Mitäpä mieltä olette uudesta kirjailijanalustamme, Susan Kurosesta, joka "kirjoittaa kirjaa" pääministeristä?
Onko tämä teko alhaisuuden huippu suoraan selkäänpuukottamisen oppikirjasta ja pyrkyrimäisintä / naurettavinta julkisuuden kaipuuta mitä maailma päällään kantaa, vaiko mielenkiintoinen kirjaprojekti, johon pitää ilman muuta perehtyä tarkemmin?
Onko tämä teko alhaisuuden huippu suoraan selkäänpuukottamisen oppikirjasta ja pyrkyrimäisintä / naurettavinta julkisuuden kaipuuta mitä maailma päällään kantaa, vaiko mielenkiintoinen kirjaprojekti, johon pitää ilman muuta perehtyä tarkemmin?
Vastaukset 28
Vanhimmat
paitsi satunnaisista suomalaisuutisista ja näiltä palstoilta, mutta kuulostaisi, että tuo lyhyt seurustelu saattoi olla merkityksettömän naisen elämän mielenkiintoisin periodi - ainakin hänelle itselleen. Ja roskalle luulisi aina löytyvän ostajia.
Joku menestyy luonteensa vuoksi, joku sen puutteella. Kukin taaplaa tyylillään.
Enhän tunne kumpaakaan.
Saattaahan olla, että roskalehdistö teki tuosta naisesta kansan vihan kohteen, ja hän tuntee tarvetta kertoa juttu omasta näkökulmastaan.
Minusta jokaisen yksityiselämä pitäisi pysyä sellaisena, elleivät he itse julkisuutta hae.
Olisi kyllä kiva, jos kirja aiheuttaisi kohua jo sen vuoksi, että sitä ollaan kirjoittamassa. Harva kirja puhututtaa edes julkaistuaan.
Suski hei, vaikka sun kirjoitukses on suunnattu koko Suomelle, sun pitää antaa itselles luova työrauha, mon cherie.
" vaiko mielenkiintoinen kirjaprojekti, johon pitää ilman muuta perehtyä tarkemmin?"
Ehdottomasti mielenkiintoinen kirjaprojekti, johon täytyy perehtyä tarkemmin. Kyseessä on kuitenkin nainen, joka on muutaman kuukauden ajan tutustunut pääministeriin intiimimmin, kuin kukaan muu. Hän on tämän päivän Marilyn Monroe ilman blondia hiusväriä, naispuolinen William Thacker - saavuttanut sen, mistä useammat keski-ikäiset kotiäidit voivat vain unelmoida: rauhallinen, tärkeä ja varakas kumppani.
Olen varma, että hän (kolmen lapsen äitinä) järkevänä ja tasapainoisena ihmisenä osaa kertoa suhteestaan pääministeriin mahdollisimman hyvin, ilman sensaationhakua ja antaa toivoa ikäisilleen naisilleen, että yksinhuoltaja parturi-kampaaja Espoostakin voi saada itselleen maan ykkösmiehen. Kaikki on mahdollista. Usko itseesi. Olet täydellinen.
***
Suomeksi:
Kyseessä on luultavasti maailman ällöttävin ja epätoivoisin yritys saada hieman Creme Bonjouria leivän päälle. Tämä nainen on ollut painajaiseksi koko Suomelle ja Matti Vanhanen pitäisi saattaa oikeuteen mentaalisesti häiriintyneen naisihmisen seurustelemisesta. Tämä painajaattori ei näytä minkään laantumisen merkkejä.
Susan on yhtä suuri kirjailija, kuin Seitsemän päivää lehden työntekijät ovat journalisteja.
He tiesivät, että kun nyt tuo naisihminen on jo niin perin pohjin vihattu, niin kirja kyllä luetaan, oli millainen tahansa. Ja jo se, että kirja on tulossa, on uutisarvoinen juttu! Ja jos kirjaa ei tule, niin siitäkin sukeutuu kirjoittelua, ja lehtiä myydään. Kömpelösti seurusteluasioita kokeillut mies ja ehkä hiukan naiivi nainen ovat niin turvallisia haukuttavia. Siinä on paljon mehevää; tunnetun miehen ja tavallisen tytön tarina (tai paremminkin kohtaus), poliitikon typeryys, suomalaisten tökeryys, tietynikäisten naisten estottomuus, nettideittailun kornius...
En tunne näitä henkilöitä, joten saatoin kirjoittaa ihan typerästi. Harmi, ettei minun kirjoituksistani kukaan nosta mekkalaa - edes sen jälkeen, kun se on kirjoitettu, saati sitten etukäteen.
Ihan kiva, jos saisi hiukan tienestiä tuolla kirjalla. Eikös hänet potkittu ulos aika tympeästi, tekstiviestillä?
Kaikki Susannat ja Susanit loistaa lööpeissä, kuka hinkkiensä ja kuka jonkun Matin kanssa hengailusta.
Ja jokainen pukkaa kirjaa ja kustantamot valuttaa kuolaa jo ennen ensimmäistäkään myytyä kipaletta. Tein uudenvuoden lupauksen, en osta yhtään "kohukirjaa".
Ja suren ,etteivät kustantamot ota rohkeasti uusia nimiä listoilleen.
Niinhän se Paasilinnakin sanoi :-Lääkäriksikin pääsee helpommin , kuin kirjailijaksi.
Susanin kirja edelleen aloitusta vailla
Kirja - tuleeko sitä?
Pelkääkö Susan paljastaa tunteensa?
Susan yritettiin vaientaa - salaliittoteoria
Hakkerin epäillään varastaneen Susanin käsikirjoituksen - kopio saatavilla netistä
Susanin asuntoon murtauduttu - käsikirjoitus hukassa
Vanhanen suola janottaa
Susanin entinen kumppani loukkaantui siitä, ettei häntä mainittu kirjassa - kirjoittaa nyt omaa kirjaa, jossa paljastaa kaiken
(Joku varmaan keksii parempia - nämä nyt olivat aika tylsiä.)
Tästä saa hyvät rahat tai sitten ei!
Kello kahdeltatoista kampaamoon saapui mies ajallaan, asetti päällystakkinsa naulakkoon ja istuutui odottamaan vuoroaan. Jokin hänessä kertoi, että hän oli saapunut lämpimällä autolla; luultavasti kalliilla, sillä hänen pukunsa ja solmionsa olivat moitteettomia; kuin jonkun sellaisen valitsemia, joka tiesi mitä valita.
Susan huolestui. Mies oli täysin tuntematon, mutta silti hänessä oli jotain epämiellyttävää, jotain ahdistavaa ja tuttua.
Hän kurkisteli asiakkaansa pään ylitse miten sisään astunut mies valitsi lehtitelineestä itselleen iltalehden, ryhtyen selailemaan sitä hajamielisenä.
Hän oli jo lukenut lehden. Tuntui, ettei hän nähnyt mitään uutta edessään.
Susan mietti kuumeisesti kuka mies mahtoi olla. Varauskirjassa oli seuraavan ajan kohdalla vain sana "siistiminen". Se ei kertonut mitään Susanille. Hermostuneena hän klipsutteli asiakkaansa valmiiksi ja peilaili lopputulosta tyytyväiselle maksajalle. Vielä peilistä Susan vilkaisi lehteä selailevaa miestä. Tämä ei ollut mitenkään kiinnostunut Susanista, tai yleensäkään mistään. Toimittaja hän ei ollut.
Elämän normaali jatkaminen nettisuhteen kariutumisen jälkeen oli vaatinut kampaamon ulkopuolelle poliisivartion: Toimittajat olivat kilvan tunkeutuneet kampaamoon ja tehneet työteon mahdottomaksi: Heitä oli ollut takaovella, työmatkalla, puhelimessa, valeasiakkaina kampaamossa - kunnes lopulta niin häiritsevissä määrin, että Susan oli katsonut parhaimmaksi soittaa poliisille häiriköinnistä. Poliisi ei voinut auttaa. Heidän toimenkuvaansa ei kuulunut yksittäisten kansalaisten suojelu, vaan kokonaistilanteen hallinta.
Susan ei mennyt neuvottomaksi. Hän soitti Teatterikorkeakouluun naapurinsa miehelle ja esitti asiansa mahdollisine ratkaisumalleineen. Hänen keksintöönsä suhtauduttiin suurella huumorilla ja myötätunnolla. Jo seuraavana aamuna hänellä oli kampaamossaan poliisi. Tilanne rauhoittui samalla hetkellä.
Mies ikkunan äärellä nousi koko mittaansa, asetti siististi lehden takaisin telineeseen ja valmistautui vuoroonsa riisumalla pikkutakkinsa pois. Hyvin huolettomana hän katseli miten edellinen asiakas kiemurteli halussaan kysellä intiimejä Susanilta, mutta ei voinut, sillä takahuoneessa oli höyryävän kahvikuppinsa äärellä poliisi, jonka kädessä lepäsi avonaisena Dostojevskin "rikos ja rangaistus."
