Vähän neuvoja tarttis aloitteleva laskettelija... Lasketellu oon jo jonkin verran, mutta taidot ei mitkään kummoset ole, olen ihan peruslaskija, tykkään mennä lähinnä punaisia rinteitä. Suksina mulla Atomicin SX7:t. Vielä en ole mäkeen päässyt tänä talvena, viime kaudelta jäi yksi asia pohdituttamaan.
Sukset ovat todella mainiot mun käyttöön, ekaa kautta käytössä viime talvena. Suksien pituus on oma pituus miinus 7 cm, monot n. 8 vuotta vanhat mitkä lie. Sitten menin huollattamaan sukset (voitelu kanttien hionta) ja laskemisesta tuli aivan kamalaa. Sukset ei enää tuntuneet kääntyvän ja kun kääntyivät, haukkasivat samalla inhottavasti. Kysymys kuuluukin: mitä mahdan tehdä väärin, että noin käy? Kun kantit kuluivat taas, alkoi laskukin sujua paremmin.
Paras tietysti mennä laskettelutunnille, mutta osaisko joku näin tekstin perusteella sanoa, mihin kannattaisi kiinnittää huomiota, jotta laskeminen sujuisi paremmin? Tekniikassa (tai siis sen puutteessa) jotain häikkää...
Laskettelutekniikka?
9
8892
Vastaukset
- jannu.
Uskoisin että suksen "paraneminen" ei johdu kantin kulumisesta, vaan siitä että totuit yksinkertaisesti niihin. Näin etäopetuksena lasemistekniikkaa on vaikea opettaa, paras neuvo lienee ottaa muutamia tekniikkatunteja opettajalta, vaikka olisikin jo muutaman vuoden laskenut.Toiseksi paras neuvo on ulkoiluttaa suksia mahdollisimman paljon, laskettelu on nimittäin haastava laji ja siinä ei kovin moni tule "täysinoppineeksi" .
- ...
Olisivatko voinneet unohtaa poistaa purseen pohjanpuolelta? Se aiheuttaa juuri kuvaamasi ongelman. Mihin kulmaan laittoivat kantit?
Jollet ole hirveästi laskenut niin sivukulma 90 ja pohja 0.7 voisi olla hyvä. Jos taas haluat tiukemmin kääntyvän suksen niin 88/0.5 olisi ok.
Kanttikulmilla on oikeasti merkitystä suksen laskettavuuteen- Skimbapoju
Ei tuollaisilla neuvoilla aloittelija tee niinko yhtään mitään.
Hyvä nhuoltoliikkeen pitää kyllä osata hommansa ilma että asiakas kertoo mihin kulmaa kantit pitää hioa. - ei ole haittaa
Skimbapoju kirjoitti:
Ei tuollaisilla neuvoilla aloittelija tee niinko yhtään mitään.
Hyvä nhuoltoliikkeen pitää kyllä osata hommansa ilma että asiakas kertoo mihin kulmaa kantit pitää hioa.Niin juuri. Hyvä huoltoliike sen tietääkin mutta kun kaikki eivät ole hyviä niikuin itsekin seuraavissa viesteissä kirjoitat.
- Skimbapoju
Heip!
Sulla on ensinnäkin tosi hyvät Atomicin sukset, joilla pääset nauttimaan laskettelun riemuista aika helposti. Suksesi on perusvakaa, Atomicin yleis-suksi. SX7 on yleisesti käytössä mm. alpeilla vuokrasuksena, joten se palvelee hyvin laajaa laskettelijakuntaa.
Itse laskin ko. suksella viime talvena viikon italiassa, viikossa tuli noin 300 rinnekilometriä, joten voin sanoa vakaaalla rintaäänellä että suksesta ei laskettelunautinto sinulla jää kiinni.
Omasta mielestäni ko. suksi ei ole itselleni ihan tarpeeksi jäykkä. Tosin hieman lajia harrastaneena kaipaakin vähän sukselta enemmän kuin aloitteluvaiheessa.
Kanttien teroitus on hyvä juttu, mutta liian terävät kantin saattavat tosiaan tuntua kummilta aluksi, ihan johtuu siitä että olet tottunut laskemaan tylsillä kanteilla ja siten et uskalla luottaa teräviin kanntteihin. Laskeminen on aivan erilaista kun kantit puree kunnolla. Varsinkin jäällä sen huomaa.
Laskettelutyylistä senverran, että opettele aluksi liovalla rinteellä päästämään suksi rohkeasti kantille, huomaat että nykysuki kulkee kun raiteilla. Rohkeasti vaan painat suksen leikkaamaan. Muutaman laskun jälkeen huomaat että homma loksahtaa paikalleen. Olen sitämieltä että välttämättä hiihtokoulusta ei ole sinulle mitään lisäarvoa, jos perusasiat on kunnossa.
Mutta sitten vinkki. Kevään alessa on suurin osa monnoista -50 %, osta ihmeessä uudet monot, kerrot liikkeessä mitkä sukset sinulla on niin saat samantasoisen monon. Liian jäykkä monokaan ei ole hyvä, koska pian tulee hinku ostaa myös jäykemmät sukset.
vinkki 2.
Katso netistä vaikka www.skimbaaja.fi, sivulta missä järjestetään skimbaajan testikiertueita, rohkeasti sinne niin saat uusia vinkkejä ja saat kokeille miltä erilaiset sukset tuntuu.
hoppas että tästä on jotain apua. - suksitunari
Kiitos hyvistä vastauksista kaikille!
Toi kulumisen "löytäminen" syyksi suksen käytökseen johtui oikeastaan siitä, että kävin näyttämässä suksihuollossa suksia huollon jälkeen, kun laskemisesta ei tuntunu tulevan mitään. Kantteja tylsytettiin tai siis hiottiin hiukan (ei paljoa) suksen kärjestä ja takaa, jolloin alkoi laskeminen taas sujua. Varmasti laskutekniikassakin on jotain vikaa, kun en saanut suksea taipumaan.
Semmonen mietitytti jälkeen päin, että oliko kantit jotenkin erilaiset huollon jälkeen kuin tehtaalta tullessa (kai ne nyt terävät on tehtaalta lähtiessä?), koska ihan uusilla suksilla ei moisia ongelmia ollut, vasta huollon jälkeen.
Muuten sukset ovat olleet mahtavat, huima parannus edellisiin aloitteiljan suksiin! Eipähän suksista pääse ominaisuudet loppumaan.- Skimba_poju
Väittivät mulle urheilukaupassa että uusien suksien kantit ei välttämättä ole terotettu lopullista laskua varten, eli uudet sukset pitäs kuulemma aina voidella ja kantit terottaa.
Kanttien terotuksessa on kuulemma hirveät erot! Moni haukkuu pienten laskettelurinteiden terotuskoneita aivan paskoix, kun taas esim Rukalla kuulemma homma toimii. En tiijä, itse terotan kantit vähän nihkeesti, pitäs varmaan terottaa useammin, joten ihan vaan kuulopuhetta.
- alottelja
TM kirjottaa nrossa 20/2005 että hiihtokeskuksissa 'vaanii vaara' kun menee kunnosteleen suksia. Perinteinen kivi-/nauhahiomakone tekee pahaa jälkeä, kääntyvyys häviää, suksi menee suoraan kuin raiteilla ja mihin milloinkin.
Kunnon jälkeä saa keraamisilla kivillä: Levillä, Rukalla, Skiservice Hgissä, Intersport Puhos,
(siis 2005)
PS. mulle myytiin ekoiksi suksiksi Head ixrc 1000 -> comments anybody? - kokenut ammatti laskija
voisi sanoa että jonkinlaista kokemusta on vastaan kysymyksiin mielellään omalla mäkitoimistolla ranskan alpeilla olenhan myös vetänyt omaa koulua kokeneille laskijoille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32718Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581341Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä181006Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk298893- 72875