Jos tekninen osastonne on tehnyt mokan Calle Partasen johdolla, maksakaa itse, älkää maksattako virheitä asiakkailla. Olemme siis entisiä asiakkaita kohta kaikki!
ELISALLE VIESTI
ASIAKKAALTA
13962
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
monia asiakkaita, en ole siis ainoa. miten saisimme elisan järkiinsä ja perumaan tuo lasku, kuten fortum teki espoolaisten sähkönhinnan nousun kanssa, perui hinnannousun kun riittävästi ihmeteltiin firman käytöstä.
juuri niin kuin kävi fortuminkin kanssa. Eli asiasta älämölöä. Kaikki joukolla vaihtamaan elisasta pois niin pistää johdon mietteliääksi :)
saattaa olla että laki sanoo perintämahdollisuuden ulottuvan kolme vuotta taaksepäin, mutta järki sanoo ettei puhelulaskuja voi periä sillä tavalla. ainoa mahdollisuus kontrolloida laskujen oikeellisuus on laskuttajalla, ei kuluttajalla ole mitään mahdollisuutta tuohon.
en aio maksaa mitään elisalle, lopetin liittymäni välittömästi koska pelkään tuollaista mielivaltaa jonka puolella ovat vielä lakimiehet!
täällä kaksi jotka lopettaa liittymän,ei tunnu oikealta tälläinen,miksi heillä ei ole tarkempaa ojelmaa laskutuksessa.toivon että moni sanoo liittymän irti,voihan ne taas kohta laittaa meille lisälaskuja kun tyydytään tähän.
olin jo miettinyt silloin kun Elisalta tuli ilmoitus aloitusmaksusta, nyt tein päätöksen kun päälle tuli tämä omasta virheestä johtuva lisälasku.
Tehkää samoin!
En muuten myöskään hyväksy jälkilaskua. Perusteluni, jotka aion esittää kirjeellä Elisalle. Kirje täytyy muuten olla elisalla ENNEN ERÄPÄIVÄÄ lain mukaan:
Elisalla meni yli vuosi ennenkuin he huomasivat laskutusjärjestelmässään virheen vaikka heillä yksinomaan on tekniikka seurata laskutusta. Asiakkaalla ei ole samanlaista mahdollisuutta vaan he ovat todellisuudessa Elisan ilmoituksen varassa. Elisa ja asiakas ovat aivan eri lähtökohdissa tässä asiassa. Asiakkaalla on ollut täysi syy uskoa ja luottaa siihen, että yrityksen laskutusjärjestelmä toimii. Yrityksen omasta myöntämästään virheestä johtuvat laskututtamatta jättämiset noin kaukaiselta ajalta laskutuskausien takaa menevät yrityksen itsensä vastuulle. Vaikka lain mukainen vanhentumisaika ei olisi kulunut loppuun, ei yrityksellä ole tosiasiallista mahdollisuutta enää periä saataviaan.
Maksoin tuon Elisan Kolumbus liittymästä mukamas laskuttamattomista tai liian vähän laskutetuista puheluista lähettämän lisälaskun.Jään odottamaan maksun palautusta, mikä kauppa se on joka puolen vuoden kuluttua lähettää lisälaskun kun oli myynyt tavaran asiakkaalleen tavaran liian halvalla.Tässä asiakas on kuin lammas keritsijänsä edessä eli mistä hatusta Elisa nämä tiedot vetää. Ensimmäisenä tuli mieleen että nyt huijataan. Laskuerittelyssä on kyllä monta mitäänsanomatonta riviä. Vasta sitten kun siinä olisi joka puhelun kesto ja hinta voisi verrata pitääkö lasku paikkansa.
Pystyitkö oikeasti näkemään puheluerittelystä, että nuo puhelut ovat jääneet sinulta maksamatta? Onnittelen tarkasta kirjanpidosta. Elisalle selvisi virhe vasta yli vuosi jälkeenpäin ja nyt itse pitäisi selvittää sama asia kahden viikon maksuajan puitteissa.
Olen aivan ihmeissäni seurannut tätä valittelua.
Minulla ainakin on kännykkään liitetty mittari ja ohjelma. Olen seurannut jo vuodesta 2005 lähtien puheluitani. Kaikki yrityspuhelut ja muut ovat kirjautuneet sentilleen laitteeseeni. Onneksi! Sillä Elisan laitteisto petti ja nyt voin varmistaa omastani, että jälkilasku kahden vuoden takaa on ok!
Samalla vertaamalla laitteeni tietoja joka kuukausi saamaani puheluerittelyyn pystyn ennakoimaan, mitkä puhelut jäävät odottelemaan parempia aikoja Elisalla. Näin pystyn varautumaan siihen, että lähettävät laskuja kolmenkin vuoden viiveellä mikäli heidän laitteissan on jotajkin hämminkiä.
No eihän tuo ajankäyttöni kannalta ole järkevää, nytkin saamani lisälasku oli alle 3 euroa ja minulta on mennyt laitteideni ja tietokoneohjelman kehittelyyn useita satoja tunteja puhumattakaan ajasta jonka olen käyttänyt puheluideni seurantaan vuosien aikana.
Mutta kerrankin tärppäsi ja pystyin olemaan varmalla mielellä kun sain tuon lisälaskun. Voin nyt ilmoittaa Elisalle, että heidän laitteistonsa virheet näyttäisivät nyt olevan ainakin toistaiseksi korjattu. Toivon tietysti, ettei tuollaisia vikoja tule enää myöhemmin mutta mistä sitä tietää kun ihmisiä kaikki olemme!
millä kukaan voi muistaa kahden vuoden takaisia puheluitaan? Elisalla on tietty siihen laitteet ja pitää ollakin, mutta jos ne juuri ovat osoittautuneet epäluotettaviksi, niin kuinka yritys voi niiden perusteella lähettää karhulaskut - ei mene oikein meikäläisen jakeluun - aika pokkaa Elisalta!
kirjoitin yritykselle, etten aio maksaa lisäosaa - enkä koko laskuakaan vielä kun en ole saanut erittelyä heidän ruuhkansa takia - koska heillä on ainoastaan teknillinen mahdollisuus kirjata ylös puhelut ei asiakkailla ole sellaista teknillistä järjestelmää tarjolla. heidän puheluerittelynsä on tuon virheellisesti toimineen systeemin tuotos -ei siihen voi eikä tarvitse luottaa kaksi vuotta jälkeenpäin. Tässä tapauksessa voin jättää lisäosan maksamatta. Se on normaalia ns yritysriskiä, ei sitä asiakkailta laskuteta. Yritys voi ottaa esim vakuutuksen tai nostaa hintojaan, esim siis.
minkä takia pitää maksaa kun koko maksuperuste on elisan hihastaan vetämä - ei oo muuta tositetta heillä näyttää kuin että aiemmin rikki ollut systeemi onkin yhtäkkiä täydellisen virheettömästi toimiva - karmea yritys rahastaa omalla virheellä!
ja nyt laskutetaan omasta virheestä asiakasta - kyllä ovat laskeneet asiakkaat tyhmiksi, mutta näytetään ettei me olla tyhmiä - vaihdetaan toiselle tai lopetetaan koko liittymä!
firmalla on selvästi epäluotettavaa tekniikkaa, minä en luota tuollaiseen,en voi edes tarkastaa käytännössä laskuja kahden vuoden takaa.