"Melkoinen esitys, poika"! Bull Higginsin valtavan lihava keho näytti polvillaan olevan nuoren miehen näkökulmasta pieneltä vuorelta. "Enpä ole moista nähnyt", hirnui Bull.
Nuorukainen nousi ylös nopeasti, tampaten pölyä ja hiekkaa vaatteistaan. Yksi niistä paskiaisista oli päässyt nujakan lopussa kaatamaan hänet, mutta se oli miehen viimeinen temppu tänä iltana.
"No, onkos sinulla nimeä, poika? Vai kutsunko sinua vain Poitsuksi? Jos tosiaan haluat baariini töihin, haluan kutsua sinua joksikin muuksi. Minulla kun on jo yksi Poikanen täällä renkinä!"
Bull Higgins, New Kansas Cityn pahamaineisimman räkälän omistaja nauraa hörötti kovaan ääneen. Hänet tunnettiin kovasta, mutta reilusta luonteestaan.
Nuorukainen joka tapasi kutsua itseään Johniksi, lähinnä vain sen takia että hänellä oli ollut viime viikosta mukanaan luodinreikäinen taskumatti jossa luki Jonathan, esitteli itsensä arasti Bullille. "Olen John, sir". Mr. Higgins joka todella ansaitsi nimensä härkämäisestä olemuksestaan, murahti myöntävästi ja harppoi sisälle räkäläänsä.
Ympärille kerääntyneet paikalliset katselivat ihmeissään nuorukaista, joka oli paljain käsin heittänyt baarissa riehuvat sekopäät pihalle, kun Bull Higginsin omat gorillat eivät olleet siinä onnistuneet. John ei ollut mikään jättiläinen, mutta erittäin hyvä tappelija. Kenties jopa poikkeuksellisen hyvä.
Sama remakka ja huutaminen jatkui nopeasti baarin puolella, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Higginsin tavernaan kokoontuneet likaiset miehet jatkoivat kitkerän viinan hörppimistä, ja paikalliset ilolinnut jatkoivat miesten viihdyttämistä keimaillen. Järjestysmiehet nuoleskelivat nöyrinä saamiaan ruhjeita ja haavoja, ja palasivat asemiinsa. He loivat Johniin epäileviä katseita. Se nopeus ja teho millä tuo hädin tuskin miehen iässä oleva kaveri oli pistänyt järjestystä taloon, teki heihin vaikutuksen.
Ja jopa itse Johniin, sillä hänellä ei ollut edelleenkään käsitystä siitä kuka hän on. Herääminen muistinsa menettäneenä, jossain päin autiomaata New Kansas Cityn lieppeillä ei ole paras mahdollinen tapa lähteä liikkeelle. Varsinkin jos ei ole rahaa eikä varusteita. Edes tämänkokoisessa kaupungissa liikkuminen ei ole turvallista.
Eletään vuotta 2033, Amerikan Toisen Sisällisodan jälkeistä aikaa. Ja kuten klisee sanoo - maailma on muuttunut.
Nuorukainen nousi ylös nopeasti, tampaten pölyä ja hiekkaa vaatteistaan. Yksi niistä paskiaisista oli päässyt nujakan lopussa kaatamaan hänet, mutta se oli miehen viimeinen temppu tänä iltana.
"No, onkos sinulla nimeä, poika? Vai kutsunko sinua vain Poitsuksi? Jos tosiaan haluat baariini töihin, haluan kutsua sinua joksikin muuksi. Minulla kun on jo yksi Poikanen täällä renkinä!"
Bull Higgins, New Kansas Cityn pahamaineisimman räkälän omistaja nauraa hörötti kovaan ääneen. Hänet tunnettiin kovasta, mutta reilusta luonteestaan.
Nuorukainen joka tapasi kutsua itseään Johniksi, lähinnä vain sen takia että hänellä oli ollut viime viikosta mukanaan luodinreikäinen taskumatti jossa luki Jonathan, esitteli itsensä arasti Bullille. "Olen John, sir". Mr. Higgins joka todella ansaitsi nimensä härkämäisestä olemuksestaan, murahti myöntävästi ja harppoi sisälle räkäläänsä.
Ympärille kerääntyneet paikalliset katselivat ihmeissään nuorukaista, joka oli paljain käsin heittänyt baarissa riehuvat sekopäät pihalle, kun Bull Higginsin omat gorillat eivät olleet siinä onnistuneet. John ei ollut mikään jättiläinen, mutta erittäin hyvä tappelija. Kenties jopa poikkeuksellisen hyvä.
Sama remakka ja huutaminen jatkui nopeasti baarin puolella, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Higginsin tavernaan kokoontuneet likaiset miehet jatkoivat kitkerän viinan hörppimistä, ja paikalliset ilolinnut jatkoivat miesten viihdyttämistä keimaillen. Järjestysmiehet nuoleskelivat nöyrinä saamiaan ruhjeita ja haavoja, ja palasivat asemiinsa. He loivat Johniin epäileviä katseita. Se nopeus ja teho millä tuo hädin tuskin miehen iässä oleva kaveri oli pistänyt järjestystä taloon, teki heihin vaikutuksen.
Ja jopa itse Johniin, sillä hänellä ei ollut edelleenkään käsitystä siitä kuka hän on. Herääminen muistinsa menettäneenä, jossain päin autiomaata New Kansas Cityn lieppeillä ei ole paras mahdollinen tapa lähteä liikkeelle. Varsinkin jos ei ole rahaa eikä varusteita. Edes tämänkokoisessa kaupungissa liikkuminen ei ole turvallista.
Eletään vuotta 2033, Amerikan Toisen Sisällisodan jälkeistä aikaa. Ja kuten klisee sanoo - maailma on muuttunut.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.