Joku tuolla maahanmuuttajapalstalla kertoili tällaista, liekö minkäänlaista totuuspohjaa?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000075&posting=22000000023324597
Kuuleman mukaan tutkii Helsingin poliisi alla olevan tutkintapyynnön perusteella mahdollista petosrikosta. Tiedä sitten miten tosissaan, mutta tutkii kuitenkin.
Ulkomaalaislain 87 §:ssä todetaan turvapaikasta seuraavaa:
Maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta, ja jos hän pelkonsa vuoksi on haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun.
Jos olen ymmärtänyt oikein matkustavat joka vuosi kymmenet ja jopa sadat Suomessa asuvat somalit Somalian sukuloimaan, lomalle ja muuten vaan. Olen myös kuullut, että Suomesta lähetetään Somaliaan somalilapsia saamaan islamilaista kasvatusta. Jos näin on, niin kuinka todennäköistä on se, että ao. turvapaikan hakijoilla on ollut aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi.
Eikö tässä ole mahdollisesti ollut kyseessä Rikoslain 36 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta petoksesta. Em. §:ssähän todetaan
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.