en oppinut lukemaan

tyttönen-87-

Kävin itse steiner-koulua neljä vuotta eikä opettajat opettaneet minua lukemaan. olin neljännellä kun minut siirrettiin toiseenkouluun kun en vieläkään osannut lukea kunnolla. äitini huolestui jo toisella luokalla ollessani että miksi en vieläkään osaa lukea.. opettajat lupasivat apua lukemiseeni mutta turhaa... apua en saanut ja koulun vaihto oli tarpeen. kun omat lapset menevät kouluun en missään tapauksessa laita niitä steiner-kouluun.

3

1311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-steiner

      Luokallamme oli poika, joka ei oppinut lukemaan, eikä ollut mikään ihme, sillä opetus oli niin kehnoa. Hän oppi viidennellä luokalla lukemaan parissa viikossa, kun pojan isä palkkasi tälle yksityisopettajan. Koulussamme oli lukuisia lukutaidottomia oppilaita vielä jopa viidennellä luokalla. Itse opin lukemaan, sillä vanhempani opettivat. Näin kävi myös monen muun kohdalla. Henkimaailman runojen ja tömistysten sijaan steinerkoulussakin tulisi mielestäni keskittyä oleelliseen.

    • kehnoa opetusta!

      Oman lapseni siirsin neljännellä peruskouluun kun ei ollut oppinut lukemaan kunnolla. Peruskoulussa sai vuoden osa-aikaista erityisopetusta ja oppi vuoden sisällä lukemaan ja laskemaan kunnolla, tai ns. normaalitasolla. En suosittele steiner-koulua, petyimme pahemman kerran. Muutenkin lapseni oli "helppo" lapsi steiner-opelle, tuli kaikkien kanssa toimeen, oli hiljainen ja kiltti. Tämmöinen lapsi unohtui täysin siinä ryhmässä missä oli adhd-lapsia, käytöshäiriöisiä ja työrauha ja koulukuri oli ihan hukassa.

    • Steinerlaisten äiti

      kommentti sinulle :)

      Ei varmaan jaksa opetella lukemaan, ku noi aikasi herää tietokoneelle istumaan!

      (Huomasi kellonajan, jolloin olit viestisi kirjoitellut)

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1081
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      194
      1011
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      755
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    8. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      671
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      603
    Aihe