SEUROJA JA ERISEUROJA

Pohjoismaiden suurin
herätysliike lestadiolaisuus
on puolessatoista vuosisadassa
repeillyt lukuisiin ryhmiin.
Hajaannusten aika ei ehkä
vieläkään ole ohi.

Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) perintönä syntynyt herätysliike, lestadiolaisuus, kokoontuu taas tulevanan kesänä useisiin suuriin tapahtumiin. Se ei ole uutinen, koska niin on ollut vuosikymmenten ajan.

Todellinen pommi olisi, jos loppukevään uutisotsikko kertoisi: "Suomen lestadiolaiset koolle yhteiseen kesätapahtumaan"
Sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Niinpä esikoislestadiolaiset kokoontuvat juhannusseuroihinsa Lahteen, vanhoillislestadiolaiset suviseuroihin Sotkamoon, uudenheräyksen väki kesäseuroihin Sodankylään ja rauhansanalaiset suvijuhlilleen Kalajoelle.

Neljän pääsuunnan lisäksi Suomessa on muutamia pieniä lestadiolaisryhmiä, joiden järjestäytynyt toiminta on kuitenkin vähäistä, ellei jo sammunutta. Harva tuntee enää esimerkiksi sillanpääläisyyden, kontiolaisuuden tai leeviläisyyden.

Lestadiolaisuus on Pohjoismaiden suurin herätysliike - ja samalla pahimmin hajaannuksista kärsinyt. Lestadiolaisuuteen perehtynyt Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen laski koko maailman lestadiolaisten suuntien määrän yhteen ja sai hienojakoisessa ryhmittelyssä tuloksen 18. Repiviä hajaannuksia on koettu Suomen ohella Ruotsissa, Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Amerikassa.

USEITA RAJANVETOJA

Lestadiolainen liike syntyi Pohjois-Ruotsissa toimineen pappismies Lars Levi Laestadiuksen tulisen julistustyön seurauksena 1800-luvun puolivälissä.
Nopeasti levinnyt suuntaus alkoi natista nurkistaan Yhdysvalloissa jo 1880-luvulla. Suomen lestadiolaisuutta kohtasi suureksi hajaannukseksi kutsuttu vaihe 1900-luvun taitteessa.

Liike jakautui kolmia: uuteenheräykseen, esikoislestadiolaisuuteen, ja vanhoillislestadiolaisuuteen.

Seuraavan kerran Suomessa vedettiin rajalinjoja 1930-luvun alkuvuosina: nyt jakautui vanhoillislestadiolaisuus, ja uutena ryhmänä syntyi Rauhan sanan lestadiolaisuus.

Eivät hajaannukset vielä siihenkään loppuneet. Jumalan valtakunnan rajoja piirrettiin uudelleen Oulun keskusseurakuntatalolla vuonna 1960 pidetyssä vanhoillislestadiolaisten kokouksessa ja jonkin aikaa sen jälkeen.

Tapahtumien tuloksena arviolta 2/3 vanhoillislestadiolaisista papeista erkani liikkeestä ja mukana joukko maallikoita. Syntyi niin sanottu elämänsanalaisuus, josta tuli lähinnä pappien yhteistoimintaa.

TEOLOGIAA JA TUNTEITA

Lestadiolaisuuden hajaantumisherkkyydelle on annettu monia selityksiä: Hengellis-opillisia, sosiologisia, käytännöllisiä, suorastaan arkisiakin. Tuiran seurakunnan edesmennyt kirkkoherra, rauhansanalainen Urpo Kuusniemi tulkitsi, että 1930-luvun hajaannuksia selitti inhimillinen kateus:
"Haara (rauhansanalaisuu) syntyi siitä, että joitakin lahjakkaita saarnamiehiä oli kutsuttu Amerikan seuroihin puhumaan toisten sitä kadehtiessa. Ja kun nämä menivät, heidät erotettiin", Kuusniemi kirjoitti vuonna 1997.

Jouko Talonen näkee hajaantumisherkkyyden kärkisyyksi seurakuntaopin:
"Oppi uskovien yhteisöstä on luonut pohjaa hajaannuksille.
Niissä ryhmissä, joissa on omaksuttu toiset pois sulkeva seurakuntakäsitys, ei voi yhdellä kertaa olla samalla paikkakunnalla kahta ´Jumalan valtakuntaa´. Tämä on luonut pysyvän alttiuden hajaannuskehitykselle."

Toinen perusseikka on Talosen mukaan liikkeen levinneisyys. Jo 1870-luvulla lestadiolaisuus oli levinnyt alueelle, jonka pohjoisin piste oli Hammerfest, eteläisin Hanko, itäisin Pietari ja läntisin Astorian kaupunki Tyynenmeren rannalla.

Samalla liike oli levinnyt eri kansojen piiriin, erilaisiin ympäristöihin ja kulttuureihin.
Kokonaisuutta yritti pitää kasassa lestadiolaisuuden näkyvin maallikkosaarnaaja Juhani Raattamaa, mutta tilanne repesi hänen hallinnastaan 1800-luvun viimeisinä vuosina.

"Tietysti hajaannuksissa on aina näkynyt sukupolvienkin vaihtelu", Talonen arvioi.

Muutamia muitakin syitä on esitetty. Vuosi sitten edesmennyt vanhoillislestadiolainen Samuli Pentikäinen näki 1930-luvun hajaannuksen taustalla muiden muassa yhteiskunnallisia tekijöitä; pula-ajan, poliittisen radikalismin ja uskonnolliset hurmosliikkeet.

KUOHUVA 1970-LUKU

Suomen lestadiolaisryhmissä ei ole muutamaan vuosikymmeneen ollut sanottavia repeämiä. Vuonna 1977 vanhoillislestadiolaisuudesta erkani kirkkoherra Paavo Sillanpään perustama ryhmä, joka jäi Suomessa pieneksi.

Samalla vuosikymmenellä vanhoillislestadiolaisuudessa elettiin vaikeita aikoja. Liikkeen päälinjan edustajien mukaan toimintaa jäytivät toisaalta "kuiva ja tuomitseva henki", liiallinen pehmeys syntejä kohtaan.

Julkista kohua aiheuttivat hoitokokoukset, joissa käsiteltiin paikallisten rauhanyhdistysten sisäisiä kysymyksiä usein yömyöhään.
Kokouksista tehtiin kanteluja arkkipiispalle asti.

"Kuivan ja tuomitsevan" linjan edustajiksi on nimitetty niin sanottu kososlaisuus, liikkeen sisällä pitkään itänyt suuntaus.

"Jumalan seurakuntaa ei nähty yhtenä, vaan jotkut käsittivät muodostavansa sen ydinjoukon.
Tämä vaikeutti työtä ja toi vaaroja myös hoitotilanteisiin", kuvasi tilannetta Rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen SRK:n pääsihteeri Voitto Savela vuosia myöhemmin.

JÄNNITTEIDEN AIHEITA

Tätä nykyä Suomen lestadiolaisuuden tila on aika rauhallinen. Joitakin kipukohtia silti on.
Esikoislestadiolaisuudessa kysymys Lapin vanhinten eli liikkeen Pohjois-Ruotsissa asuvan perinteisen hengellisen johdon asemasta jakaa Talosen mukaan yhä mieliä.

"Liikkeen pääsuunta on kuitenkin kasassa, vaikka sisäinen keskustelu on ollutkin viime vuosina voimakasta."
Vanhoillislestadiolaisuudessa keskusteluilmapiiri on nyt Talosen mukaan vapautuneempi ja avoimempi kuin 1970-luvulla.
"Tiedotus on noussut tärkeäksi. Vaikka seurakuntaopista ei ole luovuttu, asian esittämiseen on tullut kohteliasta ja diplomaattista sävyä."

Tällä hetkellä Talonen ei näe lestadiolaisessa herätysliikkeessä välittömiä aineksia uusiin hajaannuksiin. Jännitteitä voi kuitenkin olla latautumassa.
"Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisuudessa on esiintynyt ääniä 1970-luvun hoitokokousten ongelmatilanteiden anteeksipyytämisestä. Tämä on herkkä asia, sillä se nostaa esille vaikean teologisen ongelman siitä, oliko liikettä 1970-luvulla johtamassa Pyhä Henki vai jokin muu henki?"
Vaikeampaa voi kuitenkin olla edessä: Ruotsin kirkossa työskentelevät vanhoillislestadiolaiset papit joutuvat jo aivan pian vastaamaan kysymykseen homo- ja lesboparien kirkollista siunaamista.
"Kysymys saattaa tulla ajankohtaiseksi meilläkin vaalikauden 2012-2016 kirkolliskokouksen jälkeen.
Suostuvatko SRK-vanhoilliset papit ´virkatyönä´ siunaamaan tai vihkimään miesparit ja naisparit kirkossa, on mielenkiintoinen asia."

Vanhempi vanhoillislestadiolainen pappispolvi ei Talosen arvion mukaan siihen lähde.
Hän kuitenkin pohtii, voisivatko nuoremmat ja uratietoisemmat papit yllättää koko kirkon tässä asiassa.
Talonen viittaa siihen, että nytkin vanhoillislestadiolaiset papit tekevät paikallisseurakunnissa yhteistyötä naispappien kanssa, vaikka itse herätysliike ei naisten pääsyä pappisvirkaan edelleenkään hyväksy.

"Haluttin tai ei, tämä kaksijakoinen asenne sisältää kyllä aikamoisen teologisen latauksen", Talonen toteaa.

SUOMEN LESTADIOLAISUUDEN OSARYHMÄT
2000-LUVUN TAITTEESSA

Ryhmä Organisaatio Kannatusarvio
_________________________________________________
SRK- Suomen rauhanyhdistysten
vanhoillisuus keskusyhdistys (Oulu) 100 000
_________________________________________________
Esikois- Esikoislestadiolaiset
lestadiolaisuus ry (Lahti) 10 000
________________________________________________
Rauhan Lähetysyhdistys Rauhan
Sanan Sana (Oulu)
ryhmä Laestadianernas frids-
föreningars förbund
(Pietarsaari) 7 000
__________________________________________________
Uusiheräys Uusiheräys ry (Oulu) 3 000
_________________________________________________
Elämän Laestadius-seura
Sanan (Laestadiolaisten pappien
ryhmä veljespiiri) 300
_________________________________________________
Sillan- Suomen vanhoillislesta-
pääläisyys diolainen rauhanyhdistys ?
________________________________________________
Leeviläiset ---- 170
__________________________________________________
Steniläiset Hämeenseudun Vanha-Laesta-
diolais Kristillinen
yhdistys 20
__________________________________________________
Kontiolaiset --- 20




Näin kirjoittaa Oululainen sanomalehti
KALEVA sunnuntaina toukokuun 21 päivänä 2006