kertokaa mitä

-ja sitten se kalju assistenttini taas lajitteli ne paperit väärinpäin, vaikka olin jo viidennen kerran sanonut, että otsikoidut kalvot tulee päälimmäiseksi, ja..
kulta..kulta, kuunteletko edes minua?
-joo-o, vastaan. kyllä kuulen, vastaan puolimietteissäni.
-on eri asia kuulla kuin kuunnella. katri näpäyttää. -joskus tuntuu kuin et edes.. no, ettet edes välittäisi minusta. Katrin silmät täyttyvät kyyneleistä ja viereisessä pöydässä istuva mummo mulkoilee minua kuin mitäkin pahoinpitelijää.
Tartun katria kiusaantuneena nopeasti kädestä.
-Kyllä minä sinusta välitän, todella rakastan... rakas, totean vakuuttavimmalla äänensävylläni, hymyilen ohikiitävälle tarjoilijalle ja estän Katrin tunnepurkausta siirtymästä seuraavalle tasolle.
Katrin ilme kirkastuu kuin muksulla karkkikaupassa, ja mummo taas esittää lukevansa Iltasanomia. Katri on kuin lapsi, pieni, viaton ja niin naiivi, aikuisen ruumiiseen ja c-kuppikokoon kahlittuna.
-Joskus tuntuu, että kauneuteni on kirous, Katri toteaa hajamielisesti, sivellessään puuteria poskipäihinsä.
Purskahdan nauruun jatri raivostuu, juuri kun kaikki alkoi mennä hyvin.
-Miten saatat olla niin tunteeton, hän sopertavaa
älä sano mitään Petri, mietin. pidä ilme vakavan myötätuntoisena ja mumise, ettet tarkoittanut mitään pahaa. kaikki on taas hyvin, tai ainakin paremmin.
-Aika ironista.
-Anteeksi?
-Älä viitsi kulta, peilailet tuntikausia, tehden itsestäsi kauniimpaa. En sitten pystynyt pitämään suutani kiinni, mikä minua vaivaa. jotain itsehillintää hyvä mies.
-Mitä, väitätkö että olen ruma? että ilman meikkiä en ole mitään? Katrin äänensävy kohoaa uhkaavan korkealle, ja pelkään kahvilan ikkunoiden puolesta. ei Katri ruma ole ilman meikkiä, eri tavalla kaunis vaan. hän kertoi kerran humalassa vihaavansa sadetta, koska se pilaa meikin. meikkivoiteen mukana hänestä tuntuu kuin hänen koko kasvonsa pyyhkiytyisivät pois. Hän on jopa nähnyt siitä useita painajaisia ja harkinnut lääkehoitoa.
-en väittänytkään, että olisit ruma... Yritän viimeisen kerran korjata tilannetta.
-sinun itsekeskeisen hiuksia föönaavan suomen-ruotsalais hyypiön takia minä laittaudun joka aamu, ettäs tiedät. sinun, enkä kenenkään muun. ja olen viimein saanut tarpeekseni. Katri riuhtaisee valkoisen gucci laukkkunsa pöydältä, ja ilmoittaa dramaattisesti, että tämä suhde on ohi, finito. Tunnelma ei ole haikean melankolinen, ei edes surullinen. Tämä on kolmas eromme tänä vuonna, pidän siitä kirjaa. Harvoin suhteet päättyvät haluamallaan tavalla, mutta tämä on kai täydellisyyttä. Ensimmäisen eromme jälkeen olin alakuloinen, jopa hieman masentunut, toisella kerralla ero kirpaisi kuin pieni laastari. Kolmas kerta... En tunne yhtään mitään. tiedän olevan tienristeyksessä; voin joko rauhoitella katria, ja anella, että barbien ruumiillistuma huolii minut takaisin elämäänsä, tai sitten voin antaa universumin tehdä tehtävänsä ja katsella vierestä, kuinka taas kerran suhteeni valuu alas viemäristä.
-Katri, huudan hänen peräänsä.
-ei auta petri, en halua sinua enää.
olisin vaan kysynyt, että nyt kun me ei enää seurustella, haluaisitko maksaa itse viiden euron porkkanamehusi? totean kylmänrauhallisesti. Jes, niin sitä pitää.
viereisessä pöydässä istuva poikalauma hurraa, ja katrilta pääsee suustaan sellaisia sanoja, että viereisen pöydän miesvihaaja-mummokin kai tuntee lievää sympatiaa minua kohtaan.
miten saatat olla niin tunteeton petri Nörsson? vihaan sinua, katri tiuskaisee itkuisesti, ja juoksee ulos kahvilasta.
tämän takia en katso televisiota, nainen takanani kuiskaa toiselle. tosielämä on niin paljon viihdyttävämpää.vitun keki-ikäiset juoruämmät, vitun kaksinaamainen mummo...
sillä hetkellä ymmärsin, että minulla oli vain yksi vaihtoehto. Yksi oljenkorsi käytettävänä, kuten lasse lehtinen sanoisi haluatko miljonääriksi ohjelmassa. Tästä hetkestä lähtien, minusta, petri Nörssonista, hiuksiaan föönaavasta suomenruotsalaisesta tulee homo!!! varokaa vain suomalaisnaiset, täältä tulen minä, charmikkaana ja sulavasanaisena ja varastan teidän aviomiehenne. Kuka naisista välittää? mokomatkin itsekeskeiset, kuukautiskipuiset, peilit-itselleen-varastavat suklaata kuin vanhukset viagraa ahmivat oliot. pärjään hyvin ilman teitä. Olo on kuin viisi kiloa kevyemmällä ja elämä hymyilee taas.
viereisen pöydän mummo varoittaa minua sokerimunkkini haitoista hampaille. pidä vaan tekohampaasi suussa nainen, minulla on parempaakin tekemistä.
Viikon päästä palaan järkiini, vetoan tilapäiseen mielenterveyden ja stressin kombinaatioon ja olen taas yhdessä barbien ruumiillistuman kanssa
8410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

SIISTII.
(sä...sä...sä katoit sit sen Shakespearen tiistai-iltana. No nyt mä tajuun, miks sä et tullu numeroon 16)

ja asiaan:
tajunnanlaajennusta tarvitaan tässäkin maassa.
Ja PALJON.

...juu jatka vaan perehtymistä samaan malliin!

Äänestä

Niin. Ei kovin uskottava, itse asiassa aika kaukana uskottavasta pätkästä, mutta ihan mielellään sitä luki.

Äänestä

Miksi niin moni mies vannoo rakkautta, tietämättä edes mitä sana tarkoittaa?

Naiset? Hyväuskoiset, kuuntelevat noita sanoja kuin ne olisivat totta, peittävät pienet merkit jotka kyllä selkeästi kertovat ettei tunne ole aito.

Tuosta seuraus on että nainen "kerjää" rakkaudentöitä ja mies irvissä hampain niitä tekee, mutta mikään tuosta ei ole aitoa.

Ja jäljelle jää katkeruus, molemminpuolinen syyttely, miehet ovat, naiset ovat, mikään ei riitä?!

Totuushan on ettei mikään riitä, jos aitoa rakkautta etsii, mutta kun sen löytää, ei edes ymmärrä antavansa kaikkea, hetkinä kun ei tiedä antavansa mitään?! Riittää että on oma itsensä ja rakkaus on molemmin puolista.

Tuota on vaikea ymmärtää suhteita läpi kahlatessa, mutta kun rakkaus kohdalle osuu, on huvittava lukea ns.rakkaudesta tai sen puutteesta, katkeruudesta mies- ja naisvihasta, siitä miten kaikkeni yritin ja suhde ei silti toiminut. Samaa jauhetaan erittäin paljon myös avioeropalstalla... listataan mitä kaikkea tulikaan tehtyä toisen hyväksi ja siitä huolimatta tuli ero?!

Kysymys ei kuulu mitä teit? Vaan rakastitko?

Tekstinä kiva koskapa sai noinkin syviä miettimään, mutta aihevalinta aika kulahtanut ja kaavamainen, ei yllätyksiä...

Äänestä
  • etkö sä vieläkään ole lukenut sitä 1500-luvun käsikirjoitusta

    ???

    senkin

    ÄKÄPUSSI

    !!!

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    etkö sä vieläkään ole lukenut sitä 1500-luvun käsikirjoitusta

    ???

    senkin

    ÄKÄPUSSI

    !!!

    Siis mikä käsikirjoitus 1500-luvulta, kerro toki lisää.

    Edellä kerroin vain miltä minusta tuntui kun luin tekstin. Hyvin se oli kirjoitettu koska sai ajattelemaan, muttet edes sinä skraappa voi sanoa että aiheena siinä olisi jotain hengästyttävän tuoretta ollut.

    Äänestä

  • scarabaeus kirjoitti:

    etkö sä vieläkään ole lukenut sitä 1500-luvun käsikirjoitusta

    ???

    senkin

    ÄKÄPUSSI

    !!!

    kiitos kaikille rehellisestä palautteesta, uudenvuodenlupaukseni oli kirjoittaa kirja ja tuo teksti oli vasta viimeistelemätön esipuhe kirjaani ;) kyllä se juoni vielä muuttuu omaperäisemmäksi tarinan edetessä!!!
    en vieläkään tiedä mikä käsikirjoitus minun pitäisi lukea, mutta ajatus ei houkuta, koska Shakespere ei... kiltisti sanottuna varsinaisesti kuulu suosikkikirjailijoihini :P

    Äänestä

Frank Zappan se biisi "Johnny Brown" tms. en muista nimeä kun olen niin väsynyt nyt. Kuvaat naista aika triviaalisti, mutta homo-juttu oli virkistävä käänne joten lukisin mielelläni vaikka lisää. Hauskaa oli.

Äänestä
  • hmm, ehkäpä käsittelenkin homo-aihetta tässä tulevassa kirjassani vähän laajemmin kuin mitä alunperin suunnittelin!!! kiva kun tykkäsit :0))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tykkäsitte :P kirjoitti:

-ja sitten se kalju assistenttini taas lajitteli ne paperit väärinpäin, vaikka olin jo viidennen kerran sanonut, että otsikoidut kalvot tulee päälimmäiseksi, ja..
kulta..kulta, kuunteletko edes minua?
-joo-o, vastaan. kyllä kuulen, vastaan puolimietteissäni.
-on eri asia kuulla kuin kuunnella. katri näpäyttää. -joskus tuntuu kuin et edes.. no, ettet edes välittäisi minusta. Katrin silmät täyttyvät kyyneleistä ja viereisessä pöydässä istuva mummo mulkoilee minua kuin mitäkin pahoinpitelijää.
Tartun katria kiusaantuneena nopeasti kädestä.
-Kyllä minä sinusta välitän, todella rakastan... rakas, totean vakuuttavimmalla äänensävylläni, hymyilen ohikiitävälle tarjoilijalle ja estän Katrin tunnepurkausta siirtymästä seuraavalle tasolle.
Katrin ilme kirkastuu kuin muksulla karkkikaupassa, ja mummo taas esittää lukevansa Iltasanomia. Katri on kuin lapsi, pieni, viaton ja niin naiivi, aikuisen ruumiiseen ja c-kuppikokoon kahlittuna.
-Joskus tuntuu, että kauneuteni on kirous, Katri toteaa hajamielisesti, sivellessään puuteria poskipäihinsä.
Purskahdan nauruun jatri raivostuu, juuri kun kaikki alkoi mennä hyvin.
-Miten saatat olla niin tunteeton, hän sopertavaa
älä sano mitään Petri, mietin. pidä ilme vakavan myötätuntoisena ja mumise, ettet tarkoittanut mitään pahaa. kaikki on taas hyvin, tai ainakin paremmin.
-Aika ironista.
-Anteeksi?
-Älä viitsi kulta, peilailet tuntikausia, tehden itsestäsi kauniimpaa. En sitten pystynyt pitämään suutani kiinni, mikä minua vaivaa. jotain itsehillintää hyvä mies.
-Mitä, väitätkö että olen ruma? että ilman meikkiä en ole mitään? Katrin äänensävy kohoaa uhkaavan korkealle, ja pelkään kahvilan ikkunoiden puolesta. ei Katri ruma ole ilman meikkiä, eri tavalla kaunis vaan. hän kertoi kerran humalassa vihaavansa sadetta, koska se pilaa meikin. meikkivoiteen mukana hänestä tuntuu kuin hänen koko kasvonsa pyyhkiytyisivät pois. Hän on jopa nähnyt siitä useita painajaisia ja harkinnut lääkehoitoa.
-en väittänytkään, että olisit ruma... Yritän viimeisen kerran korjata tilannetta.
-sinun itsekeskeisen hiuksia föönaavan suomen-ruotsalais hyypiön takia minä laittaudun joka aamu, ettäs tiedät. sinun, enkä kenenkään muun. ja olen viimein saanut tarpeekseni. Katri riuhtaisee valkoisen gucci laukkkunsa pöydältä, ja ilmoittaa dramaattisesti, että tämä suhde on ohi, finito. Tunnelma ei ole haikean melankolinen, ei edes surullinen. Tämä on kolmas eromme tänä vuonna, pidän siitä kirjaa. Harvoin suhteet päättyvät haluamallaan tavalla, mutta tämä on kai täydellisyyttä. Ensimmäisen eromme jälkeen olin alakuloinen, jopa hieman masentunut, toisella kerralla ero kirpaisi kuin pieni laastari. Kolmas kerta... En tunne yhtään mitään. tiedän olevan tienristeyksessä; voin joko rauhoitella katria, ja anella, että barbien ruumiillistuma huolii minut takaisin elämäänsä, tai sitten voin antaa universumin tehdä tehtävänsä ja katsella vierestä, kuinka taas kerran suhteeni valuu alas viemäristä.
-Katri, huudan hänen peräänsä.
-ei auta petri, en halua sinua enää.
olisin vaan kysynyt, että nyt kun me ei enää seurustella, haluaisitko maksaa itse viiden euron porkkanamehusi? totean kylmänrauhallisesti. Jes, niin sitä pitää.
viereisessä pöydässä istuva poikalauma hurraa, ja katrilta pääsee suustaan sellaisia sanoja, että viereisen pöydän miesvihaaja-mummokin kai tuntee lievää sympatiaa minua kohtaan.
miten saatat olla niin tunteeton petri Nörsson? vihaan sinua, katri tiuskaisee itkuisesti, ja juoksee ulos kahvilasta.
tämän takia en katso televisiota, nainen takanani kuiskaa toiselle. tosielämä on niin paljon viihdyttävämpää.vitun keki-ikäiset juoruämmät, vitun kaksinaamainen mummo...
sillä hetkellä ymmärsin, että minulla oli vain yksi vaihtoehto. Yksi oljenkorsi käytettävänä, kuten lasse lehtinen sanoisi haluatko miljonääriksi ohjelmassa. Tästä hetkestä lähtien, minusta, petri Nörssonista, hiuksiaan föönaavasta suomenruotsalaisesta tulee homo!!! varokaa vain suomalaisnaiset, täältä tulen minä, charmikkaana ja sulavasanaisena ja varastan teidän aviomiehenne. Kuka naisista välittää? mokomatkin itsekeskeiset, kuukautiskipuiset, peilit-itselleen-varastavat suklaata kuin vanhukset viagraa ahmivat oliot. pärjään hyvin ilman teitä. Olo on kuin viisi kiloa kevyemmällä ja elämä hymyilee taas.
viereisen pöydän mummo varoittaa minua sokerimunkkini haitoista hampaille. pidä vaan tekohampaasi suussa nainen, minulla on parempaakin tekemistä.
Viikon päästä palaan järkiini, vetoan tilapäiseen mielenterveyden ja stressin kombinaatioon ja olen taas yhdessä barbien ruumiillistuman kanssa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu