HYVÄ kirjoitus

Propangandaa
Kirjoittanut: sh palkoista 1.2.2007 klo 20.51

Johan tuli loppu sairaanhoitajien palkkapropagandasta. Tänään kunta-ala on korjannut Tehyn eilen julkisuuteen valehtelemia tietoja siitä että hoitajien palkka on 1700 euroa ja risat kuukaudessa (ilman lisiä). Mutta hups, vaan pelkkä KESKIPALKKA onkin 2500 euroa. Siis keskipalkka lisineen. Eli noita yli ansaitseviakin on vaikka tämän sh-propagandan mukaan kaikki hoitajat ovat hirveässä palkkakuopassa. Menkää nyt hoitoalan ihmiset itseenne: teillä on HYVÄ palkka. Lopettakaa ruikutus.
16798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Lisät eivät ole varsinaista palkkaa. Lisiä ei lasketa mukaan kun mainitaan peruspalkan suuruus. Lisät ovat lisäkorvausta epätyypillisistä työajoista. Nuo lisät ovat hoitoalalla surkeat. Kenenkään sairaanhoitajan peruspalkka ei yllä yli 2000 euron/kk

Äänestä

Moi!
Tiedän varmasti hoitajan peruspalkka 1700-1900e kuukaudessa. Siihen tulee epämukavasta työajasta korvausta, olemme töissä katsomatta onko joulu, juhannus ym. sekä epäsäännöllinen vuorotyö ilta, yötyötä, joka meillä kestää 10 tuntia. Myös henkilökunnan vähyyden vuoksi, joudumme tekemään kaksi vuoroa peräkkäin, jos joku sairastuu. Potilaita ei voi jättää hoitamatta. Sopii tulla kokeilemaan, kun meillä menee hyvin. Olisihan sinulla ollut mahdollisuus hakea helpolle hoito alalle, eikä tulla ruikuttamaan meidän liian suuresta palkasta. Työnantaja puhuu paskaa, että meillä on 2500e kuussa palkka. Onhan joillakin niillä, jotka ovat saavuttaneet kaikki henkilökohtaiset lisät ja tekee paljon öitä ja sunnuntaita. Silloin kun nuori hoitaja tulee töihin, menee 10.v ,että saa täydet henk. koht. lisät. Nuorena tarvitsee usein juuri enemmän palkkaa, kun on perustamassa perhettä ym. Eihän kukaan tee enää tätä kutsumustyönä, se ei oikein kelpaa selitykseksi kaupan kassalla. Itse olen työni valinnut, mutta on meillä oikeus vaatia lisää palkkaa. Kyllä sitä sitten potilaat ovat niin kiltisti, kun joutuu hoidettavaksi, joutuu jopa pitelemään käsistä, koska on niin ikävä. Valitettavasti siihen enää ole aikaa ja silloin potilaat usein vedet silmissä pyytää apua ja silloin ei kukkoilla hoitajien palkoista. Samat asiat ovat yksityisellä puolella.

Äänestä
  • Monella muullakin alalla ! Monessa peruspalkat esim.prosessi n.1200-1800€/kk siihen kaikki vuorolisätlisät myös sinun mainitsemasi joulut ja juhannukset ja 250 h ylitöitä. niin saadaan se 30-40000€/vuodessa

    Äänestä

  • PÄ* se kirjoitti:

    Monella muullakin alalla ! Monessa peruspalkat esim.prosessi n.1200-1800€/kk siihen kaikki vuorolisätlisät myös sinun mainitsemasi joulut ja juhannukset ja 250 h ylitöitä. niin saadaan se 30-40000€/vuodessa

    Sinä et vastaa ihmisten hengestä ja terveydestä vuorosi aikana, sinä et lapa paskaa tai verta. Sinulla ei ole hajuakaan kiireestä, ennenkuin olet ollut töissä esim pääkaupunkiseudun päivystyspisteissä. Että älä sönkötä!

    Äänestä

  • sönkötä. kirjoitti:

    "Sinä et vastaa ihmisten hengestä ja terveydestä vuorosi aikana, sinä et lapa paskaa tai verta."

    hoitajat eivät vastaa ihmisten hengestä, vaan lääkärit.

    Äänestä

  • sönkötä. kirjoitti:

    Sinä et vastaa ihmisten hengestä ja terveydestä vuorosi aikana, sinä et lapa paskaa tai verta. Sinulla ei ole hajuakaan kiireestä, ennenkuin olet ollut töissä esim pääkaupunkiseudun päivystyspisteissä. Että älä sönkötä!

    Joka alalla on omat kiireensä, sinä tiedät vain oman alasi.Sinä et tiedä muiden kiireistä.
    Jokaisessa työssä on vastuunsa,älä aliarvioi muita.

    Äänestä

  • Hoitaja kirjoitti:

    Joka alalla on omat kiireensä, sinä tiedät vain oman alasi.Sinä et tiedä muiden kiireistä.
    Jokaisessa työssä on vastuunsa,älä aliarvioi muita.

    kyse ei ole hoitajien aliarvostamisesta, vaan siitä että hoitajat kuuluttavat aina olevansa vastuussa ihmishengistä. Todellisuudessa lääkäri on viimekädessä vastuussa potilaistaan, ei hoitajat.
    Hyviin käytöstapoihin kuuluu ilman muuta kaikkien ammattien arvostus, mutta myös oman roolinsa tiedostaminen.

    Äänestä

  • realiteetit kirjoitti:

    Kyllä hoitaja on vastuussa ihmishengistä! Jos lääkäri määrää potilaalle lääkkeen väärin ja hoitaja antaa lääkärin määräyksen mukaan ja potilas kuolee. Hoitaja on se joka joutuu syytteeseen.

    Äänestä

  • jopasnyttaas kirjoitti:

    Kyllä hoitaja on vastuussa ihmishengistä! Jos lääkäri määrää potilaalle lääkkeen väärin ja hoitaja antaa lääkärin määräyksen mukaan ja potilas kuolee. Hoitaja on se joka joutuu syytteeseen.

    jos ei olisi hoitajia, kuka toteuttaisi lääkärin määräykset? ei ainakaan lääkäri... hoitajalla on myös siinä suuri vastuu, että toteuttaa ne määräykset oikein ja pitää huoli, että yleensä niitä määäyksiä voi noudattaa... Ja jos ei olisi hoitajaa, ei lääkäri pystyisi tekemään määräyksiään, koska näkee/ehtii nähdä potilaan vain kerran päivässä. Siis hoitajan on tiedettävä tilanne, tarvitaanko uusia määräyksiä vai ei... Muuttuuko siis potilaan tilanne merkittävästi vai ei...

    Enkä vähättele lääkärin osaa hoidossa... Se on myös vastuullinen.

    Äänestä

Kuulehan kollo! Keskipalkka kertoo enintään sen jotta mitä pitäis saara jotta pystyypi normaalia auto- ja asuntovelkaisen perheellisen elämää täällä etelässä viettämään. Tehdään ylityöt ja haalitaan öitä ja viikonloppuja vitutuksesta huolimatta jotta olis leipä vähäsen leveämpää.

Voin siirtyä ihmismäisiin työaikoihin ja vuoroihin, mutta silloin se palkka on 1900€/kk ja se siitä. Ei muuta saa millään. Nyt sitten tehdään viikonloppuja ja yhteiset vapaat on suunniteltava väh 6 viikkoa etukäteen. Viikolla vaihdetaan vaan autonavaimia vuorosta tullessa jatoisen lähtiessä ja mietitään, jotta kumpi vie tai hakee lapset. On se vuorotyö niiiiiiin ihanaa.

Työmme on keskiverto vaativaa ja vastuullistakin. mielestäni ei enempää tai vähenpää. Koulutus vaatimukset keskiverrot. Haluaisin keskiverto kokemuksella ja normaalilla ylityöllä ja kökkövuoroilla keskimääräistä palkkaa, siis vähän enemmän liksaa. Onko se mielestäsi väärin?

Äänestä

Miten tuo on mahdollista, jos puolet tekee työtään peruspalkalla, joka on jotain 1700-1800 €/kk välillä, ja loput saa raskaasta kolmivuorotyöstä päälle jonkun 300-400 €/kk? KOLMIVUOROTYÖSTÄ. Peruspalkka on perseestä, eivätkä nuo RASKAAN KOLMIVUOROTYÖN LISÄT siihen paljon vaikuta.

Taisi kuntatyönantajien tarkoitushakuinen propaganda upota ainakin teikäläiseen, oi "väsynyt potilas"/"tukihenkilöstö", vai mikä kouluttamaton luuseri sitten ikinä oletkin.

Äänestä

saa sanoa,ettätili tuli ja meni. Ettäs kehtaat.

Äänestä

Jos tätä työtä tekis miehet, ni palkka ois varmaan 5000 ekee/kk.
Ois miehistä sen verta vaativaa ja itsenäistä oman toiminnan organisointia, jossa vaaditaan tiimityötä ja ollaan vastuussa useiden ihmisten päivittäisestä hyvinvoinnista / hengestä. Fyysisesti raskasta. Likaisen työn lisäkin varmaan olisi.

Kyllä se niin on, että me kuulutaan naisvaltaisiin matalapalkka aloihin ihan syyttä suotta.

Äänestä
  • Et itedä likasesta kuumasta/kylmästä työstä mitään ! En kannata lähtee huutelee muitten töitä jos ei ole ollut missään muualla kuin siellä sisällä lämpöisessä ! ps. voin varmuudella sanoa ettei palkka olisi suurempi ,koska nyt jo verorahat on äärirajoilla ja todella tuottavatkin työntekijät ei saa paljoa enempää !!

    Äänestä

  • Kyl sinä kirjoitti:

    Et itedä likasesta kuumasta/kylmästä työstä mitään ! En kannata lähtee huutelee muitten töitä jos ei ole ollut missään muualla kuin siellä sisällä lämpöisessä ! ps. voin varmuudella sanoa ettei palkka olisi suurempi ,koska nyt jo verorahat on äärirajoilla ja todella tuottavatkin työntekijät ei saa paljoa enempää !!

    No säkö oot ollunna sie sun tää terveydenhuollos?

    Mie oon ollunna kylmä- ja kuumahommis. Rankkaa toki, mutt semmosta hommaa, mis voi antaa ajatuksen..no..lennää..no

    Äänestä

  • Kyl sinä kirjoitti:

    Et itedä likasesta kuumasta/kylmästä työstä mitään ! En kannata lähtee huutelee muitten töitä jos ei ole ollut missään muualla kuin siellä sisällä lämpöisessä ! ps. voin varmuudella sanoa ettei palkka olisi suurempi ,koska nyt jo verorahat on äärirajoilla ja todella tuottavatkin työntekijät ei saa paljoa enempää !!

    teidät "todella tuottavat" ihmiset ilman nykyaikaista äitiys-, lastenneuvola-, kouluterveydenhuoltoa, ilman kätilöitä, rokotuksia jne. Olisi kuule lapsikuolleisuus huomattavasti isompi. Puhumatta monesta muusta alueesta, joita lääkärit eivät todellakaan tee.

    Terveys on tuote. Jos siihen ei voida laittaa verorahoja niin mihin sitten? Eipä pian tarvita muuhunkaan inhimilliseen toimintaan. Vahinkojen korjaaminen tulee monin verroin kalliimmaksi kuin asiallinen terveydenhoito.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kopsasin palkkapuolelta kirjoitti:

Propangandaa
Kirjoittanut: sh palkoista 1.2.2007 klo 20.51

Johan tuli loppu sairaanhoitajien palkkapropagandasta. Tänään kunta-ala on korjannut Tehyn eilen julkisuuteen valehtelemia tietoja siitä että hoitajien palkka on 1700 euroa ja risat kuukaudessa (ilman lisiä). Mutta hups, vaan pelkkä KESKIPALKKA onkin 2500 euroa. Siis keskipalkka lisineen. Eli noita yli ansaitseviakin on vaikka tämän sh-propagandan mukaan kaikki hoitajat ovat hirveässä palkkakuopassa. Menkää nyt hoitoalan ihmiset itseenne: teillä on HYVÄ palkka. Lopettakaa ruikutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu