Onko testit oikein tehtyinä täysin varmat? Olen käyttänyt mammaksi.fi liuska- sekä digitaalisia testejä.Huoli alkaa kasvaa, sillä olen testein yrittänyt yhyttää ovulaatiota jo useamman kierron ajan.4-5 kk... Kävin reilu puoli vuotta sitten labrassa, ja verikokeen mukaan ainakin silloin olisi ovis tapahtunut, mutta en ole koskaan saanut sitä toista punaista viivaa kotikonstein. Oviksen ajankohta on mulla epäsäännöllinen (perustuu vain omiin tuntemuksiin), joten teen testejä aina toista viikkoa ellen pidempäänkin, eikä käytännössä voi olla niin, että (mikäli on tapahtunut) olisi ajoitus ollu väärä.
Lääkäri kehoitti nyt seuraamaan ja tekemään testejä, sen takia niistä "stressaankin". Toki vauvan eteen kotona tehdään muutakin kuin vain testejä, ja kun mitään ei puolentoista vuoden päästä kuulu alkaa huoli olla kova. olen siis jo tutkimuksissa ja hormoonihoidossa, mutta olisin kiitollinen muiden kokemuksista testesitä.Voinko tehdä johtopäätöksen, että en toisinsanoen ole ovuloinut kuukausiin vai onko mahdollista, että testit ei vain reagoi mun kohonneisiin hormooniarvoihin ja kaikki vois kuitenkin olla siltäosin ok?? Kiitos vastauksista!

Vastaukset 3
Vanhimmat
läheskään kaikki saa ovista tikutettua, vaikka se kuitenkin tapahtuu. Täälä palstoillakin on moni sanonut ettei tikut koskaan näyttäneet ovista, silti plussa tuli.
Minulle on lääkäri sanonut, että koti-ovistestit ovat melko turhia. Ne eivät ole 100% luotettavia. Ja ne aiheuttavat yleensä turhaa huolta ja kyttäämistä.
Kannattaa vain pitää huoli (etenkin siihen aikaan, kun epäilee itsellään olevan ovulaatio), että "tuoreita" siittiöitä olisi kohdussa parin päivän välein. Silloin pitäisi munasolun ja siittiön mitä todennäköisimmin kohdata.
Onnea yritykseen!! =)
moikka!
oma mielipiteeni näin pitkän linjan yrittäjänä on se että kyllä niistä testeistä oikeasti on hyötyä. lapsettomuustutkimuksiin usein kuuluu myös se että itse yrittää löytää tuon ovulaation testien avulla. eihän tulos ole 100 varma, kuten eivät raskaustestitkään, mutta oikein tehtynä pitäisi kyllä olla luotettavia. mulla ainakin tulee aina oviksen aikaan todella paksu kontrolliviiva. kannattaa sun nyt vähän "laajentaa" tuota testi ajankohtaa eli alottaa aiemmin ja lopettaa myöhemmin. siihen että testit näyttää negaa, sanoisin, että ovista ei tapahdu, mutta jos kerran verikoe oli positiivinen, aika kummallista...olikohan progesteroniarvo kuitenkin sen verran alhanen ettei tuo testi välttämättä reagoinut?