Asiakas poistui liikkeestä, ja mietti mennessään mitä sanottavaa keksisi tutuille kaikesta tästä.
- Taitaa olla teidän vuoronne? Susan kysyi mieheltä, ja tunnisti samassa järkyttyneenä tämän partaveden tuoksun. Hän oli itse henkilökohtaisesti ostanut päämisterille ja rakastetulleen seurusteluaikoina Boss'in "Number One" -partaveden. Ja nyt kaikki muistot lehahtivat hänessä auki, kun mies istuutui vaisusti hymyillen hänen tuoliinsa.
Susan piilotti miehen kappaan niin hyvin kuin taisi, mutta tuoksun pöllähtelyä sen avonaisista saumoista ei voinut mitenkään estää.
Mies oli hiljainen. Tuntui, että hän ajatteli vain jokaisen minuutin toisen puolikkaan. Mutta sitten hän havahtui ja silmiinsä ilmestyi kummallinen kiilto. Se tuijotti Susania peilistä samalla kun suu puhui:
- Olimme ajatelleet vain hieman siistiä, hän sanoi, ja istui liikkumatta aloillaan tuijottaen itseään. Susan ihmetteli miksi mies oli käyttänyt monikkoa yksikön sijaan. Hänen oli ollut pakko perehtyä näihin kielioppisääntöihin projektinsa vuoksi. Ne olivat hyvin oleellinen osa kaikkea siinä mielessä, että hänen haamukirjoittajansa eivät itse pystyneet ajattelemaan niin kuin hän ajatteli. Jo pienilläkin muutoksilla tekstiin sen sisältämä viesti muuttui. Tätä hänelle oltiin teroitettu ja pyydetty lueskelemaan sekä internetistä, että haamujen hänelle kuljettamista kielioppikirjoista niitä sääntöjä, jota auttoivat heitä totuuden pyydystämisessä ja markkinoinnissa.
Ja tämä mies tässä oli tehnyt kielioppivirheen. Siihen täytyi olla jokin syy. Susan mietti kuumeisesti. Kaivoi esiin terävät saksensa ja heittäytyi hieman hölmöksi:
- Siistinkö sivuilta, vai siistinkö tästä päältä? hän sanoi ja tutkiskeli miehen hiuksia.
- Olemme melko tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. Mutta sieltä täältä se kaipaa jotain. Susan kuunteli miestä ja klipsutteli saksiaan.
- Haluatteko, että jätän niskan enemmän näkyviin?
- Emme. Meistä se voi jäädä noin, mies vilkaisi ohimennen Susanin saksia.
- Entä korvat? Susan veti korvan hörölleen.
- Korvamme saavat näkyä. On hyvä kuulla mitä sanotaan.
- En oikein tiedä mistä leikata. Korvanne ja niskanne näkyvät jo.
- Jospa ajettaisiin vain parrat - niin, veitsellä ja vaahdolla.
- Veitsi kurkulle?
- Niin, veitsi kurkuille.
Susan valmisti lämpimän hauteen pyyhkeestä ja kietoi sen miehen kasvoille.
- Tässä menee vähän aikaa. Haluatteko kenties jotain luettavaa?
- Me emme ole lukumiehiä, mies sanoi vakavana.
- Lukeminen kannattaa aina... ja laskeminen.
- Laskeminen? mies murahti pyyhkeen alta.
- Niin, päässälaskeminen. Pienyrittäjä ja yksinhuoltaja joutuu laskemaan kaiken tarkkaan päässä.
- Laskuvirheet ovat monasti hyvin kohtalokkaita, pyyhkeestä kuului.
- Kyllä, juuri niin. Siinä saattaa äkkiä kaatua parturintuoli alta. Mutta onneksi minulla on takaajina muutama hyvä ystävä.
Mies oli hetken hiljaa. Pyyhe höyrysi hänen kasvoillaan ja vain rintakehä nousi ja laski hitaasti kapan alla. Valehtelivatko Susanin silmät? Ehkä mies hengitti hieman kiivaammin kuin äsken. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut, ei sanaakaan, kunnes sitten pyyhkeen sisältä kuului puhetta:
- Ilmasto lämpenee, maailma muuttuu. Mutta ihminen on aina sitä mitä se on. Ja sellaisena se pysyy... Myös ystävänne.
Poliisinäyttelijä takahuoneessa oli huomannut Susanin ja ventovieraan miehen käyvän keskustelua. Hän pyöritti etusormea otsallaan ja osoitti sitten asiakasta pyyhkeen alla. Susan pyöritti päätään ja heilautti huolettomana kättään näyttelijälle. Kuitenkin jokin miehen sanoissa oli saanut hänet huolestumaan. Mitenkään hän ei osannut määritellä sitä mikä häntä huolestutti, mutta jokin kaiversi hänen mieltään miehen viittauksissa hänen ystäviinsä.
Mitä mies oli tarkoittanut sanoessaan: "Ilmasto lämpenee, maailma muuttuu. Mutta ihminen on aina sitä mitä se on. Ja sellaisena se pysyy... Myös ystävänne."
Susan mietti haamukirjoittajia, niitä olentoja jotka tulevat iltaisin ja lähtevät öisin, soittavat päivisin ja meilaavat aamuöisin. Hän pohdiskeli niitä tahoja jotka maksoivat heille palkan, niitä tahoja, jotka vetelivät kaukana hämärässä langoista ja saivat Susanin suun joko auki tai kiinni, puhumaan tai olemaan hiljaa. Kuka ja ketkä muokkasivat Susanin lauseita, irroittivat sanoja toisistaan ja liittivät niitä toisiin, hyväksyttivät lopullisen version viinillä ja viinirypäleillä, ystävällisillä sanoilla.
Kunnes lopulta: maksoivat kaiken Susanille rahalla. Se kuului hänelle. Se oli hänen henkensä tuotos. Ja sitä tuotosta odotti janoinen kansa ja sen syvät rivit ja loputon nälkä, kuin ateriaa Susanin uunista.
Äkkiä Susan vavahti. Hän katsoi Dostojevskiä lukevaa valepoliisia, sitten pyyhkeen alla makaavaa pimeyden lähettilästä, tuntien olevansa vain mitätön välikappale valtavien voimien välillä - kuin muurahainen polttolasin alla, voimatta paeta.
Jatkuu
Että tietää kenestä lukee, eli susanilla on paikkansa haamukirjoittajien edessä. Kun lukija tietää kenen elämää tirkistelee, tulee tekstistä väkisin eteenpäin soljuvaa.
Todellista ihmistä on kiinnostavampi seurata kuin pelkkää paperipersoonaa. Olkoonkin että ihminen olisi persoonaton.
Sillä ei ole mitään merkitystä miten lattea, harmaa ja persoonaton ihminen on.
Kun jahti käynnistyy, niin se ei pysähdy ennenkuin viimeinenkin lihanriekale on revitty irti kasasta latteaa, harmaata ja persoonatonta.
Itseasiassa saattaa olla niin, että jokaisella meistä on saalistajanvaistot tallella. On nimittäin erittäin mukava tunne olla saalistajana, kuin olla se jota jahdataan.
Se on sitä valtaa kaikissa meissä. Eikä kukaan ole niin ylevä ettei moisesta kiinnostuisi.
***
"Paperipersoona"
Sen mä varastan sulta.
vallan halua?:)
Kyllä mä sanoisin että se haiskahtaa vallalta. Se muuttuu aivan konkreettiseksi siinä vaiheessa kun sen liittää siihen tosiasiaan, että kysymyksessä on elävä ihminen joka ei pysty millään tavoin puolustautumaan.
Joka töllissä ja töllössä, lehdessä ja lehtisessä vatvotaan ihmistä sen kaikilta kanteilta ja kaikkien toimesta.
En ole koskaan nähnyt että siitä seuraisi mitään hyvää. Lähinnä mieleeni tulee käyttäytymispsykologia ja sen räikeimmät sosiaalisen elämänyhteisön vinoutumat:
"Tänään päätimme yhteistuumin valita jonkun joka valitsi itsensä raadeltavaksi hengiltä."
Tämä modernissakin yhteiskunnassa esiintyvä paineenpäästely ja lynkkausvietti, häpäisy ja arvon tervaaminen, on sekä sosiaalisesti hyväksyttyä, että toivottavaa sen yhdistävien ominaisuuksien vuoksi.
Siis: Joku pitää aina välillä tappaa.
Kumma kyllä, se kuulostaa niin perin kristilliseltä.
on ihminen?:)
miten niin "yksinkertainen"
monella tapaa...:)
Vaikka varastatkin uudissanani.. sinussa on jotain fiksua, se välähtelee kuin himmeän ikkunan takana, jos siirtää verhot syrjään näytät typerältä, mutta kun saat olla verhon takana, melkein uskon älykkyytesi ylittävän omani.
Vuosia kun kulkee lähellä katsomatta koskaan suoraan silmiin, tulee kummallinen tunne, kuin tuntisi toisen?!
Sinä se jaksat heilutella Mensan spettareita, kuuma?
Ystävä hyvä: vaakakierteessä ei tuijotella mittareita, eikä pimeässä tarvitse pitää silmiä auki nähdäkseen.
Pimeässä tillottelussa oo oma viehätyksensä.
Me haluamme lynkata ja kivittää, häpäistä ja riepotella. Tiettyyn kehitystasoon asti se tuntuu hyvältä. Oma huonous hetkeksi peittyy - jos nyt ei poistukaan.
Näin tekevät fundamentalistikritityt siinä kuin fundamentalistimuhamettilaiset, kiihkokatoliset, ja huonolla itsetunnolla varustetut matti meikäläiset.
Kunpa kasvaisimme sen verran, että pystyisimme ymmärtämään heikkouksia - omiamme ja muiden - ja rakastamaan lähimmäisiämme, sen sijaan, että katsomme vieressä virnuillen, kun heitä häpäistään. Panettelu ei ole sen pienempi rikos kuin elävältä kivittäminen.
ihminen:)
"Panettelu ei ole sen pienempi rikos kuin elävältä kivittäminen."
Kamoon, mitä seuraavaksi? Nipistääkö litsari kuin laittasi sielunsa sirkkeliin? Koeta kestää, meitä on moneen junaan.
Ja mikä hitto näissä me-puheenvuoroissa tuntuu niin falskilta? Is it just me?
olla vastaamatta enää; tulee sellainen panettelunhalu sinuakin kohtaan nyt, ja se ei kerro meistä hyvää.
Minusta häpeä on hyvin vaikea kestää. Siispä häpeän aiheuttaminen toiselle on mielestäni paha asia. Jos fyysisellä ruumiillamme on oikeus elää kolhuitta, eikö samoin pitäisi kohdella kunnioittavasti toisten ihmisten sieluja. Tappaa ja haavoittaa voi monella tavalla.
Näin me ajattelemme.
Meitä jotka emme kivitä, hykertele onnesta ja virnuile vieressä toisen tehdessä virheitä, on, mutta toki harvassa enää 2000 luvulla.
Eilen muksuni tuli koulusta ja kertoi kaverinsa luntanneen? Koko luokka oli hyökännyt tyttörukan kimppuun, ivannut, ilkkunut, nolannut, vielä illalla kerhossa olivat puineet asiaa ja minun lapseni?! Hän ei avannut suuta ivatakseen, vaan seisoi kaverin vierellä ja osoitti mitä on lojaalius.
Meitä jotka eivät heittele kiviä tai nauti toisen virheestä on, perinteen voi näemmä siirtää myös lapsilleen, mutta millä hitolla teitä aikuisia opettaisi inhimillisyyteen?
Kirjoittamalla?
Yritän.
Jos Susan Kuronen olisi lempattu pihalle kurjalla textarilla, Antamon Rupsusen toimesta, ei yksinkään kustantaja olisi kirkunut tekstin perään. Jälkipyykki olisi hoidettu terapiassa tai kaljalla akkojen kanssa.
Nyt, vaikka tarina on varamasti tavanomaistakin tavanomaisempi (tylsä), siitä kirjotetaan tuhansia palstamillimetrejä.Ja lopksi kirja, missä ei ole mitään uutta.
Maailma on varmasti täynnä riipaisevampia tarinoita, jotka ovat saaneet tuomion: Valitettavasti tämä ei sovi kustannusohjelmaamme!
Mihin voin vielä uskoa?
Pakko kai vaan jatkaa näppäimien takomista ja odottaa .....
Joku päivä löydät tunnetun poika/tyttökaverin, ja sitten on sinun kirjallasi menekkiä, kirjoitat mitä tahansa, ja millä taidoilla tahansa. Tai, vaikeampi tie; tule kuuluisaksi, niin sinun kaverisi tekevät rahaa sinun perversioitasi setvimällä (vaikka ei sinulla tietysti noita ole).
Ei toki ole perversioita ja jos olisikin, niin en suinkaan paljastaisi niitä.
Mutta M S tarinassa voi olla jopa niinkin paljastavia käänteitä, tässä esim : ruokaa söivät ja paskalla kävivät ja sitten naijja napsuteltiin!!
Tästähän voi tulla vielä kunnon kirja; Hyvä Suski!