Keskiarvopalkka on nousut vuoden kuluessa 1,2 prosenttia, ilmenee Tradenomiliiton vuosittaisesta työmarkkinatutkimuksesta. Selvitys julkistettiin torstaina Tampereella.
Yli 35 tuntia viikossa työskentelevien tradenomien keskiarvopalkka oli lokakuussa 2 368 euroa kuukaudessa. Miesten keskiarvopalkka oli 2 666 euroa kuukaudessa ja naisten 2 257 euroa. Ihmetellä täytyy kuinka tälläisellä palkalla elää. Haaveet omasta asunnosta ainakin saa haudata.
Yli 35 tuntia viikossa työskentelevien tradenomien keskiarvopalkka oli lokakuussa 2 368 euroa kuukaudessa. Miesten keskiarvopalkka oli 2 666 euroa kuukaudessa ja naisten 2 257 euroa. Ihmetellä täytyy kuinka tälläisellä palkalla elää. Haaveet omasta asunnosta ainakin saa haudata.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei pääkaupunkiseudulla kukaan noin pienellä palkalla tee töitä. Vaikka asunnot maksavat tuplasti suhteessa maaseutuun, niin palkatkin ovat vastaavasti ainakin tuplat.
Näin on. Onhan tällä palstalla moneen kertaan kerrottu, että netto on 5000€/kk
palkassa on ka 5%, eli ei vielä tuhansia euroja! Tosin töiden palkkauksessa on muutenkin haitaria satoja euroja jo saman kunnan sisälläkin joten vertaaminen on vaikeaa - varmaan löytyy alimman ja ylimmän palkan välillä se 50% sielläkin.
PK seudulla on paljon ihmisiä joiden todellinen bruttopalkka ei koskaan yllä edes tuohon 2200€:oon!! Harvemmassa on ne 5000€ tienaavat, lyödäänkö vetoa!?
Täällä täytyy vain sinnitellä, me olemme ns hyvä/keskituloisia yht. 7000€ brutoilla ja olemme pystyneet rakentamaan jo toisenkin okt:n. Sinnikkyydellä ja järkevällä taloussuunnittelulla se onnistuu.
Tätäkin palstaa kun lukee, niin huomaa että todelliset keskivertopalkat ovatkin lähempänä kymmentätuhatta kuussa.
Tradenoimeila ei vissiin mene hyvin koska kaikkien palkkojen keskinousu oli 3,5%.
Keskiarvo palkka on 2600€/kk. Miehillä vähän yli ja naisilla vähän alle.
Mekin olemme miettineet, että yksinkertaisesti
hinnat ovat karanneet meidän ulottuvilta.
Ei vaan pysty ostamaan tavallista 100m2
rivitaloa, ei edes vaatimatontakaan.
Brutto yhteensä n. 4000/kk, kaksi lasta
ja eukko kotona pienempää hoitamassa. Kun
hän pääsee töihin niin brutto yht. 5000/kk.
Tilaa tarvittaisiin, kun lapsetkin kasvavat..
Muuttakaa pois PK-seudulta. N. 100 km päästä saatte okt:n 15 vuoden maksuajalla.
kohta asuntoja alkaa saada lamavuoden hinnoilla. nimm. yhden talon menettänyt. vahinko kiertämään.
Kaikki aina moittii kun muka tarvitaan niin paljo tilaa. Kakarat tarvii muka niin paljo tilaa? Laittakaa vaatehuoneeseen sänky!
Tai olisitte ajatellu silloin ennenku hankitte lapsia onko teillä varaa muuhun kuin kaksioon ja sitten ottanu vaikka hamsterin lapsien asemasta. Hamsteri ei vie tilaa!
Sitä paitsi se elää vain 2 vuotta ja onneksi ei näe kun upotaan veden alle kun jäämassat sulaa tämän ilmastonmuutoksen ansiosta.
Minä en välttamättä laittaisi lapsia tähän kauheeseen maailmaan jossa eriarvoisuus ja rikollisuus jyllää..
Lapsen tekohan on varsinainen ympäristörikos. Yksi kakara käyttää vaippa-aikanaan n. 5000 vaippaa, eli aikamoinen kasa ongelmajätettä (muovia, kangasta ja paskaa sekaisin) kaatopaikoille. Ja vaiposta päästyäänhän se vasta kulutuksen aloittaakin... Eli adoptoikaa hyvät ihmiset mieluummin, tai ottakaa lemmikkieläin esim. Hesyltä!
Miten näille "keskustelijoille" voi
selittää mikä on hinnan ja arvon ero?
Asunnossa on hintaa ja arvoa. Joidenkin
mielestä asunnossa on vain hintaa.
Lapset ja elämä ovat arvo sinänsä.
Ilman lapsia ei ole tulevaisuutta. Lapset
on elämää. Jos ei ole tulevaisuutta, voi
ampua kuulan kalloonsa vaikka heti.
"Keskustelijoille" tiedoksi: jos ihminen
mitoitetaan vain hinnalla, eikö kannattaisi
myydä oma äiti heti huomenna?
Jaa että kehotat kaikkia lapsettomia tekemään itsemurhan? Näppärää. Lisääntykäämme kuin kanit niin kaikki ovat onnellisia? Not.
Kaikilla ei ole samat arvot. Omasta mielestäni elämä on paljon arvokkaampaa ilman kirkuvia kersoja, saa omistautua itselleen ja partnerilleen.
Joka tapauksessa, tämä menee aika pitkälle aiheen ulkopuolelle. Kyse oli siitä että joku valitti etteivät rahat riitä kun on lapsia. Jos niitä kerran pitää tehtailla niin sitten ei voi valittaa aiheutuvasta rahan, ajan ja mielenterveyden menetyksestä.
yritin parilla rivillä selittää mitä
voisi olla arvot, kun kyseessä on lapset.
Tämä on toki mahdoton tehtävä, jos vastapuoli
elää venytettyä teini-ikää.
Ymmärrän hyvin mitä ajattelet. Mutta sinä
et ymmärrä mitä minä ajan takaa.
Olinhan minäkin joskus itseäni täynnä oleva
penska. Kun näkee kuolemaa ja kokee elämää
niin alkaa ymmärtämään mistä kana pissii.
Sen olen ymmärtänyt, että lapsia (ja omia
lapsia) tärkeämpää ei ole.
Niin, adoptoikaa lapsi, koska silloin sille ei tarvitse laittaa vaippoja yms. ja ympäristö säästyy!