Ekat sakot!

Sain tänään elämäni ensimmäiset sakot: ohitin moottoritiellä ylinopeutta ajaen auton, joka osoittautuikin poliisiautoksi :-( Poliisit olivat hyvin kohteliaita, mutta eivät ihan niin yhteistyöhalusia kuin jotkut kohtaamani italialaispoliisit ;-)) Tähän mennessä en ollut edes pysäköintisakkoja saanut...

Tunnustan kyllä, että ajan usein ylinopeutta, kävelen päin punaisia valoja, ylitän kadun itselleni sopivasta kohtaa ja pysäköin välillä hieman kyseenalaisiin paikkoihin, mutta tähän asti olen säästynyt rangaistuksilta.

Kuinka lainkuuliainen sinä olet liikenteessä?
371460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

...täytyy tunnustaa, että en ole lainkuuliainen liikenteessä. Melkein joka vuosi tulee ylinopeus sakkoja. Laitan sen ajokilometrien piikkiin, ajan todella paljon ja aina on kova kiire...

Äänestä
  • Vanhempi poikani käy autokoulua ja hänelle pitäisi tietysti antaa hyvää asennekasvatusta, miten liikenteessä toimitaan. Olen kyllä huono esimerkki, koska en noudata nopeusrajoituksia, vaikka ei useinkaan edes ole kiire. Totuus vaan on se, että nopeusrajoituksen mukaan ajaessa jää muun liikenteen jalkoihin. Mutta yksi hyvä piirre minussa on: en moitiskele kanssaliikkujien ajotaitoja :-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    Vanhempi poikani käy autokoulua ja hänelle pitäisi tietysti antaa hyvää asennekasvatusta, miten liikenteessä toimitaan. Olen kyllä huono esimerkki, koska en noudata nopeusrajoituksia, vaikka ei useinkaan edes ole kiire. Totuus vaan on se, että nopeusrajoituksen mukaan ajaessa jää muun liikenteen jalkoihin. Mutta yksi hyvä piirre minussa on: en moitiskele kanssaliikkujien ajotaitoja :-))

    ...antamaan esimerkkiin. Isäni ajaa tavattoman varovasti liikenteessä, on aina ajanut tuskattuttavan hitaasti. Perässä tulijat vilkuttelevat valoja, jopa tyyttäilevät.

    Ainakaan häneltä en ole ajomallia saanut. Pyrin joustavaan ja sujuvaan ajamiseen. Ainakaan minä en ole se hidaste liikenteessä.

    Äänestä

  • tomppa2006 kirjoitti:

    Pojista voikin siis tulla ihan lainkuuliaisia liikenteessä, vaikka äitinsä onkin tällainen omien polkujen kulkija :-)) En muuten kehtaa niille sakoistani kertoa ;-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    Pojista voikin siis tulla ihan lainkuuliaisia liikenteessä, vaikka äitinsä onkin tällainen omien polkujen kulkija :-)) En muuten kehtaa niille sakoistani kertoa ;-))

    ...sillä nuoret miehet ovat jotenkin oudolla tavalla ylpeitä siitä, kun jotain sakotetaan. He tavallaan ihailevat ihmistä, joka on rikkonut lakia ja varmasti he kerovat tuttava- ja ystäväpiirissä asian eteenpäin.

    Tuskin haluat itsellesi mitään lainsuojaton tai kriminaali leimaa otsaasi yhden liikennerikkomuksen takia?

    asian voi ymmärtää myös niin, että sakko on osoitus siitä, että liikennettä kuitenkin valvotaan eikä ihan mitä tahansa voi tehdä. Kun sakko osuu omalle kohdalle, kyllä se kuitenkin sen verran kirpaisee, ettei sitä ihan heti halua uusiksi ottaa. Enpä osaa kuvitella itseäni kriminaalileima otsassa ;-))

    ...kirpasee joka kerran, kun sen sakkolapun saa. Koko päivä on piloilla ja uskottelee itselleen parantavansa tapansa, ei enää koskaan sakkoja. Alle kuukaudessa varoitus on unohtunut ja liikennekäyttäytymisessä palattu entiseen...

    Liikennevalvonta on ihan hyvä asia. Saadaan pois ne kaikkein törkeimmät tapaukset.

    ajelin ihan melkein rajoitusten mukaan :-)) Aurinkoista ja mukavaa helmikuuta sinulle, Tomppa!

    Äänestä

noudattaa sääntöjä, mut öisin en..sillon menään lujaa :))

Suomen poliisi kerran sanoi mulle, et kohta saat junalla matkustella matkojas ja sakkoja sain 1800-markkaa, mu se oli sitä aikaa se.

Onneksi olkoon sulle :)) siitä se alkaa... :D

Äänestä
  • Oho osaat sä ajaa lujaaa yöllä.

    Hui kauheeta;))

    Onneks mä en koskaan liiku öisin,alkais pelottaa kauheesti:)

    Äänestä

  • että nyt se putki sitten aukesi. Jos vielä ne toiset sakot ottaisin ja vasta sitten ottaisin opikseni :-))

    Äänestä

Hui mitä paljastuksia:))

Mun pitää kertoa,mä oon saanu yhdet parkkisakot,nekin joskus nuoruudessa.

Mulla sentään on noita ajopelejä,mut en oo jääny koskaan kiinni.

Ajelen kyllä melkein nopeus rajotusten mukaan,huom melkein,tänäänkin 80 rajotuksella 120..ups:)
Lipsahti,mut kun oli kiire:))

Riippuen tilanteesta tietysti,mut punasiin päin mä en koskaan oo kävelly,enkä muuten kävele.

Sattuuhan sitä,kun näinkin vanhaksi elää,maksettava ne sakot on eikös juu:))

Äänestä
  • että sinun hyvä onnesi jatkuu. Poliisille on sitten turha selitellä, että nyt vaan tällä kertaa lipsahti ;-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    että sinun hyvä onnesi jatkuu. Poliisille on sitten turha selitellä, että nyt vaan tällä kertaa lipsahti ;-))

    Kolmet sakot vuoden aikana,niin kortti kuivuu vähäksi aikaa;(

    Mulla kanssa tytär autokoulussa,ajaa kuortsikka korttia just.

    kirjalliset ensi viikolla.

    Oikeassa oot,meidän pitäisi olla esimerkkeinä heille,mut minkäs sille tekee jos vähän lipsahtaa kaasu jalka raskaamman puolelle:))

    Äänestä

Juu .... miksiköhän niin usein "se ohitettu auto" olikin poliisit .... tjaah...

Äänestä

Mie sain pienestä turvavälistä 360 e
Valitin ja putosi puolelle.

Äänestä
  • sakkoni maksaa, kun tiedän rikkeen tehneeni.

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    sakkoni maksaa, kun tiedän rikkeen tehneeni.

    miulla ei sattunut olemaan

    Äänestä

  • Lassi2 kirjoitti:

    miulla ei sattunut olemaan

    mutta en lähde virheitäni puolustelemaan. Ei ylinopeudessa ole mitään selittelemistä.

    Äänestä

että kun hymyilet nätisti ja nostat hameenhelmaa niin saat sakot anteeks.onneks meillä on kunnon poliisit.

Äänestä
  • Täällä poliisilaitos , joiden työntekijöitä ei lahjota "millään" virnuilupolitiikalla. Italiaanot nyt tiedetään , pieni lupaus .......;))

    Äänestä

Niin me aina exän kanssa tehtiin kun rapsahti.. ei tuntunut enää niin pahalta.

Suunnilleen yhtä lainkuuliainen olen kuin sinäkin, paitsi pysäköntiä noudatan aika tarkasti. Niiden lappuliisojen työmoraalissa kun ei ole moitittavaa :/

Kuulostaa kiinnostavalta tuo "yhteistyöhaluinen poliisi" :)))

Äänestä
  • Juhlin sitten sitä seuraavaa, niin ei tunnun niin pahalta :-)) Yhteistyökykyinen italialainen poliisi ymmärtää, ettei ulkomaalainen huonolla kielitaidolla ja kirkkaan sinisillä silmillä varustettu nainen voi millään huomata, että siellä jossain kadun alkupäässä oli kielletyn ajosuunnan tai jopa kokonaan ajoneuvolla ajamisen kieltävä merkki ;-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    Juhlin sitten sitä seuraavaa, niin ei tunnun niin pahalta :-)) Yhteistyökykyinen italialainen poliisi ymmärtää, ettei ulkomaalainen huonolla kielitaidolla ja kirkkaan sinisillä silmillä varustettu nainen voi millään huomata, että siellä jossain kadun alkupäässä oli kielletyn ajosuunnan tai jopa kokonaan ajoneuvolla ajamisen kieltävä merkki ;-))

    sinä hurmasit hänet *nauraa kippurassa* hyvin tehty :)))

    Äänestä

  • tuffe kirjoitti:

    sinä hurmasit hänet *nauraa kippurassa* hyvin tehty :)))

    ...tai oikeastaan tuli niitä useampiakin hurmattua, kun valitettavan usein olin autollani ihan väärässä paikassa...mutta sakkoja ei tullut kertaakaan... *punastelee hiukan hämillään*

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    ...tai oikeastaan tuli niitä useampiakin hurmattua, kun valitettavan usein olin autollani ihan väärässä paikassa...mutta sakkoja ei tullut kertaakaan... *punastelee hiukan hämillään*

    Hyvin tehty :)))

    Pitäiskö lähettää suomalaiset poliisit Italiaan kouluun :)))

    Äänestä

  • tuffe kirjoitti:

    Hyvin tehty :)))

    Pitäiskö lähettää suomalaiset poliisit Italiaan kouluun :)))

    tulis töitä tasa-arvovaltuutetulle, kun ei ne poliisit kuitenkaan miesten rikkomuksia katsois sormiensa läpi ;-))Joskus ulkomaalaisena ja erityisesti naisena olemisesta on ollut ihan konkreettista hyötyä :-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    tulis töitä tasa-arvovaltuutetulle, kun ei ne poliisit kuitenkaan miesten rikkomuksia katsois sormiensa läpi ;-))Joskus ulkomaalaisena ja erityisesti naisena olemisesta on ollut ihan konkreettista hyötyä :-))

    tasa-arvon huono puoli, miehetkin voi vaatia sitä ;)) No ei maar, hyvä asia se on..

    Pitää ottaa hyöty irti sieltä mistä pystyy :)))
    Mun serkut muutti Italiaan, kaikki pellavapäisiä, se oli silloin 20 vuotta sitten (herranen aika..) ihmeellistä siellä, saivat monessa paikassa erikoiskohtelun :)

    Jaa, kai se on mentävä nukkumaankin.. Hyvää yötä Milana, nuku hyvin, sakoista huolimatta :)

    Mä siirryn katseleen futista ja unohdan koko sakkolapun. Toivon, että ManU voittaa :-))

    Äänestä

niin lainkuuliainen,että antavat kohta jo sakkoa siitä;D

Äänestä
  • pitäähän poliiseille töitä antaa ;-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    pitäähän poliiseille töitä antaa ;-))

    oma poika kuulemma ottaa tyypit eli 140km tunnissa tienpäällä.Kyllä meikäläinen sano kaksikertaa veet,kun kuulin!

    Äänestä

Tuliko isokin "pikavoitto" ja
millä lukemilla?.. ;)

Lainkuulianen ain siihen asti,
kun jään seuraavan kerran kiinni.. ;))

**muistaa viimosen "pikavoiton" vaikutuksen pankkitilillä**.. murrrr...

Äänestä
  • Nopeutta 122 km/h, rajoitus 100 km/h, joten sakkoa tuli ihan riittävästi ;-)) Onneksi on noita huollettavia ;-))

    Äänestä

  • Milana kirjoitti:

    Nopeutta 122 km/h, rajoitus 100 km/h, joten sakkoa tuli ihan riittävästi ;-)) Onneksi on noita huollettavia ;-))

    Miulla rajoitus 50 km / h ja nopeus 83 km / h..
    korttin menetys oli hilkulla.. ;))
    Miulle ei annettu ees alennusta.. :DD

    Äänestä

  • (.)Y(.) kirjoitti:

    Miulla rajoitus 50 km / h ja nopeus 83 km / h..
    korttin menetys oli hilkulla.. ;))
    Miulle ei annettu ees alennusta.. :DD

    1000 mk ja menetin korttini ajaessani suoralla pitkällä tiellä 100 rajoituksella 138km/h, onneksi sain kortin pian takaisin, vaan sakkoja ei alentaneet. Mielestäni sakko oli tosi korkea työttömyyskorvaukseen verrattuna vuonna 2001.

    Äänestä

Moi,

päivittäin ajelen Lohjalla - täällä on TOSI tehokkaat parkki-Pirkot, joten parkkisakkoja saa varsin usein. Toisinaan lappuun on kirjootettu jopa väärä rekisterinumero ja kellonaika, päiväyskin, mutta se ei haittaa - kerran vein väärän lapun Lohjan poliisiasemalle (väärin oli rekisterinro, kellonaika ja päiväys) mutta sanottihin vaan, että maksettava on... tulee mielehen vanha vitsi, jotta mahtaakohan Lohjan polliisi osata kirjottaa, lukea tai sitten mahdollisesti luetun ymmärtämisessä on vaikeuksia............
Mutta hyvä on, jos joku partion polliiseista kuitenkin osaa takaisin asemalle...........

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Milana kirjoitti:

Sain tänään elämäni ensimmäiset sakot: ohitin moottoritiellä ylinopeutta ajaen auton, joka osoittautuikin poliisiautoksi :-( Poliisit olivat hyvin kohteliaita, mutta eivät ihan niin yhteistyöhalusia kuin jotkut kohtaamani italialaispoliisit ;-)) Tähän mennessä en ollut edes pysäköintisakkoja saanut...

Tunnustan kyllä, että ajan usein ylinopeutta, kävelen päin punaisia valoja, ylitän kadun itselleni sopivasta kohtaa ja pysäköin välillä hieman kyseenalaisiin paikkoihin, mutta tähän asti olen säästynyt rangaistuksilta.

Kuinka lainkuuliainen sinä olet liikenteessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu