Rahaa lisää

Minkä takia Ev.lut ja Ortodoksisella kirkolla on oikeus verottaa salaisesti tuloista, kun muut yhdistykset(tai instituutiot) joutuvat keräämään kiinteitä jäsenmaksuja?
Uskonnonvapauslain mukaan uskonnot pitäisi asettaa kaikki samalle viivalle, eikä myöntää erikoikohtelua joillekin. Veroselvityksessä ei edes mainita kirkollisveron määrää. Mukava juttu
on myös yhteisövero, jota maksavat kaikki yhtiöt, riippumatta siitä, että kuuluvatko osakkaat kirkkoon vai eivät. Kirkkoahan nämä asiat eivät haittaa koska he saavat paljon rahaa uskontonsa
pakkosyöttämiseen joka tuutista.
Suomalaiset maksavat siis siitä, että papit kertovat heille omasta uskonnostaan.

Vuonna 2001 kirkollisveroista saadut tulot olivat
hulppeat 4,0 miljardia markkaa ja yhteisövero 658 miljoonaa.
Samana vuonna 3.7 miljardia markkaa käytettiin seurakuntatoimintaan. Josta 0.72 miljardia kului nuorisotyöhön. Useat sanovat, että kirkko tekee
paljon hyvää, varmasti tekeekin, mutta kun katsoo rahankäyttöä niin se ei vakuuta. Näkyvä nuorisotyö on sitä, että ostetaan tilat jostakin (kiinteistöhuoltoon kului 16.2%) ja sitten järjestetään siellä mukavia kristillisiä iltamia, jossa pelataan mukavia pelejä ja juodaan kahvia.
Nuorisotyötä on myös luultavasti näkemäni selviytymisasemat kesäisin. Siellä tarjotaan kahvit kun joku tulee ja sitten soitetaan nuoren
vanhemmille, ennenkuin vanhemmat hakevat kerrotaan muutama kiva juttu jeesuksesta. Muu toiminta on sen verran vähäistä, että oikein hävettää. Ja sitäpaitsi nuorisotyö on kuntien tehtävä, ei kirkon.

Oletko sinä kirkkoon kuuluva, ei niin uskovainen käynyt seurakuntatalolla katsomassa miltä siellä näyttää? Näyttää kalliilta ainakin minun silmääni.

Myös henkilöstökulut ovat suuret; 2.7 miljardia markkaa, plus Sosiaali- ja eläkevakuutusmaksut tekivät yhteensä 680 miljoonaa markkaa.
Siis hetkinen...4.7 miljardia markkaa veroista ja 6.4 miljardin markan menot, ja vuonna 2001 kirkon ylijäämä kuitenkin oli 536 miljoonaa markkaa?!!! Loput rahat luultavasti tulevat valtion avustuksina.
Siis vuonna 2001 suomalaiset maksoivat noin 6.4 miljardia markkaa Ev.lut. kirkolle, jolla he; lukivat teille raamattua, tarjosivat muutamille
kristittynuorille kahvit, antoivat perheneuvontaa(!!), soittivat teille urkuja, ostivat papeille talot, ja julistivat muutenkin sanaa Suomessa ja ulkomailla.

Kuinka moni todellakin tarvitsee näitä? Siis tämä 6.4 miljardia markkaa oli ainoastaan Ev.lut. kirkolle. Minkä takia kirkkoon edes täytyy kuulua? Jos sinä olet kristitty, minkä takia maksat kirkolle aivan turhasta rahaa, ihan kannatuksen vuoksi?
Voithan sinä lukea raamattua ja jutella uskovaisten kanssa muutenkin kuin kirkon avustuksella. Antakaa rahaa vaikka mielummin hyväntekeväisyyteen, kuten ruoka-apuun ja muuhun. Luulen kyllä, että suuremmalle osalle tämä raha tulisi kumminkin henkilökohtaisesti tarpeeseen. Siis miksi turhaan maksatte kirkolle rahaa? Mihin uskonto tarvitsee rahaa? Eikö sen pitäisi olla vapaaehtois-toimintaa ennemmin kuin iiketoimintaa?
3315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei kenenkään ole mikään pakko kirkollisveroa maksaa. Kirkosta voi ihan helposti, vaivattomasti erota! Kirkko kyllä auttaa tarvittaessa myös niitä jotka eivät kirkkoon kuulu ja jotka eivät edes kirstinuskoa tai mitään uskoa tunnusta. Se on sitä Raamatun Sanan toteuttamista..

Juu, kyllä uskosta voi jutella ja Raamattua tutkia yhdessä toisten uskovien kanssa. Ja jottei sitä varten rakennettaisi mitään rakennusta, mennään toisten uskovien kotiin, kierrellään. Näin tekee Jehovan todistajat. Toisaalta, heilläkin on seurakuntasalinsa, ja millaisia! Parhaalla, kalleimmalla tonttipaikalla, valkolohkotiiltä, joka ei sitä halvinta ole. Lisäksi heillä on kokonainen organisaatio tuottamassa lehtisiä, kirjoja ym. materiaalia, joita jaetaan ja jota voi ostaa. Kirkollisveroa tms jäsenmasksua ei heidän tilistä ei viedä, he maksavat itse "kymmenyksensä".

Lisäksi heillä on säätiö tms, nimeä en enää muista tarkkaan. Joka maassa, Suomessa se on Itä-Vantaalla lähellä Tuusulantien Shelliä - onko se paikka nyt Koivuhaka vai mikä... punatiilinen rakennuskombinaatti aidan takana, vieressä seurakuntasali. Jeh.tod. tuttavani kertoi hurmos äänessään kuinka veljet ja sisaret tekevät siellä erilaisia töitä Jehovantodistajien hyväksi saaden vastikkeeksi ruuan, asunnon, vaatteet mutta ei toki mitään lahjakortteja liikkeisiin, vaan ko. säätiö jakaa heille vaatteita.

Niin, että jokainen seurakunta tarvitsee tilansa, työntekijänsä ja he palkkansa. Jokainen seurakunta rahoittaa toimintansa seurakuntalaisillaan tavalla tai toisella. Erona on se, että valtionkirkon budjetit ovat avoimia asiakirjoja, kaikille tiedotettavia. Toisin kuin nämä lahkot, jotka teettävät seurakuntalaisillaan ilmaista työtä ja vastineena on taivaspaikka..

Äänestä

Miten niin nuo mainitsemasi kirkot verottavat muka salaisesti? Ihan julkisesti verokortissa ja -ilmoituksessa kerrotaan kirkollisveroprosentti ja veron määrän voi siitä itse laskea. Ja yleensä kunkin paikkakunnan lehti kertoo syksyisin paikallisen seurakunnan päättävän kokouksen jälkeen, mitä kirkollisveroprosentille omassa seurakunnassa tapahtuu seuraavana vuonna(nuoseeko se, pysyykö ennallaan vai laskeeko).

Ei tuota voi kovin salaiseksi sanoa :):)

Äänestä

____________

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raha kirjoitti:

Minkä takia Ev.lut ja Ortodoksisella kirkolla on oikeus verottaa salaisesti tuloista, kun muut yhdistykset(tai instituutiot) joutuvat keräämään kiinteitä jäsenmaksuja?
Uskonnonvapauslain mukaan uskonnot pitäisi asettaa kaikki samalle viivalle, eikä myöntää erikoikohtelua joillekin. Veroselvityksessä ei edes mainita kirkollisveron määrää. Mukava juttu
on myös yhteisövero, jota maksavat kaikki yhtiöt, riippumatta siitä, että kuuluvatko osakkaat kirkkoon vai eivät. Kirkkoahan nämä asiat eivät haittaa koska he saavat paljon rahaa uskontonsa
pakkosyöttämiseen joka tuutista.
Suomalaiset maksavat siis siitä, että papit kertovat heille omasta uskonnostaan.

Vuonna 2001 kirkollisveroista saadut tulot olivat
hulppeat 4,0 miljardia markkaa ja yhteisövero 658 miljoonaa.
Samana vuonna 3.7 miljardia markkaa käytettiin seurakuntatoimintaan. Josta 0.72 miljardia kului nuorisotyöhön. Useat sanovat, että kirkko tekee
paljon hyvää, varmasti tekeekin, mutta kun katsoo rahankäyttöä niin se ei vakuuta. Näkyvä nuorisotyö on sitä, että ostetaan tilat jostakin (kiinteistöhuoltoon kului 16.2%) ja sitten järjestetään siellä mukavia kristillisiä iltamia, jossa pelataan mukavia pelejä ja juodaan kahvia.
Nuorisotyötä on myös luultavasti näkemäni selviytymisasemat kesäisin. Siellä tarjotaan kahvit kun joku tulee ja sitten soitetaan nuoren
vanhemmille, ennenkuin vanhemmat hakevat kerrotaan muutama kiva juttu jeesuksesta. Muu toiminta on sen verran vähäistä, että oikein hävettää. Ja sitäpaitsi nuorisotyö on kuntien tehtävä, ei kirkon.

Oletko sinä kirkkoon kuuluva, ei niin uskovainen käynyt seurakuntatalolla katsomassa miltä siellä näyttää? Näyttää kalliilta ainakin minun silmääni.

Myös henkilöstökulut ovat suuret; 2.7 miljardia markkaa, plus Sosiaali- ja eläkevakuutusmaksut tekivät yhteensä 680 miljoonaa markkaa.
Siis hetkinen...4.7 miljardia markkaa veroista ja 6.4 miljardin markan menot, ja vuonna 2001 kirkon ylijäämä kuitenkin oli 536 miljoonaa markkaa?!!! Loput rahat luultavasti tulevat valtion avustuksina.
Siis vuonna 2001 suomalaiset maksoivat noin 6.4 miljardia markkaa Ev.lut. kirkolle, jolla he; lukivat teille raamattua, tarjosivat muutamille
kristittynuorille kahvit, antoivat perheneuvontaa(!!), soittivat teille urkuja, ostivat papeille talot, ja julistivat muutenkin sanaa Suomessa ja ulkomailla.

Kuinka moni todellakin tarvitsee näitä? Siis tämä 6.4 miljardia markkaa oli ainoastaan Ev.lut. kirkolle. Minkä takia kirkkoon edes täytyy kuulua? Jos sinä olet kristitty, minkä takia maksat kirkolle aivan turhasta rahaa, ihan kannatuksen vuoksi?
Voithan sinä lukea raamattua ja jutella uskovaisten kanssa muutenkin kuin kirkon avustuksella. Antakaa rahaa vaikka mielummin hyväntekeväisyyteen, kuten ruoka-apuun ja muuhun. Luulen kyllä, että suuremmalle osalle tämä raha tulisi kumminkin henkilökohtaisesti tarpeeseen. Siis miksi turhaan maksatte kirkolle rahaa? Mihin uskonto tarvitsee rahaa? Eikö sen pitäisi olla vapaaehtois-toimintaa ennemmin kuin iiketoimintaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu