Osaisiko kukaan sanoa, mistä johtuu etten pysty syömään aamuisin mitään? En yksinkertaisesti saa mitään alas! Nälkä kyllä on, mutta suu on aamuisin kuiva ja mikään ei maistu.. Sitten päivän kuluessa ruoka taas maistuu ja syön iltapäivällä vatsani täyteen..Tätä on kestänyt jo useamman vuoden ja joskus yläasteella terkkari epäili sen johtuvan maidosta, joten olin juomatta maitoa jonkin aikaa, muttei se tepsinyt..Onko muilla samaa ongelmaa vai onko mussa jokin vika? :D
Aamupalasta..
hungry
61217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
nestemäinen ruoka on helppo niellä ja siitä voi tehdä terveellisen. yksinkertaisimmillaan se on vaikkapa maitoa ja banaania tehosekoittimessa. tai piimää, puolukkasosetta ja vähän kauraryynejä - hyvää.
myös juotavaa jogurttia on kaupassa valmiina.
muistatko yleensä juoda vettä tarpeeksi ? kaksi litraa päivässä, vähintään. Muuten voi olla suu kuiva seuraavana aamunakin.
Eilen joku ajakohtaisohjelma puhui aiheesta. Siinä "asiantuntija" selitti aamun syöntihaluttomuutta näin: Jokaisella ihmisellä on oma sisäinen kellonsa, jos ihminen joutuu heräämään aikaisemmin kuin sisäisen kellon mukaan olisi kohtuulista ei aamupala tahdo maistua.
Kelloa voi kääntää jonkin verran menemällä aikaisemmin nukkumaan ja heräämään aamulla siten, että ehtii olla 15-30min hereillä ennen aamupalaa. Myös illan hämärtäminen (ylimääräiset valot pois, rauhallista tekemistä illalle) ja aamun kirkastaminen (oleskelutiloihin kirkkaat valot, jotain reipasta aamutekemistä, radio päälle yms) auttaa sisäistä kelloa saamaan kiinni uudesta rytmistä.
Pakolla ei kannata syödä vaan mielummin ottaa eväät mukaat ja syödä esim. töissä aamukahvien yhteydessä.
Valitettavsti en nähnyt juttua kokonaan, enkä huomannut katsoa asiantuntijan nimeä tai koulutusta, joten en osaa arvioida kuinka päteviä ja tutkittuja hänen neuvonsa olivat.
Minulla ei ole mielestäni koskaan ollut ongelmia aamupalan maistumattomuudesta. Poikani taas odottelee jopa tunnin-pari ennen kuin syö aamupalan (melkeinpä brunssin). Tuosta edellisestä viestistä vasta tajusin, etten minäkään koskaan syöksy suoraan sängystä aamiaispöytään. Minullakin kuluu yleensä tuollainen 15-30 minuuttia muihin aamutoimiin (vessassakäynnit, teen keittäminen ym.) joten aamiainen maittaa hyvin kun sitten asetun pöydän ääreen. Itse olen siis tottunut heräämään noin tuntia ennen töihinlähtöä tms. Monella tämä ei onnistu, kun kello soi muutamaa minuuttia ennen kotoalähtöä. Ei siis ihme jos ruoka ei maistu kun on vielä puolinukuksissa. Sitten näkee näitä kioskikahvikupin kanssa bussissa matkustavia ja aamupala jääkin siihen matkalla hätäisesti juotuun kahviin.
Moneltako syöt illalla ja mitä? Itse olen huomannut, että jos syö kovin paljon/raskaasti illalla, ei aamulla käy syönti. Toinen on se jonkun jo mainitsema että heti heräämisen jälkeen syöminen ei myöskään tahdo onnistua.
Kiitos neuvoista! Tänä aamuna odotin sen puoli tuntia ennen kuin söin ja se toimi! Itse en tullut ajatelleksikaan että ratkaisu voisi olla noin yksinkertainen..:) Olen nyt juonut vettäkin vähän enemmän, eikä suu tuntunut kovin kuivalta.. Nyt jaksan päivän paremmin, kun ei ole koko ajan nälkä..:)
itselläni aina ollut hyvät ruokahalut,monesti illalla odotan jo innokkaana aamua,et pääsee syömään ja erityisesti juomaan kahvia:)