

        Vaikkei tää olekaan murreketju, niin tohon Catleijan jutun jatkoks sopinee semmone pieni juttu, jonka mä olen kuullu Turuus...se oli simmottii, että yks isä yritti poikaansa valistaa puhumaan kirjakieltä...isä sanoi pojalle, että älä sano simmotis, tämmöttis, kummottis ja tommottis, niin siihen poika, että no mimmottis mää sit sanon.
        Semmottii juttui Turuust.
        Ja nyt ei sitten enää ainuttakaan Ruuneperin tai kenenkään muunkaan torttua pitkään aikaan, jos ei joku tuo tänne vallan mahdottoman hyvejä jutui.

      • SkillaN kirjoitti:

        minäkin istua pöytään, kun noita torttukahveja rupesi mieli tekemään.
        Turkulaisuudesta en mitään tiedä, mutta kiva olisi jutella teidän kanssa.

        Niin se meni päivä iltaan, monessa on mukana oltu, paljon asiaa kuultu.
        Sanonpa vaan, että kiirettä on noilla ministereilläkin, ja sitä omaa aikaa jää kovin vähän, kyllä puolisot ovat tiukilla.

        Pakkanen paukkuu yli 20 astetta näkyy olevan, nyt sitä talvea vietetään ja oikea on aikakin.
        Helmikuuhan se oikeaa tuislua ja pakkasta pitää.

        Pääsiäiseen aloimme kerhossamme valmisteluja, somia tipuja syntyi, tosin niin hitaita on tehdä, että hyvä kun nyt jo aloitimme.
        Vähän erilaisia pitää keksiä, kun tuolla kaupoissa on niin valtavat lajitelmat, että näin myyjäistuotteeksi yritämme sellaisia, mitä ei kaupasta saa.
        Kivaa näpertämistä se on, siinäkin lapsellisella innnolla puuhastellaan.
        On aivan mahtavaa huomata miten kekseliäitä ihmiset on ja mitä kaikkea voikaan tehdä kierrätys materiaalista.
        Meillä on suurena menestyksenä ollut kahvipusseista tehdyt pannunaluset, niitä ihmiset ostavat viemisiksi, kahvipaketin kera, kukkien asemasta, kun kyläilemään aikovat.
        Ei muuten ole mikään helppo tehtävä, en ole edes yrittänyt, vähän aikaa saisi harjoitella ennen kuin luontuisi.

        Heitän puita takkaan, että lämmintä riittää.

        Tälläisiä tänä päivänä ja nyt katsomaan Taivaan tulija, hyvää yötä ja kiitos pöytäseurueelle, kun jaksoitte kuunnella;))(kuuntelittekohan)

        Ne kahvipussit ovat niin tukevaa tekoa, että niistä voi ommella hyviä vedenpitäviä rantakasseja.
        Ehtoot vaan kaikille, vaikka taitaa tämä pirtti olla jo tyhjänä näihin aikoihin ;-)

      • Likka321
        SkillaN kirjoitti:

        minäkin istua pöytään, kun noita torttukahveja rupesi mieli tekemään.
        Turkulaisuudesta en mitään tiedä, mutta kiva olisi jutella teidän kanssa.

        Niin se meni päivä iltaan, monessa on mukana oltu, paljon asiaa kuultu.
        Sanonpa vaan, että kiirettä on noilla ministereilläkin, ja sitä omaa aikaa jää kovin vähän, kyllä puolisot ovat tiukilla.

        Pakkanen paukkuu yli 20 astetta näkyy olevan, nyt sitä talvea vietetään ja oikea on aikakin.
        Helmikuuhan se oikeaa tuislua ja pakkasta pitää.

        Pääsiäiseen aloimme kerhossamme valmisteluja, somia tipuja syntyi, tosin niin hitaita on tehdä, että hyvä kun nyt jo aloitimme.
        Vähän erilaisia pitää keksiä, kun tuolla kaupoissa on niin valtavat lajitelmat, että näin myyjäistuotteeksi yritämme sellaisia, mitä ei kaupasta saa.
        Kivaa näpertämistä se on, siinäkin lapsellisella innnolla puuhastellaan.
        On aivan mahtavaa huomata miten kekseliäitä ihmiset on ja mitä kaikkea voikaan tehdä kierrätys materiaalista.
        Meillä on suurena menestyksenä ollut kahvipusseista tehdyt pannunaluset, niitä ihmiset ostavat viemisiksi, kahvipaketin kera, kukkien asemasta, kun kyläilemään aikovat.
        Ei muuten ole mikään helppo tehtävä, en ole edes yrittänyt, vähän aikaa saisi harjoitella ennen kuin luontuisi.

        Heitän puita takkaan, että lämmintä riittää.

        Tälläisiä tänä päivänä ja nyt katsomaan Taivaan tulija, hyvää yötä ja kiitos pöytäseurueelle, kun jaksoitte kuunnella;))(kuuntelittekohan)

        Kyllä ollii mukavata ku kaks savolaesta ja kaks turkulaesta istu samassa pöyvvässä.Kumpijakkaa murteenpuhujia ei ou moetittu vähäpuhheisiks eikä hittaiks.Vastuu siitä kuuntelupuolestahan siirtyykii sille kuulijalle.Jos suinnii jaksan valavoo, voen hyvinnii kahtoo sen Kemijärveläesjutun minnäe.

    • Roope63

      vaaroista meinasin jo varoitella näillä paukku pakkasilla. Iltaa vaan pirttiin täällähän onkin lämmin kun tulee tuolta ulkoa kun alkaa olla jo -20 pakkasta ja hieman vinkkaa lisäämässä.

      70-vuotias pappa oli ensi kertaa etelässä. Hän nukahti aurinkoon selälleen ja heräsi kivuliaisiin palovammoihin. Mies meni paikkakunnan lääkärille, joka sanoi:
      -En voi paljoakaan auttaa teitä, mutta ottakaa tämä Viagra-tapletti illalla.
      -Mitä helvettiä teen Viagra-tapletilla kun olen polttanut vatsani?
      -Se ainakin nostaa peiton ylös palohaavoista.
      Niin että muistettakoon ensi kesänä et aurinkokin on vaarallinen liikaa nautittuna.
      Ja kiitokset kahvista tortut sivuutan nyt sitten, että molskista vaan :))

      • Satuimpas tuossa Roopen perässä pirttiin käväisemään... ja nyt nauratti kyllä ihan ääneen.
        kaikenlaisia "luonnonmukaisia" peitonkohottajia !
        Kyllä lääkärisetät tietää........

      • mummeli-36
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Satuimpas tuossa Roopen perässä pirttiin käväisemään... ja nyt nauratti kyllä ihan ääneen.

        Kyllää ossaakin murjasta vitsin niin että oikein mahan pohjasta asti saa nauraa. Mistä ihmeestä kaikki keksiikin. No on nyt meri-kukan kanssa ainakin samanlainen huumorintaju meillä kun kumpikin käytiin täällä nauramassa. Hyvät yöt.

