Mikä ero on osittaisjakautumisella (EVL 52c) ja liiketoimintasiirrolla (EVL 52d)?
Molemmissa siirtyy liiketoimintakokonaisuus ja vastikkeeksi kummassakin saadaan vast. ottavan yhtiön uusia osakkeita. Missä se ero siis piilee???
Molemmissa siirtyy liiketoimintakokonaisuus ja vastikkeeksi kummassakin saadaan vast. ottavan yhtiön uusia osakkeita. Missä se ero siis piilee???
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta veikkaisin kun oikein tavasin tuota HE:tä http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2006/20060247 että ero olisi siinä, että osittaisjakautuminenkin johtaa vähintään kahden oy:n sulautumiseen, kun taas pelkkä liiketoimintasiirto ei johda. Eli jos pelkkä liiketoiminta siirtyy, niin siinä vain tavallaan myydään tietty liiketoimintakokonaisuus kahden yhtiön välillä, niin että siirtävä yhtiö saa vastaanottavalta yhtiöltä maksuksi osakkeita.
Osittaisjakautumisessa on kai ideana, että osa itse osakeyhtiöstä liiketoiminnan mukaisesti jaetaan ja erotetaan, ja se sitten sulautetaan toiseen osakeyhtiöön, jolloin jakautuvan oy:n omistajat saavat vastineeksi sulautettavan oy:n osakkeita. En tosin vannomaan mene, että ymmärsinkö ihan oikein.
Tämä oli sen verran hankala näin yhtä-äkkiä vastattavaksi, että taidan luovuttaa vastausvuoron jollekin toiselle asiasta jotain ymmärtävälle.
Kiitos! Näin sen on pakko olla.