Kuole-temppu

Haluisin siis opettaa n. 7kk pennulleni tuon kuole-temppu. Koirassa on lapinkoiraa ja ihan vähän saksanpaimenkoiraa. Miten opettaisin koiralleni tuon kyseisen tempun? Haluisin, että kun osoitan käsi ns. aseena koiraa ja sanon bum niin hän kaatuisi maahan ja olisi ns. kuollut.

Kiitos ja etukäteen! :)
94539
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuo on oikeastaan ihan tosi helppo temppu. Osaako koirasi mennä maahan? Jos ei niin opeta se ensin. Tai ei varmasti ole pakko mutta sen kautta minä opetin. Kun koira oli maassa kädellä kellautin sen kyljelleen ja sanoin PUM ja annoin palkkaa. Ensin riitti se että koira ihan vähän heilahti ja se sai jos siitä palkan, sitten vaadin vähän enemmän kellahdusta ja lopulta koira jo itsekin älysi mitä haen ja se kellahti itse kyljelleen. Alussa annoin sen nousta sieltä heti ylös syömään palkan ja sitten vähitellen se sai sen palkan vasta kun pysyi siellä ensin sekunnin sitten kaksi. Tuohon sitten liitetään se käsi ja sana. Eli turha hokea sitä sanaa ja huitoa kädellä ennen kuin koira osaa sen mitä haluat.
Yritin ensin iät ja ajat niin että en koske siihen mutta ei se millään kellahtanut. Kun sitten itse tönäisin sitä hieman se älysi jutun yhdessä illassa.

Tälläinen sama opetustapa pätee kaiken kanssa. Houkutellaan koira tekemään se oikea toiminto ja sitten palkataan mahdollisimman nopeasti. Kun koira on ehdollistettu naksuttimeen se palkkaus käy vielä paremmin.

Äänestä
  • Samoin opetin toiselle kääpiölleni kuolemistempun. kerralla vain muutama harjoituskerta, ettei koira pääse kyllästymään, silloin ei meinaan tapahdu enää mitään. Joten pieniä hetkiä, pari minuuttia kerrallaan kun opetat, niin kyllä nopeasti menee kaaliin =)
    By the way..en ole saanut opetettua tassun antoa vaikka samalla tavalla opetin.. =) no ei se niin tärkeää ole..hauskaa kylläkin

    Äänestä

  • cavatytöt kirjoitti:

    Samoin opetin toiselle kääpiölleni kuolemistempun. kerralla vain muutama harjoituskerta, ettei koira pääse kyllästymään, silloin ei meinaan tapahdu enää mitään. Joten pieniä hetkiä, pari minuuttia kerrallaan kun opetat, niin kyllä nopeasti menee kaaliin =)
    By the way..en ole saanut opetettua tassun antoa vaikka samalla tavalla opetin.. =) no ei se niin tärkeää ole..hauskaa kylläkin

    Joskus jos tuntuu että koira ei opi on hyvä jättää asia hautumaan pariksi päiväksi.

    Itse en esim saanut koiralleni millään opetettua tokon luoksetuloa pysäytyksellä kunnes turhautuneena pidin varmaan kuukauden tauon koko liikkeestä. Kun taas yritin niin homma onnistui lähes täydellisesti.

    Tassun anto on sellainen liike jonka opettamista kadun. Koira tarjoaa sitä nyt aina kun se on innoisaan ja pyydän sen istumaan.Sohii toisella ja sitten taas toisella. Sain oikeasti opettaa sen olemaan antamatta tassu! Totta kai vieraat rakastavat tuota päivää sanomista;)

    Meillä sen opettelemisessä tärkeää oli se palkkaus. Palkka koiralle heti kun se tassu hieman nousi ja ensin se nousi minun avustamana. Aika kauan taas yritin kytätä sitä kun koira itse nostaa tassua vaikka asento vaihtaakseen mutta ei siitä mitään tullut

    Äänestä

  • cavatytöt kirjoitti:

    Samoin opetin toiselle kääpiölleni kuolemistempun. kerralla vain muutama harjoituskerta, ettei koira pääse kyllästymään, silloin ei meinaan tapahdu enää mitään. Joten pieniä hetkiä, pari minuuttia kerrallaan kun opetat, niin kyllä nopeasti menee kaaliin =)
    By the way..en ole saanut opetettua tassun antoa vaikka samalla tavalla opetin.. =) no ei se niin tärkeää ole..hauskaa kylläkin

    Mulla on Cavalier poika
    enkä myöskään osaa opettaa/ei opi
    tassunantoa...
    no mutta m olemme vielä näissä alkeissa,
    virelle, seuraa;)

    Äänestä

Ise opetin villakoirallemme kuole-tempun näin: Kun se oli oppinut "maahan" käskyn, sanoin "pam" ja herkkupalalla ohjasin sen kellahtamaan. Eli kun koira on maassa viedään käsi sen posken vierestä niskaa kohti jolloin koira kääntää päätään. Mitä pidemmälle vie kättä, sitä enemmän koira kääntyy ja lopulta kellahtaa kyljelleen. Pikkuhiljaa riitti pelkkä pieni viittaus namulla sivuun päin, pian tekikin pelkästä käskystä.
Isoja koiria varsinkin on joskus vaikea käsin tuupata kyljelleen, eikä väkisin saa yrittää, joten tuo on ehkä ystävällisempi keino. :)

Äänestä

jos ette saa tassua nousemaan kutittakaa vähän jalan takanta !
meidän Chiu oppi noin

Äänestä

Itse opetin Elli-mopsilleni ensin maahan käskyn näin: käskin koiran istumaan, ja laitoin namupalan vähän matkan päähän sen eteen. Sanoin "PAIKKA" käskyn ja otin kiinni koiran etutassuista ja ohjasin ne maata vasten. (: näin koira makasi, ja sanoin käskyn "MAAHAN". ja annoin sille luvan ottaa namin lattialta. Mutta tuota "KUOLE" käskyä en osaa rueta opettamaan. kokeilin joposkelta niskaanviemistä, mutta koira heilutteli päätään, kuin yrittäisi saada sen jommaltakummalta puolelta. :P voisiko joku auttaa?

Äänestä

Tassun antamisessa meidän koira ei ymmärtänyt sitä, että otin sen tassun ja nostin, vaan sitten se vasta älysi kun nostin toisella kädelläni sen tassun toiseen käteeni :)

Äänestä

me opetettiin tassun anto silleen että nami oli nyrkissä ja sitten kun koira koskee nyrkkiin tassullaan se sai palkan. sitten kun se oppi tuon alettiin jo antamaan tassua :) Meilläkin koira aina kun se ei tiedä mitä tehdä niin epätoivoisesti tyrkyttää sitä tassua :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapinkoiran omistaja kirjoitti:

Haluisin siis opettaa n. 7kk pennulleni tuon kuole-temppu. Koirassa on lapinkoiraa ja ihan vähän saksanpaimenkoiraa. Miten opettaisin koiralleni tuon kyseisen tempun? Haluisin, että kun osoitan käsi ns. aseena koiraa ja sanon bum niin hän kaatuisi maahan ja olisi ns. kuollut.

Kiitos ja etukäteen! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu