Oon onnellinen.

Ehkä elämäni ihanin reilu puolivuotta. Olen havainnut itsessäni syövän kaltaisen paukuran..ja 95% pidän sitä syöpänä. Se ei näy, eikä se ole missään mahassa, rinnoissa ym. Joku toinen ihminen minuna ei välttämättä olisi edes huomannut kyseistä paukuraa, mutta minäpäs löysinkin. Valitettavasti se taitaa olla hyvänlaatuinen, koska se on pysynyt oireettomana tähän asti. Ainakaan en ole huomannut itsessäni mitään muutosta, eikä päällekkään päin näy mitään..

Olin (olen vieläkin hiukan) masentunut monta vuotta ennen kuin silloin reilut puoli vuotta sitten huomasin tämän syövän. Silloin vihdoinkin ajattelin, että jes, nyt kuolen tähän sairauteen. Itsemurhaa kun en kykene tekemään, vaikka tavallaan ohan tämäkin itsensa tietöisesti tapatamista, mutta ei tarvitse kuitenkaan itse tehdä mitään muuta kuin pysyä toimettomana. En siis halua kertoa tästä kenellekkään, koska silloin syöpä parannettaisiin ---> jatkaisin elämääni. Todennäköisesti siis selviäisin. Mutta jos pitkittäisin ja pitkittäisin seiraalaan menöa kuolen hyvin todennäköisesti. Olen päättänyt pysyä lujana kun oireetkin alkavat, enkä kerro niistä kenellekkään, vasta kun muut näkevät ulkonäöstäni että en ole kunnossa passittavat he minut vasta sitten lääkäriin. Mutta myöhäistä silloin :) Toivottavasti.

Oloni on parantunut niin vietävästi kun tiedän tödennäköisesti kuolevani :) Elämäni ei ole koskaan ollut näin mallillaan, olen hyväntuulinen ja onnellinen.

Mut hei, ei mulla kummempaa, halusin vain kertoa hyvästä olostani muillekkin :) Jatkoja!
12682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos se on leuan alla, löydät toiselta puolelta samanlaisen. Ihmisellä kuuluu olla tietyt pahkurat, mutta syöpä on aina syöpä. Ainakaan et tunnu olevan masentunut ja se on hyvä asia. Jos pahkura ei ole kasvanut, niin se on joko jokin ihmisen monista rauhasista tai sitten kasvain. Jos pahkura on pieni, se voi olla rauhanen, mutta jos iso. Syöpä voi olla kyseessä.

Tiedätkö, jos vaan menisit lääkärille, ne voisivat katsoa mikä pahkura se on siellä nahan alla. Syöpäpahkuroiden leikkeleminen irti on niitä rutiinihommia. Mutta hei, ota tosiaan tosta selvää niin saat mielenrauhan. Ja mä todella toivon että et kuole :) Piristyhän.

Äänestä
  • Teksti kyllä vaikutti todella masentuneen ja itsemurhanhimoisen ihmisen kirjoittamalta. Hän on iloinen, koska tietää pääsevänsä kohta pois. Joku tutkittu juttu, että ihminen on juuri ennen harkittua itsemurhaa yleensä tosi hyväntuulinen, koska tietää, että kohta kaikki tuska loppuu. (niin niin, ehkä itseltä, mutta läheisillä se on ehkä vasta alkamassa)

    Aloittajalle; kannattaisi ehkä hoidattaa ensiksi (tai tietty mielellään pahkuran lisäksi) jokin tuolla yläpäässä.. =/

    Mietis nyt vielä oikeesti.

    Äänestä

  • Jos elämä on noin kivaa, kannattaisi mennä lääkäriin
    syövän kanssa tai ILMAN.... T:Iloinen elämästään.

    Äänestä

Iästäs päätellen en usko et oot kykeneväinen tunnistamaan "syövän". Ihmisessä näitä pahkuroita kun riittää....

Äänestä
  • olen 17 vuotta. mut mut, siellä missä se pahkura on ei kuulu olla mitään pahkuroita, etsin tietoa netistäkin ja syöpähän se.

    Äänestä

  • tyttönen.. kirjoitti:

    olen 17 vuotta. mut mut, siellä missä se pahkura on ei kuulu olla mitään pahkuroita, etsin tietoa netistäkin ja syöpähän se.

    ihanko netistä etsit itseksesi tietoa? vautsi, sitten sen täytyy olla syöpä

    Äänestä

  • tyttönen.. kirjoitti:

    olen 17 vuotta. mut mut, siellä missä se pahkura on ei kuulu olla mitään pahkuroita, etsin tietoa netistäkin ja syöpähän se.

    Älä KOSKAAN tee hätäisiä johtopäätöksiä! Mulla oli vähän sama tilanne kuukausi sitten, kun olin TÄYSIN vakuuttunut siitä, että mulla olisi yksi ikävämpi sairaus, en nyt sano mikä, mutta ei kyllä niin paha kuin syöpä. Oireet oli niin ilmiselvät. Ja tiedon ongin netistä ja kirjoista. Sitten otin itteeni niskasta kiinni, ja raahasin itteni lekurin luo, koska halusin eroon ainaisesta epävarmuudesta. Ja arvaapa mitä: se ei ollutkaan mitään vaarallista, joskaan ei aivan tavallistakaan. Mutta ei haittaa elämää.

    Huido ne itsemurha-ajatukset helvettiin ja äkkiä. Etkö näe, miten kaunis maailma oikeasti on?! Kipin kapin lääkäriltä kysymään vaan.

    Äänestä

voin kuvitella miten vanhempasi ja sukulaisesi kärsivät ku menettävät sinut.

jos nautit siitä, olet sairas, siis sinä OLET SAIRAS!

Äänestä
  • Voih, olisi ihanaa jos itsellenikin kävisi noin. :) Onnittelut nyt sinulle, koita jaksaa, kohta se loppuu ja pääset pois.

    Äänestä

Kerro Saddamille, Kirkalle ja Juicelle terveisiä jos näät.

Äänestä

Vihaan itseäni niin paljon, että toivon, että minulle kävisi samoin.

Itsemurhaa olen harkinnut, mutta olen niin vitun nynny, etten saisi sitä aikaan. Toivottavasti minullekin tulee jokin sairaus, joka vie hengen nopeasti - eikä itse tarvitse tehdä mitään :)

Äänestä

Jos tuolla periaattella mennään niin sitten on minullakin kaiken maailman taudit. Jos oikea lääkäri ei ole sinua diagnosoinut niin en olisi sinuna noin varma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttönen. kirjoitti:

Ehkä elämäni ihanin reilu puolivuotta. Olen havainnut itsessäni syövän kaltaisen paukuran..ja 95% pidän sitä syöpänä. Se ei näy, eikä se ole missään mahassa, rinnoissa ym. Joku toinen ihminen minuna ei välttämättä olisi edes huomannut kyseistä paukuraa, mutta minäpäs löysinkin. Valitettavasti se taitaa olla hyvänlaatuinen, koska se on pysynyt oireettomana tähän asti. Ainakaan en ole huomannut itsessäni mitään muutosta, eikä päällekkään päin näy mitään..

Olin (olen vieläkin hiukan) masentunut monta vuotta ennen kuin silloin reilut puoli vuotta sitten huomasin tämän syövän. Silloin vihdoinkin ajattelin, että jes, nyt kuolen tähän sairauteen. Itsemurhaa kun en kykene tekemään, vaikka tavallaan ohan tämäkin itsensa tietöisesti tapatamista, mutta ei tarvitse kuitenkaan itse tehdä mitään muuta kuin pysyä toimettomana. En siis halua kertoa tästä kenellekkään, koska silloin syöpä parannettaisiin ---> jatkaisin elämääni. Todennäköisesti siis selviäisin. Mutta jos pitkittäisin ja pitkittäisin seiraalaan menöa kuolen hyvin todennäköisesti. Olen päättänyt pysyä lujana kun oireetkin alkavat, enkä kerro niistä kenellekkään, vasta kun muut näkevät ulkonäöstäni että en ole kunnossa passittavat he minut vasta sitten lääkäriin. Mutta myöhäistä silloin :) Toivottavasti.

Oloni on parantunut niin vietävästi kun tiedän tödennäköisesti kuolevani :) Elämäni ei ole koskaan ollut näin mallillaan, olen hyväntuulinen ja onnellinen.

Mut hei, ei mulla kummempaa, halusin vain kertoa hyvästä olostani muillekkin :) Jatkoja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu