Nyt viime aikoina turhautumiseni on kasvanut sellaiseen huippuun, joten ajattelin kirjoitella tänne jos vaikka jollakin muulla olisi sanottavaa tähän asiaan..
Eli näin taustatiedoiksi voisi kertoa, että joku aika sitten baari-iltaa kavereiden kanssa viettäessä törmäsin tosi mahtavaan neitoseen. En tunne häntä, eikä mitään ihmeitä juteltu (pari sanaa vaihdettiin olosuhteiden pakosta), mutta kolahti aivan äärimmäisellä tavalla. En ole koskaan ennen tällä tavalla ihastunut tuntemattomaan tyyppiin, mutta hänen olemus jotenkin vei jalat alta aivan täysin. Tuli sellanen olo, että kuulutaan yhteen - tai asiasta pitää ainakin ottaa selvää. Tästä tapahtuneesta on nyt jotain pari viikkoa ja edelleen pyörii päässä lähes jatkuvasti... En ole mitenkään tietoinen hänen suuntautumisestaan, mutta kyllä semmosta oloa sain, että hän ei välttämättä ole aivan 100% hetero. Jos nyt "tutkaan" on koskaan luottamista. Pitkiä katseitakin kun vaihdeltiin. Tiedä sitten.
Tästä siis pääsemme siihen varsinaiseen ongelmaan. Päässä takoo koko ajan, että tottakai minun pitäisi tehdä asialle jotakin - hankkia tyttö käsiin ja kertoa miten hän sai minun sisuskalut heittämään volttia... Mutta näin lesbolle (joka ei vielä ole täysin sinut tosiasioiden kanssa) se on aivan äärimmäisen hankalaa! Tuntuu, että on niin monta muuttujaa, jotka voi olla täysin vastaan. Tuurillani hän on se 100% hetero ja vetää minua nokkaan jos menisin asiasta hänelle kertomaan.
Tuntuu niin turhauttavalle, että sillon kun vielä oli (ehkä joskus vieläkin on) säpinää miesten kanssa, en koskaan pelännyt ilmaista tunteitani pakkienkin uhalla. Ja pakitkaan eivät tuntuneet maata kaatavilta, ihastuminenhan miehen ja naisen välillähän on aivan normaalia ja jos saa pakit, niin toinen ei vain ole kiinnostunut. Sitten kuitenkin kun haluaisi ilmaista naiselle, että hän on todella kiinnostava persoona jne jne, niin tuntuu että on koko maailma menetettävänä ja siihen päälle omat kasvot. Enhän kuitenkaan haluaisi saattaa tätä kiinnostuksen kohdetta kiusalliseen tilanteeseen (?). Joskus sitä vaan toivoisi, että asiat olisivat yhtä yksinkertaisia kuin heteroilla (ja voin sanoa tietäväni sen olevan paljon yksinkertaisempaa, koska olen sitäkin kokeillut).
Olen kuolla tähän tilanteeseen. Jos joku mies samassa tilanteessa etsisi naisen käsiinsä ja kertoisi kuinka on tämän kerran nähnyt ja siitä lähtien ajatellut lakkaamatta, niin se olisi äärimmäisen romanttista, huomaavaista mieheltä, ritarillista jne... Mutta tuntuu, että jos etsin tämän naisen käsiini ja sanon samat asiat, niin olisin pahimmassa tapauksessa hullu stalkkaaja lesbo, joka vaanii nurkan takana. Äh...
Onko kellään samanlaisia tuntemuksia, vai onko tuntemattoman naisen lähestyminen lesbona heteroympäristössä helppoa kuin heinänteko? Joskus kiroan itsekseni isoon ääneen, että miksi juuri minun pitää olla se, jolle asiat ovat niin vaikeita. Miksi en voisi vain olla yksi heteroista.. Noh melko katkeraa tilitystä, eikä tuolle linjalle kannata tosissaan lähteä, mutta kyllä se pistää miettimään. Varsinkin tällaisissa tilanteissa kun sydän järki ovat täydessä ristiriidassa. Tällä menolla kävelen onneni ohi varmaan lopun elämääni.
Mitä teen?! :D apua
Eli näin taustatiedoiksi voisi kertoa, että joku aika sitten baari-iltaa kavereiden kanssa viettäessä törmäsin tosi mahtavaan neitoseen. En tunne häntä, eikä mitään ihmeitä juteltu (pari sanaa vaihdettiin olosuhteiden pakosta), mutta kolahti aivan äärimmäisellä tavalla. En ole koskaan ennen tällä tavalla ihastunut tuntemattomaan tyyppiin, mutta hänen olemus jotenkin vei jalat alta aivan täysin. Tuli sellanen olo, että kuulutaan yhteen - tai asiasta pitää ainakin ottaa selvää. Tästä tapahtuneesta on nyt jotain pari viikkoa ja edelleen pyörii päässä lähes jatkuvasti... En ole mitenkään tietoinen hänen suuntautumisestaan, mutta kyllä semmosta oloa sain, että hän ei välttämättä ole aivan 100% hetero. Jos nyt "tutkaan" on koskaan luottamista. Pitkiä katseitakin kun vaihdeltiin. Tiedä sitten.
Tästä siis pääsemme siihen varsinaiseen ongelmaan. Päässä takoo koko ajan, että tottakai minun pitäisi tehdä asialle jotakin - hankkia tyttö käsiin ja kertoa miten hän sai minun sisuskalut heittämään volttia... Mutta näin lesbolle (joka ei vielä ole täysin sinut tosiasioiden kanssa) se on aivan äärimmäisen hankalaa! Tuntuu, että on niin monta muuttujaa, jotka voi olla täysin vastaan. Tuurillani hän on se 100% hetero ja vetää minua nokkaan jos menisin asiasta hänelle kertomaan.
Tuntuu niin turhauttavalle, että sillon kun vielä oli (ehkä joskus vieläkin on) säpinää miesten kanssa, en koskaan pelännyt ilmaista tunteitani pakkienkin uhalla. Ja pakitkaan eivät tuntuneet maata kaatavilta, ihastuminenhan miehen ja naisen välillähän on aivan normaalia ja jos saa pakit, niin toinen ei vain ole kiinnostunut. Sitten kuitenkin kun haluaisi ilmaista naiselle, että hän on todella kiinnostava persoona jne jne, niin tuntuu että on koko maailma menetettävänä ja siihen päälle omat kasvot. Enhän kuitenkaan haluaisi saattaa tätä kiinnostuksen kohdetta kiusalliseen tilanteeseen (?). Joskus sitä vaan toivoisi, että asiat olisivat yhtä yksinkertaisia kuin heteroilla (ja voin sanoa tietäväni sen olevan paljon yksinkertaisempaa, koska olen sitäkin kokeillut).
Olen kuolla tähän tilanteeseen. Jos joku mies samassa tilanteessa etsisi naisen käsiinsä ja kertoisi kuinka on tämän kerran nähnyt ja siitä lähtien ajatellut lakkaamatta, niin se olisi äärimmäisen romanttista, huomaavaista mieheltä, ritarillista jne... Mutta tuntuu, että jos etsin tämän naisen käsiini ja sanon samat asiat, niin olisin pahimmassa tapauksessa hullu stalkkaaja lesbo, joka vaanii nurkan takana. Äh...
Onko kellään samanlaisia tuntemuksia, vai onko tuntemattoman naisen lähestyminen lesbona heteroympäristössä helppoa kuin heinänteko? Joskus kiroan itsekseni isoon ääneen, että miksi juuri minun pitää olla se, jolle asiat ovat niin vaikeita. Miksi en voisi vain olla yksi heteroista.. Noh melko katkeraa tilitystä, eikä tuolle linjalle kannata tosissaan lähteä, mutta kyllä se pistää miettimään. Varsinkin tällaisissa tilanteissa kun sydän järki ovat täydessä ristiriidassa. Tällä menolla kävelen onneni ohi varmaan lopun elämääni.
Mitä teen?! :D apua
Vastaukset 8
Vanhimmat
kärpäsestä härkäsen. Eihän sun tarvi mennä sanomaan sille että haluat alkaa olemaan sen kanssa? Mikset vain etsi hänen puhelinnumeroaan ja pyydä vaikka kahville. Ja siitä sitten tietää paljonkin jos hän sanoo ettei kiitos. Ja jos sanoo että ok, niin pohjahan on siinä. Sitten vain tutustut ja katsot miten asia etenee.
Älä nyt panikoi, kyllä sitä pyydetään kahville ihmisiä kokoaika ja uusiakin. Ei siitä kannata nyt tehdä susankurosia ja kosia ekoilla kahvitreffeillä.
Tsemppiä.
Se on ihan totta, että pientä ylireagointia on ilmassa, mutta ehkä siihen vaikuttaa tämä turhautuminen joka ylitti nyt rajat.. :/ Ei toki tarvitse kosia, mutta pelkkä kiinnostuksen ilmaiseminen tuntuu kaamean vaikealta. Tai siis suoraan sanoen se, että silloinhan tulee ilmi et olen lesbo. Ehkä se pelko siitä haihtuisi, jos kerran kokeilisi kunnolla jäätä. Ei vaan meinaa uskoa, että joku muu voisi hyväksyä minut tällaisena kun joskus on vaikeuksia itselläkin hyväksyä.
Niin ja tämä kaikki tapahtuu täällä Keski-Suomessa. :) Siinähän se olisikin, kun kyseinen henkilö tätä lukisi! Ei voisi parempi tuuri olla :)
sä häviät mitään jos pyydät kahville ja juttelette. Se että tarviiko sun sanoa että olet lesbo välittömästi, jää sitten sun varaan. Minusta olisi vaan paras jos katsot nyt häntä tarkemmin ja juttelet ja jne. Ei sun tarvitse todellakaan sanoa että olet kiinnostunut hänestä vaan ensin tutustut ja katsot millainen hän on ja miten tulette juttuun ihan ykköstasolla.
Jos sä nyt jäät odottamaan ihmettä ja kuvittelet että hän lukisi viestisi täältä ja soittaisi ja sanoisi että joo,mäkin susta. Niin ehkäpä sun täytyy tehdä itsetutkiskelumatka itseesi ja koittaa ensin hyväksyä se mikä olet. Ei kukaan sua hyväksy sun puolesta.
Et sä ole ainoa joka on ongelmien ja lesbouden edessä ollut hämmentynyt, mutta siitä pääsee yli kun käy pientä keskustelua itsesnä kanssa.
Tärekintä on että tekee asioille jotain, siellä pään sisällä ja näille ihastuksille. Minä en usko että kovin moni on saanut korvallisen siitä hyvästä että tutustuu johonkin.
Otat nyt vaan reippaasti niitä pieniäkin askelia ja kyllä se elämä avittaa aina kun vauhtiin pääsee. Mutta eka askel on uskallettava ottaa aina itse.
Kiitokset rohkaisusta. Tehtävä olisi kyllä jotain. Ja kyllä tässä vähän matkaa jo ollaankin menty eteenpäin - nyt voin jo kuvitella ottavani häneen yhteyttä, kun pari päivää sitten se tuntui vielä mahdottomuudelta! :) Vaikeaa kuitenkin on, että hän tuskin minua muistaa, eikä tiedä edes nimeäni. Yhteydenotto siis herättäisi hänessä varmasti tiettyjä ajatuksia. Mutta loppujen lopuksi entä sitten.. :D Mietin, että olisi aika ottaa elämä omiin käsiin ja tehdä sille jotakin. Mikä ei tapa niin se vahvistaa. Joskus olisi otettava riskejäkin. Tuntuu vaan, että kaikista aiemmista riskeistä on saanu niin kovasti nenilleen, että ei huvittaisi itseä väkipakoin satuttaa. Jos nyt vaikka olisikin poikkeuksen aika. Enkä tarkoita poikkeuksella sitä, että hän olisi minusta kiinnostunut, vaan että asia menisi sulavasti ilman kauheita kohtauksia jos yhteyttä otan. Kerranhan täällä vaan eletään... Ja ei kun vaan rohkautta keräämään.
jos mitään ei yritä, ei paljoa saakkaan. Ja mitä tulee tuohon "tietynlaisiin ajatuksiin" hänessä kun pyydät häntä kahvile yms otat yhteyttä, niin mä luulen että enimmäkseen ne tietynlaiset ajatukset on sun päässä.
Sitä kun tapaa kiinnostavan ihmisen, sitä antaa itselleen nenilleen, hylkää ja jättää itsensä, nolaa, nauraa itselleen,,siis hänen puolesta. Useimmiten siinä kuitenkin käy niin että asiat menee hyvin ja joskus tulee ns pakit, mutta ei millään seiskapäivää otsikoilla, niin kuin istä mielessään ajattelee ennen kuin edes ottaa yhteyttä.
Rohkeutta vain, ja elämä on todellakin liian lyhyt siihen että on melkein tehnyt asioita joita haluaa. Mielummin sitä ottaa välillä nenuunsa kuin hautoo sitä vain itkuliinaan.
kun kuulosti niin jotenkin tutulta, mullakin mielessä pyörii yks tytsy jonka ohimennen tapasin baarissa ja muutama sananen vaihettiin... hän jäi mieleen, voisitkohan se olla ehkä sinä...? :)
näitä tilanteita on tullut miullekkin vastaan. ei muuta ku jutskaamaan vain. mitään ei menetä ellei jotain asialle tee.. se ettei tee mitään voi olla suurikin menetys! tsemppiä! =)
Itse olen heteronainen, mutta lueskelin kuitenkin mielenkiinnosta näitä juttuja ja omalta kohdaltani voisin sanoa sen verran, että en usko että suuttuisin/nolostuisin, vaikka se olisikin nainen,joka lähestyisi noissa merkeissä. Ennemminkin olisin joka tapauksessa imarreltu siitä että on tehnyt johonkin vaikutuksen. Itse olen 22 ja luulen että vähintään tämän ikäisenä on jo sen verran kypsä että ottaa ihmisen ihmisenä. Jos ei, niin sitten mennyt miettimisesikin hukkaan :D
toivottavasti saat selvyyden! zemppiä;)