Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Metsästysmaja

Tapasin Sari muutama päivä senjälkeen kun olimme
käyneet Niken kanssa mökillä.
Sari oli tapansa mukaan iloinen ja täynnä energiaa.Jotenkin aavistin kuitenkin jonkun asian vaivaavan.Sovittiin illaksi meno muutamalle.
Tapasimme sovitulla terassilla. Sarilla oli taas
uusi hame ja toppi,sanoin etsiväni isellenikin
jotain kivaa lahjakortillani,jonka sain Nikeltä.
Sari alkoi utelemaan mistä olin kortin saanut.
En voinut olla kertomatta Nikestä,olihan Sari
paras kaverini.Sain vastaani katseen josta saattoi
humata Sarin arvaavan todellisten palvelusteni
laadun. Olisko siellä iltatöitä mullekkin,menee
kohta koko tili vaatelaskuihin. Tiesin kyllä Sarin tuhlailevasta tyylistä elää.
Meitä nauratti kovasti yhteinen salaisuutemme
tulevista seikkailuista.

Tapasin Niken,olin omaksunut nimen heti,jotenkin
oli helpompi ajatella häntä Nikkenä eikä johtajana.Siis tapasin hänet parisen viikoa mökki-
reissun jälkeen.Olin jälleen siivoamassa.
Olin keittänyt kahvit jota olin juomassa töitten
päätteeksi kun Nikke tuli sisään.
Kaadoin hänellekkin ja istuimme juomaan.Kiitin
lahjakortista ja se näytti miellyttävän häntä.
Oli pelännyt reaktiotani,siksi ei voinut antaa
rahaa vaikka tiesi sen olevan monikäyttöisempää.
Huomasin hänen katseestaan jolla mittaili var-
taloani hänellä olevan mielessä jotain mitä
halusi kysyä. Sanoin mökkireissun olleen
kivan ja että voitais joskus panna uusiksi.

Nikke kiersi pöydän ja tuli taakseni.Tunsin
käsien hakeutuvan rinnoilleni ja työntyvän työ-
takkini alle etsien paljasta ihoa.Kun kaulaani painui lämmin suudelma kuiskasin meneväni suihkuun,olin aivan hikinen,ilta oli tosi kuuma.

Kietaisin vaan pyyhkeen rintojeni yli kun tulin pois,Nikellä oli vaan kalsarit jalassa.Syleilimme
kiihkeästi ja pyyhe putosi lattialle.Aloin olla jo tulessa kun kaaduimme vieressä olevaan sohvaan.Hyväilyt kävivät yhä kiikkeimmiksi kun
Nikke nousi,otti pyyhkeen lattialta ja levitti
päätynojan päälle ja veti jaloista minut nojalle.

Asento ei ollut kaikkein mukavin,makasin kaarella
takamus nojalla.Kaikki kuitenkin unohtui kun jalkani levitetiin ja tunsin kielen etsiytyvän
kostealle vaolleni.Olin aamulla ajellut karvat
ja jättänyt vaan kolmion kummulle.Suu lämmitti
häpyhuuliani kielen liikkuessa syvällä sisälläni.
En voinut mitään voihkaisulleni kun kieli yllättäen nousi klitalleni.Olin kiimasta aivan sekaisin,makasin jalat olkapäillä käsien hieroessa
rintojani ja kovettuneita nännejäni.Kauaa en kestänyt vaan voihkaisin suljetuin silmin ja pää
sivulle taipuneena,lantion kohotessa vieläkin ylemmäs jonkun tahdosta riippumattoman voiman
nostamana,nyt, anna sitä.

Kun tunsin kosketuksen liukkaaksi nuollussa vaossani ja elimen työntyvän sisääni,en mahtanut
mitään ynähtelylle joita jokainen työntö sai
aikaan.Niilo kiihdytti tahtiaan ja väliin veti sen
kokonaan pois,uusi sisääntulo tuli aina vaan rajumpana,terska sisälläni oli kuin mäntä joka
pumppasi mehujani.Sitten tunsin sen tulevan,
korahtelin varmaan orgasmin kulkiessa läpi.
Nikke näki sivuille heittelehtivän pääni ja tunsi
supistukset kalunsa ympärillä joita orgasmin aallot kuljettivat.

Ihana raukeus saapui ja kuin vilunväreet olisi
kulkeneet keholla.Hetkeen emme liikkuneet,
makasimme vaan päällekkäin,sitten Nikke kuiskasi
korvaani,olit ihana,niin sinäli, sanoin hänen vetäytyessä minusta.

Kun erosimme Nikke lupasi soittaa.Oli kuulemma
jotakin asiaa josta halusi jutella.Mikset voi
kertoa nyt kysyin. Ei näin kaunista hetkeä pilata
työasioilla,sanoi ja huiskautti kättään ja ajoi pois. Jäin miettimään pyörääni nojaten.Olinko
siivonnut huonosti.Sittenpähän kuuluu,tuumin ja
hyppäsin pyöränselkään.Satula tuntui jotenkin
oudolta,se sai minut melkein nauramaan !
03226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anna Dulla kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu