Mitä enemmän yritän ssada lapset kotiin, sen hullummaksi menee. Ja jos jotain kiinnostaa, niin minä olen juuri se, joka on kirjoittanut tänne sen sata kertaa, ja aioin kirjoittaa vastakin. Hallinto-oikeus päätti, että lapset eivät pääse kotiin. No ei siinä mitään, taistelu jatkuu. Mutta mikä minua risoo todella on se, että vastapuoli kehtaa syyttää täysin ilman todisteita ja tuulesta temmattuna, kun eivät muuta keksi yhtä nuorta, joka hoiti lapsia kotonani n.tunnin ajan pedofiiliksi, ja minun ja aikuisen poikani välejä insestisistiksi. Noin se kurppa oikeudessa sanoi. Ei voi lapsi vanhempaansa auttaa ilman jotain "sairasta". Se on sairasta. Varokaa mummot, joita oma lapsi tulee hoitamaan, kun valtio ei pysty teistä huolta pitämään, mitä tuleekaan tapahtumaan. Herranen aika tätä maailmaa! En muutakaan sano.
HULLUMMAKSI VAAN MENEE!!!!
Yrittänevät masentaa...
8471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
asioita.
Eikö noinkin vakava asia kuin insesti syytös sinua ja lastasi kohtaan täydy käydä oikeusistuimessa läpi ja asianajajan kanssa. Samoin jos jotakuta ihmistä syytetään pedofiiliksi eikö sellaiset asiat myöskin ole todettava oikeiksi ja totuudenmukaisiksi lain edessä; kunnianloukkaus, perätön puhe ja väärä väittämä, todistus jne viranomaiseltako?
että tapahtuisi, jos sossut uskoisivatkin sinua (kyse ei siis ole siitä ettenkö minä uskoisi) - joku kuulisi tuon teidän tarinanne ja sen, ettei lapsia ole huostattu noin vakavan syytöksen edessä.. meinaatko, että sossuja silloin siliteltäisiin päähän?! Eli: jotakin osapuolta tämmöisissä asioissa on pakko uskoa, ja se tietenkin tarkoittaa aina "selän kääntämistä" sille toiselle.
Joku tolkku näihin, aikuiset ihmiset hoitakaa välinne niin, ettei niihin sossujen tarvitse puuttua.
syytökset saa ensinnäkään olla uskon asioita.
Hallinto-oikeudessa menee läpi mikä tahansa syytös, ei syytettä tarvitse todistaa oikeaksi, eikä syytettyä syylliseksi. Tuohan tuli loistavan hyvin esille edellisessä Karpon ohjelmassa. Siis ei ole oikeutta lasta, eikä vanhempaa kohtaan, kuka tahansa voi syyttää mistä tahansa. Siksi huostaanottoasiat pitäisi saada käräjäoikeuksiin, niin aiheeton syyte voisi raueta toteen näyttämätjtömänä, mitä nyt ei voi tapahtua.
Kun mainitsemaasi kunnianloukkausta puidaan käräjäoikeudessa, niin kyllähän sellaisesta rapsut tulee. Mutta eivät viranomaiset saa mitään kunnianloukkaussyytteitä, vaikka syyte vuosien kuluttua pystyttäisiin osoittamaan perättömäksi.
tarvitsisi puuttua, eikä niitä välttämättä olisi edes olemassa, jos ei perättömilläkin syytteillä olisi huostaanottoasioissa niin mahdottoman suuri painoarvo.
kyse on pelkästään nimittelystä jos ei ole nostettu syytettä. Tee rikosilmoitus kunnianloukkauksesta, mutta pyydä todistaja ensin sille että sinua tai teidän perhettä vastaan esitetään asiattomia ja kunniaa loukkaavia syytöksiä.
on käsitelty jo hallinto-oikeudessa missä on ollut oikein todistajakin.
Eli kunnianloukkaus syyte "todistajalle" perättömistä
ja jos vielä valalla vannottu todiste;
väärä valan ja todistuksen anto
ja jos viranomainen joka tälläisia "totuuksia" viljelee
niin siitä tietenkin myös oma rangaistusvaatimus jne
ja oikaisuvaatimus mad.pian sen jälkeen hallinto-oikeuteen lasten asiassa.
Hankkiudu sossun läheisten tuttavuuteen.
että hyvin ovat kohteensa valinneet, minulle (meille) kun tekisivät tuollaista ampuisin välittömästi polvilumpiot mäkeen. Lisäksi kohdentaisin tukitoimia heidän lapsiinsa, tukea esim kainalosauvojen muodossa. Sinä se vain otat mitä annetaan ja täällä ruikutat, tee jotain konkreettista, puttaa vaikka rautavitosella lättyyn (niiden lapsia siis, se sattuu vanhempaan kaiken eniten). Tuli mieleen lisäksi että montakohan ihmistä on kyseisillä touhuilla ajettu itsemurhaan aivan tasan tarkkaan tietäen että se mahdollisuus on olemassa (kyse on siis murhasta), eipä vain ole koskaan kuulunut että joku ls:n sossu olisi ollut elinkautista istumassa.