kun he saavuttavat viidenkymmenen iän? Olen ihmetellyt että täällä puhutaan hyvin paljon uskonnon asioista, mutta nuoremmilla ikäryhmillä taas olen huomannut ettei niistä puhuta ollenkaan.
Kuinka on?
Kuinka on?
1Tuleeko ihmisistä
uskovaisia
511445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 51
Vanhimmat
ei ole uskovaista tullut, mutta onhan noita monta ikäistäni tuttavaa, jotka ovat hurahtaneet yks kaks uskoon. Liekö yrittävät sillälailla varmistaa taivaspaikkansa?
Vaikka ei kovin uskovainen olisikaan tulee varmasti itsekullekin elämäntilanna, jossa on pakko ristiä kätensä ja pyytää apua korkeimmalta kun muuta apua ei ole olemassa. Lapsen sairastuminen vakavasti esimerkiksi tai oma sairastuminen.
Nuorilla ei yleensä ole kerennyt vielä paljon tapahtua, eikä tietenkään toivoisikaan kenellekkään mitään ylivoimasta murhetta.
ole minäkin joutunut joskus kädet ristimään ja pyytämään taivaan herran apua, mutta se ei ole minua sen enempää uskovaiseksi tehnyt, kuin olen tähän astikkaan ollut.
Tarkoitan että en keskustele uskon asioista päivittäin joka toisessa tai kolmannessa aiheessani.
Tuntemillani joillakin uskovaisella on tarve tuoda ilmi oma vakaumuksensa, kääntävät jutun niin että varmasti selviää että on uskossa, miksiköhän se on niin.
Vaikka eihän siinä mitään häpeämistä ole, mutta miksiköhän ihminen ei mielellään tunnusta ainakaan porukassa että on joutunut turvautumaan yläkerran apuun?
niillä jotenkin häpeällinen juttu, mene ja tiedä?
Ne oikeat uskovaiset ehkä haluavat käännyttää muutkin omaan uskoonsa, muuta selitystä en sille keksi.
Minusta tosi uskova pitää voimansa omana tietonaan ja tarpeen tullen pyytää aina apua, mutta paha mennä sanomaan.
Minusta uskovat ihmiset ovat mukavia ja reiluja toisiaan ja kaikkia kohtaan. Heistä paistaa jotenkin kasvoilta hyvä olo kaikista kärsimyksistä huolimatta.
En kyllä itsekkään muista rukoilla kuin tiukan paikan tullen, jos muistan silloinkaan.
Lapsilleni olen vain sanonut, että ihmisellä on hyvä olla joku varaventtiili mihin turvautua, jos mikään muu ei riitä eikä auta.
Meitä viiskymppisiä ei enää pelota totuudet eikä ujostuta puhua siitä, mistä luterilainen Suomi on vaiennut.
Professori Antti Eskolakin on uskaltautunut puhumaan uskonnosta, vaikka oli nuorempana kova ateisti. Tosin ateistit puhuvat paljonkin uskonnosta, ei silti.
Joidenkin on vaikea uskoa, että elämä päättyy kuolemaan ja tajunta kaikki loppuu.
tulee sittenkin uskovaiseksi kun saavuttaa viidenkymmenen iän? En usko että nuorempiakaan pelottaa puhua aiheesta, epäilen että heitä vain ei se aihe vielä kiinnosta?
... että nuorempana ei kehtaa puhua. Mikä on minusta sama asia kuin pelkääminen.
Meidän kulttuurissa ei olla totuttu puhumaan uskonnosta.
Itse olen kiinnostunut tieteestä, mikä todistaa juutalaiskristillisen uskonnon asioista.
Ei niistä asioista nuorenpana oikein "uskalla" puhua. Eiköhän ne uskon asiat ole kuitenkin sieltä lapsuudesta asti ollut olemassa useimmilla meillä. Iltarukouksineen. Äidin eväitä ovat olleet meille lapsille ja samoin ovat omille lapsillenikin.
Isä vihasi pappeja ja piti niitä tekopyhinä riistäjinä.
Äiti oli uskovaisesta perheestä, missä isä oli kirkon virkailija. Muttei äiti opettanut rukoilemaan. Pyhäkoulussa opetettiin ja naapurin tyttö oli kova rukoilemaan kaikenlaisissa tilanteissa.
En minä tiedä, oliko niistä rukouksista mitään lohtua tai turvaa.
varmaan viisikymppisinä tule enää uskovaisia, mitä luulet? Minä luulen että nuoremmilla on kiintoisammat keskustelunaiheet, etteivät he edes välitä uskonnosta sillälailla että sen puheeksi ottaisivat päivittäin, kuten tälläpalstalla moni näyttää tekevän aika useinkin?
Kuitenkin, mitä olen nuoria seurannut oman tyttäreni kautta rippikoulun jälkeen. Useat nuoret käyvät isoiskoulutuksen ja menevät leireille ja käyvät nuorten illoissa, kuten omanikin silloin tällöin ja tykkää. Tänäpäivänä nuoria lähestytään eri tavalla kirkon suunnalta kuin meidän nuoruudessamme.
Tuhon en osaa vastata miten sitten kokevat tai puhuvat uskosta, kun he ovat viisikymppisiä. Maailma taitaa olla silloin aivan eri näköinen. Jos eläisin silloin, kun nuorimmaiseni on 50 v olisin itse 90 vuotias...
hurahtivat uskoon ennen tätä horm.korvaushoito mahdollisuutta, tiedän muutamia.
Elämän ylitsepääsemättömän kovat koettelemukset, saavat myös nöyrtymään ja hakemaan apua, - vaikka luulisi että ihminen katkeroituu entisestään ja kiroaa taivaankin, mutta ei se niin nähtävästi ole.
tuo, että hormonimuutokset tekevät naiset uskovaiseksi?
Minusta tuntuu, että hurahtaminen on väärästä paikasta turvaa etsimistä. Se heikentää todellisen asioiden käsittelyn mahdollisuutta.
täytyy siis olla todella kovia kokenut jotta viimeisenä toivonaan kääntyy jumalan puoleen ja hurahtaa uskoon?
lisäksi, eli onhan ihmisiä jotka tulevat uskoon koska saavat ns. herätyksen ilman mitään ulkoista tai mitään näkyvää syytä, mutta sitten on ihmisiä jotka eivät olisi uskoneet edes tulevansa koskaan uskoon ilman kovia koettelemuksia elämässään, eli he kai jotenkin antautuvat Jumalan käsiin..ymmärrätkö mitä yritän sanoa?
Tiedän esim. muutaman sellaisen tapauksen, joissa mies jätti vaimonsa uuden rakkauden tähden, ja selviämään yksin pienten lasten kanssa - ei kai siinä ole kuin kaksi mahdollisuutta, joko tulla hulluksi tai uskoa itsensä ns. korkeimman käsiin - jostain se voima kai oli otettava.
Ja kyllä siinä lujaa uskoa vähintään itseensä ainakin tarvitaan, kun noin käy miten mainitsit. Moni pyytää kyllä siinä vaiheessa herran apua jaksaakseen jatkaa.
tietenkään, vaan vaihdevuosien aiheuttamaa psyykkistä epävakautta - luulisin, sillä tämä on vain mutua.
Toisaalta ikäisillemme tapahtuu paljon muutoksia perhe-elämässä, lapset ovat menneet omilleen, parisuhde voi olla lässähtänyttä; uskoontulon myötä saadaan seurakunnasta uudenlaista sisältöä elämään, uusia ystäviä, toimintaa..jne..
35 vuotiaana.
Firmamme meni konkurssiin, mieheni sai hermoromahduksen ja appivanhemmat olivat takaamassa koko omaisuudellaan.
Silloin pyysin Jumalaa apuun, antamaan mulle voimia että jaksan viedä koko prosessin loppuun ja olla myös turvallinen äiti lapsillemme.
Appivanhemmat vapautettiin takauksesta, sain neuvoteltua suuren akordin, luottotietoihin ei tullut mitään merkintöjä.
Nyt yli viiskymppisenä uskoni on muuttunut yksityiseksi, en enää toimi vapaaehtoistyössä seurakunnassa, siltikin tunnen olevani turvallinen saattaja, kun olen lähimmäisiäni saatellut ylös tähtiin ja lohduttanut surevia.
että selvisitte ja varmasti se uskosi silloin teitä auttoikin sellaisesta vastoinkäymisestä selviytymään. Upea suoritus myös se että ette saaneet edes merkintää luottotietoihin ja appivanhempannekin pääsivät vastuusta. Oikein nostan olematonta hattuani täällä sinulle.
Meidän ikäiset ovat eläneet erilaisen lapsuuden ja saaneet erilaisen arvopohjan omaavien vanhempien ja opettajien kasvatuksen.
Nuoremmat ikäluokat pitävät uskontoa jokaisen yksityisasiana, josta ei puhuta, ja itse asiassa kun ei puhuta, ei myös kaivata. Enemmän ihmistä rakentaa rock, maailmankatsomuksista viis. Yksi idea ja teema tänään, ensi viikolla uusi, aatteet kiertoon ja mihinkään ei mennä syvälle, ei siis haksahdeta aatteisiin, ei uskointoihin, ja varsinkaan ei uskontoihin, ellei sitten tule sellaista mielenkiintoista uutta Intiasta tai tähän asti salassa pidettyjä paljastuksia kuten Juudaksen evankeliumi. Kristinusko etenkin on out. Aika on ajanut ohi, ei luomiseen ja vedenpaisumukseen ja syntien anteeksiantamiseen enää uskota.
Mitä siinä ihiminen sitte menettää jos on uskovaanen?
Jos jää kalijakorit kauppahan ja perhe-elämä pysyy raitteelansa ja pyyretän ja annetahan pahoja sanoja anteeksi, niin kuinka tällaanen valinta elämäs voi sitte huono tai väärä olla?
kohdalla aivan vaarassa.kun sanot--///Nuoremmat ikäluokat pitävät uskontoa jokaisen yksityisasiana, josta ei puhuta, ja itse asiassa kun ei puhuta, ei myös kaivata.
omat poikani kayvat aikuisena omatoimisesti saannollisesti kirkossa,ja jatkavat kotoa ja koulussa saatua hengellista perintoa.
aika ei ole ajanut millaanmuotoa krs.uskon ohi,
ihminen on samojen kysymysten aarella,tanaan,kun oli eilenkin-elaman tarkoitus?-onko Jumalaa?
eika mikaan muista kulttuureista tuotu keinoteko-
inen ns.uskonto voi sita tayttaa.
Mitä siinä ihiminen sitte menettää jos on uskovaanen
// plussapuolelle jaat varmasti-sanon sen omasta kokemuksestani.
Kaljakorit kaupassa, pahat sanat anteeksi ja perhe-elämä raiteillaan - näillä ei ole mitään tekemistä uskonnon tai uskon kanssa.
Sitäpaitsi, kuka pystyy TODELLA antamaan pahat sanat anteeksi? Mitä väliä on perhe-elämän pitämisessä raiteillaan enää tässä iässä, jos se on kaljakorista kiinni? Mitä pahaa on kaljakorissa, jos yksi päivässä riittää?
Onhan heitä, lestadiolaisia ja viidesläisiä ja monia pikkulahkoihin kuuluvia perhekuntia, joiden vesat on pienestä pitäen kasvatettu seurankunnan yhteyteen ja kun sieltä ovat ainoat kaverinsa löytäneet, käyvät siellä edelleen. Pieni joukko, sukupolvi kun mennään eteenpäin, yhä pienempi, islamin uskoisia Suomessa silloin jo enemmän kuin näitä maan hiljaisia, vaikka lapsia kyllä osaavat tehdä, ellei sekin ole synniksi julistettu.
Kuitenkin uskonnot ja filosofiat ovat liian raskasta kuunneltavaa ja omaksuttavaa, kuten ovat romaanit luettavaksi liian vaativia. Tämä aika ja etenkin tulevaisuus suosii nopeaa ja lyhyttä viestintää, huvituksissa rentoutumista tiukkojen työpäivien lomassa, ei mitään saarnoja. Muutaman lauseen ismi saattaa hetkeksi upota, mutta tähän tarkoitukseen ei kristinuskon painotuotteista löydy iskevää ainesta.
Mikä on elämän totuus? Mikkä on niitä arvoja jokka kestää ihan sinne timanttihääpäivähän asti? Ja "veljeni Hermanni" jätit vastaamatta ku kysyyn notta "Mitä ihiminen menettää jos soon uskovaanen????"
viimeislle rajapyykille,tai viimeiseen iltahuutoon?
mika on turvasi,tai tukesi silloin?onko se kuten kirjoitit: Tämä aika ja etenkin tulevaisuus suosii nopeaa ja lyhyttä viestintää, huvituksissa rentoutumista///
en jaksa tuohon uskoa.varmasti viimeistaan silloin kaipaat varmempaa pohjaa ,tietoisuutta siita ,minne ollaan matkalla.
ja viela- mina ja perheeni eivat kuulu--niinkuin sanot-pikkulahkoihin kuuluvia perhekuntia,// vaan ns.kansankirkkoon.kirjoitteli ystavyydella.l-h.
son niin että ihiminen luuloo menettävänsä jotain jos tuloo uskoon, totuushan on että silloon vasta vapaus koittaa.
Mitä uskovaanen menettää, riippuu siitä millainen uskovaanen hän on, mihin piiriin kuuluu. Yhden kirkon tai lahkon sääntöjen mukaan ei saa tehdä sitä, ei sovi tehdä tätä, toinen lisää jotakin ja sallii jotakin. Tuskin ilman menetyksiä elämän iloista uskovaaseksi tulo onnistuu, sen todistaa jo se, miten vakavaa porukkaa kirkoissa ja seuroissa istuu.
Kun olet omaan kansankirkkoosi tyytyväinen ja koko perhekuntasi samaa mieltä, hyvä Sinun on. Kun tiedän, että madon suu on viimeinen ovi, joka avautuu kuoleman jälkeen, ei minulla ole mitään epäselvää siinä mihin olen matkalla. Ajankohtaa en voi tietää, en liioin sitä lähdenkö omasta halusta.
Elämän arvot muuntuvat koko ajan sen mukaan mitä virtauksia ajassa on. Muuttuvathan myös kirkon edustamat arvot, ennen eivät hyväksyneet naista papiksi, nyt haluavat eroon papeista, jotka eivät hyväksy naista papiksi.
Minä en tiedä mitä kaikkea ihminen menettää jos on uskovainen? Ainakin menettää mahdollisuuden määrittää itse maailmankatsomuksensa piirteet, on pakotettu nielemään valmiit dogmit ja kamppailemaan niiden alla, epäonnistuen jatkuvasti.
haluaisin huomauttaa että ei siinä mitään pahaa olekaan. Kysyin vain, tuleeko ihmisestä yleensä uskovainen vasta viidenkympin iässä, kun alempien ikäryhmien keskusteluissa ei näistä asioista puhuta?
mutta uskon myötä ihminen ei joudu luopumaan mistään, häntä ei pakoteta mihinkään raameihin.
Kun saa pyhänhengen ohjauksen, omatunto kyllä ohjaa tekemään oikein. Jokainen uskovainen erehtyy joskus, kaikki olemme ihmisiä, mutta onneksi on olemassa anteeksianto.
Kirkko on tullut paljon lähemmäs ihmisiä, paljon inhimillisemmäksi viime vuosina, onko se naispappeuden aiheuttamaa, uskon niin olevan.
Eri asia on sitten jotkut ahdasmieliset lahkot, joillekin se on ainoa taivastie, saavat pitää uskonsa.
Olen ollut kauan uskossa eikä mun ole tarvinnut luopua omista mielipiteistäni, eikä nielemään mitään sellaisia dogmeja joita en ole sisäistänyt.
Herkkyyskausi oli 30-40 välillä. Nyt olen kallistumassa pois uskonnollisuudesta, siis reilusti yli viiskymppisenä. Kirkosta olen jo eronnut.
Minäkin tunnustan tässä että olen se hurahtanut uskossa oleva.Ja saan tässä rukoilla teidän kaikkien puolesta taivaan isän siunausta ja että te jokainen saisitte tuntea omassa elämässänne kuinka Jumala rakastaa jokaista sellaisena kuin olette.Hyvää yötä.
minulla-on vain itsestasi kiinni,kenen annat sielusi
vastaanottaa kuolemasi jalkeen?
tuo 'matojen pureksinta' on vain maatuvalle ruumiille,ei madon hammas ,tai krematorion liekit pysty kuolemattomaan sieluun.tassahan tama ajatuksiemme ero onkin,kunnioitan myos sinun ajatuksiasi,vaikka en voi niihin yhtyakaan.tere l-h
Tällaasiako tuntemuksia sulla oli silloon ku sä oliit uskovaanen? Vai kuinka sä muutoon tierät noon tarkkahan?
Tua erellinen kysymys oli tarkootettu mies57, ei missään tapaukses sinulle anskuliini.
Kun lukee lehtiä, vaikka niitä "keltaisia", aika paljon oppii elämän menosta ja erilaisista katsomuksista. Joskus kuulee työpaikalla jotain ja jopa sähköiset mediat tarjoavat tietoa.
Minä uskon siihen, että nyt tätä kirjoitan, en huomisesta tiedä mitään omalta osaltani, enkä jaksa olla kiinnostunut. Ilmastonmuutos jopa enemmän kiinnostaa.
Sain äskettäin kohta ilmestyvän kirjan: Papinlapset. Kahdestatoista kirjoittajsta puolet ilmoittaa kuuluvansa siviilirekisteriin.
Minulla on käsitys, että kristinusko on vain yksi juutalaisuuden lahko, joka sekin on hajaantunut moneen eri kirkkokuntaan.
Meillä luterilaiset - joita on alle 1 prosentti
maailman väestöstä on taas jakautunut ainakin puoleentusinaan kuppikuntaan, jotka taas ovat .....
Ei merkkiäkään Suuren opettajan sanasta:
- Siitä ihmiset tuntvat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus....
Sissähän sitä lienee - ei ainakaan lännenhunttari ole milloinkaan sitä osoittanut....
viisaamman rakkaus hu'ou ,ainakaan tanne lannelle asti ei kantaudu.voi olla,etta matkan pituus kuluttaa osan lahettamastasi rakkaudesta ?
olisikohan niin?
tänne palstallekkaan. Ilmiselvä hajumieshän se sulle siinä vastas.
voisi soveltaa erkki lemisen sanontaa-- taas nakkyy
se ihmisen pimmee puoli niin kirkkaasti..?
olen täysin samaa mieltä.
Moni meidän ikäinen kuuli iltarukoukset ja kävi pyhäkoulussa ja luki uskonnon läksyt. Omille lapsille ei luettu rukouksia, ei pyhäkouluun patistettu ei pidetty uskonnon harvoja koulutunteja tärkeinä.
60-luvulla alkanut aineellisen elintason nousu erkaannutti silloiset nuoret vanhojen polvien perinteistä, kuten uskonnosta, ja vaikka nuoret aikuiset tunsivat maailman muuttuvan ja sitten vuosikymmenet elivät jatkuvassa muutoksessa mukana, nyt alkaa lapsuuden muistelut ja yksi nostalgian muoto lienee kiinnostus uskontoon, etsitään turvallisuutta, joka lapsuuskodissa oli?
minäkin kävin pikkuisena, mutta iltarukoukset tais jäädä pois jo aika varhain. Nostalgian ja lapsuuskodin turvallisuuden muodoksi en olisi viisikymppisten uskonnosta puhumisen arvannut johtuvan.
[niita on montakin] miksi uskonto alkaa monilla 50
'kiinnostamaan'.... varmaan siksi,etta tassa iassa aletaan katselemaan elettya elamaa,myos taaksepain.
ja huomataankin,etta 'elaman latua' onkin hiihdetty jo paljon kauemman,kun sita jaljella olevaa 'latua'tulee olemaan.se panee miettimaan arvomaailmaa uudelta kantilta.ja myos se,etta ajatuksissa on rajantakaiset asiat.ne,joista puhutaan iankaikkisina,eli muuttumattomina asioina.
se on hiljainen 'ääni' sisalla,joka ei jata rauhaan,kunnes vastaus on selvinnyt.
nuoret ajattelee heilla olevan niin paljon aikaa jaljella [vaikkei aina ole niin],ettei heidan tarvitse murehtia kuolemasta.en kirjoita tata ketaan loukatakseni--ajatuksiani vain, tere l-h.
minä olen jo muutaman vuoden alkanut pelkäämään kuolemistani joskus, mutta ei se minusta vielä ainakaan ole tehnyt uskovaista tai uskosta puhujaa.
on ihan hyvä mutta miksi siinä syyllistetään niin paljon.