Epäpätevä lääkäri

232194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Palaten TEO:n ratkaisuun, asian teki erittäin moitittavaksi syy, että opiskelija ei ollut suorittanut neljännen vuoden opintoja, eikä hänellä olisi ollut edes lupaa toimia lääkärin tehtävissä. Ei vuokrafirma eikä myöskään terveyskeskus ollut tarkastanut opintosuorituksia.

Syvin myötätuntoni kuolleen vauvan vanhemmille!

Äänestä

meidän olisi aika lopettaa lääkäreiden yliarvostus, ja pudottaa heidät samaan terveydenhuollon ammattilaisten ja erehtyväisten ihmisten joukkoon palkkauksineen päivineen. Yliarvostetussa ammatissa toimiva, itsetunnoltaan heikko ihminen varsinkin, alkaa katteettomasti luulla itseään kaikkivoipaiseksi hatarin perustein.

Toivottavasti tämä opettaa jotain, niin ikävä asia kun onkin.

Äänestä
  • Nyt on oikeaa puhetta ja tähän on pakko mennä.
    Moni koulusta päässyt nuori luulee olevansa päteväkin lääkäri kun on saanut valkoisen takin päälleen ja se virka nähtävästi nousee liikaa tuonne nuppiin vaikka kykyjä ei sitten olekkaan.

    Äänestä

  • -------- kirjoitti:

    Nyt on oikeaa puhetta ja tähän on pakko mennä.
    Moni koulusta päässyt nuori luulee olevansa päteväkin lääkäri kun on saanut valkoisen takin päälleen ja se virka nähtävästi nousee liikaa tuonne nuppiin vaikka kykyjä ei sitten olekkaan.

    En kyllä oikein usko, että kyse olisi mistään tuollaisesta. Hyvää kyseinen ihminen on tarkoittanut ja parhaansa tehnyt, se on ihan varma.

    Äänestä

  • Kandi... kirjoitti:

    En kyllä oikein usko, että kyse olisi mistään tuollaisesta. Hyvää kyseinen ihminen on tarkoittanut ja parhaansa tehnyt, se on ihan varma.

    Tyypillä kursseja suorittamatta, mm. lastentaudit kokonaan. Kukaan ei ollut taustoja tarkistanut, joten vissiin oli valehdellut opintojensa sisällön ja laajuuden.

    Hyvä tarkoitus ei riitä, kyllä sitä on monella ihmisellä. Pitää olla ammattitaitoa tai edes koulutusta.

    Äänestä

Oma lääkäri määräsi aikoinaan (nyt jo koululainen) lapselle korvatulehduksiin antibioottia toisensa perään ja välillä jo hermostui meihin. Lähetti kotiin keskiviikkona. Torstaina menin uudelleen päivystykseen kun lapsi vain nukkui, ei syönyt, eikä pisssannut. Silloin oli todella nuori ihan vieras naama iltapäivstyksessä, luulen, että vastavalmistunut. Neito vain katsoi taaperoa silmiin ja kysyi, "oletteko autolla", ei edes riisuttu lapselta haalaria pois. Sanoin olevani, niin neito sanoi ajakaapa suoraan tuonne sairalaan, minä kirjoitan lähetteen ja sanoi, että turha rueta tekemään mitään kun lapsi kuuluu sairaalahoitoon (Sairaalaan oli kohtuullinen ajomatka). Hän epäili juuri aivokalvontulehdusta, sitä ei kuitenkaan onneksi ollut testien mukaan, mutta nestehukkaa oli päässyt tulemaan ja todella voimakas viirus. Vauvamme oli viikon tiputuksessa ja selvisi.

Äänestä
  • Anteeksi kirjoitusvirheet, näppiksessä on vähän vikaa.

    Äänestä

Turha tuosta nyt meteliä sen enempää nostaa, vahinkoja sattuu ja sillä siisti. Kuolee ihmiset joka tapauksessa joskus syystä tai toisesta.

Äänestä
  • sais vahingossa tappaa ihmisen mut ei sais siitä mitään???????
    ei muutaku munat pois ja tuomiolle kuolemantuottamisesta

    Äänestä

  • lääkärit kirjoitti:

    sais vahingossa tappaa ihmisen mut ei sais siitä mitään???????

    Turha kiukutella siellä!! Kasva aikuiseksi ja tajua etteivät lääkärit ole Jumalia, virheitä sattuu kaikille!

    Äänestä

  • lääkärit kirjoitti:

    sais vahingossa tappaa ihmisen mut ei sais siitä mitään???????
    ei muutaku munat pois ja tuomiolle kuolemantuottamisesta

    Ei se lääkäri tai opiskelija, kumpi nyt olikaan, niin ei hän sitä tahallaan tehnyt. Arvatkaapa vain, onko hänellä varmasti koko ikänsä tämä raskas taakka kannettavana? Syyllisyyden taakka. Ajattele jos itse olisit lääkäri ja itsellesi kävisi vastaava tilanne. Vika on heissä, jotka ovat hänet palkanneet ja pikku vauvapotilaan hänen vastuulleen luottaneet.
    Sattuu "vahinkoja" vanhemmillekin lääkäreille. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni.

    Äänestä

  • ymmärtävä kirjoitti:

    että kyseessä oli tyyppi, jolla oli puutteellinen koulutus, laiminlyödyt lastentautien opinnot ym. Opiskelija siis. Toki vikaa on palkkaajassa mutta myös hemmon omassa moraalissa.

    Tämän takia asia on otettu esille ja huomiota kaipaa.

    Äänestä

  • muistaa, kirjoitti:

    Ei mitään muuta kuin pitkintietä tuollaiset lääkärit ja vastuuseen töistään.
    Sama juttu joka sairaalassa ,tiukempaan valvontaan lääkärit ja etenkin nuo kielitaidottomat rajan takaa tulleet eihän niillä ole mikään muu tarkoitus kuin tulla tänne nauttimaan liian suurista palkoista.
    Omaisten on syytä olla enempi varuillaan potilaiden hoidosta sairaaloissa ja terveyskeskuksissa ainakin näissä pienissä metsäkylien hoitolaitoksissa.
    Herra tietää kuinka paljon näitä hoitovirheitä on olemassakaan jos kaikki kuoleman tapaukset pengottaisiin läpikotaisin ja kaikki epikriisit tutkittaisiin.Omaisten on syytä aina vaatia tietoonsa kaikki tapahtumat.

    Äänestä

  • ---------------- kirjoitti:

    Täälläkin on paljon puhuttu sairaanhoitajien vastuusta. Sairaanhoitajilla on jatkuvasti ihmishenkiä vastuullaan, silti hyvin hyvin harvoin näkee sairaanhoitajia syytettävät mistään. Niin hyvin osaavat jälkensä peittää. Kuinkahan monet kuolevat vuosittain sairaanhoitajien tumpelointiin?

    Äänestä

  • lähärii kirjoitti:

    tykillä ampumaan, niin meilläpäin lähärit eivät pääse edes töihin erikoissairaanhoitoon. Hyvä että harjoittelemaan opiskeluaikanaan.

    Kaiken kaikkiaan sairaalat ovat hyvin turvattomia paikkoja, vastahan kuultiin miten paljon esim. päivystykseen kuolee ihmisiä kun lääkäri ei (ehdi) tutki ajoissa ja lähetä leikkaukseen, halusivatpa hoitajat tai eivät.

    Paranoiat sikseen. Ruumiinavauksen voi pyytää, jos epäilee omaisensa tapetun hoitohenkilöstön toimesta. Ei siinä pysty peittelemään.

    Äänestä

  • lähärii kirjoitti:

    Täälläkin on paljon puhuttu sairaanhoitajien vastuusta. Sairaanhoitajilla on jatkuvasti ihmishenkiä vastuullaan, silti hyvin hyvin harvoin näkee sairaanhoitajia syytettävät mistään. Niin hyvin osaavat jälkensä peittää. Kuinkahan monet kuolevat vuosittain sairaanhoitajien tumpelointiin?

    Jaa`a siinäpä onkin sellainen kysymys,että kukapa sen selvittää. Sen tietää kysymättäkin että kyllä hoitohenkilökunta osaa selitellä ja eihän korppi korpin silmää noki,eli toisin sanoen lääkärien ja hoitajien välinen sisäpiiri ei vuoda.Vaikka kyllä minä erään tapauksen tiedän ,että hoitajalta lipsahti ehkä vahingossa eräs asia julki omaisille. Potilas oli kuusi viikkoa sairaala hoidossa ja kunto heikkeni silmin nähden mutta paikallinen lääkäri ja hoitohenkilökunta ei pystyneet toteamaan mikä sairaus potilasta vaivasi. kuvat oli otettu ja kokeita otettu mutta ei selvinnyt vaiva,kunnes erikoislääkäri kävi 4 viikon kuluttua tutkimassa nämä röntgen kuvat ja hän oli heti todennut että kysymyksessä on keuhkokuume ,niinsanottu lämpöä nostamaton kuume. Ajatelkaas hiukan yli 80 vuotias potilas sairastaa keuhkokuumetta sairaalassa 4 viikkoa ilman että hoitohenkilökunta edes tietää sairauden laatua.
    No sittenhän saatiin lääkitys käyntiin ja keuhkokuume hellitti sitten kahden viikon sisällä,että näin ollen siinä meni 6 viikkoa.
    Potilaan yleiskuntohan meni siinä ajassa täysin alas kuten arvata saattaakin kun kysymyksessä on yli 80 vuotias potilas. Tämä kävi sydämen päälle erittäin raskaasti ja seuraukset saattaa itse kukin päätellä omassa mielessään. Tässä tapauksessa eräs hoitaja ehkä erehtyi sanomaan tämän asian miten se meni ,eli paikalliset ei todenneet vaan piti käydä erikoislääkärin toteamassa sairaus ,mutta vasta 4 viikon kuluttua "miksi ei heti kutsuttu asiansa osaavaa lääkäriä" Ja tämä on tosi kertomus ja tiedän mistä puhun koska kyseinen potilas oli minun lähi omainen.

    Äänestä

  • lähärii kirjoitti:

    Täälläkin on paljon puhuttu sairaanhoitajien vastuusta. Sairaanhoitajilla on jatkuvasti ihmishenkiä vastuullaan, silti hyvin hyvin harvoin näkee sairaanhoitajia syytettävät mistään. Niin hyvin osaavat jälkensä peittää. Kuinkahan monet kuolevat vuosittain sairaanhoitajien tumpelointiin?

    ketjun aiheeseen, eli epäpätevään lääkäriopiskelijaan liittyy?

    Äänestä

  • muistaa, kirjoitti:

    että kyseessä oli tyyppi, jolla oli puutteellinen koulutus, laiminlyödyt lastentautien opinnot ym. Opiskelija siis. Toki vikaa on palkkaajassa mutta myös hemmon omassa moraalissa.

    Tämän takia asia on otettu esille ja huomiota kaipaa.

    En tiedä tuota tapausta kovin tarkasti ja toivon ettei minua täällä lynkattaisi, jos sanon jotain tyhmää. Tietenkin tuo lapsen kuolema on valitettava tapahtuma, ja itsekin olisin lähettänyt korkeaa kuumetta potevan vauvan sairaalaan enkä kotiin. Mutta älkää nyt kuitenkaan epäilkö kandidaatin moraalia tms. aivan suin päin taustoja tietämättä. Kyseinen kandi varmasti (toivottavasti) muistaa tapauksen loppu ikänsä eikä varmasti enää lähetä huonokuntoista lasta kotiin.

    Mikäli oikein ymmärsin, niin tämä kandidaatti oli opiskellut jo neljä vuotta, eli kun kaikki neljännen vuoden opinnot on suoritettu, niin hänellä olisi oikeus toimia lääkärin sijaisena. Ette ilmeisesti tiedä tarkalleen lääkärin opintojen rakennetta, eli valaisenpa vähän... Kyseinen kandi ei välttämättä ollut laiminlyönyt niitä lastentautien opintoja, koska ainakin Tampereella puolet opiskelijoista opiskelee nelosvuoden keväällä vain kirurgian ja sisätaudit, ja naisten-, lasten- ja knk-taudit vasta vitosvuoden syksyllä. Puolet porukasta käy nuo kurssit toisin päin. Eli kyse ei VÄLTTÄMÄTTÄ ollut lastentautikurssin laiminlyömisestä, vaan siitä, ettei kurssia edes sisältynyt aiempiin opintoihin opiskelijasta riippumattomista syistä. Tässä täytyy sitten pohtia työnantajan vastuuta. Miksi kandi on laitettu hoitamaan lapsipotilaita? Käsittääkseni on työnantajan velvollisuus järjestää työt siten, että opiskelijan ammattitaito riittää.

    Tietenkin ko. kandi teki väärin ylipäätään mennessään töihin, jos opintosuorituksia puuttui. Mutta se, että joku kurssi on käymättä, niin se ei välttämättä hänen ammattitaitoonsa vaikuta. Ne suorittamattomat opinnothan saattoivat olla vaikkapa 1 ov:n lääketieteellinen englanti, joku histologian tentti ja vaikkapa yksi seminaari jostain vuosien takaa. Niillä tuskin on suurta vaikutusta osaamiseen. Mutta tietysti saattaa olla, että kandilta puuttui vaikka puolen vuoden opinnot, ja sehän on jo ihan toinen tilanne ja vaikuttaa varmasti osaamiseen...

    Meitä kandeja on ohjeistettu näin, että nelosen jälkeen saa mennä lääkärin sijaiseksi, mikäli aivan kaikki neljän ensimmäisen vuoden opinnot on suoritettu. Niihin töihin mennessä ehdimme suorittaa JOKO kirurgian sisätaudit TAI naisten-, lasten- ja knk-taudit. (Näin siis Tampereella, muista en tiedä) Nelosen jälkeen ei suositella työtä terveyskeskuksessa juuri siksi, että kliinistä opetusta on niin vähän takana. Mutta jos sinne terkkariin välttämättä haluaa, niin olisi parempi, jos naiset, lapset ja knk:t olisi jo käytynä.

    Äänestä

  • Kandi. kirjoitti:

    Eikö laki ole yksiselitteinen, eli opiskelijan opintosuorituksia ei kukaan tarkastanut. Ei ollut oikeutta toimia lääkärin tehtävissä.

    Kukaan ei varmistanut opintosuorituksia

    "TEOn mukaan opiskelija ei ollut suorittanut kaikkia neljän ensimmäisen vuoden opintoja, joten hän toimi laittomasti lääkärin tehtävässä. Hän ei myöskään ollut suorittanut lainkaan lastentautien opintoja, koska ne eivät hänen tiedekunnassaan kuuluneet neljän ensimmäisen opintovuoden opintoihin."

    Äänestä

  • Kandi. kirjoitti:

    En tiedä tuota tapausta kovin tarkasti ja toivon ettei minua täällä lynkattaisi, jos sanon jotain tyhmää. Tietenkin tuo lapsen kuolema on valitettava tapahtuma, ja itsekin olisin lähettänyt korkeaa kuumetta potevan vauvan sairaalaan enkä kotiin. Mutta älkää nyt kuitenkaan epäilkö kandidaatin moraalia tms. aivan suin päin taustoja tietämättä. Kyseinen kandi varmasti (toivottavasti) muistaa tapauksen loppu ikänsä eikä varmasti enää lähetä huonokuntoista lasta kotiin.

    Mikäli oikein ymmärsin, niin tämä kandidaatti oli opiskellut jo neljä vuotta, eli kun kaikki neljännen vuoden opinnot on suoritettu, niin hänellä olisi oikeus toimia lääkärin sijaisena. Ette ilmeisesti tiedä tarkalleen lääkärin opintojen rakennetta, eli valaisenpa vähän... Kyseinen kandi ei välttämättä ollut laiminlyönyt niitä lastentautien opintoja, koska ainakin Tampereella puolet opiskelijoista opiskelee nelosvuoden keväällä vain kirurgian ja sisätaudit, ja naisten-, lasten- ja knk-taudit vasta vitosvuoden syksyllä. Puolet porukasta käy nuo kurssit toisin päin. Eli kyse ei VÄLTTÄMÄTTÄ ollut lastentautikurssin laiminlyömisestä, vaan siitä, ettei kurssia edes sisältynyt aiempiin opintoihin opiskelijasta riippumattomista syistä. Tässä täytyy sitten pohtia työnantajan vastuuta. Miksi kandi on laitettu hoitamaan lapsipotilaita? Käsittääkseni on työnantajan velvollisuus järjestää työt siten, että opiskelijan ammattitaito riittää.

    Tietenkin ko. kandi teki väärin ylipäätään mennessään töihin, jos opintosuorituksia puuttui. Mutta se, että joku kurssi on käymättä, niin se ei välttämättä hänen ammattitaitoonsa vaikuta. Ne suorittamattomat opinnothan saattoivat olla vaikkapa 1 ov:n lääketieteellinen englanti, joku histologian tentti ja vaikkapa yksi seminaari jostain vuosien takaa. Niillä tuskin on suurta vaikutusta osaamiseen. Mutta tietysti saattaa olla, että kandilta puuttui vaikka puolen vuoden opinnot, ja sehän on jo ihan toinen tilanne ja vaikuttaa varmasti osaamiseen...

    Meitä kandeja on ohjeistettu näin, että nelosen jälkeen saa mennä lääkärin sijaiseksi, mikäli aivan kaikki neljän ensimmäisen vuoden opinnot on suoritettu. Niihin töihin mennessä ehdimme suorittaa JOKO kirurgian sisätaudit TAI naisten-, lasten- ja knk-taudit. (Näin siis Tampereella, muista en tiedä) Nelosen jälkeen ei suositella työtä terveyskeskuksessa juuri siksi, että kliinistä opetusta on niin vähän takana. Mutta jos sinne terkkariin välttämättä haluaa, niin olisi parempi, jos naiset, lapset ja knk:t olisi jo käytynä.

    lehtiuutisesta, ja muistin väärin, kun sanoin hänen laiminlyöneen lastentautiopinnot. Ne eivät kuuluneet neljään ensimmäiseen vuoteen hänellä.

    Mutta asiasta tekee merkittävän se, että TEO on siihen puuttunut ja antanut asian poliisille tutkintaan. Mikä lie työnantajallekaan (oliko välitysfirman kautta saatu sijainen) tullut, kun ei taustoja tarkistanut. Monen murheellisen virheen summa.

    Kukaan ei usko, että teko oli tahallinen, siis lapsen hoitamatta jättäminen. Jos koet tulleesi lynkatyksi, niin anteeksi. Tarkoitukseni oli vaan sanoa, että hyvä tahto ei riitä jos asiantuntemus ja ammattitaito puuttuu - mitäpä silloin lääkäreillä tehtäisikään.

    Äänestä

  • tietoni ovat kirjoitti:

    En kokenut tulleeni lynkatuksi, mutta pelkäsin vähän vastalauseiden ryöppyä, kun yritin ekassa viestissäni vähän ymmärtää tuota kandiakin. Olen toki kaikkien kanssa samaa mieltä siitä, että kandin olisi itsensä pitänyt huolehtia, että kaikki kurssit olisi suoritettuna ja työantajan olisi myös pitänyt se tarkistaa.

    Äänestä

Ko. kandidaatti ei lain mukaan olisi saanut hoitaa terveyskeskuslääkärin viransijaisuutta, koska vaadittavista neljän ensimmäisen vuoden opinnoista osa oli yhä suorittamatta.

Kyseessä on petos. Ei hoitovirhe, sillä hoitovirhelainsäädäntö koskee ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Ei siis ko. opiskelijaa.

TEO on siirtänyt tutkintavastuun poliisille ja antanut huomautuksen kyseisen terveyskeskuksen esimiestasolle. Tapauksen rikosnimikettä, en STT:n tiedotteista löytänyt.

Nyt olisi syytä pitää tunteet kurissa ja laittaa jäitä kypärään ja pysyä kylmän analyyttisena. Tapaus on tapahtunut kuitenkin jo syksyllä 2005. Tähän mennessä poliisi on varmastikin jo tutkinut tapausta ja kuullut asianomaisia.

Ei saa uskoa mitä nurkissa juorutaan.

PS. Voimia potilaan omaisille.

Äänestä

SUOMALAISET lääkäri-puoskarit pudotettava maantasalle, heitä riittää keskinkertaisuuden luvatussa maassa varsinkin hammaslääkinnässä, mutta heidän selustansa onkin poliittisesti suojattu, kun antiikin aikaisia hammas"lääkintä" =kidutuskojeita toimittaa monopolilla suunnilleen yksi kotimainen valmistaja.
Tonnin maksat per hammas, esim. juurihoidoissa epäonnistumisprosentti on nykyäänkin jossain 92% tienoilla... hyvin menee, eikö.
Vertailun vuoksi; sähköasentajan (paskapalkalla) pitää uusia tenttinsä 5-10 vuoden välein, lääkärit saavat tappaa ilaman rangaistusta epäpätevyyttään, eikä ole mitään laki-pakkoa koulutuksen uusimisista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuollut vauva kirjoitti:

Mitä tähän voi sanoa?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200702015687624_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu