Kuinka on,laillisuuden laita ? Olin määräaikaisesti palkattuna viime vuoden huhtikuulta kolmen kuukauden erissä joulukuun puolenvälin ylitse jolloin työni loppui. nyt ehdin olla työttömänä viisi ( 5 ) viikkoa ja työn antaja kutsui takaisin samoihin töihin. MInä vain menetin,rahaa.Koska sain kesäloma korvauksia jouduin sen myös pitämään ( niinkuin pätkätyöläinen voisi niistä säästää) jonka jälkeen omavastuu aika, eli koko viisiviikkoinen menee omasta pussista.Nyt pitää taas sitten kulkea hetki velaksi että pääsee töihin.Ja kaiken huipuksi tämä kyseinen juttu tapahtuu joka vuosi, kestänyt jo viisi vuotta. Joka vuosi sama juttu pakollinen tauko vain vaihtelee kesto kuukaudesta neljään, milloin alku vuodesta milloin syksyllä mutta aina se on. Nyt varmaan sanotte että vaihda firmaa mutta pienellä paikkakunnalla se ei ole mahdollista. Ihmettelen vain onkohan ihan laillista. Maksanko turhaan AY maksuja kun he ei näy puuttuvan asiaan ?
pätkätöihin
määräaikainen
4450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletko ollut yhteydessä liittoon asian vuoksi?
Olen joka kerta lähettänyt liittoon kopion työsopimuksesta josta ilmenee jokainen sopimuksen jatko,joten kyllä ne tietoisia on mutta eipä tuo näytä herroja kiinnostavan käytännössä.On paljon helponpaa puhua kuin puuttua.
ole mutta ei siitä mitenkään rangaistakkaan, niin paitsi työntekijää, mutta sehän on tämä nykyajan malli että työläinen selkänahastaan repiköön herrojen huvit. Montakohan konsulttia ja herranperkelettä totakin järjestelmään on tarvittu hiomaan. Jos toimittais yksinkertaisesti ja älyllisesti, sinä saisit pitää lomasi ja työsuhteesi olisi vakituinen. Eikä tarttis elättää yhtään konsultti Kejosta, eikä maksaa sen jättimäisiä autoiluliissaus ja muita "kuluja".
Kun olet ollut pätkätöissä niin laittaisitko myös lukuja ,mitä olet saanut palkkaa mitä toiset saivat em, yrityksessä ? Sait vuosiloma palkkaa jouduit pitämään "vuosiloma karenssia" Montako päivää olit ilman minkäänlaista korvausta? Työttömyys vakuutuksesi laskettiin uusiksi sait 500 päivää alkamaan alusta .Palkinnoksi tästä sait lisäksi vielä "
vuotuisen karenssin"Mitä se maksoi sinulle?
Nämä työttömyys turva lait eivät ole syntyneet sattumalta -laman aikana niihin sorvattiin työryhmässä muutoksia .
"Mottona heillä oli miten työ saadaan kannattavaksi" Ja kyllähän se saatiin huonontamalla työttömyysturva ehtoja
Siinä huomattiin kun kysyttiin TV lähetyksessä Sauli Niinistältä miten täytetään työttömyys hakemus lomake ei ollut hajuakaan asiasta, ei ollut ollut työtön !
Samoin kävi kyllä Tarja Halosellekkin arvomerkkien kannssa ,kun ei ollut käynit sotaväkeä.