Saako

18 v. toimeentulotukea, jos on työtön? Kuinka vanhempien tulot vaikuttaa?
2470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nämä päätökset on monesti aika tapauskohtaisia,
saako vanhempien luona asuva toimeentulotukea?

Jos vanhempasi ovat vähintäänkin keskituloisia
voi olla ettet saa Soskusta muuta kuin lämmintä kättä.
Sosku myös helposti tyrkkää työttömät nuoret esim. työharjoitteluun.

Tällainen on oman kotikuntani tulkinta asiaan:

”Vanhempansa tai vanhempiensa luona asuvan 18 vuotta täyttäneelle henkilölle tehdään oma toimeentulotukilaskelma, jossa otetaan huomioon ainoastaan hänen omat tulonsa ja tukeen oikeuttavat menot.”

Äänestä

Itse olen saanut toimeentulotukea, vaikka asun kotona. Summa oli jotain 270 € eli täysimääräisesti se, mitä kuuluikin. Vanhempien tuloja ei kysytty, vain omista tuloista ja menoista pit tehdä selvitys. Olen saanut toimeentulotukea työttömänä ollessani useita kertoja 2003-2005 ja taistelun jälkeen myös viime kesänä 2006 kesä-elokuulta ollessani kesälomalla opiskelija kun olen.Muita tuloja ei myöntämiskuukausina ollut.Kannattaa kertoa elämäntilanne lyhyesti, selittää, miksi hakeee ja miksi muita tuloja ei ole. Myös epätoivoon kannattaa vedota. En tiedä,missä asut, mutta hakemus löytyy varmasti kotikuntasi sosiaalitoimen internet-sivuilta. Sitten hakemus vaan henkilökohtaisesti toimitettuna sossuusi. Muista tarvittavat liitteet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotona asuva kirjoitti:

18 v. toimeentulotukea, jos on työtön? Kuinka vanhempien tulot vaikuttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu