Vílkuilee ja katsoo rakastuneesti, mutta asuu miehensä kanssa. Mies on yli 60 ja nainen 10 vuotta nuorempi. Kaksi langanlaihaa, joten seksikin tekee varmaan kipeää.
Olenko minä se poikkeava...
Olenko minä se poikkeava...
Mitä kun nainen olevinaan tykkää ja osoittaakin sen mutta asuu miehensä kanssa?
Ireeni
192604
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Miksei nainen vois tykätä susta vaikka on naimisissa? Avioliittoja on niin monenlaisia.
Mun logiikkani mukaan naimisissa oleva nainen ei voi tehdä syrjähyppyjä toisen naisen kanssa.
Se on miehen pettämistä.
Varmaankin "normaalissa" avioliitossa "syrjähyppy" on pettämistä.
Avioliitto voi kuitenkin perustua ystävyyteen ja kumppanuuteen, ehkä lasten kasvattamiseen, ei siihen että omistetaan toisen tunteet ja ruumis.
Ja siitä "toisesta naisesta" voi naimisissa oleva hakea oikeasti kiinteää rakkaussuhdetta, ei mitään syrjähyppyä piristämään tylsää seksielämää.
No, näin on itselläni, mutta voi olla että edustan pientä vähemmistöä. En tiedä mitä tuo sinun ystäväsi haluaa. Kaikki ei kuitenkaan ole aina mustavalkoista.
"Ja siitä "toisesta naisesta" voi naimisissa oleva hakea oikeasti kiinteää rakkaussuhdetta, ei mitään syrjähyppyä piristämään tylsää seksielämää."
Miksi naimisissa oleva tarvitsee kiinteää rakkaussuhdetta toiseen naiseen?
Itse olen vielä välimaastossa ja olen rakastunut toiseen naiseen. En meinaa tätä itsekään tajuta. En vaan voi tunteilleni mitään. En ole koskaan edes ymmärtänyt lesboja enkä homoja. Mulla on ehkä mennyt verisuoni päässä poikki.
Eiks naisen luonne ole usein noin oikukas. Samaa vedätystä harjoittavat muutamat mun tuttavani. Miesparka ei tuolloin tiedä missä mennään, jos missään.
Mun neuvoni on etsi joku suorempi nainen. Tsemppiä!
"Miksi naimisissa oleva tarvitsee kiinteää rakkaussuhdetta toiseen naiseen?"
Miksi ei?
Itse menin naimisiin kun olin vähän yli parikymppinen uskovainen tyttö maalta. Ei tullut mieleenkään mikään muu elämä kuin heteroelämä. Myöhemmin kun uskovaisuus jäi ja ajatukset muutenkin laajenivat, tajusin haluavani olla naisen kanssa.
Minulla on kuitenkin hyvä suhde mieheeni, jolta en salaa mitään ja joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Ja haluaa elää kanssani. Lapsia meillä on kolme, nuorin alle kouluiässä. En näe mitään syytä erota ja rikkoa perhettämme, jossa kaikilla on hyvä olla. Silti seurustelen naisen kanssa. Kenenkään muun kanssa en tunne sellaista läheisyyttä ja vetovoimaa.
Ehkä tämä tuntuu ulkopuolisesta kummalliselta ja moraalittomalta. Satuttavia kommentteja kuulee niin heteroilta kuin lesboilta. Pitäisi jotenkin valita. Rikkoa perhe ja elää avoimesti naissuhteessa. Tai sitten jättää nainen ja yrittää elää heteroelämää. Kummassakin tapauksessa aika moni ihminen kärsisi, moni menisi rikki. Nyt kukaan ei kärsi, ketään ei vahingoiteta.
Onko tätä todella niin vaikea ymmärtää?
Ai ketään ei vahingoiteta!?!
Vahingoitat nyt tuossa kumpaakin ja otat itse kaiken. Sekin on vahingoittamista, kun laittaa toisen(t) elämään säästöliekillä ilman mahdollisuutta kokonaisvaltaiseen rakastamiseen. nyt se vain tapahtuu hivuttamalla, toisia riuduttamalla. Se, että repäisisit itsesi irti jommastakummasta toki sattuisi sinuun itseesi ja myös siihen yksin jäävään osapuoleen tajuttomasti. Kuitenkin se mahdollistaa jopa tälle satutettavalla mahdollisuuden päästä elämässä eteenpäin - ennemmin tai myöhemmin, saada kokonaisvaltaisen, kunnollisen täyttymyksen antavan suhteen.
Ei helppoa, mutta pidemmän päälle väittäisin, että se olisi teidänkin tilanteessanne paras ratkaisu.
Itse olen ollut se yksin jätetty tuollaisessa tilanteessa. Tämä on kamalaa, tuska on hirveä, mutta ei se toinenkaan tilanne olisi jättänyt minua ehjäksi pitkällä aikavälillä, päinvastoin. Olisin kadottanut itseni.
Ansaitseeko kumpikaan noitsa omista rakkaistasi sellaista kohtaloa?
Ja sinäkö tiedät, mitä rakkaani haluavat? Oletko kysynyt?
Aviomieheni väittää lukuisissa syvällisissä keskusteluissamme olevansa onnellinen. Toki hänellä on mahdollisuus etsiä itselleen uusi nainen. En minä ole sitä kieltämässä.
Naiseni ei tunne mitään tarvetta jakaa kanssani jääkaappia. Hänen mielestään meillä ON kokonaisvaltainen ja tyydytystä antava suhde. Sellainen on mielestäni mahdollista myös ilman että asuu vakituisesti yhdessä.
Jos minulla ei olisi lapsia, niin voisin repäistä itseni irti avioliitosta. Minusta lasten hyvinvointi on tässä kuitenkin aika tärkeä juttu.
en ole kysynyt.
mutta oletko itse tullut ajatelleeksi, että ihminen sanoo sitä sun tätä jäätyään kiinni johonkin toiseen - kun on vaarassa menettää sen, jota rakastaa. Harva siinä kykenee enää tietyn pisteen jälkeen sanomaan, että kuule, lähdeppä lätkimään.
Säästöliekillä elämistä se silti on.
Tilanne tuntuu kelvollisesta ja mahtavalta, kun olet paikalla. Se ei vain ole sitä, kun et ole siinä. Sitä tilaa ja tunnemaailmaa et ole itse näkemässä.
Toki voi olla, että joskut ovat niin terästä, että kestäväyt tuon. Silti on myös niitä (kuten tämän kirjoittaja), josta tuollainen meno tekisi salakavalasti hivuttamalla lopun. Ei voi ehdottaa, miytä tehtäisiin, ei voi katsoa elämässä eteenpäin, ei voi spontaanisti kertoa minä vuorokauden hetkenä hyvänsä, että rakastaa.
Voi olla, että heille se sopii, mutta minulle se ei ole oikein. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
en ole kysynyt.
mutta oletko itse tullut ajatelleeksi, että ihminen sanoo sitä sun tätä jäätyään kiinni johonkin toiseen - kun on vaarassa menettää sen, jota rakastaa. Harva siinä kykenee enää tietyn pisteen jälkeen sanomaan, että kuule, lähdeppä lätkimään.
Säästöliekillä elämistä se silti on.
Tilanne tuntuu kelvollisesta ja mahtavalta, kun olet paikalla. Se ei vain ole sitä, kun et ole siinä. Sitä tilaa ja tunnemaailmaa et ole itse näkemässä.
Toki voi olla, että joskut ovat niin terästä, että kestäväyt tuon. Silti on myös niitä (kuten tämän kirjoittaja), josta tuollainen meno tekisi salakavalasti hivuttamalla lopun. Ei voi ehdottaa, miytä tehtäisiin, ei voi katsoa elämässä eteenpäin, ei voi spontaanisti kertoa minä vuorokauden hetkenä hyvänsä, että rakastaa.
Voi olla, että heille se sopii, mutta minulle se ei ole oikein. Ei nyt eikä tulevaisuudessa.
"Ei voi ehdottaa, miytä tehtäisiin, ei voi katsoa elämässä eteenpäin, ei voi spontaanisti kertoa minä vuorokauden hetkenä hyvänsä, että rakastaa."
Tätä en tajunnut. Kuinka moni ihminen koko ajan nyhjää toisessa kiinni ja kertoo rakkauttaan? Ihmisillä on usein työt, harrastukset, muut ystävät, sukulaiset ym. Naiseni, jonka kanssa en vakituisesti asu, voi mielestäni ilmaista minulle rakkautensa ihan siinä missä "monoamoriset". Ja minä hänelle. Elämässä katsomme eteenpäin ja suunnittelemme tulevaa.
Tajuan tietenkin ettei tämä kuvio kaikille sovi ja olen pahoillani jos sinua on joku samannäköinen kuvio satuttanut. Meillä tämä tuntuu toimivan,
vaikka emme tosiaankaan ole mitään terästä.
toimii. Miten te hoidatte joulut yms juhlapyhät? Entä kesälomat ja viikonloput? Ulkomaanmatkat ja ystävien synttärit? Miten jos toinen sanoo ettei halua sinua jakaa niin sanotko että hyvä on? Onko se noin vaivatonta olla kahden kanssa, kun yhdenkin kanssa on joskus ihan helimessä vaikka rakkautta riittää ja lopunelämää tulemme toisiamme helistelemään.
En minä sano ettetkö saisi elää noin, minä en vain usko että se on noin vaivatonta ja ettei kehenkään satu.
Hei!
Kirjoittaisitko minulle henkilökohtaisesti ([email protected]) kun en tahtoisi tässä avoimella foorumilla kaikista yksityiskohdista keskustella. Minulla olisi niin paljon kysyttävää sinulta ja toivoisin saavani apua omaan elämääni...
asioita kannattaisi käsitellä tuolla bi-palstalla?
Ei todellakaan ole vaivatonta. Ihan hirveäähän tämä välillä on. Syy hirveydelle ei minusta vaan ole kuviossa sinänsä vaan siinä että muitten on niin vaikea hyväksyä tätä juttua. Oma perheeni (uskovaisia) ei halua kuullakaan naisestani. Jos jotain sanon, puheenaihetta vaihdetaan heti. Koen että minut pakotetaan kaappiin, vaikken itse siellä halua olla. Naisellani on ihan sama tilanne oman perheensä kanssa. Tällaisten käytännön syitten takia emme tee mitään sukulaisvierailuja tms. yhdessä.
Muuten kyllä vietän lomia ja teen juttuja kummankin kanssa.
Sori jos annoin kuvan että tämä on hirveän helppoa. Mutta helppoa ei olisi mikään muukaan. En minä osaa enkä halua sovittaa elämääni siihen malliin, jonka mukaan ihmisen jotenkin kuuluisi elää.
Se on vähän sama kuin ns. normaaliperheissä. Tottuneet toisiinsa. Minä antaisin mennä.
Muhinoikoot lamganlaihat keskenään. Varmaan vuosien kokemus. Etsi uusi.
Olen lukenut näitä testejä syksystä saakka enkä ikinä kuvitellut löytäväni ihmissuhteistani samoja ongelmia.
Jo lukiossa rakastuin päätä pahkaa naisopettajiin, mutta nyt olen jokseenkin sekaisin yhden ruotsin naisopettajan vuoksi. Kun hain merkinnän opintokirjaani varten enkä katsonut häntä, tämä antaessaan kirjan minulle takaisin piti siitä niin lujaa kiinni, että mun oli vedettävä siitä. Selvä merkki, mutten osannut toimia. Muut opiskelijat olivat siinä läsnä, joten olin sekaisin. Yhteen aikaan kätemme osuivat vanhingossa aina yhteen.
Saankohan enää uutta tilaisuutta. Ope on about 40 ja mä olen 22. Haluaisin päästä sen syliin ja halata sitä. Tosi tyylikäs LADY, joka on taatusti ollut naimisissa. Poltankohan näppini. Sieluun tulee ainakin paha arpi.
Uuhh, mä voin kuvitella sun ihanaisen. Ruotsinopettajan. Klassisesti tyylikäs, Burberryä tai Mulberryä, paljon beigeä, tummansinistä, valkoista, helmikorvakorut. Häivähdys jotakin ihanaa parfyymiä.
Sanoit, että hän on taatusti ollut naimisissa. Ei siis ole enää? Vapaa?
Yliopistossa opiskelijoiden ja opejen suhteet ovat täysin mahdollisia, toisin kuin vaikka lukiossa alaikäisyyden takia.
Joten jos merkkejä sulle annetaan, niin anna mennä vain. Mutta sinuna antaisin open viedä. Silloin et sorru ylitulkintaan, vaan tiedät että nyt sua tosissaan viedään. Varaudu kuitenkin, että juttu voi kuivua kokoonkin...
oletko ajatellut että sulla on joku "juttu" opettajiin? Ja mikä merkki se on jos hän pitää kiinni kirjasta, ehkä hän oletti että kohteliaana ihmisenä katsotaan silmiin?
Mä en usko kuule että sun kandee jatkaa näitä oppilas/opettaja lovestoryja edes mielessäsi enään.
Koitahan miettiä miksi sä opettajiisi ihastut.
Mitä tulee tuohon että varmaan saisit hyvää seksiopetusta ainakin häneltä jos et ihmissuhdetta, niin,,mitäs sä luulet itse?
Luuletko että joku opettaja riskeeraa duunipaikkansa tai koittaa antaa salaisia "pidämpä kirjasta tiukasti kiinni"-merkkejä ja toivoo että kohtaatte kopiohuoneessa koulun jälkeen?
Mikä hitto näitä nuoria vaivaa, sekö sun elämän täyttymys nyt olisi jos pääsist halaamaan tätä LADYA ja syliinkin vielä? Mikä sä olet, joku crybaby?
Koittakaas pitää jonkinlainen järjellisyys elämässä ja hulluja ihastuksia saa olla, mutta niistä on hyvä ostata huomata koska ne menee hulluiksi.
Sun sieluun ei tule mitään arpea siitä ettet pääse opettajasi syliin, usko pois.
Nykynuoret jaksaa minua hämmästyttää, kaikki on niin hemmetin idiootteja "oh, minä pidän tuosta, oh, taidan olla siis ihastunut, oh, pääsisinpä hänen housihinsa" onko mitään järjellistä elämää näissä meidän tulevaisuuden toivoissa? Sitä sitten piehtaroidaaan rakkauden tuskissa ja pohditaan miksi elämä on paskaa ja saanko lisää niitä pillereitä sinä upea tohtorilady.
Jos edes yksi prosentti tästä innosta mikä on siellä sielussa kun näkee vähänkin hameenhelmaa, käytettäisiin itsensä kasvattamiseen henkisesti ja itsensä opettelemiseen niin se olisi mainiota.
Nyt on vain että "pitää saada, ja jos en niin arpeudun ja traumatisoidun".
Elämä on.