hakee 10 tekstinkäsittelijää HUS:iin. Miksi vaatimuksena ei ollut lääketieteellisen sanaston tuntemus ehdottomasti? Taas saa niitä uusia kädestä pitäen opettaa. Lomakkeita on kymmeniä, eri alojen sanastoja myös. Itsekin on saanut yli 20 vuotta tehdä työtä ja kehittää itseään omatoimisesti, jotta olisi joka-alan kirjoittaja.
TEKSTINKÄSITTELY
Helsingin Sanomat 31.1.-07
4625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jaetaan pärstäkertoimen mukaan. Kehityskeskustelun mukaan piti jakaa, mutta ei ole kutsuttu kuin pari-kolme, pomolla niin hirmu kiire, ettei ehdi juttelee kuin tva-saajien kanssa, buhhaaa...
tällä palstalla taitaa vierailla enemmänkin HUS:ssa työskenteleviä, joten heitänpä kysymykseni heille. Opiskelen ensimmäistä vuotta tradenomiksi, aiempaa työkokemusta on mm. sos. ja terv. huollon laskutuksesta, joten onkohan mitään mahdollisuuksia saada jonkin sortin kesätyötä HUSsista? Lääketieteellisen sanaston tuntemusta ei ole kyllä pätkääkään. Tarvitaankohan siellä kesäksi toimistoon muuta henkilökuntaa kun tekstinkäsittelijöitä?
EI.
Näpsäkäämmällä oli kieltävä vastaus, mutta minulla on. Nykyäänhän vaaditaan vähintään tradenomin koulutus tekstinkäsittelijällä, joten sinulla on mahdollisuus päästä kirjoittaman, jos haluat. Lääketieteellinen sanasto tulee tutuksi kirjoittaessa, tämän päivän teknologia on apuna siinä. Näyttää vain siltä, että nämä nirppanokkavakkarit ovat haluttomia opettamaan. Johtuu varmaan siitä, että ei saa kukaan tulla hyppimään heidän varpailleen, hehän ovat niin ammattitaitoisia, mutta vikansa niilläkin. Luulisi olevan ylpeitä, että saavat opettaa uusia, koska meidän alalla niitä tarvitaan, tekstareista on pula. Kuulkaahan vakituiset tekstarit, nielkää ylpeytenne ja ottaa porukkaan uusia, tulisi varmaan parempi työfiiliskin, kun on uusia naamoja joukossa.
Näin meilläkin tehdään ja motivaatiota riittää.