Näin minulle ja monelle kanssaviljelijälle on käynyt eläkeijän lähestyessä. Olisimpa ollut niin viisas, että olisin lopettanut vuosia aikaisemmin,-olispahan ainakin velkaa vähemmän ja mahdollisesti terveyttä enemmän. Kyllä se tästä kun lämmintä tuvassa riittää.
takametsästä
peräaukko
3597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että sukupolvenvaihdoksen jälkeen sitä laajennetaan nuoruuden innolla ehkä kylän ja jopa seutukunnan suurimmaksi tilaksi. Peltoa on paljon, uusia rakennuksia on pihapiiri täynnä. Metsissä on vain aukkoja. Ja velkaa, sitä on ja paljon. Miljoona euroa taitaa olla keskimäärin navetan rakentamisen hinta (-tuet). Työpäivät ovat yhtä hullunmyllyä. Kiirettä, kiirettä, juoksulla matka on tehtävä että ehtii.
Näin on ainakin naapurissa. Itse olen velaton pientilan kasvinviljelijä. Vähän on tuloja, mutta eipä paljon ole menojakaan.
Peruspolsevikkeja kommunisti kateellisia hyi saatna. Näitä on meiränki naapurustossa. Muuta olekkaan kuin aikaa...köyhänä syntyy, köyhänä elävät ja köyhänä kuopataan. SE ei ole EI maatalousyrittämistä ollenkaan
Totean vain,että sinulla on suppea sanavarasto ja sekin sopimaton. Koetahan silti tulla toimeen. Olen ollut ja pysyn kepulaisena!!