Olen muuttamassa miehen kanssa yksiin. Miehen teini-ikäiset lapset asuu tätä nykyä äidillään, mutta saattaa olla, että haluavat joskus asua isänsä kanssa. Olen asiaa ajatellut sekä järjellä että tunteella ja olen valmis tähän elämänmuutokseen. Itselläni ei ole lapsia, eikä niitä yhteisiäkään ole ajateltu hankkia.
Tiedän, että on hyviä ja huonoja kokemuksia uusperheestä ja etäperheestä, mutta mieluusti otan vastaan vinkkinne, miten parhaiten onnistuisin. Rakastan miestä yli kaiken, ja hyväksyn täysin sen, että lapset kuuluvat tähän pakettiin. Tiedän silti olevani lasten mielestä hiukan ulkopuolinen, ja lapset eivät varmasti hyväksy minua yhtenä huoltajistaan. Joten jonkinlaista "sinulla ei ole oikeutta määrätä meitä" on odotettavissa.
Tietysti lasten isän suhtautumisella on suuri merkitys, hänellähän on täysi oikeus valtuuttaa minut yhdeksi lasten kasvattajista ja tehdä se lapsillekin selväksi.
Toivoisin kovasti, että lapset minut vielä hyväksyisivät ja ehkä oppisivat minusta jopa pitämään. Ylilyönteihin en silti aio sortua, enkä mihinkään hemmotteluun. Lapset on hyvin kasvatettuja, onneksi.
Tiedän, että on hyviä ja huonoja kokemuksia uusperheestä ja etäperheestä, mutta mieluusti otan vastaan vinkkinne, miten parhaiten onnistuisin. Rakastan miestä yli kaiken, ja hyväksyn täysin sen, että lapset kuuluvat tähän pakettiin. Tiedän silti olevani lasten mielestä hiukan ulkopuolinen, ja lapset eivät varmasti hyväksy minua yhtenä huoltajistaan. Joten jonkinlaista "sinulla ei ole oikeutta määrätä meitä" on odotettavissa.
Tietysti lasten isän suhtautumisella on suuri merkitys, hänellähän on täysi oikeus valtuuttaa minut yhdeksi lasten kasvattajista ja tehdä se lapsillekin selväksi.
Toivoisin kovasti, että lapset minut vielä hyväksyisivät ja ehkä oppisivat minusta jopa pitämään. Ylilyönteihin en silti aio sortua, enkä mihinkään hemmotteluun. Lapset on hyvin kasvatettuja, onneksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ovat kohta omillaan, joten tuskin olet riskivyöhykkeessä :)
Asumisjärjestelyt ovat kuitenkin niin suuri juttu, että asian pitäisi olla selvä jo etukäteen, kumman luona lapset asuvat. Et maininnut lasten lukumäärää, mutta monikossa puhuit, siis vähintään kaksi. Onhan selvä, että asunnoltanne vaaditaan aivan eri seikkoja jos asutte kaksi aikuista keskenänne tai koko perhe.
Sitten oma luonteesi, olet asustanut yksin ja nyt muuttamassa aikuisen kanssa kimppaan. Oletko luonteeltasi koti-ihminen, onko mukavaa tehdä toisille ruokaa, pitää huushollia? Vaikka naiset ovat emansipoituneet jo sata vuotta, nämä hommat lankeavat Sinulle vaikka vaivihkaa, ellet ole poikkeuksellisen vahvatahtoinen nainen - tai pidä näistä hommista. Siis tapauksessa, että miehen lapset muuttavat luoksenne.
Koska en tunne luonnettasi enkä asumismuotoanne, on vaikea sanoa enempää. Itsestäni tiedän ,että ei tulisi kuuloonkaan, sillä asuntooni mahdun hädintuskin nyt itse vaatteitteni kanssa, ja nyt oltuani useamman vuoden vapaana oltuani aiemmin sekä eksä että nyksä en todellakaan ryhtyisi perheen passuriksi. Olen kehittänyt itsekeskeisestä hedonismista taiteenlajin.
Olen asunut toisen aikuisen kanssa kimpassa ennenkin. Silloin se toinen ei vain ollut henkisesti aikuinen... ja oli rankkaa.
Etukäteen suunniteltuna lasten lähivanhempi on äiti. Tarkoitin vaan selventää, että hyväksyn täysin, että se asia voi joskus muuttua. Joka tapauksessa meidänkin asunnossa lapsilla olisi omat huoneet. Olen vahvatahtoinen nainen ja itse asiassa mies on varsin hyvä huushollinpitäjä, joten näistä asioista en ole huolissani.
miten lasten äiti suhtautuu tilanteeseen. ;) Toivottavasti hyvin. Asetetaan se oletusarvoksi.
Mukavaa tilanteessanne on se, että lapset ovat jo isoja. Voitte hyvin istua porukalla (miehesi ja lapset) alas ja kartoittaa tilannetta. Sinun ei tarvitse alkaa leikkiä äitileikkejä, voit olla juuri se järkevä aikuinen joka tunnut olevankin. Keskustelkaa yhdessä tulevaisuudesta.
Parhainta olisi ottaa lapset mukaan suunnittelemaan muutoksia, tällöin annat myös heille arvoa ja osoitat pitäväsi heitä yksilöinä. Uskon heidän arvostavan tätä. Kerro omasta elämästäsi, menneisyytesi kokemuksista ja pohtikaa ratkaisuja yhdessä.
Jokainen teistä varmasti haluaa tuntea olonsa kotoisaksi. Tehkää lapsille selväksi, että vastuu (heidän allekirjoittamastaan) suunnitelmasta on myös heillä.
Onnea yhteiseloon!
Itsekin miehen kanssa yhteen muuttaneena, kun lapset olivat jo teini-ikäisiä, voin sen verran vinkata, että huoltajaksi/ holhoojaksi ei tarvitse alkaa, jos ei halua. Teinit ovat jo sen verran isoja etteivät välttämättä tarvitse muita huoltajia kuin omat vanhempansa. Osaavat siis pukea ja pestä hampaansa ihan itse. Ruokaakin osaavat kaapista ottaa ja laittaa.
Aluksi tietenkin saattaa puolin ja toisin tuntua ulkopuoliselta, mutta jos vain jotain yhteistä tekemistä löytyisi (lautapelit tmv.), niin sopeutuminen uuteen kuvioon lähtisi hyvin käyntiin.
Älä missään tapauksessa eristäydy, ole rohkea ja ennenkaikkea oma itsesi. Itse en ole mikään pullantuoksuinen kotitalousihme, enkä aio yrittääkään. Lapset ovat sen hyväksyneet, vaikka lapsuutensa ovatkin viettäneet pullan tuoksussa. Ja onhan heillä sitä paitsi edelleen se pullantuoksuinen äiti, joten lapset edelleen saavat äitinsä kotona pullaa yms.
Kyllä uusperheessä eläminen voi olla hyvääkin; usein vain ongelmat nostavat päätään ja niitä ratkotaan ja vatvotaan. Jaksamista ja tsemppiä sekä pitkää pinnaa :)
Elämä teinien kanssa ei kuitenkaan aina ole ihan näin ruusuista.
Osa meidän teineistä ei todellakaan "osaa" laittaa ruokaa, vaan he odottavat, että kaikki tulee valmiina eteen. 17 vuotiasta poikaa saa vahtia, että käy edes pesulla (joskus koko huone haisee, kun sukkia ei ole moneen päivään vaihdettu).
Eilen 17 vuotias kysyi isältään, että jos minun autoni saisi viikonlopuksi lainaan hänen kaverilleen, että he saisivat ajella (mistähän johtui, ettei hän pyytänyt isän autoa?).
että olet toinen aikuisista ja sinulla on oikeus määrätä teidän asunnossa. (mutta joo ei mitään ylilyöntejä).
ja pyytämälläkin saa:) voisitko tehdä tuota tai tuota. MUTTA!! isän on osallistuttava ja osoitettava lapsille että sinäkin määräät teillä.
valitettavasti tuosta ulkopuolisuuden tunteesta ei ihan heti eroon pääsekkään.. kokemusta on. mutta tarviaakohan sitä sinällään päästäkkään kun miettii että joko asiat onnistuu ja siitä pääsee tai sitten ei.. aika näyttää. itse en kyllä halua olla miehen lapsille miehen kumppania enempää:) ja se sopii minulle!
"itse en kyllä halua olla miehen lapsille miehen kumppania enempää:) ja se sopii minulle!"
Niinpä. Jos toisen lapset alkavat olla jo yli parikymppisiä ja vielä asuvat kotona, olen heille isänsä uusi kumppani ja toinen aikuinen talossa. Isäänsä voivat pyörittää miten haluaa ja vähän juksatakkin välillä, mulle ei mene kaikki ihan yhtää helposti läpi, mutta varmaan tulinkin sotkemaan heidän asetelmiaan :-). Heidän kasvatukseensa en puutu, pidän vain huolen siitä, että kukin aikanaan lähtevät omilleen.Ja se että heidät velvoittaa siihen on heille palvelus.
"että olet toinen aikuisista ja sinulla on oikeus määrätä teidän asunnossa." (mutta joo ei mitään ylilyöntejä).
Hyvä kirjoitus.Tuota minäkin ole meidän suhteessamme ihmetellyt. Miehen nuoret eivät mitenkään koe tärkeäksi jos jotain sanotaan tai pyydetaan tekemään.Eletään niinkuin kotonaan, eli kaikki jää siihen missä viimeksi ollaan oltu.