Eroa kirkosta!

Minkä takia Ev.lut ja Ortodoksisella kirkolla on oikeus verottaa salaisesti tuloista, kun muut yhdistykset(tai instituutiot) joutuvat keräämään kiinteitä jäsenmaksuja?
Uskonnonvapauslain mukaan uskonnot pitäisi asettaa kaikki samalle viivalle, eikä myöntää erikoikohtelua joillekin. Veroselvityksessä ei edes mainita kirkollisveron määrää. Mukava juttu
on myös yhteisövero, jota maksavat kaikki yhtiöt, riippumatta siitä, että kuuluvatko osakkaat kirkkoon vai eivät. Kirkkoahan nämä asiat eivät haittaa koska he saavat paljon rahaa uskontonsa
pakkosyöttämiseen joka tuutista.
Suomalaiset maksavat siis siitä, että papit kertovat heille omasta uskonnostaan.

Vuonna 2001 kirkollisveroista saadut tulot olivat
hulppeat 4,0 miljardia markkaa ja yhteisövero 658 miljoonaa.
Samana vuonna 3.7 miljardia markkaa käytettiin seurakuntatoimintaan. Josta 0.72 miljardia kului nuorisotyöhön. Useat sanovat, että kirkko tekee
paljon hyvää, varmasti tekeekin, mutta kun katsoo rahankäyttöä niin se ei vakuuta. Näkyvä nuorisotyö on sitä, että ostetaan tilat jostakin (kiinteistöhuoltoon kului 16.2%) ja sitten järjestetään siellä mukavia kristillisiä iltamia, jossa pelataan mukavia pelejä ja juodaan kahvia.
Nuorisotyötä on myös luultavasti näkemäni selviytymisasemat kesäisin. Siellä tarjotaan kahvit kun joku tulee ja sitten soitetaan nuoren
vanhemmille, ennenkuin vanhemmat hakevat kerrotaan muutama kiva juttu jeesuksesta. Muu toiminta on sen verran vähäistä, että oikein hävettää. Ja sitäpaitsi nuorisotyö on kuntien tehtävä, ei kirkon.

Oletko sinä kirkkoon kuuluva, ei niin uskovainen käynyt seurakuntatalolla katsomassa miltä siellä näyttää? Näyttää kalliilta ainakin minun silmääni.

Myös henkilöstökulut ovat suuret; 2.7 miljardia markkaa, plus Sosiaali- ja eläkevakuutusmaksut tekivät yhteensä 680 miljoonaa markkaa.
Siis hetkinen...4.7 miljardia markkaa veroista ja 6.4 miljardin markan menot, ja vuonna 2001 kirkon ylijäämä kuitenkin oli 536 miljoonaa markkaa?!!! Loput rahat luultavasti tulevat valtion avustuksina.
Siis vuonna 2001 suomalaiset maksoivat noin 6.4 miljardia markkaa Ev.lut. kirkolle, jolla he; lukivat teille raamattua, tarjosivat muutamille
kristittynuorille kahvit, antoivat perheneuvontaa(!!), soittivat teille urkuja, ostivat papeille talot, ja julistivat muutenkin sanaa Suomessa ja ulkomailla.

Kuinka moni todellakin tarvitsee näitä? Siis tämä 6.4 miljardia markkaa oli ainoastaan Ev.lut. kirkolle. Minkä takia kirkkoon edes täytyy kuulua? Jos sinä olet kristitty, minkä takia maksat kirkolle aivan turhasta rahaa, ihan kannatuksen vuoksi?
Voithan sinä lukea raamattua ja jutella uskovaisten kanssa muutenkin kuin kirkon avustuksella. Antakaa rahaa vaikka mielummin hyväntekeväisyyteen, kuten ruoka-apuun ja muuhun. Luulen kyllä, että suuremmalle osalle tämä raha tulisi kumminkin henkilökohtaisesti tarpeeseen. Siis miksi turhaan maksatte kirkolle rahaa? Mihin uskonto tarvitsee rahaa? Eikö sen pitäisi olla vapaaehtois-toimintaa ennemmin kuin iiketoimintaa?
3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lisääntyisi jos jotkut lahjakkaat taiteilijat perustaisivat maanlaajuisen organisaation, joka joka järjestäisi kastamis-vihkimis ja hautajaistoimitukset tunteisiin voimakkasti vaikuttavin keinoin.
Kilpaileva yritys.

Äänestä
  • Propagankirjeessäsi oli runsaati asiavirheitä. En nyt tässä niitä käy erittelemään. Totean vain , että kirkossa on monta ovea ja Suomessa uskonnonvapauslaki. Kukin saa tulla ja mennä mihin tahansa, vaikka vinkuintiaani-lahkoon. Saa perustaa vaikka oman lahkonsa,,,kerätä vaikka rahalta rahaa "pappiensa taloihin"

    Äänestä

Kovin kauas on kirkko poikennut alkuseurakunnan ja varsinkin Jeesuksen opetuksista.
Odysseus on huomannut useiden itämaisten uskontojen vastaavan paljon paremmin nykyihmiselle.
Minä ja monet muut haluamme ennen muuta lepoa ja mielenrauhaa. Länsimaalainen ihminen ja Suomessa eritoten sisäisestä rikkinäisyydestä, kodittomuudesta, ahdistuneisuudesta paljon enemmän kuin haluaa myöntää.
Kirkko on täysin mukana tässä kilpavarustelussa ja siunaamassa aseet vaikka ihmiset sankoin joukoin haluaa rauhaa päälle maan. Tekninen kehitys ja vaurastuminen ei poista henkistä tyhjyyttä. Tietäminen ja havaintojen tekeminen auttavat aineen ja hengen yhdistymistä ja se on kaikkeuden henki ilman kirkkoakin tai siitä huolimatta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raha kirjoitti:

Minkä takia Ev.lut ja Ortodoksisella kirkolla on oikeus verottaa salaisesti tuloista, kun muut yhdistykset(tai instituutiot) joutuvat keräämään kiinteitä jäsenmaksuja?
Uskonnonvapauslain mukaan uskonnot pitäisi asettaa kaikki samalle viivalle, eikä myöntää erikoikohtelua joillekin. Veroselvityksessä ei edes mainita kirkollisveron määrää. Mukava juttu
on myös yhteisövero, jota maksavat kaikki yhtiöt, riippumatta siitä, että kuuluvatko osakkaat kirkkoon vai eivät. Kirkkoahan nämä asiat eivät haittaa koska he saavat paljon rahaa uskontonsa
pakkosyöttämiseen joka tuutista.
Suomalaiset maksavat siis siitä, että papit kertovat heille omasta uskonnostaan.

Vuonna 2001 kirkollisveroista saadut tulot olivat
hulppeat 4,0 miljardia markkaa ja yhteisövero 658 miljoonaa.
Samana vuonna 3.7 miljardia markkaa käytettiin seurakuntatoimintaan. Josta 0.72 miljardia kului nuorisotyöhön. Useat sanovat, että kirkko tekee
paljon hyvää, varmasti tekeekin, mutta kun katsoo rahankäyttöä niin se ei vakuuta. Näkyvä nuorisotyö on sitä, että ostetaan tilat jostakin (kiinteistöhuoltoon kului 16.2%) ja sitten järjestetään siellä mukavia kristillisiä iltamia, jossa pelataan mukavia pelejä ja juodaan kahvia.
Nuorisotyötä on myös luultavasti näkemäni selviytymisasemat kesäisin. Siellä tarjotaan kahvit kun joku tulee ja sitten soitetaan nuoren
vanhemmille, ennenkuin vanhemmat hakevat kerrotaan muutama kiva juttu jeesuksesta. Muu toiminta on sen verran vähäistä, että oikein hävettää. Ja sitäpaitsi nuorisotyö on kuntien tehtävä, ei kirkon.

Oletko sinä kirkkoon kuuluva, ei niin uskovainen käynyt seurakuntatalolla katsomassa miltä siellä näyttää? Näyttää kalliilta ainakin minun silmääni.

Myös henkilöstökulut ovat suuret; 2.7 miljardia markkaa, plus Sosiaali- ja eläkevakuutusmaksut tekivät yhteensä 680 miljoonaa markkaa.
Siis hetkinen...4.7 miljardia markkaa veroista ja 6.4 miljardin markan menot, ja vuonna 2001 kirkon ylijäämä kuitenkin oli 536 miljoonaa markkaa?!!! Loput rahat luultavasti tulevat valtion avustuksina.
Siis vuonna 2001 suomalaiset maksoivat noin 6.4 miljardia markkaa Ev.lut. kirkolle, jolla he; lukivat teille raamattua, tarjosivat muutamille
kristittynuorille kahvit, antoivat perheneuvontaa(!!), soittivat teille urkuja, ostivat papeille talot, ja julistivat muutenkin sanaa Suomessa ja ulkomailla.

Kuinka moni todellakin tarvitsee näitä? Siis tämä 6.4 miljardia markkaa oli ainoastaan Ev.lut. kirkolle. Minkä takia kirkkoon edes täytyy kuulua? Jos sinä olet kristitty, minkä takia maksat kirkolle aivan turhasta rahaa, ihan kannatuksen vuoksi?
Voithan sinä lukea raamattua ja jutella uskovaisten kanssa muutenkin kuin kirkon avustuksella. Antakaa rahaa vaikka mielummin hyväntekeväisyyteen, kuten ruoka-apuun ja muuhun. Luulen kyllä, että suuremmalle osalle tämä raha tulisi kumminkin henkilökohtaisesti tarpeeseen. Siis miksi turhaan maksatte kirkolle rahaa? Mihin uskonto tarvitsee rahaa? Eikö sen pitäisi olla vapaaehtois-toimintaa ennemmin kuin iiketoimintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu