Superihana seksinaiseni

Silloin talvisena iltapäivänä minä Sinut viimein kohtasin. Kauan olin kulkenut, elänyt, matkustanut. Ollut naimisissa, nainut yhtä jos toistakin,siellä sun täällä, mutta vasta silloin tulin täydellisyyden lähteelle. Eikä ollut edes täydenkuun aika…

Hait minut asemalta, jo autossa suutelimme vaikkemme olleet koskaan aiemmin tavanneet, kirjoitelleet vain. Ja oudot väristykset juoksivat pitkin selkääni… Oudonnimiset tienviitat vilahtelivat ohitse, kätesi liikkui hiljaa reidelläni, minun käteni hyväili niskaasi varovasti, tunnustellen, etsien jotakin. Olin taikojennoutomatkalla outoon laaksoon, niin kaiketi Sinäkin. Tuleva muusani, rakastettuni. Mutta mistä minä sen silloin olisin voinut tietää. Kuljin vain kanssasi kohti Suurta Tuntematonta.

Illalla sohvallasi kielemme kohtasivat toisensa. Käteni hakeutui pehmeille rinnoillesi, tunsi kovettuvat nännisi. Kullini jäykistyi, ja huohottaen painoin käteni alkkareihisi, löysin jo litimärän ihanuutesi. Vein sormeni suuhuni ja maistoin mehuasi. Hunajaista, ihanan suloista ja silti niin Jumalattoman riettaan kiihottavaa. Hampaamme kalahtivat vastakkain ja suussa tuntui ripaus suolaa, pikkuinen, ihana veren maku. Intohimon, kiiman ja suurimman vietin aromi.

Riuhtaisin pitsipöksyt yltäsi, pudottauduin polvilleni jalkojesi juureen ja upotin naamani ihanuuteesi. Annoin kieleni vaeltaa syvälle salatun laakson uumeniin, kyrpäni seisoi niin että pelkäsin sen halkeavan, mutta jatkoin, kunnes lantiosi alkoi tehdä pientä pyörivää liikettä, mehusi valuivat alas leualleni ja kuulin hiljaisen voihkeesi.

Silloin en kestänyt enempää, kohottauduin ylemmäs ja työnsin hitaasti kaluni kuumaan, sykkivään pilluusi. Hiiret juoksivat taas ylösalas pitkin selkärankaani, vauhti oli kova, nekin olivat tulleet hulluiksi yhdessä minun kanssani.

Liikuttelin itseäni ensin varovasti, tunnustellen, sitten kiihdytin vauhtia, vedin välillä kalun kokonaan ulos ja painoin taas juurta myöten sisään. Olimme tähdet samalla suoralla, halusin Sinun kuiskaavan korvaani kaiken sen mikä on niin raakaa ja kaunista.
Ensimmäisen kerran räjähti kun purit minua kaulaan, hellästi mutta määrätietoisesti. Lensimme yhdessä avaruuden tähtisumun lävitse, olimme yksi, yksi nauttiva keho, yksi yö… Ja se jatkui aamuun asti.

Jatkuu yhä, vaikka nyt on jo kevät ja pian puhkeavat pajunkissat tienvarsiin. Eikä minun enää tarvitse odottaa nimettyä täydenkuun yötä. Sillä tiedän, Sinä olet minussa, minäsinussa, kaikki oleva…

Mitä tapahtuukaan sitten kun syreenissä on taas silmut ja laulurastas puhaltaa auringonlaskun aikaan huiluunsa, runoilee keväästä. Niin kuin tietäisi jo… Vastaus on selvä. Haluan Sinut. Söisin, mutta sittenhän Sinua ei enää olisi. Joten pitänee tyytyä hiukan vähempään. Mutta vain hiukan.