      • meri-kukka98 kirjoitti:

        Satuimpas tuossa Roopen perässä pirttiin käväisemään... ja nyt nauratti kyllä ihan ääneen.
        kaikenlaisia "luonnonmukaisia" peitonkohottajia !
        Kyllä lääkärisetät tietää........

        vahaa kirjaa ja siellä oli tositapauksia että vtsiksi,mutta olen nyt viisaampi enkä lankea kertomaan.
        Oli niin pakkanen että mienasin paleltua ammattikoulun välille.Sain kuvat skannattavaksi ja ensimmäisen pikkutytön kuva oli sen skannajan mummu.Meitä huvitti kun minun ukki oli siinä myös.
        Jätin kerhot pois tänäiltana ja pidän pakkasta.Lähdin katselemaan omia kirjoituksia mutta tänne jäin.Juon kahvia ja syön tortun jäännöksiä ja katon kun kissa mollottaa uunin kylessä.
        Unten mailla ovat kaikki vilkkaat asukit että huomenna jaksavat taasen tulla lumitöihin ja käristyksen tekoon.Hyvää yötä

      • emmaliinukka
        pääsky kirjoitti:

        Sorry ny vaan,kun en vastaa kenellekkään,mut kun minulla on ongelma.
        Asun vanhassa kerrostalossa,parin viime viikon aikana on asunnossani tehty pintaremonttia.Seiniin tapetteja,lattiat uusittu.Nyt joka kerran kun remonttimies on repinyt pois vanhoja listoja,huoneisiin on ilmestynyt lentäviä ötököitä.Olen netistä yrittänyt löytää sivuja joissa olisi kuvia erilaisista sisätuholaisista.En ole löytänyt (en varmaan osaa etsiä oikein)Minusta nämä eivät vaikuta Koiperhosille,ovat niin tummia.Aikoinaan olen nähnyt Koita ja ne olivat aika vaaleita.Vai ovatko?Onko tummiakin Koiperhosia?Minulla kyllä on suihkutettavaa myrkkyä (Baygon) sitä olen käyttänyt.Mutta selvästikin niillä on "pesä" tuolla listojen alla.Olisiko parempi myrkyttää koko huoneisto?Onko kellään vihjettä nettisivusta jolla olisi kuvia ötököistä?Hyvät neuvot nyt tarpeen.

      • nostomies

        Valitettavasti en osaa auttaa kun meillä ei ole muita kotieläimiä kuin villakoirat.
        Poikkesinkin vain ohi kulkiessani toivottamaan tännekin hyvää yötä.

      • Sinikynä
        emmaliinukka kirjoitti:

        Sorry ny vaan,kun en vastaa kenellekkään,mut kun minulla on ongelma.
        Asun vanhassa kerrostalossa,parin viime viikon aikana on asunnossani tehty pintaremonttia.Seiniin tapetteja,lattiat uusittu.Nyt joka kerran kun remonttimies on repinyt pois vanhoja listoja,huoneisiin on ilmestynyt lentäviä ötököitä.Olen netistä yrittänyt löytää sivuja joissa olisi kuvia erilaisista sisätuholaisista.En ole löytänyt (en varmaan osaa etsiä oikein)Minusta nämä eivät vaikuta Koiperhosille,ovat niin tummia.Aikoinaan olen nähnyt Koita ja ne olivat aika vaaleita.Vai ovatko?Onko tummiakin Koiperhosia?Minulla kyllä on suihkutettavaa myrkkyä (Baygon) sitä olen käyttänyt.Mutta selvästikin niillä on "pesä" tuolla listojen alla.Olisiko parempi myrkyttää koko huoneisto?Onko kellään vihjettä nettisivusta jolla olisi kuvia ötököistä?Hyvät neuvot nyt tarpeen.

        Paa hakien googlesta esim. "tuholaishyönteiset" tai jotain sinnepäin.

        Olen kaikkea muuta kuin asiantuntija, mutta voisiko ötökkäsi olla museokuoriainen? Googletapa sillä nimellä, niin löydät tuntomerkkejä ja samoilta sivuilta muitakin vaihtoehtoja.

        Hui sentään, kun pakkaslukemat kiipeävät ylöspäin niin kuin se pieni nokipoika uuninpiippuun. (Elohopea menisi alaspäin, mutta kun on vain digitaalimittari!) Maan pinnan tasossa on varmaan -25 astetta jo ohitettu.

        Tänään on ollut kaiken kukkuraksi ilkea viima, joka yrittää halkaista naamavärkin. Ei auttaisi kulkea kuin myötätuuleen. Metallisankaiset silmälasit ovat kuin jääkimpale nokkavarrella. Vaan kun ilmankaan ei pärjää.

        Ei ole pitkää aikaa, kun kuorossa valitettiin, ettei tule talvea! Tässä sitä nyt on. Ähäkutti meille!

        Kiitos Hintriikka,sinun vihjeesi perusteella löysin oikean sivun.
        Kyllä vaan ne mokomat näyttävät niin Koille,tuo väri vaan ei täsmää.Mitään muuta samannäköistä ötökkää en löytänyt.Nyt ei auta muut kuin kunnon myrkyt,oli mikä oli.Tapan ne!
        Ps. Elohopea täälläkin sen kun laskee,pari tuntia sitten oli -11c nyt jo -15,6c Hyrr

        emmaliinukka, samaan pöytään jos passaa. Vieläköhän olisi Runebergin torttua yhtään jäänyt jäljelle?
        Rupesi niin verenpaine nousemaan tuolla toisaalla ketjua lukiessani ja erästä linkkiä kuunnellessani, että pitää ottaa kaffeet rauhoitukseksi.

        Minä olen taas kuun valvottamana selailemassa palstoja. Kohta lähden lahjakirjan pariin, aloittamaan Kjell Westön "Missä kuljimme kerran" tarinaa.

        Pakkanen paukkuu nurkissa, 13 astetta nyt täällä, mitähän lienee aamulla.

        Nähää taas toiste. Öitä.

        Kyllä tosiaan pakkanen pamahtellee. Meillä täällä Hämmeen keskustassa on peräti, kolmesti tarkistettuna -25 astetta. Kyllä piti kulkee noppeesti Mallan kanssa lehtilenkillä ja sitten meni lasit huuruun ja näki paremmin kun otti ne pois.
        Kuukin mollotti taivaalla ja valasi kinttupolun jota kuljin. Muuten ihana kulkee mutta vähän otti henkeen. Olipa mukava tulla tänne pirtin lämpöön ja täältä jo näkyi valot tuonne kauas. Juostiin loppu matka sisälle. Nyt ei auta keksiä tekosyitä jumpalle vaan helikopterit äkkiä pyörimään ja kaikki maholliset muut kyykyt ja nuorahyppelyt tietysti ensimmäisenä. Noin kisu siekin vissiin vähän palelet kun noin oot valmiina siinä. No nyt siis siun kanssa hypätään nuoraa ja sitten voitkin leikkii tuolla pallolla yksinäs sillä aikaa kun steppilauvalla askellan. Kuminauha venytykset senjälkeen ja mitähän vielä olikaan. Ai niin se vanteen pyöritys. Nyt sitä onkin pyöritettävä kun huomena mennään sinne laivalle, että lanteet heiluu kunnolla siellä sitten. Ja sitte kunnon venyttelyt päälle.

        Kaiken huippu onkin nyt sitten istua kiikkuun ja takan eteen kahvimukin kanssa ja ottaa tuolta sitä eilistä leipää sen kanssa. Eikös ookkin kisu meillä kiva tässä köllötellä tulen loimussa ja levätä mahottoman riehumisen päälle. Siekin jo hyriset siinä tyytyväisenä. Annan sulle tuosta vähän kermaa ja sitten taas muistat vahtia tuota tulta. Nyt mennään Mallan kanssa kottiin vinhaa vauhtia panemaan uunit lämpiimään kun on näin kova pakkanen. Tapaillaan taas.....

      • Likka321
        my.mm.eli kirjoitti:

        emmaliinukka, samaan pöytään jos passaa. Vieläköhän olisi Runebergin torttua yhtään jäänyt jäljelle?
        Rupesi niin verenpaine nousemaan tuolla toisaalla ketjua lukiessani ja erästä linkkiä kuunnellessani, että pitää ottaa kaffeet rauhoitukseksi.

        Minä olen taas kuun valvottamana selailemassa palstoja. Kohta lähden lahjakirjan pariin, aloittamaan Kjell Westön "Missä kuljimme kerran" tarinaa.

        Pakkanen paukkuu nurkissa, 13 astetta nyt täällä, mitähän lienee aamulla.

        Nähää taas toiste. Öitä.

        Jonotan juuri kirjastosta tuota Westön kirjaa. Olen yrittänyt lukea sitä ruotsinkielisenä: Där vi en gång gått, mutta se on kovin vaivalloista. Pidin kovasti myös kirjasta Leijat Helsingin yllä, josta on tehty elokuvakin. Kerrohan sitten, mitä pidit tästä uusimmasta.

      • Catleija2
        emmaliinukka kirjoitti:

        Sorry ny vaan,kun en vastaa kenellekkään,mut kun minulla on ongelma.
        Asun vanhassa kerrostalossa,parin viime viikon aikana on asunnossani tehty pintaremonttia.Seiniin tapetteja,lattiat uusittu.Nyt joka kerran kun remonttimies on repinyt pois vanhoja listoja,huoneisiin on ilmestynyt lentäviä ötököitä.Olen netistä yrittänyt löytää sivuja joissa olisi kuvia erilaisista sisätuholaisista.En ole löytänyt (en varmaan osaa etsiä oikein)Minusta nämä eivät vaikuta Koiperhosille,ovat niin tummia.Aikoinaan olen nähnyt Koita ja ne olivat aika vaaleita.Vai ovatko?Onko tummiakin Koiperhosia?Minulla kyllä on suihkutettavaa myrkkyä (Baygon) sitä olen käyttänyt.Mutta selvästikin niillä on "pesä" tuolla listojen alla.Olisiko parempi myrkyttää koko huoneisto?Onko kellään vihjettä nettisivusta jolla olisi kuvia ötököistä?Hyvät neuvot nyt tarpeen.

        Minä tekisin näin. Koska asut kerrostalossa, epäilen että ötököitä asuu muissakin huoneustoissa. Marssisin isännöitsijätoimistoon kertomaan ötököistä, joka tutkituttaisi asian ja tarvittaessa teettäisi tarvittaessa myrkytyksen koko taloon, jotta pysyvä apu tulisi.

    • Likka321

      Tänään on saamelaisten kansallispävä. Aurinko nousee täällä etelässä 8.24 ja laskee 16.43.Pakkasta on 18 astetta ja pureva itätuuli lisäksi.Syöty on namia joka päivä pirtissä, mutta pitäähän tätäkin päivää juhlistaa Lapin herkulla : leipäjuustoa kermassa lämmitän uunissa, siihen lakkahilloa päälle. Pääskyhän osaa valmista kampanisuja ja varmaan hän Lapin puikulapotuista keittää meille perunamuusin, pyöräyttää poronkäristyksen ja tarjoilee lisäksi itse poimimiaan puolukoita.

      • Sinikynä

        Tuossa edellä Likka visioi sellaisen menun tälle päivälle, että nyt on ihan pakko pysytellä täällä pirtissä tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä.
        Olen nimittäin sellainen Lapin fani, ettei paremmasta väliä ja Lapin herkut on parasta mitä tiedän.
        Nyt vain kieli pitkällään hengailemaan pirtin nurkissa ja haistelemaan sulotuoksuja keittiön suunnalta.
        Siinä samalla voi tällainen naiskauneudelle heikko miehen puoli lepuuttaa silmiään, kun emännät tulevat je menevät kipot sylissään.
        Etukäteen jo kiittäen herkuista.

      • tärkeää

        Pakkaspäivää taloon!
        Äläkää syökö kaikkea. Nyt on kiire. Tulen illalla takaisin.

      • kuuntelin Näkkäläjärven haastattelun.
        Tuli muuten aamulla mieleeni,että kun svenska dagen on yleinen liputuspäivä, miksei saamelaisten kansallispäivä ole.
        Ovathan saamelaiset sentään tämän maan alkuperäiskansa.

    • nyt olla jo tarpeeksi, 25 näyttää mittari savon muassa.
      Hyvää huomenta siitä huolimatta,kyllähän suomalainen pakkasen kestää.
      Kyllä näkyy niin olevan, että luonto hoitaa tehtävänsä, ajat vähän heittelee, mutta tämähän meille sopii talvikuukautta elämme.
      Jos pakkaset jatkuisivatkin, kyllä maaliskuu jo auringon avulla lämpimiäkin päiviä tuo.
      Nyt sitten kevättä jo aletaan haikailemaan ja mullan vaihdot kukkiin kohta ajankohtaista hommaa.
      Kyllä tuolla kaupassa eilen käydessäni tein sen havainnon, että on kevättä ilmassa, viherkasvit olivat näyttästi saanut hyllytilaa.
      Minäkin katselin noita kukkaraasuja, kyllä on uudistusta tehtävä, kovin ovat huono kuntoisia.
      Pistokkaiden etsimiseen on ryhdyttävä.

      Ihmettelyä aiheutti kyllä minussakin tuo linkki, mistä my.mm.eli sai verenpaineen nousemaan, taas kerran tuli mieheni sanat mieleen, kun ei taito riitä, kuotoilu alkaa.
      Onkohan ihan kaikkea ruvettava "uudistamaan", en pitänyt virsikirjankaan uudelleen säveltämisestä, mikä lienee tarkoitus moisella.

      Luin lehdestä että paikkakunnallemme avataan uusi
      huonekalu liike, ennestään on jo seitsemän samaa toimintaa tekevää yritystä,tuli ajatus miten ne kannattaa tälläisellä 25.000 asukkaan kaupungiss?
      Asiakkaiksi odotetaan 25-40 vuotiaita naisia, no niin se taitaa olla, että ei minun ikäiset enää kovin usein uusi kotiaan.
      Kiva kyllä olisi, mutta mihin noita vanhoja raaskisi heittää ja on ne niin tutuiksi tulleet, mukavasti silmä niissä kumminkin lepää, mutta, mutta, jotakin vaihteluakin kaipaisi.
      Pitää ainakin tutustua puotiin, jos jotain sattuisi löytämään, vaikka kesäksi matot uusisi.
      Onnea pitää uudelle yrittäjälle toivottaa ja paljon ostavia asiakkaita, siitähän se työtilannekin kohentuu.

      Nyt olen jo kaksi kuppia täällä kodissa juonut taidan vielä virtuaalikahvit pirtissä nauttia, laitankin tippumaan.
      Noita blinejä tuossa muistelin, olikos ne ohukaisen tyyppisiä ja onkos ne hämäläisten vai pohjalaisten maakunta herkkuja.Olenhan minä niistä kuullutkin, mutta ovat kaikonneet muististani, niin kuin nykyään moni asia katoaa.

      Istuin eilenkin katsomaa Taivaan tulija, ja vasta huomenna ne tuleekin, kummia kepposia tuo muisti tekee.
      Onneksi ei vielä ole pahempaa sattunut.
      Tuotakin olen ajatellut, että onko se todella muistissa tapahtuva, vai johtuuko ehkä siitä, että ei kuuntele asioita sillä mielenkiinnolla, että uppoaisi päähän.
      Asioihin keskittyminen on varmasti hyvin suuri osa muistiin auttavista seikoista, koska olen huomannut, kun on asia joka kiinnostaa, kyllä sen muistaa.
      No taas rupesin arvailemaan asiaa, mihin minun tietoni ei mitään kerro eikä selvää tee;))

      Naurattaa, kun toistoista puhutaan pirtin kohdalla, sellaista se on täällä livenäkin, kyllä kun taas tapaamme tuolla lauluharjoituksissa, pakkanen on taatusti puheenaiheena.

      Koettakaa tareta, vaatetta vaan lisää kerroksittain, pienet ulkona olot selviää, hyvää tiistai päivää kaikille.

      • Hintriika1

        Minä kai aattelin, että Savon taivaalla leimuavat revontulet, kun SkillaN aikoi taivaantulia mennä katsomaan. Et olisi korjannut, niin ei kukaan olisi huomannut mitään!

        Nyt sitten lienee lauhinta neidon päälaella. Täällä eteläisessä Lapissa mittari viuhtoo -30:n tietämissä näin aamutuimaan. Vieläkin kylmempää näytti säätieteilijän kartat lupaavan sinne Savon ja Keski-Suomenkin tienoille.

        Muistakaa panna pipo päähän, mielellään kaksikin, jos ulos uskaltaudutte!

        pitää mut niinhän se kuuluukin -32 tuolla ulkona niin reipasta liikkumista ja vaatetta päällä niin kyllä sitä pärjää HUOMENET vaan pirttiin näin Saamelaispäivänä. Tuossa yrittännä muistella jotain juttua tuolla ivalossa ollessa ja oikeinkun tuota kovalevyä kelasin niin jotainhan tuli mieleen.

        Aslakin piti mennä naimisiin, mutta häntä pelotti kun ei ennen ollut naisen kanssa ollut. Hän meni lääkäriin neuvoa kysymään. -Opettele ensin poron kanssa, niin hyvin se sitten sujuu hääyönäkin, neuvoi kunnanlääkäri.
        Aslakki teki mitä käskettiin. Myöhemmin hän tapasi lääkärin kylällä.
        -Joko olet naimisissa?
        -En helvetti, niin kauan kun poroja juoksee tunturissa, en nai yhtäkään naista!
        Tämmöiseen ratkaisuun päätyi Aslakki tuolla saamen maalla tarina ei kerro jatkossa miten hänen kävi aikoinaan sitten.
        Tasa-arvovaltuutetulta kysyttiin:
        -Mitkä ovat erot ja yhtäläisyydet naisen ja miehen välillä?
        -Takaa he ovat yhtäläiset ja edestä he sopivat hyvin yhteen.

        Tänään onkin sitten vain pirtti päivä ei tuolla oikein pitkään ulkona viihdy vaikka aurinko paistaakin. Mut kiitokset kahvista vain emännille minä vain yritän tuota painoa saada putoamaan, Että kesällä oisi hyvässä tanssi kunnossa sitten et molskista vaan :))

        En kehtaa tähän laittaa tuntemiani Aslak-vitsejä, ovat niin härskin sorttisia. Mutta yksi lappilaisvitsi sijansa saakoon:

        Kolme naista - helsinkiläinen, turkulainen ja rovaniemeläinen saivat ratkottavakseen ongelman: Mitä tekisitte,jos rantautuisitte autiolle saarelle neljänkymmenen miehen kanssa?
        Helsinkiläinen vastasi rukoilevansa pelastusta.
        Turkulainen sanoi heittäytyvänsä vahvimman miehen syliin, jotta tämä suojelisi häntä muilta.
        Rovaniemeläinen vastasi: Ymmärsin kyllä kysymyksen, mutta en sitä, mikä siinä on ongelma.

      • kylmät kellit

        no olkoon?

        Näinkin voi joskus sattua.
        5-vuotias neito kertoi saunan jälkeen vanhemmilleen: "Kyllä teille on sattunut sitten hyvä vahinko kun saitte itsellenne tällaisen ihan oikean prinsessan, vaikka ette itse ole edes kuninkaallisia."

        Että tämmöistäkin voi lasten suusta kuulla mut nyt hyvää pakkaspäivän jatkoja :))

      • feikit
        kylmät kellit kirjoitti:

        no olkoon?

        sanaleikit liiat kehut pilaa miehen.:=)))

      • feikit kirjoitti:

        sanaleikit liiat kehut pilaa miehen.:=)))

        Kipaisempa tässä pirtissä puoliksi ohikulkiessa.
        Ennenkuin lähden sukulaisen synttäreille.
        Tuolla aiemmin joku oli huolestunut koiperhosista! Joko tappo-uhkaus on menneillään?
        Eikös ne koiperhoset tykkää villavaatteista,
        ja turkiksista. Niihinhän ne reikiä mielellään syövät.
        Ennenvanhaan, kun ei niin ollut myrkkyjä niitä varten, käskettiin käärimään vaate tai turkis sanomalehteen säilytyksen ajaksi, Painomuste olevinaan karkoitti niitä! Ja sitä ns."täystuhoa"
        käyttivät myös !
        Harvoin enää nykyisin tapaa niitä, enkä tiedä näin EU aikana , mistä nekin nykyisin tykkäävät ja mistä ei!
        30 asteen pakkasessa kuolevat varmasti, toukkineen kaikkineen. jos on 1-2 vrk pakkasessa.
        Nämä oli niitä vanhan ajan konsteja.
        Sinulla on jo varmaan nykymyrkyt hallussa !
        Mummeli36:lle toivottelen mukavaa "laivailua",
        samoin kaikille toisillekin lähtijöille.
        Ketä sitten lienevätkin !
        mukavaa päivän jatkoa kaikille!

      • kulkuset kulkuset
        kylmät kellit kirjoitti:

        no olkoon?

        kilvan helkkäilee

      • Roope63

        jotenkin tareta vaikka tuo pakkanen paukkuu nurkissa ettei päiväettoneistakaan tullut mitään.
        No iltapäivä kahvi paikallaan tässä nyt lämmikkeeksi oisi et ei kun muki käteen ja nauttimaan. Pitää kai sitä kertoa jotain kevennykseksi mut älkää vaan vetäkö muruja henkeennä.

        Kirsi Piha oli pessyt hiuksensa ja rullannut ne suurilla papiljoteilla. Hänellä ei ollut hiusverkkoa papiljottien paikallaan pitoa varten, joten hän laittoi pikkuhousunsa päähän. Juuri silloin soi ovikello ja perheen pikkupoika meni avaamaan ovea. Hän huusi äidileen:
        - Äiti, ota alushousut pois, täällä on mies, joka sanoo olevansa Sauli Niinistö.
        Että tämmöinen tapaus sattuu sitä politiikoillekkin kaiken laista, kiitokset kahvista ja ei kun molskis vaan :))

        tässä mennään ja hauskaa on.Meinaan,tyttärentyttären kanssa tuossa päivällä oltiin pihalla hangessa mattoja tamppaamassa,siihen vanhanajan tyyliin.Matot hankeen pötkölleen,lunta päälle ja sitten hakattiin.Tyttärentytär ei ollut koskaan moisesta tempusta kuullutkaan.Näin tuli samalla kertaa annettua vanhaa tietoa eteenpäin ja matot puhtaaksi.Kova pakkanen kun on niin mahdolliset Koin alut kuoli taatusti(mattoni kun ovat,villaa ja silkkiä)Koit kuullemma tykkäävät kaikesta aidosta,mikään epäaito ei kelpaa.
        Meillä oli tosi hauska tappotuokio.Nyt bileet jatkuu sisätiloissa.

      • flörttääjä
        Roope63 kirjoitti:

        jotenkin tareta vaikka tuo pakkanen paukkuu nurkissa ettei päiväettoneistakaan tullut mitään.
        No iltapäivä kahvi paikallaan tässä nyt lämmikkeeksi oisi et ei kun muki käteen ja nauttimaan. Pitää kai sitä kertoa jotain kevennykseksi mut älkää vaan vetäkö muruja henkeennä.

        Kirsi Piha oli pessyt hiuksensa ja rullannut ne suurilla papiljoteilla. Hänellä ei ollut hiusverkkoa papiljottien paikallaan pitoa varten, joten hän laittoi pikkuhousunsa päähän. Juuri silloin soi ovikello ja perheen pikkupoika meni avaamaan ovea. Hän huusi äidileen:
        - Äiti, ota alushousut pois, täällä on mies, joka sanoo olevansa Sauli Niinistö.
        Että tämmöinen tapaus sattuu sitä politiikoillekkin kaiken laista, kiitokset kahvista ja ei kun molskis vaan :))

        voiskos seuraavan pirtin nimi olla kahviflirtti, olis mielenkiintosempaa!

      • kokemusta on
        flörttääjä kirjoitti:

        voiskos seuraavan pirtin nimi olla kahviflirtti, olis mielenkiintosempaa!

        Ei pirtin nimeä tartte muuttaa, sehän on flirttipirtti.

      • Lukija...
        Roope63 kirjoitti:

        pitää mut niinhän se kuuluukin -32 tuolla ulkona niin reipasta liikkumista ja vaatetta päällä niin kyllä sitä pärjää HUOMENET vaan pirttiin näin Saamelaispäivänä. Tuossa yrittännä muistella jotain juttua tuolla ivalossa ollessa ja oikeinkun tuota kovalevyä kelasin niin jotainhan tuli mieleen.

        Aslakin piti mennä naimisiin, mutta häntä pelotti kun ei ennen ollut naisen kanssa ollut. Hän meni lääkäriin neuvoa kysymään. -Opettele ensin poron kanssa, niin hyvin se sitten sujuu hääyönäkin, neuvoi kunnanlääkäri.
        Aslakki teki mitä käskettiin. Myöhemmin hän tapasi lääkärin kylällä.
        -Joko olet naimisissa?
        -En helvetti, niin kauan kun poroja juoksee tunturissa, en nai yhtäkään naista!
        Tämmöiseen ratkaisuun päätyi Aslakki tuolla saamen maalla tarina ei kerro jatkossa miten hänen kävi aikoinaan sitten.
        Tasa-arvovaltuutetulta kysyttiin:
        -Mitkä ovat erot ja yhtäläisyydet naisen ja miehen välillä?
        -Takaa he ovat yhtäläiset ja edestä he sopivat hyvin yhteen.

        Tänään onkin sitten vain pirtti päivä ei tuolla oikein pitkään ulkona viihdy vaikka aurinko paistaakin. Mut kiitokset kahvista vain emännille minä vain yritän tuota painoa saada putoamaan, Että kesällä oisi hyvässä tanssi kunnossa sitten et molskista vaan :))

        Naapurin isäntä touhusi sian kanssa,

        kun ovi aukesi ja toinen napuri astui sisään.

        -Miten ostan vaitiolosi?

        -No, jos vaikka porsaan annat sitten aikanaan.

      • Lukija..
        meri-kukka98 kirjoitti:

        Kipaisempa tässä pirtissä puoliksi ohikulkiessa.
        Ennenkuin lähden sukulaisen synttäreille.
        Tuolla aiemmin joku oli huolestunut koiperhosista! Joko tappo-uhkaus on menneillään?
        Eikös ne koiperhoset tykkää villavaatteista,
        ja turkiksista. Niihinhän ne reikiä mielellään syövät.
        Ennenvanhaan, kun ei niin ollut myrkkyjä niitä varten, käskettiin käärimään vaate tai turkis sanomalehteen säilytyksen ajaksi, Painomuste olevinaan karkoitti niitä! Ja sitä ns."täystuhoa"
        käyttivät myös !
        Harvoin enää nykyisin tapaa niitä, enkä tiedä näin EU aikana , mistä nekin nykyisin tykkäävät ja mistä ei!
        30 asteen pakkasessa kuolevat varmasti, toukkineen kaikkineen. jos on 1-2 vrk pakkasessa.
        Nämä oli niitä vanhan ajan konsteja.
        Sinulla on jo varmaan nykymyrkyt hallussa !
        Mummeli36:lle toivottelen mukavaa "laivailua",
        samoin kaikille toisillekin lähtijöille.
        Ketä sitten lienevätkin !
        mukavaa päivän jatkoa kaikille!

        Se voisi ne tappaa.

      • mummeli-36
        kokemusta on kirjoitti:

        Ei pirtin nimeä tartte muuttaa, sehän on flirttipirtti.

        Kyllä te taas olette niitä vitsejä saaneet aikaseksi. Hyvä kun tytötkin on niitä alkanu Roopen kevennyksien lisäksi kertomaan. Ja hintriikka1 jatka vaan sinäkin niiden kertomista. Olen taas saanut nauraa ja itkeä . Nauraa vitseille ja itkeä ihnalle meilille kuvineen ja ajatuksineen. On ihanaa omistaa ystäviä jotka haluavat ilahduttaa vaan sen tähden, että saavat lähimmäiselle hyvän mielen.

        Ja kiitos sinulle meri-kukka98 hyvän matkan toivotuksista. Kovin arkana sinne lähden vaikka muuten olenkin tämmönen räpätäti etten aina saa auutani hillittyä kun olisi tarpeellistakin.

        Mutta tulin nyt pirttiin kun kuulin teillä olevan täällä ihan pojalaiset pidot muuseineen ja poronkäristyksineen. Ja vielä jälkkäriksi leipäjuustoa ja lakkoja. Eipä paremmasta väliä.

        Ensin kuitenkin jumppaan pisimmän jälkeen kun ei tännään oo kovin ussein voinu olla koiran kanssa ulkonakkaan pakkasen takia. Kaikki liikkeet tehhään joka välineellä ja kertoja lisätään reilusti. Taas siellä laivalla ei niin vaan voi jumppaila.

        Sie kisu voisit leikkii tuolla pallolla sillä aikaa. Näyttää sulla haluja olevan liikuntaan. Nuoraa en kuitenkaan hyppää mutta lannevannetta pyöritän sen enemmän.

        Ja sitten kunnon venytykset ja sillä sipuli. Ja nyt ruuan kimppuun. On teillä ollu kova homma kun näin suuren aterian ootte laittanu. Oli kyllä tuhottoman hyvvää. Kiitosta paljon ja nyt me Mallan kanssa mennään kotiin ja pakkaamaan. Olen sen sortin hölmö, että aina on mieluummin liikaa vaatetta mukana kun liian vähän.

        Hoitotyttö tuossa muistutti hammasharjasta, hiusharjasta , yökkäristä ja meikeistä. Tietää tyttökin mitkä matkalla on tärkeitä. Niin ja sano, että ota tanssivaatteet ja kylmää varten turkki. No mistä mie sen nyt sieppaan mutta kovasti huolehti että pärjään. Mutta hyvät yöt kaikille ja tapaillaan taas....

    • näin keskellä viikkoa.
      Siivosimme talon väestösuojan ja laitoimme siitä kokoontumispaikan, kuntosalina on tähän asti ollut.
      Kuntoilijat vähenivät ja nyt sitten talon kokouksia siellä aiomme pitää.
      Pölyinen oli homma ja siksi laitoimme saunan lämpiämään.
      Olihan se mukava muutenkin olla saunanlauteilla, ei pakkasesta tietoakaan;))

      Vai flirttipirtiksi pitäisi ristiä, no pidämme vain kahvipirttinä, mutta kukas kieltää flirttailun, jos siihen tarvetta ilmaantuu.
      Eikös se ole ihan oikein, jos sellaista leikkiä lasketaan, jokainen tietää rajansa ja sen mukaan toimii.

      Minäkin Simpattia kaipailen, en toki flirttailemaan, vaan muuten pirteän tuulahduksen tuomaan.
      Ei suinkaan hän nyt mökille ole mennyt, nyt siellä kyllä jäätyy.
      Seilori on tainut tuuleen ja tuiskuunkin tottua, eihän merellä aina idyllistä ja tyyntä ole.

      Eipä näy ristin sielua ulkona, kyllä siellä ei nyt seisoskele ihmisryhmiä juttelemassa, niin kuin joskus leudolla näkee, lenkkiläisiäkään ei liiemmin.
      Säälittää tuo tiainen tuolla pöntössä, ei varmaan kovin mukavaa ole tässä pakkasessa.

      Vai saamelaisten päivä tänään, onkos sitä lapin herkkua, juustoleipää vielä tallella ja lakkahilloa tietenkin, tokko pääsky on edes pirtissä käynytkään.
      Mielikuvissa sitä nyt vain syödään, kivasti hampaissa natisee ja hyväähän tämä on.

      Noita koita taitaa nykyään harvemmin enää lennellä, muistan kun minun vanhan turkkini silppusivat.
      Pussissa oli, mutta löysivät sinne ja pientä reikää oli täynnä, no joutikin.
      Nyt kuljen keinoturkissa ja lämmin on sekin ja muutenkin mukava.
      Nyt kyllä turkki on tarpeen, jos kauemmin ulkona viipyy, vaikka onhan nykyään kaikenlaista lämmintä kehitetty, untuvatakit, ja lämpökerrastut, sun muut.
      Hyvin harvoin muuten oikeita turkkeja enää näkee, onko kettutyttöjen hyökkäykset purreet;))

      Vanhoissa suomalaisissa kuvissa, pukeutuivat turkkeihin ja vällyjen väliin rekeen ja sitten kulkusten helkkeessä ajettiin.
      Taisi olla paljolti susiturkkeja niihin aikoihin, no nythän niitä taas olisi tarjolla, samoin ilveksiä, ovat kuulema kovasti lisääntyneet, molemmat lajit.

      Kyllä on niin mukava lämpimässä istuksella ja pelata vaikka Aapelin poks,pelejä;))

      Kyllä on Mirrikin niin tyytyväinen, on tainut pirtissä olla silittelijöitä useampi, maitosi saat ja sitten lähdemme kumpikin yötä kohti.
      Mummelille
      hauskaa miittiä, tulkaa virkeänä takaisin.

      • Onkos teillekkin tullut turkkiilma.Sen parempaa kaveria ei olekan pakkasella kun turkki.Kovin moni ei pidä turkkia vaikka niillä on kaapissa.Mutta tiedän että ovat käyneet ahtaiksi turkit kun ennen oli niin kapeat leikkaukset.

        Minäkin laitoin eilen vaihteeksi uuden paksun toppatakin mutta meinasin paleltua.Pujotteluhousutkin kahisivat jalassa jäätyneinä.

        En enää muuttele se on villasta kudottu hame ja kolmet villahousut niin tarkenee.Turkki ja huovutettu hattu je sen päällä kudottu villahuivi.
        Ei palellut tänään kun oli ne päällä ja kävelemällä kuljin monta kilometriä.Kuljin ammattikoululla ja terveyskeskuksessa mittasin verenpaineen oli hyvä.Sitten venytys jumpassa ja saunassa.

        Juustosta skillani puhuit niin tuli vesi kielelle.Pitää siltä emännältä ostaa joka kuppaa torilla juustojaan.Parempia kun kaupassa.

        Ompelukone oottaa pöydällä ja kankaita vieressä tekijää.Tuli mieleen kun tuli ensimmäinen ompelukone rajantakaiseen kylään.Muorit sitä tavaili kun siinä luki singeri kun eivät osanneet lukea.Samanlainen lukutaidoton mies tuli ja luki siitä koneesta että viepi perkele.Mummut usko kun mies sanoi.

        Miehen sana se on pätevä.onneksi on prtissäkin joku mies,ja meitä ei pysty narraammaan osaamma lukea.

        Minä luin tänään kuvalehdestä opiskelutoverini (jota en ole nähnyt) haastattelun.Lapin käsitöiden tekijästä.Samalla yliopiston kurssilla on kun minäkin Duoji saamen käsityö ja suunnittelu.
        Pääsispä vielä käymäänkin siellä Inarissa,missä on tämä opiskelu.Minulla on kyllä aineistoa tehtynä täällä ainakin näyttelyyn.
        Lämpöinen pirtti houkuttelee istuskelemaan ja samanlaiset ihmiset lämpimät,myötäelävät,innostavat yhtä vaatimattomat kun itsekkin! Lähdenkin höpisemästä hyvää yötä.

      • mummeli-36

        En malttannu vielä olla poikkeematta kun luvin tuolla murreketjun puolela niin hauskan nimen Saabille. Se on kuulema savolaisen sexiauto. Sehän heijän kielellä taipuu "suapi".

        Empä ollu hauskempaa nimmee sille ennen kuulu.Oli siellä monta muutaki hauskaa juttua et lukkee kannatta kyllä.

        Oikeestaan tulin tänne kyllä sen takia kun huomasin et tuo luoja järjestää miut aina johonkin kun pirttii muutetaan. Taas kohta ollaan siinä pisteessä ja oon taas muutosta pois.

        Viekää nyt rakkaat ystävät vielä tämän kerran ne jumppa vehkeetkin sinne uuteen paikkaan elkääkä niin kauas sitä pirttii siirtäkö sillä aikaa etten löyvä sitä mistään kun tuun takasin. Mihi ihmeeseen mie sitte jouvun.

        Vaikka tälle pirtille on monenlaista nimmee tarjottu niin kyllä tää kahvipirtti vaan on. En ymmärrä missä täällä sitä ihmeen flirttiä oikein on kun ei miun etteen millonkaan satu. Mie joka siihen oisin valmiski heti. Ja SkilaN kiitos hyvän matkan toivotuksista. Virkeyvestä en ossaa mainita vielä mittää. Voi olla että ollaan virkeempiä lähteissä. Tapaillaan taas....

      • Hintriika1

        Jos uutisiin on uskomista, niin ovat tainneet kettutytöt onnistua. Lähes kaikki tavaratalot ovat lopettaneet turkisten myynnin ja jopa aitoa turkista osittain sisältävien (laukut yms.) tuotteiden myynnin. Syyksi sanottiin "terrori-iskujen" pelko, vaikka kaikki eivät sitä myönnä.

        Toki hyväksyn eläinten suojelun, mutta en käsitä äärimmäisyysliikkeitä missään asiassa. En hyväksy väkivaltaa enkä vahingontekoa hyvänkään asian puolustamisessa. Tuntuu järjettömältä, että pieni anarkistijoukko saa uhkauksin polvilleen kenet tahansa.

        Mitenkähän saamelaisetkin olisivat tarenneet Lapin tuntureissa tokkiensa perässä ilman poronnahkaisia nutukkaita ja peskejä? Kansallispäivä meni juuri ohi, mutta ehdinpä edes jälkiahkioon!

        oli Helsingissä varsinkin Erottajalla Turkisliikkeitä vieri vieressä.Eipä ole enää,syy varmasti siinä ettei enää kauppa käy. Onkohan siitä 30vuotta kun äitini ei ollut köyhä eikä kipee.Oli saanut perinnön ja halusi ostaa itselleen turkin.Mentiin juuri erääseen Erottajan myymälään sitä ostamaan.Kauppaa hieroessa äiti innostui niin että osti minullekkin turkin.Sai kaksi melkein yhden hinnalla.Minun turkkiani ei ole enää olemassakaan,minne lie vuosien saatossa joutunut.On minulla ns sisäturkki,näillä pakkasilla se yksi parhaimpia vaatekappaleita,pitää tuulet ja tuiskut.Toivottavasti tämä ei ärsytä ketään "Kettutyttöä"

        30 näytä tuo mittari, mutta lähellä hipoo.
        Huomenta vaan ystävät ja kylänmiehet.

        Kettutyttöjen "hyökkäyksiä" en minäkään pidä oikeutettuina, mutta siltä osin, että asia on saanut huomiota ja eläinten olosuhteisiin ja kärsimyksiin on puututtu tehokkaammin.
        Muitakin keinoja varmaan olisi löytynyt.
        Eläintenkuljetukset teuraaksi, siinäkin on asia mikä ei ole myös kunnossa ja asiaanhan on nyt puututtu ja se on oikein.
        Kyllä paljon asioita tehdään "rahan kiilto" silmissä, laiminlyöden ne asiat ja toimet, mitä myös eläimille on kuuluvaa.
        Ystävättäreni omistaa turkin, mutta hän aivan reilusti tunnusti pelkäävänsä laittaa sitä päälle, peläten jonkun tulevan silmille, aika hullulta sekin tuntuu.
        Tässä taas rupesin puhumaan asiasta ,mistä löytyy monenlaisia kannanottoja, mutta minulla on se tunne vahvempi puoli ja sydämmeen koskee, kun näkee ja kuulee eläinten huonosta kohtelusta.
        Luonnossa kuolema voi olla raakakin, mutta ihmisellä ajattelevan olentona on mahdollista välttää turhia kärsimyksiä.

        Tänään olen kyllä melko raaka minäkin, vien vuodevaateet ulos pakkaseen ja kaiken muunkin, mitä nyt irti saan ja annan olla pakkasessa koko päivän, julmasti käyn sotaan pölypunkkeja vastaan.
        Tulee oikein sellainen koston mieliala, kun koko syksyn on vain hujauttanut tuuletusta, nyt kun vihdoin on tilaisuus kostan ja kostan, varmasti kuolevat.
        On se niin kumma, miten asunto tuleekin paljon helpommaksi hengittää, kun on saanut oikein tuolla parvekkeella heilua.
        Ei sitä oikein jaksa uskoa, että vuoteessa nyt jotkut punkit taivaltavat, mutta niinhän sitä kerrotaan ja jopa kulmakarvoissa joitakin ötököitä voi asustaa, huh,huh, onneksi ei näe.

        Nyt lopetan, lukijoita voi pian alkaa kutiamaan, kun tässä tarinoin.
        Keitän kahvit, tuota leipäjuustoa näkyy vielä olevan ja jos ei muuta niin kääretorttua löytyy pakkasesta.
        Kissa saakoon kermaa tänä aamuna, kun muutenkin eläinten puolesta on tullut höpötettyä, kyllähän meidän kisulla on hyvät oltavat.

        Kostonenkeli liikkeellä, punkit paetkaa, jos pystytte, mutta pois minun kodistani lähdette;))

      • sanansaattaja
        mummeli-36 kirjoitti:

        En malttannu vielä olla poikkeematta kun luvin tuolla murreketjun puolela niin hauskan nimen Saabille. Se on kuulema savolaisen sexiauto. Sehän heijän kielellä taipuu "suapi".

        Empä ollu hauskempaa nimmee sille ennen kuulu.Oli siellä monta muutaki hauskaa juttua et lukkee kannatta kyllä.

        Oikeestaan tulin tänne kyllä sen takia kun huomasin et tuo luoja järjestää miut aina johonkin kun pirttii muutetaan. Taas kohta ollaan siinä pisteessä ja oon taas muutosta pois.

        Viekää nyt rakkaat ystävät vielä tämän kerran ne jumppa vehkeetkin sinne uuteen paikkaan elkääkä niin kauas sitä pirttii siirtäkö sillä aikaa etten löyvä sitä mistään kun tuun takasin. Mihi ihmeeseen mie sitte jouvun.

        Vaikka tälle pirtille on monenlaista nimmee tarjottu niin kyllä tää kahvipirtti vaan on. En ymmärrä missä täällä sitä ihmeen flirttiä oikein on kun ei miun etteen millonkaan satu. Mie joka siihen oisin valmiski heti. Ja SkilaN kiitos hyvän matkan toivotuksista. Virkeyvestä en ossaa mainita vielä mittää. Voi olla että ollaan virkeempiä lähteissä. Tapaillaan taas....

        Katso postilaatikkoosi.
        Siellä on sinulle viestiä ja viimehetken tietoja.

    • Likka321

      Odottelen tässä yökylässä olevien 2- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien heräämistä. Mummojen ja vaarien mieluisana tehtävänä on pitää pikkuisia sylissä ja lukea heille.Aiemmin otin erään uuden mainion lastenkirjasarjan, Tatu ja Patu, esiin kirjaketjussa, mutta sinne se jäi nurkan taa. Aamu tv:ssä kerrottiin, että Ruotsissa on ilmestynyt lasten kirja, jonka päähenkilönä on suomalainen rappioalkoholisti!Arveluttavaa minusta!Lapset imevät vaikutteita, lukemisen valinnassa saa olla tarkka, kuten tv-ohjelmien ja videoidenkin valinnassa.Iltalukemisena meillä oli eilen klassikko Kaislikossa suhisee (Kenneth Grahame). Saa nähdä, miten taretaan tänään ulkoilla, on -23, mutta onneksi nykyiset lasten varusteet ovat korkealuokkaisia.Kerrospukeutumista ja reipasta päivää!

      • noista sadun lukemisista, kun mieheni luki poikani tyttärelle satukirjaa ja yritti omin sanoin jouduttaa kirjan lukemista, tyttöpä sanoi, ei se noin ollut.
        Siinä havaitsi miten sen kirjan saloihin oli uppoutunut, usein oli luettu samaa kirjaa,osasi jo juonen ulkoa.

        Ei auttanut ukin muuta kuin lukea kirja kannesta kanteen, niin kuin se oli kirjoitettu.
        Lapset osaavat keskittyäkin, kun on mieleinen asia.

    • Olen kautta historianne seurannut Kahvipirttiäkin. Harvoin sanonut, silloin tällöin kritisoinut.
      Olin pudota tuoliltani kun palstalla sanottiin n. 201-kertaa: Hyvää huomenta. Poikkesin vaan kahville! Kyllä on hyvää pullaaa.

      Nyt huomaan palstalla keskusteltavan erilaisista aiheista. Viestini on tullut perille ja minä, Ruuneperi haukutuksi.

      Oletteko perehtyneet kiltteyteen. Se ei olekaan mitään hölmöä lepsuutta, vaan asiallista asioihin puuttumista, kritiikkiäkin, esim. lasten ohjausta oikealle tielle.

      Pitäkää pirtin ovi kiinni ja tuli takassa, ettette palele.

      Pitäkää pelti auki, etette saa häkää. Ennen pantiin pelti kiinni puutöitä tehtäessä, ettei Nylppä, joka aiheutti huonoa työnjälkeä, päässyt sisään.

      • Ruuneperi, olet lukenut kuin piru raamattua;)) (en tiedä miten se tapahtui)

        Olemme aina "keskustelleet, sen ohessa tietenkin tervehtineet ja on juotu kahvia nautittu virtuaalisesti jos jonkunlaisia herkkuja.
        Tässäpä se onkin, kaikki eivät ota ruuanlaiton ohjeita, vinkkejä, kukkien kasvatusta, käsitöiden tekoa, siivoamista ym,,,, keskusteluksi, mutta pirtin kirjoittajille se on arkipäivää, näistä asioista syntyy myös keskustelua.
        Näistähän jutellaan livenäkin, joko olet pessyt ikkunat, vaihtanut kukkiin mullat, mistä ostit noin kauniin takin ym, eikö näin ole.
        Miehet puhuvat kalansaaliistaan, urheilukisoista, ja kaikesta muusta mitä nyt heitä lähellä tehdään, naisistakin;))

        Tälläistä on pirtin keskustelu ollut,tämän kaksi vuotta ja aiheita pomppaa milloin mistäkin asiasta.
        Tosin huuhaata väliin ja flirttiäkin, mutta kaikki tulee kumminkin toisiinsa liittyen, meinaan ne jutustelut.
        Oikea "keskustelu" on sitten jätetty muihin ketjuihin ja montakaan kertaa ei pirtin väki ole hyökännyt ketjujen kimppuun, niin kuin saamme pirtissä jatkuvasti kokea tehtävän.

        Olemme erilaisia, sen kaikki on todennut, annetaan asioiden mennä painollaan, vaikea on vanhan koiran tapojaan muuttaa, puhun nyt itsestäni, se mikä minusta on kivaa niistä kirjoitan, kovin korkealle ei taitoni riitä, mutta olen onnellinen, että pirtissä on minuakin jaksettu kuunnella.
        Kovin paljon en ole häiriötä muissa ketjuissa mielestäni aiheuttanut, ja nyt lopuksi tämän purkauksen perään totean, että nousiko pirtin arvo nyt piirun verran korkeamalle ja hymy lieventämään sanojani;))DD

      • Ruuneperin

        hipiästä.

      • Hintriika1
        Ruuneperin kirjoitti:

        hipiästä.

        Et kai nyt, Ruuneperi, tosissasi yritä ottaa kunniaa ITSELLESI siitä, että löydät kahvipirtin keskusteluista oikeaa keskustelua! Että viitsitkin, iso mies!

      • Hintriika1 kirjoitti:

        Et kai nyt, Ruuneperi, tosissasi yritä ottaa kunniaa ITSELLESI siitä, että löydät kahvipirtin keskusteluista oikeaa keskustelua! Että viitsitkin, iso mies!

        En ole kovin iso, enkä myöskään koe itsessäni mitään suuruutta.

        Täällä on usea henkilö kertonut käsityksiään Kahvipirtistä. Minä olen yksi näistä.

        Omaa näkemystään kertoessaan ei voi olla väärässä. Väärässä ei ole sekään, joka on toista mieltä.

        Eikö palstalla voitaisi ruveta keskustelemaan asioista, ei henkilöistä. En muista Sinuakaan, Hintriikka, toruneeni tai moittineeni, en myöskää SillaNia.

      • Hintriika1 kirjoitti:

        Et kai nyt, Ruuneperi, tosissasi yritä ottaa kunniaa ITSELLESI siitä, että löydät kahvipirtin keskusteluista oikeaa keskustelua! Että viitsitkin, iso mies!

        Hyvää aamupäivää pirttiin;))

        terveisiä markkinoilta ja iisooo rinkeli,riittää mutusteltavaa;))

        Pakko oli lähteä kauppaan(maito lopussa)siinä samalla pyörähdin torilla ja toin myös niitä pehmeitä kermakarkkeja nammm...

        Ei siellä ollut pakjon asiakkaita jos ei liioin myyjiäkään.

        eihän täällä ole pakkasta kuin -27,8c
        Hiki minulle tuli kävellessä.

        Minulla nousee niskavillat pystyyn tuosta ainaisesta morkkaamisesta;((

        Eikö meillä saisi olla mielikuvitusta yhtään;((

        Eilen en jaksanut mitään kirjoitella,olin siellä "nypläämössä"ja aika hurahti nopsaan.
        Pian taas ihmettelen minnekä sekin päivä hävisi.

        Nautiskelkaa kaikista herkuista.
        näkyillään...

      • asian laita
        Hintriika1 kirjoitti:

        Et kai nyt, Ruuneperi, tosissasi yritä ottaa kunniaa ITSELLESI siitä, että löydät kahvipirtin keskusteluista oikeaa keskustelua! Että viitsitkin, iso mies!

        Mikä sinua HIntriikka oikein vaivaa kun suhtaudut asioihin syrjin silmin? Onko sinun jostakin paha olla?
        Yksi neuvo:kannanotoille jää aina "kasvot" joka pitäisi muistaa.

      • asian laita kirjoitti:

        Mikä sinua HIntriikka oikein vaivaa kun suhtaudut asioihin syrjin silmin? Onko sinun jostakin paha olla?
        Yksi neuvo:kannanotoille jää aina "kasvot" joka pitäisi muistaa.

        jääkään Sinun viestistäsi, opimmeko tuntemaan Sinun jälkesi "asian laita" nikistä.

        Hintriikan tunnemme suorasanaisena, sanontojensa takana seisovana, mitä minä arvostan kovasti.
        Puolustuspuhe tämä ei ole kenellekään, mutta toivoisi jokaisen jollakin nimimerkillä kirjoittavan, että "kasvot" todella mieleen jäisi.
        Kirjoittaminenkin muodostuisi mukavaksi, kun ei tarvitsisi aivan oudolle vastata, kuten tässä nyt teen.

        Ruuneperi hieno hipiä on pirtin suhteen, olenhan sitä aina vain uudelleen ollut aloittamassa, kielteisestä huomiosta huolimatta ja aistinut olen Sinun kirjoituksista hyvinkin suurta paheksuntaa pirttiä kohtaan, et henkilöitä.
        ( vaikka pirtin kirjoittajana koen sen myös itseeni kohdistuvan)
        Jätetään asia unohduksiin.

    • toimin ja nyt tiedän kuka katumapäälle tulee ja viestinsä poistaa.

      Hänellä on oikeus siihen, mutta miksi sitten vasta kun ketju on täysi, eihän se mitään haittaa tee, uusi on jo alulla;))
      Tännehän voi vielä kirjoitella, jos tarvetta tulee.

      • my.mm.eli

        tulla kertomaan Likalle, että oikein mielenkiintoisesti alkoi tuo Westön "Missä kuljimme kerran".
        Kovin monesti on lukemani kirjan alku on ollut kuin tervanjuontia, hyvä jos puoleen väliin mennessä vasta alkaa kiinnostava kerronta. (Niin no, tietysti "kaikkiruokaisena" on sellaisiakin tullut luettua joissa sitä tervanjuontia jatkunut hamaan loppupisteeseen saakka.) Mutta tämä on toista maata tämä.

        Niin alussa olen vielä tämän lähes 600 sivuisen opuksen lukemisessa, etten muuta kuin tämän ensivaikutelman vielä osaa sanoa. Hyvin tarkkaa, yksityiskohtaista kerrontaa on ja hyvin voin ns. sielunsilmin kuvitella vuosisadan alun helsinkiläiset maisemat ym. vaikka kovin paljon on kaupunki kasvanut ja muuttunut niistä ajoista. Historiallisiin romaaneihin olen tuntenut "himoa" lapsesta saakka ja siinähän tämä täyttää erinomaisesti paikkansa. Palataan myöhemmin asiaan jos aihetta.

        Palkintonsa on Westö ansainnut, eiköhän tämäkin filmattane tuonenpana, heti kun rahoitus löytyy!

    • En ole ehtinyt vierailla kahvipirtissä aikoihin, mutta kun nyt lukaisin muutaman ilkeän viestin, niin en malta olla pistämättä nokkaani likoon ja sanon että Kahvipirtillä on uskollinen asiakaspiirinsä ja toivon että Kahvipirtti-otsikko nousee näkyviin vielä kauan, kauan!

      On ihme, ettei arvostelijat voi perustaa omia ketjujaan, jotka ovat juuri sellaisia, kuin he haluavat!
      Näyttää että mikään ei kelpaa. Jotkut keskustelut ovat arvostelijoitten mielestä "liian korkealentoisia", jotkut melkein ala-arvoisia.
      Siinäpä luulisi olevan arvostelijoille haastetta etsiä kultaista keskitietä!

      Uusi pirtti reippaasti pystyyn, SkillaN!

    • Huoltomies.

      Pannaampa ovet säppiin.
      Tämätupa täyttänyt tehtävänsä.

    Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe